Poimintoja parin viime vuoden lehdistä:

Uudet lait vaikuttavat hitaasti perinteisiin menettelytapoihin ja käytäntöihin.

Miten hoitokäytäntöjä voitaisiin parantaa potilasta kokonaisvaltaisemmin huomioon ottavaksi?

Toivottavasti ammattikäytännöissä osataan ottaa hyödyksi sarjassa esiin tuleva palaute.

– – yhteiskunnan läpäisevä uudistusaalto pakottaa tarkistamaan kaikki luutuneet asenteet ja käytännöt sekä etsimään vetoapua uudesta yhteistyöstä.

Kieliasioiden harrastajan mieleen tällaiset lauseet palauttavat suomen ilmausvaroja vaivaavan tutun puutteen: meillä ei ole vanhastaan ollut sanaa, joka yksiselitteisesti merkitsisi ’käytössä olevaa menettelytapaa’. Tarjolla on ollut pelkästään laajamerkityksinen tapa. Ruotsissa on mistä valita, hiukan erilaisin vivahtein ainakin sanat sed, sedvänja, bruk, hävd, kutym, praxis, konvention ja rutin. Samalla lailla englannissa: manner, habit, custom, usage, practice, convention ja routine. Juuri tuota suomen puutetta näyttää pyrityn korjaamaan, kun äskeisissä esimerkeissä on ”menettelytavan” rinnalle ja sijaankin pujotettu käytäntö.

Sopii epäillä, onko tämä ratkaisu ollut paras mahdollinen. Käytäntö on vanhastaan merkinnyt useaa asiaa:

1) Sitä on viljelty lyhemmän käyttö-sanan täytenä synonyyminä. Tällainen alkaa tosin jo kuulua menneisyyteen; enää ei juuri sanota ”alumiini on saanut laajan käytännön” tai ”Suomessa on tupakan vuotuinen käytäntö noin 1 kg henkilöä kohti” (Nykysuomen sanakirjan esimerkkejä). Sellaisissa sanonnoissa kuin ”olla käytännössä”, ”tulla käytäntöön”, ”ottaa käytäntöön” sama merkitys vielä elää, vaikka käyttö on niihinkin yleistymässä.

2) Tavallinen on jatkuvasti merkitys ’elävä elämä, tosiolot, todellisuus (teorian tai periaatteen vastakohtana)’. Suomen kielen perussanakirjaa lainatakseni ”ammattikoulut kouluttavat oppilaita käytännön aloille” ja ” paperilla asia näyttää helpolta, mutta käytännössä juttu on toinen”. Samaan tapaan kirjoitettiin sanomalehden pääkirjoituksessa viime syksynä: ”Sopimukseen tarvitaan myös irtisanomispykälä, koska käytäntö on juuri osoittanut, ettei vanhaa devalvaatiovitsausta ole vieläkään voitettu.”

3) Vakiintunut on myös merkitys ’käytössä olevat menettelytavat (kokonaisuutena)’. Perussanakirja tarjoaa esimerkit ”parlamentaarisen käytännön mukaan”, ”noudattaa yleistä käytäntöä”. Tuoreita lisänäytteitä sanomalehdistä: ”nykyinen päiväysmerkintäkäytäntö [myytävissä valmisteissa] on kirjava”, ”lääkkeetön verenpainetaudin hoito ei Suomessa ole ollut suosiossa lääkäreiden hoitokäytännössä”. Ja vielä yksi ajankohtainen näyte, ympäristöministeri Sirpa Pietikäisen eräästä viimevuotisesta lausumasta: ”Kun Vuotoksen allashanketta 1970-luvulla selvitettiin, työ oli sen ajan käytäntöä ajatellen monipuolista.”

Huomio kiintyy siihen, että kaikissa ryhmien 1–3 esimerkeissä käytäntö on yksikkömuotoinen. Niin on ylipäänsäkin niissä näytteissä, jotka tämän sanan käyttötapoja valaisevat Nykysuomen sanakirjassa (lähes 50 esimerkkiä) ja Perussanakirjassa (kymmenkunta). Sanakirjojen kanta ei ole sattumaa; se on todella kuvastanut näihin asti yksinomaista ”käytäntöä”. Myöskään Nykysuomen sanakirjan aineskokoelmiin ei näytä osuneen yhtään monikkomuotoista poimintoa, ja Perussanakirjan arkistoon on ensimmäinen (huomatakseni yhä ainoa) saatu valtion virkaehtoja esittelevästä julkaisusta 1979:

Korvauksen veloituksessa on tarkoituksenmukaisinta käyttää valtion yleistä matkalaskulomaketta ja noudattaa muitakin virkamatkojen laskuttamiseen liittyviä tavanomaisia käytäntöjä.

Juuri monikollisuus selvimmin osoittaa, että käytäntö tässä kuten alkupuolenkin esimerkeissä on luiskahtanut tavanomaisesta urastaan. Sana on selvästi leviämässä uuteen, neljänteen merkitykseen, kun sillä on ruvettu ilmaisemaan erillisiä käytössä olevia menettelytapoja eikä enää pelkästään menettelytapojen kollektiivista kokonaisuutta.

Suuriko vaara tästä luiskahduksesta on? Eräillä äsken luetelluilla ruotsin ja englanninkin sanoilla voi olla molemmat merkitykset, eikä se ehkä tuota ratkaisevaa haittaa ilmaisulle. Suomen laita on toisin. Juuri ’tapaa’ merkitsevien sanojen vähyys ja käytäntö-sanan monimerkityksisyys kehottavat pikemmin rikastamaan kieltä hiukan toisennäköisellä sanalla. Niin ovat monet tunnetut ja tuntemattomatkin kielenkäyttäjät jo kauan tehneet seuraavanlaisissa lauseissa:

Kumppanukset [Nortamon Rojohoppe-jaarituksessa] päättävät oitis kumota virheellisen käytänteen eivätkä ole tietääkseenkään sotalaivasta. (Matti Kuusi 1965.)

– – koska tällainen käytänne oli syntynyt tuomioistuimen edeltäjän aikana puhtaasti oikeudellisissa kysymyksissä. (Jaakko Ilvessalo 1971.)

Varttuessaan lapsi omaksuu vähitellen normiston varsin ehdottomana. Toisinaan kuitenkin esim. kotona tai toverien kesken omaksutut käytänteet ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä yhteiskunta vaatii. (Arvo Lehtovaara 1974.)

Ilmeisesti pyydetty laina oli – – joidenkin minulle tuntemattomien tai ehkä sentään aavistettavien käytänteiden mukaisesti sellainen, mitä ei pitänytkään maksaa takaisin. (Juhani Salokannel suomentamassaan Jaan Krossin romaanissa 1984.)

Kysymys on sen [lääkärien] alakulttuurin tottumusten ja käytänteiden ymmärtämisestä, joka johtaa ajoittaisiin vääristymiin ja väärinymmärryksiin. (Auli Hakulinen 1991.)

Kirkko on elinvoimainen ja pitkäikäinen yhteisö. Se on aina onnistunut taitavasti mukautumaan maalliseen valtaan ja maallisiin käytänteisiin, mikä tietysti on sen elinvoiman salaisuus. (Sanomalehdestä 1991.)

Näiden esimerkkien käytänne täyttää juuri sen aukon, josta alussa oli puhe. Se tarkoittaa ’käytössä olevaa menettelytapaa’, ja siksi se luontuu sekä yksikköön että tarvittaessa myös monikkoon. Sana voi tuntua uuden kaikuiselta, mutta ikää sillä on jo viidettäkymmentä vuotta. Sen on ilmeisesti luonut Hannes Teppo, sama mies, joka ennen varhaista kuolemaansa (1953) ehti kartuttaa kieltä lukuisilla muillakin osuvilla uudissanoilla – jäänteestä ja kalusteesta aina paikoitukseen, lähiöön ja taajamaan asti. Tällaisten kumppanina käytänne on hyvässä seurassa. Sitä saattelevaksi lyhyeksi ohjeeksi vielä tämä:

  • käytäntö = ’käytössä olevien menettelytapojen kokonaisuus’. Esim. Hoitokäytäntö kehittyy lääketieteen edistyessä; yhdeltä kohdalta käytäntö on taas muuttunut.
     
  • käytänne = ’käytössä oleva menettelytapa’. Esim. Hoitokäytänteet muuttuvat lääketieteen edistyessä; taas on omaksuttu uusi hoitokäytänne; pari vanhaa käytännettä on hylätty.

Näkökulma voi joskus vaihdella niin, että samassakin lauseessa menestyy yhtä hyvin yksiköllinen käytäntö kuin yksiköllinen käytänne. Monikkomuotoinen käytänteet ei kuitenkaan hevin ole vaihdettavissa ”käytäntöihin”. Käytäntö koostuu siis käytänteistä, ei ”käytännöistä”.