Keskeinen osa suomalaisten ruokataloudessa on vanhastaan ollut erilaisilla lusikkaruoilla: puuroilla, velleillä ja keitoilla. Eri alueilla on valmistettu omanlaisiansa ruokia, ja myös nimitykset ovat vaihdelleet. Lisäksi samaakin ruokaa on muunneltu sen mukaan, mitä aineksia on ollut käytettävissä.

Puurot

Puuro on tavallisesti valmistettu erilaisista viljatuotteista (puuroksista: ryyneistä eli suurimoista tai jauhoista) maito- tai vesiliemeen. Puuroon on voitu käyttää lisänä myös perunaa, naurista, lanttua, herneitä tms.

Sana puuro on lainattu balttilaisista kielistä. Sen vanha muoto Kannaksella on ollut putro. Laajalti Savossa ja Karjalassa puuron nimityksenä on ollut huttu, joka on todennäköisesti alkuaan omaperäinen kuvaileva sana. Paikoin huttu-sanan alueella huttu tarkoittaa nimenomaan jauhopuuroa; ryynipuurosta käytetään nimitystä puuro (tai puura). Aivan itäisimmän Suomen pitäjissä Kannakselta Pohjois-Karjalaan asti puuron nimityksenä on ollut venäläisperäinen kaassa (kaassu, kuassu).

Eri puurolajeja on nimetty aineksien perusteella, esimerkiksi jauhopuuro, hernepuuro, kruppanapuuro (kruppana = palttu, verileipä), lanttupuuro, leipäpuuro (leivänkannikoista), naurishuttu, ohranryynipuuro, omenapuuro (Kannaksella omena = peruna), rasvapuuro (ohraryyneistä ja silavanpaloista), talkkunapuuro, tattaripuuro, uutispuuro (uutisviljasta).

Nimityksen perusteena voi olla myös jokin juhla, työsuorituksen valmistuminen tai muu merkkitapaus. Tämmöisiä nimityksiä ovat esimerkiksi aattopuuro (juhlapäivän, etenkin joulun aattoiltana), eropuuro (häiden tai hautajaisten viimeisellä aterialla), häntäpuuro (lehmien uloslaskupäivänä keväällä tai kiiras- eli häntätorstaina lehmien hännänleikkuun jälkeen), jalka- eli konttipuuro (sen kunniaksi, että lapsi on oppinut kävelemään; kontti = jalka), kamppi(ais)puuro tai sirppipuuro (elonleikkuun lopettajaisissa), morsiamenpuuro (häissä), peijaispuuro (hautajaisissa), varttapuuro (riihenpuinnin päätteeksi; vartta = puintivarsta).

Muita nimeämisperusteita ovat muun muassa puuron ulkonäkö (mustapuuro; valmistettu ruisjauhoista ja perunoista) tai muu ulkoinen ominaisuus (pastanttipuuro = perunapuuro; ruotsin bastant = paksu, vahva, ravitseva), maku (hapanhuttu; hapantaikinan juuresta ja ruisjauhoista), valmistustapa (paistinpuuro), paikkakunta (inkoonpuuro), aterian nauttimisen aika (murkinapuuro; murkina = aamiainen).

Kannaksella on syöty kiisseliä (< venäjän kisel’ = hapahko jauhopuuro, hyytelö), joka valmistettiin karkeista kaurajauhoista hapattamalla ja keittämällä sekä syötiin maidon tai voisilmän kanssa. Nykysuomalaisten kiisseli on makea, perunajauhoilla suurustettu marja- tms. jälkiruoka.

Puolukoista ja ruisjauhoista valmistettu makea puuro on muun muassa puolainpuuroa tai hillopuuroa, imellettynä imellyspuuroa, vatkattuna eli vispattuna lappapuuroa tai ilmapuuroa.

Vellit

Velliin on käytetty samoja aineksia kuin puuroonkin (tavallisesti viljatuotteita sekä liemeksi maitoa tai vettä), mutta velli on löysempää.

Sana velli on yleinen murteissa; se on lainattu ruotsin kielestä (välling). Länsi-Suomessa se esiintyy myös muodoissa vellinki ja vellu. Paikoin Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa vellin nimityksenä on vanhastaan ollut ruoka, esimerkiksi (k)ryyniruoka.

Erilaisten vellien nimitysperusteet ovat samantapaiset kuin puurojenkin. Aineksiin perustuvia nimityksiä ovat muun muassa harikkavelli (piimään keitetty ohra- tai vehnäjauhovelli), heravelli, höystövelli (höysteenä talia tai muuta rasvaa), jauhovelli, juustovelli, leipävelli, maitovelli, naurisvelli, ohra(ryyni)velli, perunavelli, piimävelli (paikoin makeutettu siirapilla), tattarivelli. Kaljavelli on makea, siirapilla maustettu velliruoka.

Kun vellejä on syöty tiettyjä töitä tehtäessä tai niiden valmistuttua ja juhlina tai merkkipäivinä, ne on näiden perusteella voitu nimetäkin, esimerkiksi erovelli (pitojen lopettajaisruoka; vapaaviikolleen lähteville vuosipalvelijoille tarjottu ateria), hankovelli tai viikatevelli (heinänkorjuun päätteeksi), juhannusvelli, kamppivelli (elonleikkuun lopuksi), talkoovelli.

Samalla vellillä voi eri puolilla maata olla erilaisia nimityksiä. Veteen keitetyn ruisjauhovellin nimityksiä ovat muun muassa ruisvelli, vesivelli, mustavelli, kastivelli, kerjuuvelli (leikillinen nimitys). Velli, johon on lisätty ohra- tai vehnäjauhokokkareita, on klönttivelliä tai krahkilavelliä. Tähteeksi jääneestä perunapuurosta tai perunasoseesta keitetty velli on Keski-Pohjanmaalla kultavelliä, Etelä-Pohjanmaalla ja Ylä-Satakunnassa klapsakkaa. Lanttuviipaleista ja ruisjauhoista on valmistettu liulo-, liutu- tai pilkkavelliä. Siirapilla, toisinaan myös rusinoilla tai luumuilla maustettu riisivelli on kiiltovelliä tai messinkivelliä.

Lounaisessa Suomessa kaljavellin nimityksenä on lämmitys. Itä-Suomessa (maito)lämmitys (myös muodossa lämmitös) on eräänlainen maitovelli. Usein se on valmistettu myös niin, että suolalla maustettu kuumennettu maito on kaadettu (kuivien) leivänpalojen päälle. Tällainen pikaruoka – leipäressu tai leipäkeitto – on ollut yleinen iltasärvin.

Keitot

Keittoja on valmistettu lihasta, kalasta, kasviksista tms. Keitto on kansanomainen nimitys Pohjois-Karjalassa, Savossa, Keski-Suomessa ja Kainuussa. Kannaksella keiton nimityksenä on ollut keitti ja paikoin murteissa myös keitos. Laajalti sekä länsi- että itämurteissa käytetään sanaa soppa (juontuu ruotsin sanasta soppa). Lisäksi Kannaksella on käytetty keiton nimityksenä sanaa suppi (venäjän sanasta sup, joka on samaa alkuperää kuin ranskan soupe). Kannaksella mutta laajemminkin itämurteissa keiton ja liemen nimityksenä on ollut serpa (venäjän sanasta štšerba, joka tarkoittaa kuumaa keittoa, kalakeittoa).

Esimerkkejä näihin sanoihin perustuvista keittojen nimityksistä: hailisoppa (tuoreista silakoista), jäniskeitto, klimppisoppa, lahtisoppa tai tappa(ja)iskeitto (teurastuspäivänä tuoreesta lihasta ja sisäelimistä valmistettu keitto), lintukeitto, makukeitto (luisesta lihasta), matikkakeitti, mikkelisoppa (mikkelinpäivän eli Mikon päivän aikaan valmistettu lammaskeitto), nauriskeitos (nauriista ja kuivatusta kalasta), pottukeitto, seltisoppa (sillistä), tattisoppa. Makeita jälkiruokakeittoja ovat muun muassa imeläsoppa (makea marja-, rusina- tms. keitto) ja väskynäsoppa (luumukeitto).

Ruoka-sana on vanhastaan tarkoittanut keittoa Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Näiden alueiden keittoja ovat olleet muun muassa herne-, klimppi-, lohko- (perunakeitto tai liha-perunakeitto), papu-, potaatti- ja verileipäruoka.

Velli-sanaa on käytetty keiton nimityksenä eri puolilla, etenkin Länsi-Suomessa ja eniten pohjalaismurteissa. Muun muassa seuraavia keittoja on valmistettu: hernevelli, koparavelli (poron sorkista), sorkka- eli kynsivelli, lahtivelli (teurastuksen jälkeen tuoreesta lihasta ja sisäelimistä), lehmänpäävelli, lihavelli, lintuvelli, läskivelli, makkaravelli, muikkuvelli, ristavelli (hernekeitto). Itäsuomalainen hapanvelli on aineksiensa ja valmistustapansa perusteella jonkinlainen keiton, vellin ja puuron välimuoto. Se on valmistettu veteen tai maitoon hapantaikinan juuresta ja esimerkiksi perunoista, nauriista, herneistä, pavuista, kuivatusta kalasta (kuoreista, muikuista) tai lihasta. Ruoka voitiin suurustaa ruis- tai ohrajauhoilla.

Lohko on lohkoiksi paloitelluista perunoista, lantuista, nauriista ja joskus muistakin aineksista (lihasta tai kalasta) valmistettu itäsuomalainen keitto. On keitetty aattolohkoa (joulun aattopäiviksi), kalalohkoa, maitolohkoa (perunoista maitoliemeen), potaatti- eli omenalohkoa (vanhastaan Kannaksella perunan nimityksenä on omena), silmulohkoa (nahkiaisista). Hapanvellin tapainen ruokalaji on ollut hapanlohko, samoin imelälohko, joka on valmistettu imellyttämällä.

Eri puolilla Länsi-Suomessa on halkaistuista tai lohkotuista perunoista (sekä lihasta, suolasilakoista, lampaantalista tms.) valmistettu halki-, halkoma-, halko-, haljelluisia perunoita tai halkopottuja. Perunakeiton vanha pohjoiskarjalainen nimitys on lihamureke (tässä yhteydessä mureke = perunanlohko).

Perunat ovat suomalaisten keittojen olennainen osa. Tällä perusteella on nimetty muun muassa seuraavat keitot: ahvenperunat, höystöperunat (joukossa pieneksi hakattua talia), lihaperunat, lipeäkalaperunat, lohkoperunat, läskipotut (sianliha-perunakeitto), madepotut, maitopotaatit, maitoliemiperunat tai maitoliemiset perunat (myös maitoliemiset, maitoliemikkäät).

Liemeen perustuu paikoin Etelä-Pohjanmaalla tuttu keiton nimitys kaste (kaste tarkoittaa yleisemmin särvintä, lientä, tavallisesti kastiketta). Peruna(n)kaste (murremuoto mm. perna- tai pernankastet) on (liha-)perunakeittoa. Lisäksi on valmistettu mm. silakkakastetta, hakkukastetta (perunanlohkoista ja pienityistä eläinten sisälmyksistä) ja kiskokastetta (verileivästä tai verimakkarasta veteen tai maitoon).

Rokka on keiton nimitys laajalti murteissa (ei Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä). Tavallisesti se on valmistettu herneistä tai pavuista (herne-, papurokka). Sana rokka tarkoittaa murteissa myös papua ja hernettä. Hernerokkaa on tarjottu tiettyinä merkkipäivinä tai pidoissa, minkä mukaan se on saanut seuraavanlaisia nimityksiä: tulorokka (vieraiden saapuessa häihin; hautajaisväen palatessa kirkolta), ero- tai erojaisrokka (häiden tai hautajaisten viimeisellä aterialla), hautajaisrokka, kihlajaisrokka, läksiäisrokka (morsiamen kotona viimeisenä iltana ennen häitä), joulurokka, kynttelirokka (kynttilänpäivänä), laskiaisrokka, uudisrokka (keitetty papujen kypsyessä).

Karjalassa ja Savossa on herneistä ja pavuista (joskus myös lantuista, nauriista ja perunoista) sekä hapantaikinan juuresta valmistettu puuromaista tai vellimäistä keittoruokaa, hapanrokkaa; imellyttämällä on tehty imelärokkaa. Samantapaisista aineksista on valmistettu myös kastirokka, lohkorokka, piimärokka ja sakearokka. Rokaksi on paikoin nimitetty muitakin kuin herne- tai papupohjaisia keittoja, esimerkiksi kalarokka, liharokka, oravarokka; makearokka (sekahedelmäkeitto), rusinarokka.

Kannakselainen erikoisuus on ollut pirana eli pirona (sanan alkuperästä ei tietoa), puuromainen keitto. Se tehtiin herneistä tai pavuista, lantuista, nauriista, perunoista, joskus lihastakin ja suurustettiin ruis- tai ohrajauhoilla taikka taikinanjuurella.

Kaalikeiton nimitys Itä-Suomessa on vanhastaan ollut kaali. Maitoliemeen on keitetty maitokaali eli kaalimaito. Lampaanlihasta ja kaalista on valmistettu lammaskaali, sisäelimistä ja kaalista teurastuksen jälkeen tappa(ja)iskaali.

Karjalankannaksella on kalakeiton nimityksenä ollut (kala)uuhka, harvinaisena uhka (lainaa venäjän kalakeittoa tarkoittavasta sanasta uha). Pohjois-Suomessa tuoreesta kalasta tehdyn keiton vanha nimitys on tauro, joka tarkoittaa myös tuoretta, kovaa kalaa (lainaa saamen kielestä).