Käytännön kielenhuoltotyö ei voi olla kirjaimellisesti tulkittujen sääntöjen ja kieltojen mekaanista toteuttamista. Tekstin kirjoittaja tai kielentarkistaja saattaa pystyä pätevästi bongaamaan pilkkuvirheet, torjumaan anglismit, tunnistamaan substantiivitaudin ja kitkemään liian toiston. Silti tällaisten toimien merkitys jää lopulta ohueksi, jollei hahmoteta, miksi niitä on tarpeen tehdä – tai joissakin tapauksissa syytä jättää tekemättä.

Kun asiaa katsoo viestinnällisten tavoitteiden kautta, voi nähdä, että joillakin kielenhuollon periaatteilla enemmän painoarvoa kuin toisilla. Tällä on merkitystä erityisesti silloin, kun eri periaatteet vetävät vastakkaisiin suuntiin. Esimerkiksi omakielisyydestä on joskus tingittävä ymmärrettävyyden hyväksi, ja toisteisuudesta voi olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Kielenhuollon kerrokset

Käytännön kielenhuollon tavoitteet on tässä pelkistetty kolmiportaiseksi pyramidiksi, jossa painokkaimmat asiat sijoittuvat pohjalle. Kolme S:ää kuvaavat sitä, mitä eritasoisten keinojen on tarkoitus tekstiin tuoda.

1. Tekstin selkeys on perusedellytys sanoman välittymiselle

Selkeä, ymmärrettävä teksti on
• konkreettista
• johdonmukaista ja yksitulkintaista
• rakenteeltaan helppotajuista
• sanastoltaan ymmärrettävää. 

Selkeän tekstin lauseet ja virkkeet ovat kohtalaisen lyhyitä. Sen rakenteet ovat lähempänä arkikieltä kuin niin sanottua kapulakieltä, jonka tunnusmerkkejä ovat määritekasaumat, kiilalauseet ja substantiivityyli. Viittaussuhteet ovat loogisia, ja sananvalinnoissa on huomioitu ymmärrettävyys.

2. Tekstin sujuvuus vahvistaa sen positiivista vastaanottoa

Sujuva teksti on
• vaivatonta luettavaa
• kielellisesti kiinnostavaa
• virkerytmiltään vaihtelevaa
• tarkoituksenmukaisen tiivistä.

Sujuva teksti ei takertele eikä kompastele niin sana- kuin rakennetasollakaan. Se kuljettaa juonta jouhevasti esimerkiksi sidesanoja ja luontevaa sanajärjestystä käyttäen. Tyyli ja sävy ovat tarkoitukseen sopivia, ja tekstissä voidaan käyttää kielellisiä tehokeinoja havainnollistamaan ja vahvistamaan viestiä.

3. Tekstin ”sivistyneisyys” viimeistelee uskottavuuden

Tekstin ”sivistyneisyydellä” viitataan tässä sellaisiin oikeakielisyys- ja oikeinkirjoitusasioihin1, joilla ei ole suoraa selkeyttävää tai sujuvoittavaa vaikutusta yksittäisen tekstin kontekstissa (vaikka kirjoitetun kielen järjestelmän kannalta onkin).

Tähän kerrokseen kuuluvilla asioilla kirjoittaja osoittaa tuntevansa kirjoitetun kielen normit, ohjeet ja suositukset ja osaavansa noudattaa niitä. Sivistyneisyyden ohella voitaisiin puhua kielenkäytöstä sosiaalisena erottimena tai statuksen osoittajana. Tekstin viimeistelyllä osoitetaan myös arvostusta lukijaa kohtaan.

Kerrosten rajat joustavat

Kaikki kielen ja tekstin piirteet eivät rajaudu tiukasti kuvattuihin kerroksiin, vaan ne ovat ilmiönä laaja-alaisempia. On helppo ajatella esimerkiksi, että oikeinkirjoitus on yksinomaan pintatason asia, mutta todellisuudessa se läpäisee kaikki kerrokset. Muun muassa tapa käyttää välimerkkejä tietysti paljastaa, tunteeko kirjoittaja kirjakielen normit vai ei, mutta lisäksi se vaikuttaa aivan konkreettisesti tekstin ymmärrettävyyteen ja sujuvuuteen.

Toisaalta kerrosten merkitys painottuu erilaisissa teksteissä eri tavoin. Sanomalehtitekstiä voi pitää tyypillisenä esimerkkinä neutraalista asiatyylistä. Siihen verrattuna blogitekstissä kielen ”sivistyneisyydellä” on vähemmän painoarvoa; blogattaessa painottuu enemmänkin sujuva, kiinnostava kielenkäyttö, mikä voi tarkoittaa kielikuvien hyödyntämistä ja värikkäidenkin synonyymien käyttöä.

Lehti- ja blogitekstiin verrattuna käyttöohjeissa korostuu selkeyden vaatimus: niissä olennaista on käyttää johdonmukaisesti samoja käsitteitä ja pitää kielenkäyttö mahdollisimman konkreettisena. Kielen yksitoikkoisuudella ei ole niin suurta merkitystä, koska tekstin tavoitteet ovat muualla kuin itse kielellä vaikuttamisessa.

Kerrosajattelu konkretisoituu tavoitteiden törmätessä

Tekstin tavoitteiden täyttymisen kannalta kaikki kielenhuollon kerrokset ovat tärkeitä, ja enimmäkseen ne kaikki voidaankin huomioida. Toisinaan yhteen ja samaan tekstiin tai sen osaan kuitenkin kohdistuu samaan aikaan erisuuntaisia vaatimuksia eri kerroksista. Selkeys ja sujuvuus voivat joutua törmäyskurssille oikeakielisyysvaatimusten kanssa etenkin, jos niitä tulkitaan tarpeettoman kirjaimellisesti.

Otetaan esimerkiksi omakielisyysnormi. Yleisesti ottaenhan omakielistä sanaa pidetään ymmärrettävämpänä kuin vierassanaa. Asia kääntyy päälaelleen silloin, kun vierassana on vakiintuneemmin käytössä kuin suomenkielinen vastineensa. Esimerkiksi brändi ei nykykäytössä tarkoita yksinomaan tuotemerkkiä

Monet ovat myös oppineet, että riippua-verbin käyttämistä muussa kuin konkreettisessa merkityksessä pitäisi välttää. Ilmeisesti siitä syystä sanaa riippumatta näkee korvattavan sanalla huolimatta. Muodoilla on kuitenkin selkeä merkitysero: lause Kaikki ovat tervetulleita uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta kannasta riippumatta saa aivan erilaisen merkityksen, jos viimeinen sana muutetaan muotoon huolimatta.

Verbiä omata ei pidetä hyvänä kielenä. Sellaiset ilmaukset kuin hyvät taidot omaava hakija suositellaan sanomaan suomalaisemmin sivulausetta käyttäen: hakija, jolla on hyvät taidot. Omaamisesta puhuminen tuottaa kuitenkin yleensä aivan ymmärrettäviä muotoja, jotka ovat lisäksi kompakteja – etu, joka menetetään korvaavia sivulauseita käyttämällä. Joissakin tapauksissa kiertoyritykset voivat johtaa pitkiin ja kaikkea muuta kuin sujuviin ilmauksiin.

Kompromisseja pienimmän pahan periaatteella

Ensisijaisesti kannattaa toki tähdätä siihen, että kaikkien kerrosten tavoitteet voitaisiin täyttää. Vaikka itselleen pystyisikin perustelemaan normista poikkeamisen tarpeellisuuden, etenkin vahvan statusaseman saaneiden normien rikkominen joka tapauksessa ärsyttää osaa niistä lukijoista, jotka tuntevat kyseisen suosituksen. Paras vaihtoehto onkin, jos tekstin voi muotoilla uudelleen tavalla, joka ei sodi mitään kielenhuollon tavoitetta vastaan.

Toisinaan kompromissien tekemiseltä ei vain voi välttyä. Kielenhuollon kerrosmallin mukaisesti selkeys ja sujuvuus ovat tärkeämpiä kuin normien noudattaminen vain normien itsensä vuoksi. Siksi vaikkapa omaamisen käyttö voi osoittautua pienemmäksi pahaksi kuin tekstin mutkikkuus, ja vierasperäinen sana saattaa olla kotoperäistä perustellumpi valinta.

Myöskään riippua-verbin ja sen eri muotojen käyttöä ei ole järkevää vältellä ainakaan, jos tuon välttelyn tuloksena tulisi sanoneeksi jotakin, mitä ei oikeastaan tarkoita. Suosituksista poikkeava pilkutuskin voi joskus olla paikallaan.

Kirkasta ensin, kiillota sitten

Käytännön kielenhuollon tavoitteena on osaltaan varmistaa, että tietty teksti täyttää sille asetetut tavoitteet mahdollisimman hyvin. Niinpä kielenhuollon opit onkin suhteutettava sekä toisiinsa että kulloisenkin tekstin tavoitteisiin.

Maailmassa, jossa tekstiä ja viestintää on koko ajan enemmän, tekstilajitietoisuus on entistä tärkeämpää. Kun on kyse teksteistä, joilla todella pyritään vaikuttamaan ja vakuuttamaan, niiden on erottava edukseen arkitekstien joukosta. Siksi ne vaativat myös arvoisensa viimeistelyn.

Tätä kirjoitusta ei tulekaan tulkita niin, että kielenhuollon suosituksista ei tarvitsisi välittää tai että oikeinkirjoituksen voisi jättää opettelematta ja vaikkapa pilkuttaa vapaalla kädellä sujuvuuden nimissä. Ohjeet on joka tapauksessa tunnettava, ennen kuin niitä voi perustellusti rikkoa.

Oikeakielisyyden tavoittelussa ei kuitenkaan kannata antaa suhteellisuudentajun hämärtyä: ymmärrettävyys on ja pysyy ykkösasiana. Jos sanoman ydin on samea, pinnan kiillotus menee hukkaan.


1Periaatteessa sana oikeakielisyys liittyy vanhentuneisiin käsityksiin kielestä ja sen ohjailusta. Havaintojeni mukaan termi on kentällä yhä laajalti käytössä ja se myös koetaan varsin merkitykselliseksi. Tässä tekstissä sitä on käytetty normienmukaisuuden synonyymina.