Kansaneläke-etuus – politiikkaa pienillä sanoilla?
Artikkeli 3/1997

Ulla Tiililä

Kansaneläke-etuus – politiikkaa pienillä sanoilla?

Yhdyssanat ovat tyypillisiä suomen kielelle, mutta kielenhuoltaja löytää teksteistä turhiakin yhdyssanoja tai yhdyssanojen osia. Suunnittelutoiminnan tilalle suositellaan pelkkää suunnittelua ja kodinhoitotoimintakin voisi olla pelkkää kodinhoitoa. Turhien yhdysosien karsiminen ei ole pelkkää kosmeettista korjailua, sen hoksaavat myös valveutuneet kielenkäyttäjät.

Muuan eläkeläinen otti taannoin yhteyttä kielitoimiston virkakielenhuoltoon, koska häntä ärsytti pankkikirjaan ilmestynyt merkintä kansaneläke-etuus. Aiemmin eläke merkittiin lyhyemmin nimikkeellä kansaneläke, ja nyt loppuun oli ilmestynyt vielä sana etuus. Mistä syystä uusi ilmaus sitten ärsytti? Eläkeläinen itse oli sitä mieltä, että nyt leimattiin lahjaksi jotakin, mitä hän oli aikanaan eläkevakuutusmaksuin ansainnut. Eläkeläisen ärtymys oli myös poliittista, sillä hänen puolestaan hallitusvalta sai panna kaikki etuudet romukoppaan. Millä perusteella yksittäinen yhdyssanan loppuosa sitten voidaan tulkita poliittiseksi kannanotoksi?

Sanan perusmerkitys

Se, että ollaan ideologisesti latautuneen sanaston alueella, selviää jo siitä, että etuus on merkitykseltään lähellä sanaa oikeus. Etuuden viittausala on kuitenkin suppeampi ja konkreettisempi kuin oikeuden, sillä etuus on yleensä jotakin rahalla mitattavaa, mutta erilaisia oikeuksia ei aina voi mitata rahalla.

Suomen kielen perussanakirjassa sana etuus rinnastetaan sanaan etu ja siitä annetaan seuraava esimerkki: Virka kaikkine etuuksineen. Sana etu puolestaan määritellään neljällä eri tavalla, muun muassa niin, että etu on ”virkaan, asemaan tms. liittyvä oikeus saada hyväkseen jotakin, etuisuus, etuus. Vapaa asunto ym. edut. Palkka-, loma- ja luontoisedut. Jäsenetu. Auto- ja asuntoetu.”

Sosiaaliturvaan liittyvässä sanastossa etuudella tarkoitetaan yleensä nimenomaan oikeutta saada jotakin. Sana eläke puolestaan saa Perussanakirjassa seuraavanlaisen määritelmän: ”Henkilölle tai hänen perheelleen iän, määräpituisen työsuhteen, työkyvyttömyyden tms. perusteella määräajoin suoritettava elatusmaksu tm. rahanarvoinen etuus.”

Etuus eläkkeen yläkäsitteenä

Ärtynyt kansalainen oli sitä mieltä, että etuus on jotakin lahjaksi saatua. Onko etuus siis lahja – jos lahja käsitetään sellaiseksi, että se saadaan ilman omaa ansiota tai ainakin ilmaiseksi, maksutta? Voitaneen lähteä siitä, että etuus eli oikeus saada jotakin ei synny tyhjästä. Voisi sanoa, että sosiaaliturvajärjestelmämme mukaiset oikeudet saada jotakin muodostavat jatkumon, jonka toisessa ääripäässä on ”lahja” ja toisessa ”ostos”. Järjestelmälle on ominaista, että senmukaista etuutta, kuten eläkettä, lunastetaan joko eläkevakuutusmaksuin (”ostos”) tai sitten pelkästään Suomessa asumisella (”lahja”). Olennaista sosiaaliturvallemme on lisäksi se, että verorahoilla tuetaan ihmisiä riippumatta siitä, kuinka paljon kukin yksilö on maksanut veroa.

Sosiaaliturvajärjestelmässämme on siis rinnan sekä ”ostettavia” että verorahoin kustannettuja etuuksia. Osin nämä järjestelmät menevät päällekkäin, ja toisaalta etuuksia voivat saada sekä veroja maksavat ihmiset että ne, jotka eivät ole veroja maksaneet. Järjestelmän mutkikkuuden vuoksi ei yleiskielessä luultavasti voi tehdä eroa verorahoilla kustannetun ja ”ostetun” etuuden välille. Tässä mielessä myös eläkevakuutusmaksulla lunastetusta kansaneläkkeestä voi yleiskielessä puhua etuutena.

Yläkäsitteestä osoittelevaksi

Etuus sopii siis eläkkeen yläkäsitteeksi. Eläkkeeseen liitettynä se on kuitenkin tässä yhteydessä turha, sillä yläkäsitettä etuus ei pankkikirjassa tarvita, kun käsite jo täsmennetään eläkkeeksi. Sana siis joutaa pois jo pelkästään siksi, että se suotta pidentää ilmausta.

Myös sanan aiheuttama ärtymys pohjautunee tähän turhaan käyttöön. Lukija nimittäin hakee ilmaukselle uudenlaista merkitystä, jos tietoa on toistettu ikään kuin turhaan. Kielen rivienvälinen viesti – emotionaalinen ja latautunut kielenkäyttö, kuten vihjailu ja ironia, – perustuu usein juuri siihen, että ilmauksessa on kirjaimellisesti katsoen jotakin liikaa tai liian vähän.

Kun yläkäsite etuus esitetään näin yhdessä eläkkeen kanssa, etuus korostuu ja sen merkitys saattaa samalla hiukan muuttua: sanaa ei ehkä voidakaan enää selvästi määritellä virkaan, asemaan tms. liittyväksi oikeudeksi saada hyväkseen jotakin. ”Turhana” loppulisäkkeenä sana saa ilmeisesti enemmän hyödyn ja voiton sävyä. – Tämäkin merkitys sille sanakirjassa annetaan.

Tulkinta nivoutuu tietenkin myös siihen maailmaan ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa kieltä käytetään. Eläkevakuutusmaksuin lunastettu eläke voi muuttua jonkinlaiseksi ylimääräiseksi hyödyksi, voitoksi tai jopa lahjaksi siksi, että 90-luvun alusta lähtien on kaikkia sosiaaliturvan tukimuotoja kyseenalaistettu. Lukijan ja tulkitsijan mielessä yksittäinen yhdyssanan osakin voi siten vaikuttaa osoittelevalta ja saada ideologista latausta. Näin siitäkin huolimatta, että kirjoittaja tuskin – ainakaan tietoisesti – on tällaista merkitystä hakenut.
Ulla Tiililä