Kelirikko ja tilanrikkaus
Artikkeli 2/1998

Raimo Jussila

Kelirikko ja tilanrikkaus

Entisaikojen elämä rytmittyi vahvasti vuodenaikojen mukaan. Oli kiihkeän toiminnan kausia ja toisaalta joutilaampia luppoaikoja. Keväin syksyin yhteiskunnan pysäytti lähes kokonaan luontaiseen vuodenkiertoon liittyvä tauko, kelirikko. Se saartoi kylät, pitäjät ja kaupungit pahimmillaan viikoiksi. Saaristolaiset saattoivat olla eristyksissä kuukaudenkin.

Kelirikkoon osattiin varautua. Elintarvikkeita oli varastossa, tärkeät matkat oli tehty tai siirretty myöhemmäksi, työt soviteltu kelien mukaan. Postinkulku hidastui tai peräti pysähtyi, rahdinkuljetukset odottivat kesä- tai talvikelejä ja sotajoukot makailivat joutilaina majapaikoissaan. Kelirikko on vaikuttanut maailmanhistoriaankin. Saksan salama-armeija porhalsi tomua pöllyttäen läpi Puolan ja Neuvostoliiton länsiosien, kunnes se syksyllä vajosi venäläiseen rospuuttoon ja hyytyi lopulta ankaraan talveen.

Suomen kielen perussanakirja määrittelee kelirikon näin: sään aiheuttama teiden tm. kulkuväylien kulkukelvottomuus vars. keväällä ja syksyllä, ”rospuutto”. Vanhaa kelirikko-sanan aluetta ovat hämäläis- ja eteläpohjalaismurteet (ks. kartta), mutta yleiskielen avittamana se on levinnyt kaikkialle suomen kielen alueelle. Murteissa tunnetaan myös sanat kelinrikko, kelirike, säänrike, säidenrikko ja säittenrikjäiset. pelkkä rikkokin on ollut mahdollinen: ”Tänä vuonna tuli rikko hyvin myäheen” (Ikaalinen). Näiden termien motiivina on se, että ajokelit rikkoutuvat, menevät pilalle. Samoin perustein on syntynyt parista pitäjästä muistiin merkitty säidenrikko.

Perussanakirjan kansanomaiseksi luonnehtima rospuutto on lainaa venäjän sanasta rasputa, rasputxe ’kelirikko, kelirikon aika’. On ilmeistä, että sana levisi venäläisen sotaväen myötä laajalti suomen murteisiin 1700-luvun alkuvuosikymmeninä. Ison- ja pikkuvihan aikanahan sekä suomalaiset että vainolaiset ennättivät kokea kymmeniä rospuuttoja.

Sana on käytössä kaikissa itä- ja pohjalaismurteissa, samoin suomen itäisissä sukukielissä. Idempänä se on asussa rospuutta, lännempänä rospuutto. Rospuutos on Päijänteen länsipuolen ja Saimaan eteläosien erikoisuus (ks. pdf-kartta).

Lainasanoja suomalaiset pyörittelevät kielellään kuin kuumaa perunaa, niin tätäkin venäjän lainaa. Asut rospuuta, rospuute, rospuutti, frospuutto, rospuu, rosputta, rosputti, roskuutto, roskuutta, rospuuska tunnetaan pitäjästä tai parista eri puolilta Suomea. Sana yhdistyy suomalaisten mielissä verbeihin puuttaa ’kiinnittää; tarttua kiinni’ ja puuttua.

Lounaisessa Suomessa kelirikon nimityksinä ovat olleet käytössä oudonkuuloiset säidenriita ja säidenriite. Hämeen parissa pitäjässä tunnetaan säänriite ja pohjoisimmassa Suomessa säänriitto. Ne eivät ole yhteydessä riitelemiseen vaan esimerkiksi sanoihin riittää ’jäätää ohuelti, hyytää’ ja riite ’ohut jää’. Sanat selittyvät siten, että kelirikon aikaan sää on sellainen, että vesi yön aikana jäätyy ohuelti. Raumalla on todettu saaristolaisista: ”He oliva siäl säitte riidas viis viikko.”

Kainuussa on rospuutan rinnalla käytössä myös säidenliihe ja kelinliihe. Lönnrot määrittelee sanakirjassaan (1874) liihe-sanan merkitykseksi ’kelirikko’ ja esittää sille rinnakkaismuodon liide. Liihe tarkoittanee ’rajaa, vaihetta’ (vrt. ”uuden vuoden liiheessä”, Kuhmo). Kelirikko on kesä- ja talvikelin vaiheessa, rajalla.

Eri puolilta Etelä-Suomea ovat peräisin tilanrikkaus, tilanrikko ja tilarikko kelirikkoa merkitsemässä. Sanat tulevat ymmärrettäviksi, kun niiden rinnalle asettaa sanat ratastilarekitila. Ne tarkoittavat rattailla ajettavia kesäkelejä ja reellä ajettavia talvikelejä. Tilan merkitys on tässä yhteydessä siis ’keli’. Toisin sanoen nämäkin termit on muodostettu samoin perustein kuin kelirikko.

Suomen kielen kelirikko ei lopu vielä tähänkään. Murteista löytyy koko joukko osaksi satunnaisiakin nimityksiä tuolle aikanaan vaivalloiselle ilmiölle. Sitä on nimitetty flossakkokeliksi, föörfalliksi, hohlamakeliksi, hölseeksi, keväthölseeksi, kevätklossuksi, lossukkokeliksi, mohjukeliksi, pahaksi keliksi t. tilaksi, rekiheitoksi, riitekeliksi, riiveeksi, sohjokeliksi, sohlamaksi, solskukeliksi, rikkiäisiksi ja ties miksi muuksi.

Viisikymmenluvulla TVH joutui taistelemaan vielä lujasti kelirikkoa vastaan. Nyt se on kyläteitä lukuun ottamatta nujerrettu. Yksin tein joutaa kelirikkotermistömme tarpeettomana arkiston hyllyille.
Raimo Jussila