Lauseen predikaattiverbi mukautuu yleensä mutkattomasti subjektitekijän persoonaan ja lukuun, esim. Minä pyöräilen, opiskelijat ahkeroivat. Jos lauseessa on kaksi yksikkömuotoista subjektia, on niiden yhteinen verbi ja-rinnastuksissa tavallisesti monikossa (Maija ja Matti laulavat) ja tai-rinnastuksissa yksikössä (Maija tai Matti laulaa). Mutta entä jos rinnastetut subjektit edustavatkin eri persoonia (esim. minä ja sinä, sinä ja siskosi tai minä tai naapurit), kumman mukaan yhteisen verbin muoto silloin valitaan? Entä jos kumpikaan persoona ei tunnu sopivalta? Olisiko mahdollista, että sellaisissa kielissä kuin suomi, joissa verbi taipuu kulloisenkin subjektin persoonan ja luvun mukaan, ei persoonien vahvuuskisoissa aina löydykään selvää voittajaa? – Mitäs sitten tehdään?

Minä ja sinä laulamme, sinä ja hän laulatte

Kun lauseen subjektina on ja-konjunktiolla rinnastettujen eri persoonien liitos, esim. minä ja sinä tai te ja muut asukkaat, predikaattiverbin muoto määräytyy yleensä ns. vahvimman persoonan mukaan. Vahvin on ensimmäinen persoona (minä, me), joka tavallisesti ”voittaa” toisen (sinä, te) ja kolmannen persoonan (hän, he, substantiivit). Toinen persoona puolestaan voittaa kolmannen. Verbi on monikossa. Karkeistaen sanottuna kyse on seuraavasta (X = pronomini tai substantiivi):

minä ja x, x ja minä = ’me’ → verbimuoto: olemme, teimme, emme jne.

sinä ja x, x ja sinä (x ei ole minä tai me) = ’te’ → verbimuoto: olette, teitte, ette jne.

Tietääköhän hän jotakin, mitä minä ja sinä emme tiedä? | Minä ja isoäitini soittelemme usein.  | Leena ja minä yritimme myös missiehdokkaiksi. | Minä ja tämän miehen lapset emme vain sopeudu toisiimme. | Lapset ja sinä ansaitsette parempaa! | Millaista oli, kun sinä ja Suomi olitte nuoria?

Joskus tekijöitä korostavissa – tunnesävytteisissä – ilmauksissa käytetään lisäksi monikollista pronominia (me, te); tällöin rinnastetut jäsenet jäävät lauserakenteesta tavallaan irralleen ja siksi painottuvat:

Sanni, Riia ja minä, me olimme erottamaton kolmikko jo toiselta luokalta asti. | Järki ja minä, me emme asu samassa ruumiissa. | Lapsen isä ja sinä, te molemmat maksatte maksukykynne mukaan lapsen elatusta.

Verbin taipuminen persoonien vahvuushierarkian mukaan on yleisperiaate, joka ei kuitenkaan toteudu aina käytännössä. Teksteissä tulee joskus vastaan ja-ilmauksia, joissa verbiä onkin taivutettu sitä lähimpänä sijaitsevan jäsenen persoonan mukaan. Esimerkiksi seuraavissa on lauseen toisena subjektitekijänä minä tai sinä ja toisena verbiä lähempänä oleva substantiivi-ilmaus, jonka mukaan verbiä on taivutettu. Kokonaisuus on kyllä ymmärrettävä, mutta minän tai sinän syrjäyttämisen takia se on odotuksenvastainen. Selvempää on käyttää odotuksenmukaista vahvimman persoonan mukaista muotoa, jolloin kokonaisuus on muodoltaan tasapainoinen.

Se, mitä minä ja muut nuoret tutkijat ajavat takaa, taas on ihmisten herättämistä ajattelemaan. Vrt. muodoltaan tasapainoinen: mitä minä ja muut nuoret tutkijat ajamme … | Sinä, minä ja kaikki tätä palstaa lukevat tietävät, että ainoaa oikeaa elämää on Varsinais-Suomessa! Vrt. muodoltaan tasapainoinen: Sinä, minä ja kaikki tätä palstaa lukevat tiedämme…

Kysymyksissä, joihin sisältyy -ko/-kö-aines, verbi on lauseen alussa ennen subjekteja. Myös sen odotuksenmukainen ja selvin muoto on monikollinen ja vahvimman subjektipersoonan mukainen:

Oletteko siis miehesi ja sinä myös viikonloppuisin töissä?

Jos verbiä taivuttaa tällaisissa kysymyksissä yksiköllisenä lähimmän persoonan mukaisesti, kokonaismerkitystä on muodon epätasapainon takia jopa hankala hahmottaa:

Olenko minä ja vaimoni enää ydinperhettä? – Ja-rinnastuksen tasapainoisuus edellyttää verbin monikkoa: Olemmeko minä ja vaimoni … | Oletko sinä ja puolisosi kiinnostunut sijaisvanhempana toimimisesta? Vrt. Oletteko sinä ja puolisosi kiinnostuneet …

Joko Maija tai Matti tulee
Joko minä tai Maija tulee vai tulen vai tulemme? Vai…?

Vaihtoehtoisuutta ilmaisevissa tai- ja joko–tai-lauseissa verbin muotovaihtelu on käytännössä kirjavampaa kuin ja-rinnastuksissa. Perustapaus on kuitenkin selvä: yksiköllisten subjektien yhteinen verbi on yksikössä ja merkityksenä on

’vain yksi joukosta, vain jompikumpi: joko X tai Y’

Yleensä pääministeri tai hänen sijaisensa hoitaa esittelyn. | Joko poliisi tai tuomioistuin määrää ajokiellon.

Kun tällaisen tai-ilmauksen subjektina onkin kahden eri persoonan liitos, verbimuodon valinta jommankumman persoonan hyväksi ja toisen kustannuksella tuottaa aina muotoristiriidan. Usein yhteisenä verbimuotona käytetään verbiä lähimpänä sijaitsevan persoonan muotoa:

Kaikki sanat ovat jääneet kaikumaan tyhjille seinille siinä vaiheessa, kun joko minä tai se toinen on päättänyt lähteä. | Muun ajan joko mies tai minä olen kotona vauvan kanssa.

Tämä on periaatteessa mahdollinen ilmaisutapa. Muodon epätasapainosta eli persoonaristiriidasta huolimatta kokonaisuuden voi vaivatta ymmärtää. Ilmauksen saa kyllä muodoltaan tasapainoiseksi, jos toistaa verbin molemmissa persoonissa erikseen. Mahdollisesta jäykkyydestään huolimatta seuraavatkin vaihtoehdot ovat mahdollisia:

… siinä vaiheessa, kun joko minä olen tai se toinen on päättänyt lähteä (tai: joko minä olen päättänyt tai se toinen on päättänyt lähteä) | Muun ajan joko mies on tai minä olen kotona vauvan kanssa.

Myös silloin kun predikaattiverbi on subjektijäsenien edellä, on vain jommankumman persoonan mukaan taipuva verbi kokonaisrakenteen näkökulmasta silmiinpistävä, vaikka onkin mahdollinen. Vaihtoehtona on toistaa verbimuodot persoonittain, jolloin kokonaisuus on muodoltaan tasapainoinen, mutta pituutensa vuoksi joskus hieman jäykkä. Usein parhaan lopputuloksen tuottaa virkkeen toisenlainen muotoilu.

Seuraava onnettomuuden uhri voit olla sinä tai joku perheestäsi. Vrt. muodoltaan tasapainoisempi: … voit olla sinä tai se voi olla joku perheestäsi. Vrt. myös toisenlaista muotoilua: – – uhri voi olla kuka vain: myös sinä tai joku perheestäsi.

Jos jokaisella meistä on 50 %:n todennäköisyys mielenterveyden järkkymiseen, se merkitsee sitä, että se olet joko sinä tai minä. Vrt. muodoltaan tasapainoisempi: …se olet joko sinä tai se olen minä.

Joskus verbiä näkee tällaisissa olla-verbin sisältävissä lauseissa taivutettavan 3. persoonassa olevan lauseenalkuisen jäsenen mukaan, joka siis hahmottuu lauseen subjektiksi. Se onkin mahdollista. Silti jäljempänä tuleva ”vahvempi” 1. tai 2. persoona aiheuttaa lisäksi sen, että verbi tuntuisi taipuvan pikemminkin niiden mukaan. Tästä – periaatteessa mahdollisesta ilmauksesta – puolestaan aiheutuisi muotoristiriita toisen subjektijäsenen kanssa.

Sinun on nyt vain pakko valita ykkönen: se on joko minä tai se toinen. Vrt. se olen minä tai se toinen | Palautuspalvelun maksaja voi olla joko sinä, paketin palauttaja tai kolmas osapuoli. Vrt. Maksaja voit olla joko sinä tai paketin palauttaja.

Ristiriitojen välttämiseksi voi asian joissakin tekstiyhteyksissä muotoilla toisinkin: Sinun on pakko valita jompikumpi: joko minä tai se toinen.

Minä tai sinä (tai molemmat)

Muotojen kirjavuutta kasvattaa se, että joskus tai-ilmauksen merkityksenä ei ole poissulkeva ’joko–tai’ vaan pikemminkin ’yhdentekevää kumpi (tai jopa molemmat)’. Tosin tällöinkin tai ohjaa ajattelemaan mainittuja valinnan näkökulmasta – toisin kuin lisäävässä tai rinnakkain asettelevassa ja-ilmauksessa. Seuraavassa on ensin esimerkki, jossa tätä merkitystä edustava tai-ilmaus ei ole subjektina:

’yhdentekevää, mikä joukosta’, ’yhdentekevää kumpi: X tai Y tai molemmat’

Vie tuliaisiksi pitsiä tai värikästä lasia. (Kumpikaan mainittu vaihtoehto ei sulje toista pois; molemmat voivat tulla kysymykseen.)

Jos tämänmerkityksinen tai-ilmaus on lauseessa subjektina, verbiä käytetään joskus monikollisena etenkin silloin, kun kyse on kahdesta eri persoonasta. Tällöinkin predikaattiverbi mukautuu rinnastettavista vahvimpaan persoonaan, ts. joko ensimmäiseen taikka toisen ja kolmannen liitoksessa toiseen persoonaan:

Se, jos minä tai sinä sammutamme valot aina kun poistumme huoneesta, ei vaikuta mihinkään. | Koira on aggressiivinen silloinkin, kun minä tai mieheni olemme lähdössä kotoa.

Miten sinä tai lapsesi hoidatte hampaitanne? | Entäpä jos sinä tai perheesi olettekin allergisia eläimille?

Joskus kyllä näkee käytettävän myös verbiä, jota on taivutettu sitä lähimpänä olevan subjektisanan mukaan. Vaikka tällainen kokonaisuus on ymmärrettävä, se ei ole muodoltaan tasapainoinen. Vahvemman persoonan mukainen monikko olisi siis myös seuraavassa odotuksenmukainen vaihtoehto:

Jos pidät oppitunnin, jonka sinä tai kollegasi ovat jo aiemmin pitäneet, saattaa tuntua houkuttelevalta toteuttaa tunti sisällöllisesti ja rakenteellisesti samalla tavalla. Vrt. muodoltaan tasapainoisempi: … jonka sinä tai kollegasi olette jo pitäneet

Toki tällaisissakin tapauksissa on usein mahdollista toistaa verbi (määritteineen) kunkin persoonan yhteydessä erikseen, esim. … jonka sinä olet pitänyt tai kollegasi ovat pitäneet jne., jolloin poissulkevuuden merkitys on mukana. (Huom. Tällaiset tai-ilmaukset eivät kuitenkaan ole yleensä muunnettavissa ja-rinnastuksiksi, koska ja mahdollistaa myös tulkinnan ’yhdessä’, ’yhtäaikaisesti’.)

Matti tai Maija (tai molemmat)

Joskus teksteissä näkee myös samaa persoonaa edustavia subjektitekijöitä tai-ilmauksissa, joissa predikaattiverbi on monikollinen ja ilmauksen kokonaismerkitykseksi on tulkittavissa ’yhdentekevää kumpi, jopa molemmat’. Näin on esimerkiksi seuraavassa, jollaisissa on perinteisesti pidetty ainoana vaihtoehtona yksikköä ja merkitystä ’joko–tai:

Reppuhiihdossa lähtö tapahtuu jokaisen matkaanlähtijän oman aikataulun mukaisesti kello 6–7.30. Hiihtotavankaan suhteen ei nyt nirsoilla, perinteinen tai vapaa ovat sallittuja. Pääasia, että perillä ollaan ennen pimeän tuloa.

Tarkoituksena ei ole varsinaisesti sulkea toista vaihtoehtoa pois, vaan vaihtoehtoja yhdessä suhteutetaan johonkin muuhun (tässä: ylipäänsä hiihtäen etenemiseen). Tällaiset monikolliset tai-ilmaukset ovat lisääntymään päin. Silti yleissuositus on edelleen yksikkömuotoinen verbi tai-konjunktiota käytettäessä. Jos haluaa korostaa merkitystä ’molemmat’, yksiselitteinen ja siksikin neutraalein vaihtoehto on tällaisissa tapauksissa ja-konjunktio.: perinteinen ja vapaa ovat (kumpikin) sallittuja.

Maija tai siskot tulevat

Kun toinen subjekti on yksikössä ja toinen monikossa, verbi taipuu yleensä monikollisen mukaan. Merkitykseksi on tulkittavissa ’yhdentekevää kumpi, jopa molemmat’.

Tekijä tai tekijät olivat vapaalla (’tekijöitä saattoi olla yksi tai useampia’). | On ilmeinen vaara, että joku tai jotkut alkavat käyttää valtaa sairaan ja poissaolevan presidentin nimissä. | Kuka tai ketkä ovat lapsen huoltajia? (W) | Kuka tai ketkä olivat reissun järjestäjinä?

Kunnat tai valtio eivät ole rahoittaneet kylätoimintaa. | Ihmisen vapaus löytyy korvien välistä. Kalterit tai maantiede eivät pysty avointa mieltä pidättelemään.

Harvinaisempaa tällaisissa tapauksissa on taivuttaa verbiä yksiköllisen subjektin mukaan:

Kysy pariltasi tai ystävältäsi, mitkä tai mikä on sinussa ärsyttävin luonteenpiirteesi.

Minä vai sinä?

Konjunktiota vai käytetään vaihtoehtoa ilmaisevissa kysymyksissä. Kun vai-ilmauksessa on eri subjektipersoonat, verbiä näkee usein taivutettavan lähimmän persoonan mukaisesti, mutta tällöin syntyy jälleen persoonien ristiriita. Vaihtoehtona lyhyissä lauseissa on toistaa verbi, mutta pitemmissä ilmausta kannatta usein muokata enemmänkin:

Maksatko sinä vai minä? Vrt. muodoltaan tasapainoisempi: Maksatko sinä vai maksanko minä?

Voit myös joustavasti päättää itse, maksatko sinä vai vastaanottaja maksumääräyksestä aiheutuvat kulut. Vrt. … maksatko sinä vai maksaako vastaanottaja ~ … kumpi maksaa kulut: sinä vai vastaanottaja.

Tarvitsenko minä vai mieheni ammattiauttajaa? Vrt. Tarvitsenko minä vai tarvitseeko mieheni … ~ Kumpi meistä tarvitsee ammattiauttajaa: minä vai mieheni?

Tiedän myös, että on tullut aika tehdä ratkaisu, hallitseeko kotiani tavara vai minä. Vrt. … hallitseeko kotiani tavara vai hallitsenko sitä minä. ~ … kumpi hallitsee kotiani: tavara vai minä.

Kuinka päästä kahden persoonan loukusta?

Yksiselitteistä ja täysin yleistettävää muotosuositusta epäparisista tai- ja vai-rinnastuksista ei ole mahdollista esittää. Taivutukseltaan rikkaan kielen muotoutumisella on siis rajansa. Kaiken kaikkiaan eri persoonia edustavien subjektien yhteisen verbin muotoa miettiessä kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka lause olisi kokonaisuutena taloudellisen tiivis ja tulkittavissa, se voi muodon epätasapainon eli persoona- tai lukuristiriitojen takia suotta kiinnittää lukijan huomiota muotoseikkoihin sisällön sijaan. Joskus siis saman verbin esittäminen erikseen kuhunkin persoonaan sopivassa muodossa eli ilmiselvä toisteisuus voi olla vähemmän häiritsevää kuin persoonaristiriidoista syntyvä epätasapaino. Toisaalta toisto voi kasvattaa ilmauksen pituutta ja synnyttää näin jäykkyyttäkin. Valinta tällä(kään) epämukavuusalueella ei siis ole helppoa. Persoonien väliin ei kuitenkaan tarvitse jumittua, vaan virkkeen voi usein rakentaa toisella tavalla.

Esimerkit ovat peräisin lehdistä ja internetin sivustoilta.

Kirjallisuutta 

Iso suomen kielioppi, § 1271; verkossa osoitteessa http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).