Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun keisari Aleksanteri II allekirjoitti kieliasetuksen, jolla suomi nostettiin ruotsin rinnalle maamme viralliseksi kieleksi. Kesän päätapahtumassa Hämeenlinnassa juhlinnan kohteena oli oma kieli. Mutta mitä kaikkea sisältyykään omaan kieleen? Suomi, kuten muutkin kielet, on täynnä lainoja, muistoja ja jälkiä kosketuksista toisten kielten, toisten kansojen ja ihmisten kanssa.
Tällaisia muistoja kantavat esimerkiksi etunimet, joista monet – hyvinkin suomalaisen oloiset – ovat kansainvälistä alkuperää. Kun uudet kalenterinimet alkusyksystä julkistettiin, syntyi keskustelua siitä, kenen nimet pääsevät kalenteriin. Miksi jotkin selvästi vierasperäisen näköiset nimet hyväksytään, toisia ei? Valinnoista ja niiden perusteluista kertoo tässä lehdessä yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala (ks. Lue myös).
Moninaiset historialliset yhteydet muuhun maailmaan näkyvät myös niissä ulkomaisissa paikannimissä, joille aikojen kuluessa on muotoutunut omakielinen, suomen kielen äänne- ja taivutusjärjestelmään mukautunut nimi. Näinhän on käynyt paitsi naapuriemme nimille Ruotsista Viroon ja Tukholmasta Kööpenhaminaan myösvielä paljon Juutinraumaakin kaukaisemmille, kirjallisuuden ja käännösten kautta saaduille nimille. Tällaisia nimiä kutsuttiin ennen sovinnaisnimiksi, mutta nykyisin käytetään usein nimistystä eksonyymi. Sirkka Paikkala kertoo tässä lehdessä, miksi vanha termi on korvattu lainasanalla, sekä myös siitä, miksi uusien eksonyymien syntymistä ei pidetä suositeltavana (ks. Lue myös).
Nyt on saatavilla julkaisu (Pariisista Papukaijannokkaan), joka esittelee suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet – niin paikallisen kielen kuin englannin ja usein myös joidenkin muiden kielten mukaiset. Kansainvälisessä maailmassa englanti on tärkeää, mutta sen ei pitäisi antaa ohittaa omaa kieltä. Näin kävi erään lehden äskettäin järjestämässä testissä, jossa haastateltavan piti tietyssä ajassa tunnistaa kartalta mahdollisimman monta maata ja nimetä ne. Pisteen sai kuitenkin vain englannin kielellä kirjoitetuista nimistä. Tämä kyllä harmittaa omaa kieltä puolustavaa lukijaa, vaikka ymmärtäisikin, että visa oli leikkimielinen.
Vanhimmat eksonyymit on aikanaan omaksuttu kieleen korvakuulolta, puheesta, ja niiden kirjoitusasun vakiintuminen on vaatinut aikaa, kuten koko muunkin oikeinkirjoituksen. Puheen ja kirjoituksen, puhe- ja kirjakielen suhde on myös koko kirjakielen kehityksen ajan ollut ja on edelleen tasapainoilua ja kompromissien tekoa. Mikä on puhutun ja kirjoitetun kielen suhde nyt, kun sähköisen viestinnän sanotaan sumentaneen niiden rajan? Tästä kertovat Jenni Viinikka ja Eero Voutilainen artikkelissaan Ääniä ilmassa, merkkejä paperilla.