Suomen ensimmäisenä kielenhuoltajana voisi pitää Mikael Agricolaa, joka suuntasi lähes tuntemattomaan maastoon alkaessaan kirjoittaa suomen kielellä. Kirjoitusjärjestelmän lisäksi hän kehitti kirjoitetun kielen rakenteita ja varsinkin uskonnollista sanastoa. Agricolan 1500-luvulla aloittamaa työtä jatkoivat virsikirjojen laatijat ja raamatunsuomentajat 1600-luvulla, ja vähitellen vuosikymmenten ja -satojen mittaan, julkaisu julkaisulta, kirjakielen käytänteet kehittyivät ja vakiintuivat.
Kuten tunnettua, suomen yleiskieltä alettiin toden teolla muokata kaikille elämänaloille soveltuvaksi sivistyskieleksi kuitenkin vasta 1800-luvun kuluessa. Tässä työssä tärkeä taho oli vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Sen ympärille kokoontui ihmisiä, joita yhdisti ajatus suomen kielen kehittämisestä ja sen nostamisesta kansakunnan yhteiseksi kieleksi. Nykyisen Kotimaisten kielten keskuksessa tehtävän kielenhuoltotyön juuret ulottuvat mutkitellen SKS:aan, jonka piirissä luotiin normitetun yleiskielemme pohjaa.
Toimintaa tarpeen mukaan
Mitä järjestäytyneempi yhteiskunta on, sitä enemmän on tarvetta yhteiselle, neutraalille kielimuodolle, joka palvelee paitsi hallintoa myös tiedettä, taidetta ja kaikkia muitakin elämänaloja. Tällainen kielimuoto ei synny itsestään, vaan sen kehittäminen ja ylläpitäminen vaatii tietoista työtä. Monissa maissa onkin kielenhuoltoa varten oma organisaatio, kuten Kotimaisten kielten keskus Suomessa. Vaikka Suomessakin virallisella kielenhuollolla on jo pitkät perinteet, on toiminta nuorta verrattuna esimerkiksi Ranskaan ja Espanjaan: Ranskan akatemia, L’Académie française, on perustettu jo vuonna 1635 ja Espanjan kuninkaallinen akatemia eli Real Academia Española vuonna 1713.
Espanjan puhujia on eri puolilla maailmaa noin 500 miljoonaa, mikä näkyy myös kielenhuollon organisoinnissa ja toiminnan lähtökohdissa. Keskeinen kysymys on muun muassa se, miten espanjan kielen normituksessa otetaan huomioon valtavalla puhuma-alueella käytettävät kielen eri muodot. Kaikkien espanjankielisten maiden kieliasiantuntijoita kyllä periaatteessa kuunnellaan esimerkiksi normittavaa sanakirjaa laadittaessa, mutta kielenhuoltoa on myös kritisoitu liian Espanja-keskeiseksi. Espanjan kuninkaallisen akatemian työtä ja kielenhuoltoa espanjankielisissä maissa tarkastelee Frida Ahonen.
Jos espanjalla ja ranskalla on maailmanlaajuisesti miljoonia puhujia, ovat toisessa ääripäässä kielet, joilla on muutamia satoja tai tuhansia käyttäjiä. Tällaisia ovat muun muassa Suomen vähemmistökielet, joita ovat pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame sekä karjala, Suomen romanikieli ja viittomakielet eli suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli. Nämä ovat niin sanottuja kotoperäisiä kieliä, joilla tarkoitetaan Suomen alueella jo ennen nykyisten valtion rajojen muodostumista käytettyjä kieliä.
Näiden kielten osalta suuri kysymys on se, miten kieli saadaan siirrettyä seuraaville sukupolville. Tällaisessa tilanteessa keskeiseksi nousevat kielen elvyttämiseen tähtäävät toimet, joihin suunnataan käytettävissä olevat – yleensä varsin niukat – voimat. Kotimaisten kielten keskuksen vähemmistökielityön koordinaattori Lotta Jalava tarkastelee kirjoituksessaan sitä, miten valtioneuvoston kielipoliittinen ohjelma (2022) pyrkii tukemaan tätä työtä.
Pala kerrallaan
Sanat kielipolitiikka ja kielenhuolto tuntuvat viittaavan abstraktilta tuntuvaan toimintaan suurten kysymysten parissa. Ruohonjuuritasolla abstraktit kysymykset kuitenkin konkreettistuvat ja niihin etsitään vastauksia yksi kerrallaan. Konkreettinen, vastausta odottava kysymys on muun muassa se, mitä suomenkielistä sanaa voisi käyttää englanninkielisen podcastin sijaan. Tätä on Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuoltajilta ja sanakirjantoimittajilta kysytty monesti – eikä hyvää vastausta ole toistaiseksi keksitty. Henna Leskelä esittelee kirjoituksessaan kielenkäyttäjiltä saatuja sanaehdotuksia ja pohtii niiden toimivuutta.
Uudet sanat ja termit eivät ole vain kielenhuoltajien vastuulla, vaan ne syntyvät usein parhaiten spontaanisti kielenkäyttötilanteissa. Siten kuka tahansa meistä voi yllättäenkin löytää itsestään uutta luovan sanasepon. Mikä siis olisikaan hyvä suomenkielinen vastine sanalle podcast?