Mistä puhutaan, kun puhutaan yleiskielestä? Esimerkiksi Kielitoimiston koulutustilaisuuksissa on ollut tapana todeta, että kielenhuollon kohteena on yleiskieli eli ”se kielimuoto, joka opitaan koulussa ja joka on yhteinen kaikille murretaustasta riippumatta”. Suomen kielen lautakunnan puheenjohtajan Harri Mantilan mukaan yksi kielenhuollon periaatteiden taustalla vaikuttavista kielikäsityksistä on näkemys siitä, että yleiskieli on osa demokratiaa ja kuuluu kaikille. Yhteisen yleiskielen kuvauksia ovat vanhastaan olleet sanakirjat ja kieliopit. Näin on edelleen: niin Ison suomen kieliopin (Kielikello 3/2004) kuin Kielitoimiston sanakirjankin (Kielikello 4/2004) päätoimittajat ovat käyttäneet yleiskieli-sanaa teosesittelyissään (ks. Lue myös).

Tavallisesti ajatellaan ainakin, että yleiskieli on asiallista ja korrektia, joten sen piiriin eivät varauksetta sovi sellaiset arkityyliset sanat kuin mollata. Toisaalta yleiskieleksi käsitetään se kielimuoto, jossa erikoisalan termien sijasta käytetään tavallisia sanoja, esimerkiksi palotikkaat eikä hätätikkaat. Rajauksia on muitakin, muun muassa se, että yleiskielen lauserakenne on yksinkertaisempaa kuin pitkiä virkkeitä ja konstikkaita rakenteita sisältävän lakikielen – mutta toisaalta mutkikkaampaa kuin tietoisesti yksinkertaistetun selkokielen.

Tässä Kielikellon numerossa pyritään antamaan vastauksia yleiskielen olemusta koskevaan kysymykseen. Taru Kolehmainen tarkastelee yleiskielen historiaa, kun taas Pirjo Hiidenmaa lähestyy yleiskieltä nykyhetken eri näkökulmista.

Yleiskielen kehittymiseen ja muuttumiseen on monin tavoin vaikuttanut kääntäminen. Kirjoja-palstalla päästään kurkistamaan, millaista on supisuomi verrattuna käännössuomeen. Kiinnostavaa käännöstekstien (mm. käyttöohjeiden) lukijalle on myös tietää, että arkielämän käännösten taustalla on nykyisin usein kone, käännösmuisti- tai peräti käännösälyohjelma.

Suomen kielen lautakunnan tämän vuoden syyskauden päättää seminaari, jonka aiheena on suomen kielen asema ja käyttö tieteen kielenä. Lautakunta käsittelee näin sellaisia suuria asioita kuin kielipolitiikka. Kielipolitiikkaa on myös kannanotto, jossa tähdennetään, että Euroopan unionin alkuperäisten tekstien ymmärrettävyyttä pitää parantaa.

Lautakunnan asialistalla on myös pienemmältä näyttäviä kieliasioita, kuten pilkun paikka. Siihen sekä laajemminkin väli- ja muiden merkkien käyttöä koskeviin oikeinkirjoitusohjeisiin palataan Kielikellossa ensi vuonna. Luvassa on nimittäin erikoisnumeroiden kestosuosikin eli merkkejä ja numeroita käsittelevän ”merkki-Kellon” uusi laitos.