Karjala
Artikkeli 1/2003

Marja Torikka

Karjala

Mistä puhutaan, kun puhutaan Karjalasta? Maantieteellisen Karjalan lisäksi myös kieltä tai murretta tarkoittava karjala aiheuttaa hämmennystä. Karjalan kielen sanakirjan toimittaja Marja Torikka selventää seuraavassa erityisesti kieliin ja murteisiin liittyviä käsitteitä, mutta ohessa selittynevät osittain myös paikannimet.

Karjala on esillä nykyään hyvin usein: Kerrotaan kovista pakkasista Venäjän Karjalassa tai Pohjois-Karjalan miesten terveydentilasta. Tuon tuostakin joku muistuttaa, että luovutettu Karjala olisi palautettava. Murremuodin ansiosta kerrotaan juttuja ja muistellaan myös karjalan murteella. Karjalat ja karjalat tahtovat kuitenkin mennä sekaisin niin mediassa kuin ihmisten mielessäkin.

Karjalaa on kahden valtakunnan alueella, ja Karjala-käsite on käynyt entistäkin sekavammaksi, sillä mukana ovat erilaiset nostalgia- ja mielikuva-Karjalat – jokaisella sanotaan olevan oma Karjalansa. Ongelmallinen on ollut jo itse nimi Karjala. Suomen sanojen alkuperä ‑teoksen mukaan nimi on todennäköisesti karja-sanan johdos, ja kansannimessä karjalainen voisi piillä sanan alkuperäinen merkitys ’(sota)joukko’. Paikan ja kielen nimitys karjala olisi takaperoisjohdos muodosta karjalainenkarja-kansan edustaja’.

Kieltä ja murretta

Karjala on osa Suomea ja osa Venäjää. Karjalaan on luettu karjalaisen heimon asumat Karjalankannas, Laatokan Karjala (jonka itäisin osa on Raja-Karjala), Pohjois-Karjala ja vanhan valtakunnanrajan takaiset Viena ja Aunus Venäjän Karjalassa. Venäjän Karjalaa on nimitetty myös Itä-Karjalaksi. Nykyisen Suomen Karjalan muodostavat Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Venäjän Karjalaksi käsitetään nykyään Karjalan tasavalta, mutta Venäjällä on toinenkin Karjala, Tverin Karjala.

Karjalaiset ovat jakautuneet kielensä puolesta kahteen suureen ryhmään: suomen kieltä puhuviin ja karjalan kieltä puhuviin. Kielen lisäksi uskonto ja näin ollen erilähtöinen kulttuuri jakavat karjalaiset. Suomenkieliset ovat olleet luterilaisia, karjalankieliset sekä Suomessa että Venäjällä ovat olleet ortodokseja. Kieli ja uskonto ovat muovanneet ihmisten identiteettiä eri suuntiin. Suomen Karjalassa puhutaan suomen kielen kumpaakin itämurretta: Etelä-Karjalassa kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita. Kaakkoismurteita puhuttiin ennen vuosien 1939–1944 sotia myös Karjalankannaksella ja Luoteis-Laatokan alueella. Näin murteita nimitetään kielitieteessä, mutta Suomen sekä etelä- ja pohjoiskarjalaiset että siirtokarjalaiset sanovat tavallisimmin puhuvansa karjalan murretta tai jopa vain karjalaa. Suomen puolella karjalan kieltä on vanhastaan puhuttu Pohjois-Karjalan itäisimmissä pitäjissä ja Kainuussa Suomussalmen ja Kuhmon pienissä vienalaiskylissä. Karjalan kieltä puhuttiin myös entisessä Raja-Karjalassa. Venäjällä karjalaa puhutaan edelleen Karjalan tasavallassa sekä Murmanskin, Leningradin ja Tverin oblasteissa (alueilla).

Karjalan kieli ‑nimitys suomen kielen lähimmälle sukukielelle ei ole ollut ennen eikä näytä olevan nykyäänkään aina itsestäänselvyys. Kieltä on nimitetty Kalevalan kieleksi, Itä-Karjalan kieleksi, venäjänkarjalaisten kieleksi tai useimmiten karjala-aunukseksi. On puhuttu myös Karjalan murteista, itäkarjalaismurteista tai pelkästään itämurteista. Murre-nimityksellä on haluttu ilmaista, että kyseessä olisi vain suomen kielen yksi murre. Esimerkiksi jatkosodan aikana näin ajateltiin Suomessa yleisesti. Vielä 1950-luvun lopulla kielentutkijakin saattoi kirjoittaa ns. rajakarjalaismurteista suomen kielen murteina. Ei ole siis ihme, että rajakarjalaiset itse sanoivat useimmiten puhuvansa suomen kielen murretta. Suomen luovutetussa Karjalassa käytettiin 1930-luvulla käsitettä karjalan murre, oli sitten kyseessä suomen kieli tai karjalan kieli.

Kieli ja murre menevät edelleenkin usein sekaisin, ja karjalan kieleksi saatetaan nimittää suomen kielen murretta. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (24.1.2002) kerrottiin Sortavalassa syntyneestä ja siellä nuoruutensa viettäneestä Lasse Pöystistä, kuinka ”ruotsi, ranska, suomi ja karjalan kieli vaihtuvat ympäristön ja ihmisten mukaan. Mie-puhe pulpahtaa hetkessä kielelle, jos vastaan tulee karjalainen.” Saatetaan myös kiertää ongelma ja puhua vain ”kielestä” lainausmerkeissä.

Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa?

Yleisimmin hyväksytyn käsityksen mukaan ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella oli Laatokan rannikolle muodostunut ns. Muinais-Karjala, jonka kukoistuskausi osui 1100- ja 1200-lu-vulle ja joka kieleltään oli hyvin yhtenäinen – kieli oli ns. muinaiskarjalaa. Kun nykyisen Mikkelin tienoille Savilahteen siirtyneiden asukkaiden puhumaan muinaiskarjalaan sekoittui läntinen, todennäköisesti hämäläinen aines, sai alkunsa kantasavo. Muinaiskarjalan toisena jatkajana on usein pidetty inkeroisten eli inkerikkojen, lnkerinmaan kreikkalaiskatolisten alkuperäisasukkaiden kieltä. Aunuksenkannaksella eläneiden vepsäläisten muinaisvepsän ja muinaiskarjalan sulautumisesta ovat syntyneet aunukselaismurteet ja lyydiläismurteet. Karjalankannaksen länsiosat ovat taas saaneet ensimmäiset pysyvät asukkaansa inkeroisalueelta.

Pähkinäsaaren rauhan (1323) raja jakoi karjalaisen heimon kolmia: idässä oli Novgorod eli Käkisalmen Karjala, joka alkoi laajentua pohjoiseen ja koilliseen. Sen länsipuolella sijaitsi Ruotsin eli Viipurin Karjala, johon kuuluivat Viipurin lisäksi Äyräpään ja Jääsken kihlakunnat. Pohjoisempana, muusta Karjalasta erillään oli niin ikään Ruotsiin kuuluva Savo. Tämä jako vaikutti ratkaisevasti kielen myöhempään kehittymiseen, sillä Ruotsin ja Novgorodin raja oli jyrkkä ja se erotti paitsi kaksi valtakuntaa myös kaksi eri uskontoa ja kulttuuria.

Käkisalmen eli Novgorodin karjalaisten kieli alkoi kehittyä selvästi omaan suuntaansa. Venäjän kieli vaikutti merkittävästi sekä sanastoon että ääntämiseen. Näin syntynyt murre on ollut lähellä nykyistä karjalan kieltä. Se levisi uudisasutuksen mukana Suomen Pohjois-Karjalaan ja Vienan Karjalaan sekä Pohjois-Aunukseen, jossa se sekoittui aunukselaismurteeseen. Vienan Karjalassa murteet säilyivät alkuperäisimpinä, ja siksi monet ovat pitäneet vienalaismurteita karjalan puhtaimpina murteina.

Viipurin Karjala oli Ruotsille tärkeä alue, ja sinne sijoitettiin jo keskiajan lopulla läntisiä uudisasukkaita. Viipurin kaupungista tuli tärkeä itäisen Suomen hallinnollinen, taloudellinen ja uskonnollinen keskus. Tämä kaikki lisäsi suomen kielen länsimurteiden vaikutusta Viipurin Karjalassa. Viipurin seuduilla ei enää keskiajan ja uuden ajan taitteessa puhuttu karjalan kieltä, vaan siellä oli jo syntynyt suomen kaakkoismurteiden esimuoto. Toisaalla Savo laajeni vähitellen kaikkiin suuntiin erityisesti kaskiviljelyn ja väkiluvun lisääntymisen vuoksi.

Stolbovan rauha 1617 mullisti täydellisesti Karjalan asutus- ja kielitilanteen. Käkisalmen lääni ja Inkeri liitettiin Ruotsiin, ja alkoi ortodoksikarjalaisten ja inkerikkojen pakomuutto Venäjälle. Käkisalmen läänin pohjoisosaan eli Pohjois-Karjalaan ortodoksikarjalaisia jäi vain muutamiin kyliin, ja enemmistöasukkaiksi tulivat sinne muuttaneet savolaiset. Ainoastaan Sortavalan itäpuolisella vyöhykkeellä, Raja-Karjalassa, säilyi suurin piirtein entinen asujaimisto ja vanha kielimuoto. Laatokan Karjalaan uudisasukkaita tuli Savosta ja Viipurin Karjalasta ja Itä-Kannakselle Länsi-Kannakselta. Ortodoksikarjalaisten muutto Sisä-Venäjälle jatkui, minkä seurauksena Novgorodin ja Tverin lääneihin syntyivät ns. saarekemurteiden alueet. Inkerin autioituneet kylät täyttyivät pian suomalaisista maahanmuuttajista, inkerinsuomalaisten esi-isistä.

Vanhan Suomen aikana (1721–1811), jolloin Kaakkois-Suomen asukkaat joutuivat eroon muusta valtakunnasta, alueen murteet kehittyivät kielitieteessä nimetyksi kaakkoismurteistoksi eli kansanomaisemmin suomen kielen eteläkarjalaismurteiksi.

Suomen kielen karjalaismurteet

Suomen kielen kaakkoismurteet eivät ole murteistona kovin yhtenäinen ryhmä. Kaakkoismurteita puhuttiin ennen vuosien 1939–1944 sotia alueella, johon kuuluivat Karjalankannas ja Viipurin länsipuoliset pitäjät Virolahtea, Miehikkälää ja Luumäkeä myöten. Pohjoisraja on hieman ongelmallinen, sillä jotkut pitävät Lemin seudun ja Sortavalan seudun murteita savolaismurteina. Myös Suomenlahden itäosan saaret Haapasaarta ja Suursaarta lukuun ottamatta lasketaan kaakkoismurteiden alueeseen. Kaakkoismurteisiin kuuluvat vielä Inkerin suomalaismurteet, ns. inkerinsuomi. Nykyään kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalan maakunnassa.

Pohjois-Karjala on laajan savolaismurteisen alueen itäisin osa. Sen kielimuodot ovat läheistä sukua Etelä- ja Pohjois-Savon murteille, ja niitä nimitetään itäisiksi savolaismurteiksi. Eri alamurteiden väliset erot ovat vähäiset, ja tämä yhdenmukaisuus johtuu asutushistoriallisista syistä. Kun valtaosa alkuperäisestä karjalaisväestöstä oli paennut 1600-luvulla Venäjälle, tilalle tuli pääasiallisesti savolaista uudisasutusta. Ortodoksisia karjalaisia jäi Pohjois-Karjalan alueelle vain muutamiin asutussaarekkeisiin, mutta kieleltään nämäkin kylät ovat savolaistuneet. Kuitenkin karjala on jättänyt jälkensä, ja murteessa onkin kymmenittäin sanoja, joita ei esiinny lainkaan sydänsavolaisissa murteissa. (Ks. pdf-kartta.)

Karjalan kielen murteet

Karjalan kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen: varsinaiskarjalaan, livviin ja lyydiin (livvi-nimitystä ei pidä sekoittaa liiviin, Latviassa puhuttuun itämerensuomalaiseen sukukieleen). Karjala muuttuu ikään kuin asteittain suomalaiselle vaikeammin ymmärrettäväksi: vienaa on suomalaisen helpohkoa ymmärtää, varsinaiskarjalan etelämurteissa näkyy jo naapurikielen, vepsän, vaikutus, joka vahvistuu entisestään livvissä ja varsinkin lyydissä. My6s venäjä on vaikuttanut enemmän eteläisiin murteisiin.

Varsinaiskarjala jakautuu kahtia. Vienan-Karjalassa (esim. Uhtuassa, Vuokkiniemessä, Jyskyjärvessä) on puhuttu vienalaismurteita (vienankarjalaa, vienaa; harvemmin enää käytetään nimityksiä pohjoiskarjala tai pohjoiskarjalaiset murteet). Nykyään vienalaismurteita puhutaan Karjalan tasavallassa lähinnä Kalevalan (entisen Uhtuan) ja Louhen piirissä. Monet vienalaiset kylät ovat tuhoutuneet 1960- ja 1970-luvun pakkosiirtojen vuoksi, jolloin asukkaat muutettiin isompiin keskuskyliin. Suomen pienten vienalaiskylien asukkaat ovat pääosin vaihtaneet kielensä paikalliseksi suomen murteeksi. Nimitystä pohjoiskarjala(ismurteet) olisi mielestäni vältettävä kun tarkoitetaan vienankarjalaa, sillä se aiheuttaa turhaa sekaannusta.

Varsinaiskarjalan etelämurretta (eteläkarjalaismurretta, eteläkarjalaa) on puhuttu Pohjois-Aunuksessa (esim. Porajärvessä ja Paatenessa) sekä Sisä-Venäjän saarekkeissa (esim. Tverissä). Murteen puhujat ovat käyneet vähiin: Karjalan tasavallassa monet karjalaiskylät ovat venäläistyneet, ja entisen Suomen Raja-Karjalan asukkaat ovat hajaantuneet evakkoina muualle Suomeen. Eniten tätä murretta puhutaan Tverin oblastin karjalaiskylissä. Ongelmia syntyy helposti eteläkarjala(ismurteet)-nimityksestä. Sitä on käytetty kielitieteessä yleisesti Suomessa, ja Karjalan tasavallan tutkijat suosittavat nimitystä nykyäänkin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että sen käytössä Suomessa olisi oltava säästeliäs, sillä se sekoitetaan helposti Suomen Etelä-Karjalan tai Karjalankannaksen entiseen murteeseen.

Livviä eli aunuksenkarjalaa (aunukselaismurteita, aunusta) on puhuttu Etelä-Aunuksessa (esim. Säämäjärvessä, Vitelessä ja Aunuksenkaupungin ympäristössä) ja Suomen puolella Salmissa. Nykyään taitaa livvin puhujia olla Venäjän karjalaisista eniten.

Lyydiä eli lyydiläismurteita on puhuttu Aunuksenkannaksella Syväristä Pohjois-Aunukseen asti ulottuvalla kapealla kaistaleella suurimmaksi osaksi livvin alueen itäpuolella (esim. Haljärvessä ja Kuujärvessä). Myös lyydin puhujat ovat käyneet vähiin. Lyydiläismurteet on vanhastaan Suomessa erotettu karjalasta joko karjalan ja vepsän väliseksi sekamurteeksi tai omaksi kielekseen. Kuitenkin Suomessakin voitaisiin Karjalan tasavallan tutkijoiden ja sikäläisen tavan mukaisesti lukea lyydiläismurteet karjalan kielen yhdeksi päämurteeksi. Monestihan on vain sopimusasia, milloin kielimuoto on jonkin kielen murretta, milloin oma itsenäinen kielensä.

Karjalan kielen murteeksi joskus virheellisesti nimitetty vepsä ei ole karjalaa, vaan yksi itämerensuomalainen kieli, joka on kehittynyt muinaisvepsästä. Nykyisin vepsän puhujia on vähän, mutta Karjalan tasavallassa elvytetään kieltä ahkerasti: luodaan kirjakieltä, opetetaan ja opiskellaan yliopistotasolle asti.

Karjalan kielen ja suomen karjalaismurteiden tulevaisuus

Venäjäjjä karjalan kielen kohtaloksi on tullut venäjän kieli. Arviot karjalaa Venäjällä (Karjalan tasavallassa ja Tverin oblastissa) äidinkielenään puhuvien määrästä vaihtelevat 100 000:n molemmin puolin. Elintärkeää kielelle olisi, että se saataisiin Karjalan tasavallassa viralliseksi kieleksi tai ns. alueelliseksi kieleksi venäjän rinnalle. Sitä varten on runsaan kymmenen vuoden ajan luotu kolmenlaista karjalan kirjakieltä: Karjalan tasavallassa vienaan ja livviin sekä Tverissä tverinkarjalaan pohjautuen. Tarkoituksena on kehittää vähitellen yksi yhteinen kirjakieli – se ei tarkoita yhtenäistä kieltä, vaan kirjakieltä, joka sallii erilaiset muodot ja ilmaisutavat. Venäjän duuma on vuoden 2002 lopussa hyväksynyt päätöksen, että kaikkien Venäjän virallisten kielten kirjoittamiseen on käytettävä kyrillisiä kirjaimia. Nähtäväksi jää, muodostaako se uhan karjalan kieten kehittämiselle.

Entä mikä on karjalan kielen tilanne Suomessa? ltä-Karjalan pakolaiset ja Raja-Karjalan evakot sekä heidän jälkeläisensä ovat vaihtaneet kielekseen suomen, vaikka heistä muutamat osaavat puhua karjalaa tai taitavat sitä jonkin verran. Viime aikoina kiinnostus on kuitenkin selvästi lisääntynyt, ja karjalan kursseja, sekä vienan että livvin, on järjestetty eri puolilla Suomea. Arviot Suomessa karjalan kieltä käyttävien tai ymmärtävien määrästä vaihtelevat 4 000–12 000. On myös arveltu, ettei karjalan kieltä käytä oikeastaan juuri kukaan enää arkipuhekielenään. Suomessa karjalan kieli on todella uhanalainen kieli.

Mikä on sitten suomen kielen ns. karjalaismurteiden kohtalo? Laatokan Karjalan ja Karjalankannaksen siirtokarjalaisten jälkeläisistä enää pieni osa taitaa vanhempiensa kielimuodon, sillä murre on vaihtunut nykyisen asuinalueen murteeseen tai yleiskieleen. Etelä-Karjalassa puhutaan vielä kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita. Nämäkin murteet ovat käymistilassa, kuten kieli ja murteet kaikkialla Suomessa. Kieli on toki aina muuttunut, mutta vauhti on nykyään entistä kovempi.

Voidaanko tässä tilanteessa enää Suomessa sanoa puhuttavan karjalaa? Kuka saa sanoa puhuvansa karjalaa? Kielitieteessä nimitykset karjalan kieli, kaakkoismurteet ja itäiset savolaismurteet ovat selvärajaisia, mutta näinhän ei ole jokapäiväisessä kielenkäytössä. Sekaannukselta ei aina voi välttyä, jos sanoo puhuvansa karjalaa, mutta ei sitä tarkemmin määritä. Kun asiayhteydestä käy ilmi, että tarkoitetaan suomen kielen murretta, voidaan kaakkoismurteista mielestäni käyttää nimitystä kannakselaismurre tai Kannaksen karjalan murre; silloin tosin jäävät nykyisen Etelä-Karjalan murteet nimityksen ulkopuolelle. Miksei myös voisi sanoa puhuvansa karjalan murretta tai jopa yksinkertaisesti karjalaa, jos siitä ei aiheudu sekaannusta. Erityisesti monelle siirtokarjalaiselle kotiseudun murre muodostaa ison osan identiteetistä, ja sen nimittäminen karjalaksi on vahva tunneseikka.

Varsinkin toimittajien olisi kuitenkin oltava tarkkoja, ja toivonkin heidän käyttävän kieli-termiä vain karjalan kielestä; Viipurin ja Sortavalan kielimuodoista puhuttaessa on syytä käyttää vähintäänkin nimitystä suomen kielen karjalaismurre, jos ei halua puhua kaakkoismurteesta. Pohjois-Karjalan kielimuotoa sanotaan joskus savokarjalaksi. Jos siellä ei voida sanoa puhuttavan savoa, voitaisiin ehkä käyttää termiä Joensuun seudun murre, savokarjalaismurre tai pohjoiskarjala. Kuulijalle tai lukijalle on ehdottomasti selvitettävä, mistä karjalasta on kyse, sillä sekaannusta ja epätietoisuutta on jo aivan liikaa. Keskusteltaessa venäläisten kanssa Karjalasta ja karjalasta on muistettava olla tarkkana, sillä heille nimet eivät välttämättä merkitse samaa kuin suomalaisille.

 

Kirjallisuutta

Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. Toim. Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo. 1998. Erityisesti Heikki Leskisen artikkeli ”Karjala ja karjalaiset kielentutkimuksen näkökulmasta”.

Karjalan kansan historia. Toim. Heikki Kirkinen, Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo. 1994.

Kahden Karjalan välillä. Kahden Riikin riitamaalla. Toim. Tapio Hämynen. 1994. Erityisesti Tapio Hämysen artikkeli ”Mikä Karjala?”.

Juuret Karjalassa ‑kansio. Toim. Kaisu Lahikainen & Terhi Kouvo, Karjalan Liitto 1999.

Karjalan kielen sanakirja 1–5 (a–s). 1968–1997; 6., viimeinen osa ilmestyy 2005.

Suomen murteiden sanakirja 1–6 (a–keynätä). 1985–1999; 7. osa ilmestyy 2003.

Sami Suviranta: ”Luovutetut alueet, kahtalaiset nimet”. Kielikello 2/2001.

Saara Welin: ”Luovutettujen kuntien suomalaisnimien taivutus”. Kielikello 2/2001.

www.soros.karelia.ru/projects/1998/sui/ (Kulttuurisivuja Kar-jalasta. Petroskoin yliopisto)
www.luovutettukarjala.org
www.kotus.fi/julkaisut/sanakirjat/

Kartat Anneli Hänninen

Suomen Karjala
muodostuu nykyään Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnista. Se voidaan hahmottaa myös Karjalan muinaismaakuntana, Suomen itäisimpänä historiallisena maakuntana. Stolbovan rauhan (1617) jälkeen muodostunutta Karjalan maakuntaa on pidetty Suomen karjalaisten asuma-alueena talvisotaan (1939–1940) asti. Suomen Karjalaan ovat siis kuuluneet entisen Viipurin läänin Karjalankannas ja Laatokan Karjala eli luovutettu Karjala. (Ks. pdf-kartta.)

Etelä-Karjala
on nykyään Suomen maakunta, joka rajoittuu Kymenlaakson ja Etelä-Savon maakuntiin ja kuuluu Etelä-Suomen lääniin. Etelä-Karjalaan liitetään usein, varsinkin kulttuurintutkimuksessa, Karjalankannas.

Pohjois-Karjala
on nykyään Suomen maakunta, joka rajoittuu Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntiin ja kuuluu Itä-Suomen lääniin.

Karjalankannas (lyhyemmin Kannas)
on Suomenlahden, Laatokan ja Saimaan rajoittama Karjalan osa. Toisinaan alueeseen luetaan myös koko luovutetun Karjalan eteläinen mannerosa, vaikka Viipurin länsipuoliset alueet eivät vanhastaan ole kuuluneet siihen. Luonnonmaantieteellisesti Karjalankannaksen luoteisraja kulkee Viipurinlahdesta Hiitolaan, Laatokan länsikulmaan. Karjalankannas kirjoitetaan yhteen (ks. Kielikello 2/2001: Luovutetut alueet, kahtalaiset nimet), ja lyhyempää rinnakkaismuotoa Kannas voi myös käyttää, jos ei ole sekaantumisen vaaraa muihin kannaksiin. Nykyään alue kuuluu Leningradin oblastiin.

Laatokan Karjala
on Laatokan luoteis-, pohjois- ja koillispuolinen osa ennen sotia 1939–1944 Suomelle kuulunutta Karjalaa. Nimeä on käytetty ennen kaikkea kielen ja historian tutkimuksessa. Laatokan Karjalaan kuuluviksi luetaan pitäjät Hiitolasta tai Kurkijoesta alkaen Korpiselkään ja Ilomantsiin saakka. Laatokan Karjalan osaksi on usein mainittu Raja-Karjala. Nykyään alue kuuluu Karjalan tasavaltaan.

Raja-Karjala
tarkoittaa tavallisimmin sitä itäisintä osaa Laatokan Karjalasta, joka oli ennen sotia 1939–1944 Salmin kihlakunnan ortodoksiväestön asuma-aluetta. Salmin kihlakunta käsitti Suojärven, Suistamon, Soanlahden, Korpiselän, Impilahden ja Salmin kunnat. Alueeseen luetaan usein myös Ilomantsin kaakkoisosa.

luovutettu Karjala
käsittää Neuvostoliitolle sotien 1939–1944 jälkeen luovutetut alueet: Karjalankannaksen sekä suurimman osan Laatokan Karjalaa. Suomessa käytetään nykyään myös nimitystä pakkoluovutettu Karjala.

Venäjän Karjala
muodostuu nykyään Karjalan tasavallasta. Karjalan tasavaltaan kuuluvat Vienan Karjala ja Aunuksen Karjala. Nykyään voidaan myös käyttää monikkoa Venäjän Karjalat, kun toiseksi Karjalaksi ajatellaan Tverin Karjalaa. Venäjän Karjalasta on käytetty myös nimityksiä Itä-Karjala, Kauko-Karjala (joskus tarkoitettu vain Vienan Karjalaa) ja rajantakainen Karjala.

Karjalan tasavalta
entisiltä nimiltään Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta (1940–1956) ja Karjalan autonominen tasavalta (1957–1991) muodostuu Vienan Karjalan ja Aunuksen Karjalan lisäksi Suomen luovuttamista Laatokan Karjalan ja Sallan–Kuusamon alueen eteläosasta sekä Äänisen itäpuolisista alueista (Puudoin piiristä). (Karjalaiset kirjoittavat nimen molemmat osat isolla alkukirjaimella: Karjalan Tasavalta.)

Vienan Karjala
on Venäjän Karjalan pohjoisin osa. Nykyisin sen alueella ovat Kalevalan (entisen Uhtuan), Louhen, Kemin ja Belomorskin piirit. Ennen se käsitti Vienan Kemin kihlakunnan alueen, Arkangelin kuvernementin Vienanmeren länsipuolisen osan. Siihen luettiin myös nykyään Murmanskin oblastiin kuuluva Kantalahti lähitienoineen. On muistettava, ettei alue ole koskaan kuulunut Suomeen; Suomen puolella on tosin kolme pientä vienalaiskylää: Suomussalmella Hietajärvi ja Kuivajärvi ja Kuhmossa Rimmin kylä.

Aunuksen Karjala
muodostuu Venäjän Karjalan keski- ja eteläosasta. Nykyisin sen alueella ovat Mujejärven, Segean, Karhumäen, Kontupohjan, Suojärven, Präään, Pitkärannan, Lahdenpohjan, Aunuksen, Äänisenrannan ja Puudoin piirit. Ennen se käsitti Aunuksen ja Petroskoin kihlakunnat sekä osan Poventsan kihlakunnasta; raja kulki etelässä Aunuksenkannakselta Syvärille ja pohjoisessa Repolaan ja Rukajärveen saakka. (On muistettava, että maantieteellinen Aunus käsittää laajemman alueen kuin kielellinen aunus.)

Tverin Karjala
sijoittuu Tverin oblastiin. Pääosa karjalaisista asuu alueen keskiosassa Rameškin, Lihoslavlin, Spirovon ja Maksatihan piireissä sekä koillisessa Vesjegonskin piirissä ja sen ympäristössä. Pieninä saarekkeina lounaassa on yhä karjalaiskyliä Djorajoen varrella.

Novgorodin Karjala
on käsittänyt karjalaisen väestön asumat seudut Borovitšin, Tihvinän ja Valdain kihlakunnissa. Nykyisin karjalaisia on Tihvinän seuduilla Leningradin oblastissa ja vielä mahdollisesti Valdain seudulla Novgorodin oblastissa.

Itä-Karjala
Nimitys tarkoittaa tavallisimmin Tarton rauhansopimukseen (1920) perustuvan Suomen itärajan takaista karjalaisten asuma-aluetta, joka vastaa suunnilleen nykyistä Karjalan tasavaltaa lukuun ottamatta luovutettuja alueita ja Äänisen itäpuolta. Itä-Karjalan alueeseen sisältyvä Imandrajärven eteläpuoli Kantalahden–Alakurtin rautatietä myöten kuuluu sen sijaan Murmanskin hallintoalueeseen. Itä-Karjala jakautuu Vienan ja Aunuksen historiallisiin maakuntiin. Nimitys on ollut Venäjän Karjalan rinnakkaisnimi. Itä-Karjala on joskus myös saattanut tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Raja-Karjala.

Nimiä käytettäessä on huomattava, että ne eivät merkitse venäläisille samaa kuin suomalaisille. Esimerkiksi Pohjois-Karjalalla he tarkoittavat Vienan Karjalaa, Keski-Karjalalla Aunuksen Karjalan pohjoista osaa (Seesjärvi–Porajärvi) ja Aunuksen Karjalalla pelkästään Aunuksen piiriä. Itä-Karjalasta puhuessaan venäläiset tarkoittavat Äänisen itäpuolista aluetta, joka ei oikeastaan kuulu historialliseen Karjalaan lainkaan.

Marja Torikka