Suomessa voimassa olleita Ruotsin valtakunnan lakeja alettiin suomentaa jo 1500-luvun lopulta lähtien, mutta maallisista laeista ei saatu 1600-luvullakaan painettuina julki kuin yksittäisiä säädöksiä. Isonvihan päättäneen Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen tärkeimpien asetuksien suomenkielinen julkaiseminen siirtyi Tukholmaan. Tilapäisvoimin suomennetut asetukset jäivät kieliasultaan kuitenkin niin epäselviksi, että asiakirjojen toimitusvirastona toimivan ja hallintoasioita hoitavan kansliakollegion yhteyteen perustettiin erityinen suomen kielen kääntäjän virka vuonna 1735.1
Kansliakollegion ensimmäiset suomentajat ja heidän strategiansa
Viran ensimmäisellä haltijalla Johan Mathesiuksella oli Pyhäjoella syntyneenä ja lakia Turussa ja Uppsalassa lukeneena tehtävään tarvittavat taidot, mutta hän sotkeutui poliittisiin juonitteluihin ja päätyi vuonna 1741 vankilaan. Hänen seuraajansa Kristian Rosenmüller oli aatelismies ja ohitti siksi joukon ansioituneempia hakijoita, mutta huonon suomen kielen taitonsa vuoksi hän teetti varsinaiset työnsä toisilla ja joutui siksi pitkien virkavapauksien jälkeen lopulta eroamaan vuonna 1750.
Vasta viran kolmas haltija, Pöytyällä syntynyt ja Turussa opiskellut hovioikeuden auskultantti Samuel Salin sai enemmän aikaan säädöskielen kehittäjänä. Salin oli jo edeltäjänsä sijaisena toimiessaan suomentanut mm. vuoden 1720 hallitusmuodon ja vuoden 1723 valtiopäiväjärjestyksen, jotka julkaistiin 1740-luvulla. Ajan ruotsalaisessa lakikielessä tavallisille latinalaisille ja ranskalaisille lainasanoille oli kuitenkin vaikea keksiä sekä ymmärrettäviä että riittävän tarkkoja suomenkielisiä vastineita. Salin päätyi siksi selittämään suomenkieliseen tekstiin jättämiään lainasanoja toisilla sanoilla tai lauseilla. Suomennoksiin tuli tämän takia sellaisia ilmauksia kuin in loco, eli siinä cu[u]sa ricos tapahtunut on ja Criminelli eli ricoxen asioita (molemmat As 1747p-C1b). Ruotsinkielisiä sanoja Salin mukautteli suomenkielisiksi joskus vain minimaalisin muutoksin, kuten sotilasarvossa fältygmestari (< fälttygmästare) (As 1747p-C2p). Varsinaisia uudissanoja Salin loi vain vähän. Useimmat Pajulan (1960: 87) tällaisina pitämistä sanoista ovat olleet jo aiemmin käytössä, mutta esimerkiksi sana valtakirja on Jussilankin (1998) mukaan vasta Salinin kieleen tuoma. Vuoteen 1762 suomentajan virassa ollut Salin onnistui käännöksissään välittämään lakitekstin sisällön riittävän tarkasti, mutta hänen toisiaan täydentäviä sanoja ja lauseita suosiva käännösstrategiansa teki suomennoksista kovin monisanaisia ja siksi paikoitellen kömpelöitä.
Seuraajien ortografiset uudistukset
Vuonna 1759 ilmestyi laaja alun perin Samuel Forseenin laatima, mutta Eerik Paleenin korjailema ja toimittama vuoden 1734 lain suomennos. Tämä oli ensimmäinen painettuna saataville tullut Ruotsin valtakunnan lain suomennos.
Asetuksia ilmestyi kuitenkin jatkuvasti lisää, ja siksi viimein vuonna 1759 vakinaistetun kansliakollegion suomalaisen kielenkääntäjän työmäärä vain kasvoi. Ainoastaan viran palkkaus pysyi vaatimattomana, sillä Salin onnistui korottamaan vain omaa henkilökohtaista palkkaansa. Hänen seuraajakseen 1762 valittu, Plootu-Mikoksi kutsutun Sysmän rikkaan kirkkoherran poika David Heintzius viihtyi virassa siksi vain vuoteen 1768. Käännösten kieliasu ei hänen aikanaan pahemmin kohentunut. Käännösprosessia saatiin tosin Juvan mukaan tuntuvasti nopeutettua, kun vahtimestari velvoitettiin tuomaan käännettävä teksti suomentajalle heti sen tultua saataville. Edeltäjiensä tavoin Heintzius saattoi kuitenkin jättää tekstiin runsaasti lainasanoja, vieläpä näiden merkitystä selityksillään availematta, joten paikoitellen asetustekstien kääntyminen näyttää jääneen puolitiehen, kuten seuraavassa isostajaosta Pohjanmaalla annetun asetuksen kohdassa:
Erinomattain on Directeurin welwollisus sijnä wisusti koetella, jos Maanmittari on waarinottanut, mitä hänen on tullut, Scalan, Kedin, Compassin, Diagonalein ja Afskärningein, Figurein rijtamisen, uträkningein, Chartae-Beskrifningein, Stationin ja Connexionin punctein, Graderingein, Transporteringein ja muun suhten, kuin tule työn päälleluotettawaisuteen, ja Maanmittarille todistuxens sijtä jättä, joka Protocollaan sisälleotetan. [As1766k-3a]
Vaikka Heintziusta ei uudissanoista olekaan kiitelty, Pajula (1960: 112) on huomannut hänen alkaneen luopua vanhalle kirjasuomelle ominaisesta k:n merkitsemisestä takavokaalien edellä c:llä, tosin vain suomalaisissa sanoissa (edellisessä esimerkissä koetella ja kuin) eikä lainasanoissa. Heinziuksen käännöksissä tällaista aletaan tavata hänen osin virkavapaalla viettämästään vuodesta 1766 alkaen. Varhaisin Rapolan (1933: 78) mainitsema painettu esimerkki tällaisesta k-merkinnästä on Gananderin Porthanille samana vuonna kirjoittamasta onnittelurunosta. Jo eräässä aiemmin Turussa painetussa ja siten toisen laatimassa asetuksessa (As 1763d) on kuitenkin huomatakseni myös k:ta takavokaalienkin edellä, joten asetusten suomentajat olivat tässä suhteessa hetken kehityksen kärjessä.
Vuonna 1768 Heintziuksen seuraajaksi kielenkääntäjäksi valittiin Lammilla syntynyt, Turussa ja Uppsalassa opiskellut Abraham Lind. Varhaisimmissa hänen aikanaan suomennetuissa asetusteksteissä ortografia on vielä vanhoillaan, mutta Lind päätyi lopulta uudistamaan ortografiaa edeltäjiään enemmän, sillä hän luopui myös ts-yhtymän tz-merkinnästä sittemmin vakiintuneen ts-merkinnän hyväksi vuodesta 1772 alkaen (Rapola 1927: 363–364, 1965: 94). Lind toi molemmat uudennokset myös vuonna 1774 kustantamaansa Millerin raamatunhistorian suomennokseen. Rapola on arvellut, että tämän ja muiden Tukholmassa julkaistujen asetusten ja kirjojen uuteen ortografiseen ilmeeseen on voinut vaikuttaa ne painanut Carlbohmin kirjapainokin, mutta yhtä kaikki käytäntö alkoi levitä. Keräämiään satuja Lindille lähettänyt Gananderkin alkoi osin siirtyä ts-merkintään.
Lind toimi virassaan lähes kuolemaansa asti vuonna 1785. Asetusten lauserakenteet jäivät hänenkin suomentamissaan töissä ruotsalaisen alkutekstin rakenteita mekaanisesti seuraileviksi. Uudissanoihin Pajula (1960: 114) ei ole kiinnittänyt huomiota, mutta Jussilan (1998) kokoamassa aineistossa on vielä niin Lindin kuin hänen seuraajiensakin kausina julkaistuista asetusteksteistä löytyneitä ensiesiintymiä (tällaisia ovat esim. sanat arpaseteli ja erimielisyys).
Ruotsin vallan ajan viimeiset viralliset kielenkääntäjät
Vuonna 1785 kääntäjän virkaan nimitettiin kansliakollegiossa ylimääräisenä kanslistina jo työskennellyt Henrik Gummer (alun perin Gummerus), joka oli syntynyt ja käynyt koulunsa Turussa. Lindin tavoin Gummer toimi virassaan pitkään, aina kuolemaansa vuonna 1803 saakka. Pajula (1960: 114) on katsonut käännösten kielen pysyneen hänen kaudellaan yhtä vierasvoittoisena kuin Lindin aikanakin ja vielä muuttuneen ortografialtaan horjuvammaksi. Yksityiskohtiin Pajula ei ole mennyt, mutta Gummerin kaudella julkaistuissa asetuksissa tavataan joskus tz-merkintääkin (esim. As. 1789c, paljon myöhemminkin esim. As 1799a, As1802a). tz-merkinnän palaaminen joihinkin Lindin kuoleman jälkeen julkaistuihin asetuksiin ei siis jää Rapolan (1927: 364) esittämällä tavalla vain hetkelliseksi ilmiöksi.
Vuonna 1804 kääntäjän virkaan nimitettiin meritullin sihteeri Henrik Forshäll, joka oli syntynyt Lohjalla ja opiskellut lakia Turussa. Pajulan (1960: 116) mukaan Forshällin kielenkäyttö oli suurin piirtein samalla tasolla kuin hänen lähimpien edeltäjiensä. Näistä poiketen Forshäll ei kuitenkaan ennättänyt olla pitkään virassaan. Hänen kaudellaan Tukholmassa vuonna 1808 painetussa, vanhojen ja uusien merkintätapojen välillä hiukan horjahtelevassa virallisessa tiedonannossa kerrotaan jo, ”että Wenäjän Sotajoucko siinä 21 p . edesmennäsä Helme Kuusa on wihollisesti Suomen Maahan sisällelangennut, on ensisti Kuning:sen Maj:tin tjedoxi tullut Telegrafin kautta” (As 1808f-A1a). Vuonna 1810 kuollut Forshäll jäikin viimeiseksi Tukholmassa Ruotsin vallan aikana toimineeksi viralliseksi suomentajaksi, kun Suomesta vuonna 1809 tuli Venäjän keisarikunnan osa.
Lähteitä ja kirjallisuutta:
As = Asetustekstejä 1700- ja 1800-luvuilta. Vanhan kirjasuomen korpus, laki- ja asetustekstejä. http://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/lait/as1700_rdf.xml(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), http://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/lait/as1800_rdf.xml(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Jussila, Raimo 1998: Vanhat sanat. Vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä. Helsinki: SKS & Kotus.
Juva, Einar W. 1946: Suomen kielen translaattoreja Ruotsin vallan viimeisenä vuosisatana. Historiallinen aikakauskirja s. 194–221.
Kuutti, Pirkko 2010: Varhaiset lainsuomennokset. Teoksessa Heikki E. S. Mattila – Aino Piehl – Sari Pajula (toim.): Oikeuskieli ja säädöstieto. Suomenkielinen lakikirja 250 vuotta. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys.
Pajula, Paavo 1960: Suomalaisen lakikielen historia pääpiirteittäin. Helsinki: WSOY.
Rapola, Martti 1927: ts:n käytäntööntulo 1700-luvulla. Virittäjä s. 362–364.
Rapola, Martti 1965: Suomen kirjakielen historia I. Helsinki: SKS.
1Katsaus pohjautuu suomalaisen lakikielen historiasta yleisesityksen kirjoittaneen Pajulan (1960) työhön, jota olen täydentänyt ja tarkistellut Juvan (1946), Rapolan (1927, 1965) ja Jussilan (1998) pohjalta sekä omilla havainnoillani. Varhaisista lainsuomennoksista ks. myös Kuutti (2010).