Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme
Artikkeli 1/2021

Matti Räsänen

Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme – näin sanasto syntyi

Kotikieli, äidinkieli, virallinen kieli. Tuttuja ilmauksia, mutta mitä ne tarkoittavat hallinnon kielessä? Muun muassa tätä kysymystä tarkasteltiin sanastoprojektissa, jonka työn tuloksena syntynyt sanasto Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme julkaistiin Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla joulukuussa 2020.

Kielen yhteisöllistä asemaa kuvaavia nimityksiä käytetään monissa tekstilajeissa ja mitä erilaisimmissa viestintätilanteissa: arjessa, asioinnissa, tutkimuksessa, joukkoviestinnässä. Kielen asemaan viittaavat ilmaukset muodostavat kuitenkin hajanaisen joukon, sillä niiden merkitys vaihtelee eri aloilla ja erilaisissa kielenkäyttötilanteissa. Toisaalta taas samasta käsitteestä voi olla käytössä useita nimityksiä.

Nämä havainnot sysäsivät Kotimaisten kielten keskuksessa liikkeelle projektin, jossa tahdottiin selvittää kielen asemaa kuvaavien nimitysten moninaisuutta ja koota niistä sanasto, joka selkiyttäisi nimitysten käyttöä. Sanastoprojekti toteutettiin keskuksen työntekijöiden voimin, ja siihen osallistuivat Matti Räsänen (projektin vetäjä), Maria Fremer, Lotta Jalava, Henna Leskelä ja Ulriikka Puura. Lisäksi sanastoa kommentoivat lukuisat aihepiirin asiantuntijat Kotuksessa ja sen ulkopuolella.

Aihetta rajaamaan

Sanastotyön aloitukseen päti sama kuin mihin tahansa tutkimusurakkaan: sisällön rajaus teetti kovasti työtä. Ensiksi työryhmässä piti luoda riittävän selkeä käsitys siitä, mitä tarkemmin ajatellen teemme ja mitä kaikkea sanasto voisi sisältää. Aloimme kauhoa sisältöä laajalta säteeltä aivoriihityöskentelynä. Kukin sai kantaa käsite-ehdotuksensa kekoon väljästä aihepiiristä ”kieleen liittyvät nimitykset hallinnossa”. Spontaanissa alkulistauksessa nousi tavalla tai toisella puheeksi noin 70–80 käsitettä. Oheisessa listauksessa on esimerkkejä siitä, minkälaisista nimityksistä kävimme keskustelua alkuvaiheessa.

             monikielisyys
    murre
  ensimmäinen kieli paperikieli
ammattikieli                 Euroopan unionin virallinen kieli    puhekieli
asiointikieli kielellinen enemmistö puhuttu kieli
erikoiskieli kielellinen monimuotoisuus rinnakkaiskielisyys
hoivakieli kielellinen oikeus salakieli
kansankieli kielellinen vähemmistö sekakieli
kansliakieli kielienemmistö selkokieli
kapulakieli kielikoulutuspolitiikka selväkieli
lakikieli kieliperintö sivistyskieli
oikeuskieli kielipesä sotilaskieli
opetuskieli kielipolitiikka standardikieli
palvelukieli kirjakieli toinen kotimainen kieli
  kirjoitettu kieli urheilukieli
  mainoskieli virallinen kaksikielisyys
  metakieli virallinen kieli
    virkakieli
    vähemmistökieli

Sisältö tarkentuu

Tämän jälkeen tarkensimme ajatusta sanaston sisällöstä ja aloimme muotoilla sen alustavaa nimeä. Koetimme löytää keskeiset teemat, joihin kuvattavien käsitteiden tulisi tavalla tai toisella liittyä. Alkoi hahmottua kaksi sisällöllistä kriteeriä, joiden perusteella sanastoon otettavia ilmauksia karsittaisiin. Ensinnäkin käsitteen pitäisi olla käytössä hallinnossa ja toisekseen sen tulisi liittyä kielen asemaan.

Aineiston karsiminen ei tietenkään käynyt kivutta, vaikka nimitysten valintakriteerit olivat selvillä. Ilmausten käyttöä hallinnossa voi selvittää tekstien perusteella. On mahdollista esimerkiksi tarkastella lainsäädäntöä ja siihen perustuvia viranomaistekstejä. Sen nojalla voi arvioida muun muassa ilmauksen keskeisyyttä viranomaisviestinnässä.

Sitä vastoin käsitteen yhdistyminen ”kielen asemaan” ei ole yksioikoista. Sanan asema merkitys venyy helposti. Kielitoimiston sanakirjassa sana jaetaan kuuteen merkitysryhmään, ja tässä tarkoitettu merkitysryhmä 6 ’tila, tilanne, olot’ on sekin kovin väljä ja mahdollistaa monenlaisia tulkintoja. Kielen asemaa voi lisäksi tarkastella useista näkökulmista, ja siihen kohdistuu myös monenlaisia toiveita. Yksilön näkökulma kielen asemaan tai käyttöalaan yhteiskunnassa voi luonnollisesti poiketa kovin siitä, mihin valtio voimassa olevan oikeudellisen sääntelyn nojalla taipuu.

Monet sanastoon valitut käsitteet kytkeytyvät läheisesti ihmisen kielelliseen identiteettiin.

Valinta alkoi ohjautua sellaisiin käsitteisiin, joita ainakin jonkinasteisesti leimaa yksilön ja yhteiskunnan (julkisen vallan) välinen suhde ja jotka ovat merkittäviä viranomaistoiminnan järjestämisessä tai ainakin keskusteluissa sen järjestämisestä (mm. asiointikieli, kotikieli, äidinkieli). Useimmat näistä yhdistyvät tavalla tai toisella yksilön mahdollisuuteen käyttää kieltä viranomaisissa. Tässä vaiheessa alkoi hahmottua myös sanaston nimi, jonka lopulliseksi asuksi muotoutui Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme.

Monet sanastoon valitut käsitteet kytkeytyvät hyvin läheisesti ihmisen kielelliseen identiteettiin. Näitä nimityksiä käytetään myös muilla aloilla, esimerkiksi tutkimuksessa, yleistajuistavassa kirjoittelussa ja mediassa (ensimmäinen kieli, kotikieli, oma kieli, oma äidinkieli, perintökieli, äidinkieli). Varsinkin tällaisten monikäyttöisten ilmausten sulauttaminen sanastoomme muodostui työlääksi. Selvitettäviä asioita ilmeni kosolti. Onko nimityksellä useita merkityksiä ja käytetäänkö sitä monella tavalla? Ovatko merkitykset tekstilajikohtaisia, ja liittyvätkö ne tiettyyn kielenkäyttötilanteeseen? Ennen kaikkea piti pitää mielessä työmme päämäärä: nimityksen esiintyminen ja käyttö hallinnossa. Mikä on nimityksen hallinnossa esiintyvä merkitys ja miten se suhteutetaan muihin merkityksiin?

Sisällön tarkistamisen jälkeen pöydälle jäi noin 30 nimitystä. Lista sisälsi tässä vaiheessa pitkälti ne nimitykset, jotka tulivat aikanaan myös lopulliseen versioon (25 hakusanaa). Jokunen nimitys jätettiin pois tai vaihdettiin toiseen sittemmin. Lausuntokierroksen jälkeen sanastoon lisättiin vielä perintökieli ’suvun historian kautta yksilölle merkittävä kieli, joka vaikuttaa kielelliseen identiteettiin’. Hallinnossa sitä ei toistaiseksi juuri käytetä, mutta tarve voi syntyä esimerkiksi tulevissa kielilainsäädäntöön liittyvissä hankkeissa.

Sisällön rajaamiseen liittyy läheisesti myös kohderyhmä ja lukijakunta. Sanaston (ajatellut) käyttäjät vaikuttavat sekä rajaukseen että kielellisiin valintoihin. Mietimme paljonkin sitä, kenelle sanastoa tehdään. Sanaston nimeen (Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme) sisältyy sana hallinnossamme. Se viittaa alaan, jolla esiintyviä termejä sanasto käsittelee. Hallinnossa työskentelevät luonnollisesti käyttävät alansa käsitteitä. Toisaalta hallinnon teksteissä esiintyvien termien merkitysten tunteminen auttaa kaikenlaisia kirjoittajia.

Sanasto keskittyy olemassa oleviin ilmauksiin

Melko pian projektin alettua syntyi näkemys siitä, että kuvaamme vain jo olemassa olevaa sanastoa. Keskityimme tunnettujen sanojen merkityksiin ja käyttöön. Etenimme siis toisesta suunnasta kuin terminologinen sanastotyö, joka tarkastelee aihepiiriin liittyviä käsitteitä ja luo niille sitten termit. Tämän myötä korostui työn sanalähtöisyys.

Ilmauksen merkityksiä on välistä hankala jäljittää. Monet sanastossa esiintyvät ilmaukset ovat käytössä useilla aloilla, ja niiden merkitys vaihtelee. Hallintokaan ei ole yhtenäinen kokonaisuus, vaan siihen sisältyy erilaisia tekstilajeja ja monenlaista kielenkäyttöä. Kävi pian selväksi, ettei käsitteelle välttämättä ole olemassa mitään yhtä ”hallinnon merkitystä”, vaan termejä käytetään eri tavoin eri teksteissä. Hallinnossa laadittavilla teksteillä on kuitenkin hierarkiansa: toiset tekstit ovat merkittävämpiä kuin toiset. Pyrimme siihen, että säädöksissä esiintyvä merkitys tulisi otetuksi huomioon.

Tämäkään ei aina toteutunut helposti. Nimityksellä voi olla eri merkitys eri säädöksissä. Tämän lisäksi esimerkiksi laissa tarkoitettu merkitys ei välttämättä tule ilmi kovin helposti, jos käsitettä ei ole määritelty siinä yhteydessä selväsanaisesti. Joskus käsitteen määritelmä piti selvittää uppoutumalla dokumentaatioon. Esimerkiksi käsitteitä oma kieli ja äidinkieli tarkasteltiin seikkaperäisesti.

Ilmausta oma kieli käytetään nykyisessä perustuslaissa kielellisten oikeuksien käsittelyn yhteydessä, mutta laissa ei kuitenkaan ole varsinaista oman kielen määritelmää. Omasta kielestä puhutaan perusoikeutena: yksilö voi identifioitua kieleen kenenkään estämättä. Oma kieli tarkoittaa yksilön identiteetin kannalta merkittävää kieltä tai puhujayhteisöä, johon yksilö samastuu.

Ilmauksia oma kieli ja äidinkieli on käytetty lainsäädännössä samatarkoitteisesti. Ajatukseen omasta kielestä perustuu voimassa oleva käytäntö, jonka mukaan yksilö voi merkitä väestötietojärjestelmään sen kielen, johon identifioituu. Väestötietojärjestelmässä ”äidinkieli” tarkoittaa omaa kieltä.

Sanasto on deskriptiivinen eli kuvaileva

Sanaston kuvailevasta luonteesta seurasi, ettemme esitä julkaisussa näkemyksiä siitä, mitä kohennettavaa termeissä olisi ja minkälaisia uudennoksia tarvittaisiin. Pyrimme ainoastaan kokoamaan valitun aihepiirin ilmauksia ja etsimään niille hallinnossa esiintyvän merkityksen.

Houkutus menetellä toisin oli suuri. Ryhmä olisi laajan kielitieteellisen osaamisensa nojalla voinut myllätä kenttää uusiksi ja esittää täsmennyksiä käsitteiden sisältöihin. Erityisesti tämä koski niitä sanoja, joilla on laajaa käyttöä myös puhtaasti kielitieteellisessä kirjallisuudessa.

Ehkä kuvaavin esimerkki on äidinkieli. Se tarkoittaa hallinnon kontekstissa sitä kieltä, jonka yksilö ilmoittaa väestötietojärjestelmään kielekseen. Sanalle äidinkieli on tunnetusti lukuisia laajempia merkityksiä, mutta tässä sanastossa jätimme ne käsittelemättä. Toinen keskustelu on, onko äidinkieli monimerkityksisyytensä takia hyvä sana nykyiseen tehtäväänsä hallinnossa.

Termien sivumerkitykset

Jos pysytellään tiukasti termiopin periaatteissa, termillä on ainoastaan referentiaalinen eli viittaava tehtävä: termi on käsitteen nimilappu. Se viittaa tiettyyn käsitesisältöön, mutta ei itse kanna merkitystä. Koska termit ovat kielen sanoja, tämä tuskin koskaan toteutuu. Kielenkäyttäjä saattaa nimittäin antaa termille tulkinnan, joka syntyy ilmauksesta luontaisen merkityksen nojalla. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, mitä sanastontekijä on merkitykseksi ajatellut.

Alituinen termeihin liittyvä ongelma on niiden sivumerkitys. Tässä sanastossa tapetilla oli erityisesti termi vieraskielinen (muunkielinen). Se määritellään sanastossa näin: ’instituutioiden tekemissä luokituksissa tyypillisesti henkilö, jonka kieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame’. Sanan käyttöä on kritisoitu erityisesti siksi, että sen voi tulkita (kielenkäyttäjäryhmää) erottelevaksi tai leimaavaksi.

Kieleen liittyvissä luokituksissa – esimerkiksi tilastoinneissa ja väestötieteellisissä kuvauksissa – nimitys vieraskielinen on vakiintunut. Sitä tarvitaan hallinnossa havainnollistamaan äidinkieleltään suomen- ja ruotsinkielisten ja muiden kielten käyttäjien määrää muun muassa siksi, että kansalliskielet ovat oikeudellisessa sääntelyssä eri asemassa kuin muut kielet. Tästä ei tietenkään seuraa, että nimityksen pitäisi olla juuri vieraskielinen ja että käsite pitäisi rajata nykyisellä tavalla. Tässä sanastossa ei kuitenkaan laatimisperiaatteittensa mukaisesti lähdetty sorvaamaan parempaa tilalle. Sanastossa otetaan silti kantaa vieraskielisen käyttöön. Huomautuksessa painotetaan, että nimitystä on syytä käyttää teksteissä harkiten. Tarpeen mukaan voi selventää sen merkitystä ja käyttötarkoitusta, jottei synny väärinymmärrystä.

Sana voi olla yhdelle neutraali, toiselle kiusallinen, kolmannelle ryvettynyt.

Samaan keskusteluun lisämerkityksistä voi yhdistää esimerkiksi termit kotimainen kieli ja maahanmuuttajakieli. On jossain määrin epäselvää, mihin kotimainen viittaa nimityksessä kotimainen kieli. Kielen historiaan ja käyttöön maamme alueella, lainsäädäntöön, totunnaiseen nimeämiskäytäntöön vai mihin? Nimitys maahanmuuttajakieli puolestaan liittyy viime vuosikymmeninä lisääntyneeseen maahanmuuttoon. Sitä on alettu käyttää kielestä, jonka puhujayhteisö Suomessa on kasvanut 1990-luvun alun jälkeen suhteellisen voimakkaasti. Rajaus on osin keinotekoinen, sillä maahanmuuttajakielinä ei tavallisesti pidetä käyttäjämäärältään suuria (eurooppalaisia) kieliä, joita on perinteisesti opetettu koulun vieraana kielenä (esim. englanti, saksa, ranska, espanja, venäjä). Näidenkin kielten käyttäjämäärä on voinut kasvanut Suomessa viime vuosikymmeninä.

Termien sivumerkitysten ongelmaa on vaikea ratkaista, mutta sen hahmottamista voi helpottaa. Olemassa oleviin ilmauksiin liittyy se, ettei haitallisista sivumerkityksistä välttämättä ole käyttäjäyhteisössä yhteistä näkemystä. Sana on yhdelle neutraali, toiselle kiusallinen, kolmannelle ryvettynyt. Aika on tärkeä muuttuja: merkitykseen kertyy painolastia ajan mittaan. Termin valinnassa tasapainoillaan kaiken aikaa.

Uusien termien luominen on periaatteessa helpompaa. Sanastotyössä voi pitää tietoisena valintana sitä, ettei uusiksi termeiksi oteta sanoja, joihin yhdistyy epäsuotavia sivumerkityksiä. Sanan sivumerkitystä ei voi pestä pois niin, että ilmoittaa oppitekoisen merkityksen olevan (aivan) muuta kuin sanan luontainen merkitys.

Termitietue ja tiedon esittäminen sanastossa

Mitä tietoa hakusanan yhteydessä esitetään? Sanoihin yhdistyy merkitykseen ja käyttöön liittyvän tiedon lisäksi myös kielenulkoista maailmantietoa. Tiedon esittäminen sanastoissa onkin hyvin monisyinen kysymys.

Sanaston ulkoasu sai vaikutteita monelta taholta. Puntaroimme muun muassa leksikografisen ja terminologisen sanastotyön soveltamismahdollisuuksia tiedon esittämisessä. Tutkailimme työskentelyvaiheessa monia sanatiedon esittämiseen liittyviä ratkaisuvaihtoehtoja. Näistä voi mainita esimerkkinä Tieteen termipankin, Sanastokeskus TSK:n TEPA-termipankin ja Euroopan unionin toimielinten yhteisen termitietokannan IATEn.

Kotikielen määritelmä: ’perhe- tai muussa lähipiirissä käytettävä kieli’. Lisätieto-kohdassa kerrotaan, että käsite hahmotetaan tässä yksilön näkökulmasta. Kotikieli voi tarkoittaa samaa kuin ensimmäinen kieli, oma kieli tai äidinkieli; lisäksi opetussuunnitelmassa kotikielen tilalla on nykyään oma äidinkieli. Näihin termeihin on linkit tietueen lopun Katso myös ‑kohdassa.

Kotikieli-termitietue sanastossa.

Sanaston tietueissa esitetään itse hakusanan ja sen määritelmän lisäksi ilmauksen ruotsinkielinen vastine. Termitietueen erottaa sanakirja-artikkelista tässä tapauksessa ennen kaikkea lisätieto-sarake. Siinä motivoidaan termin valintaa sekä tarkastellaan ja paikoin ohjeistetaan termin käyttöä. Tietueissa viitataan tarpeen mukaan sanaston muihin käsitteisiin (Katso myös ‑linkit). Jätimme tarkoituksellisesti kutsumatta näitä käsitteitä ”lähikäsitteiksi”.

Projekti tähtäsi sähköisenä esitettävään sanaston julkaisemiseen. Työskentelyn aikana pidettiin avoimena kysymystä siitä, julkaistaanko sähköisen version ohessa myös paperinen. Loppumetreillä tästä luovuttiin lähinnä sen tähden, että yhtä versiota on helpompi hallita ja se on myös kerralla ajantasainen. Sanastoa täydennetään ja päivitetään tarpeen mukaan.
 

Tutustu sanastoon Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla:

Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme

Matti Räsänen

Kirjoittaja on kielipolitiikan koordinaattori Kotimaisten kielten keskuksessa.

Takaisin ylös