Kadunnimet ja identiteetti
Artikkeli 4/1995

Marja Viljamaa-Laakso

Kadunnimet ja identiteetti

Nimet ovat tärkeä osa jokapäiväistä ympäristöämme. Nimien avulla määritellään paikat ja opastetaan perille, mutta samalla ne myös muovaavat kulttuuria, rakentavat kaupunkikuvaa ja vaikuttavat asukkaiden viihtyvyyteen. Marja Viljamaa-Laakso toimii Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa nimistönsuunnittelijana. Kirjoitus perustuu esitelmään, jonka hän piti kansainvälisessä fennougristikongressissa Jyväskylässä viime elokuussa.

Perinteiset maaseudulla kylästä toiseen toistuvat paikannimet ovat syntyneet pikkuhiljaa elämästä, kulttuurista ja kielestä ja luoneet paikalle sen identiteetin tärkeän osan. Kaupungeissa liikumme usein jo ennen rakentamista asemakaavoihin suunniteltujen nimien ja osoitteiden verkostoissa, ja nimet on paikannussyistä suunniteltu ennen kaikkea toisistaan erottuviksi. Suomen kunnat korvaavat tällä hetkellä vanhoja talojen ja kulmakuntien nimiään antamalla haja-asutusosoitteita kaikille pikkuteilleenkin. Nämä eri tavoin laaditut uudet viralliset nimet ovat tulevaisuudessa ja usein jo nyt ainut jokapäiväinen käyttönimistömme. Siksi onkin tärkeää, että kaupunkien, taajamien ja kylien uusien alueiden, katujen ym. kohteiden nimet ovat harkittuja. Niiden tulee säilyttää vanhaa paikannimistöä, liittyä paikkaan ja sen perinteeseen tai ainakin rakentaa tietoisesti paikan identiteettiä – vain siten ne täyttävät tehtävänsä.

Nimistöllä on toiminnallis-tekninen tehtävä. Nimistö määrittelee paikat, sen avulla ohjataan alueiden, katujen ym. hahmottumista ja opastetaan perille. Mutta nimistö on myös kulttuuri- ja identiteettitekijä. Asukkaille osoite on osa perusturvallisuutta ja identiteettiä, yrityksille nimiympäristö on osa yrityskuvaa ja imagoa. Nimistö on myös kaupunkikuvan ja sen symbolisten merkitysten rakentajia. Nimet ja niiden tarinat luovat osaltaan mielikuvia ja mielikuvat luovat paikan hengen, ”genius locin”, jonka tulisi – omaleimaiseen kaupunkiin pyrittäessä – ilmetä samansuuntaisena niin nimistössä kuin koko alueella yleensäkin.

Alueennimistä alkaa nimien ”markkinointi”

Kaupunkinimissä on monta identiteettitasoa. Tärkeimmät ja näkyvimmät, alueennimet, jäsentävät kaupunkia ja luovat koko alueelle yhteistä imagoa ja identiteettiä.

Ympäristön muuttuessa muuttuvat myös vanhat kylännimet kaupunginosien, osa-alueiden ja suurkortteleiden nimiksi. Paitsi erikokoiset myös eriluonteiset alueet tarvitsevat omat nimensä, jotta ne erottuisivat toisistaan ja jotta niillä olisi oma identiteetti. Esimerkiksi kerrostaloalueella on usein eri nimi kuin pientaloalueella, teollisuusalueella eri nimi kuin urheilualueella tai hautausmaalla.

Alueennimiksi tulisi soveltaa ennen kaikkea vanhoja paikannimiä. Näin siksi, että kaupungin näkyvimmässä nimistössä olisi edelleenkin aistittavissa paikallinen vahvuus eli kulttuuri, kieli ja murre. Vaikka tämä tuntuu luonnolliselta, ei se aina ole itsestään selvää. Esimerkiksi kun rakennetaan nimettömään korpeen, joudutaan usein elvyttämään alueennimeksi vanha pellon-, torpan- tms. nimi tai luomaan aihepiirinimi jostain paikalle ominaisesta. Uusi, outo, mahdollisesti murteellinen nimi kohtaa usein muutosvastarintaa ennen kuin siihen totutaan eli se muuttuu koodiksi. Monesti kaupunkisuunnittelijat, päättäjät, viitoittajat ym. hyväksyisivät mieluummin ”vaarattomia” nimiä. Teknisessä kulttuurissa ajatellaan usein, että nimet ja muut ”vähemmän tärkeät” asiat – paitsi että eivät saa maksaa mitään – eivät saa nousta silmätikuiksi. Esimerkiksi Espoo on vanhasta pääosin ruotsinkielisestä pitäjästä nopeasti suomenkielisenemmistöiseksi kasvanut ”hitech-kaupunki”, joka vasta työskentelee kulttuuristenkin vahvuuksiensa löytämiseksi – ja nimet on ”myytävä” erityisesti hallintokoneistolle.

Kuitenkin uusien alueiden identiteetin rakentaminen alkaa, kun aluetta kutsutaan nimeltä – puheessa, lehdissä, alueviitoissa, kartoissa. Kun koulu ja päiväkoti nimetään alueennimen mukaan ja ensimmäiset asukasyhdistykset alkavat käyttää alueennimeä yhdistyksensä nimessä, ei nimeä enää kukaan kummastele – nimi-identiteetti on syntynyt. Kun Espoossa Kirstin viereen rakentunut ”Kirstin pientaloalue” viitoitettiin lopulta alun perin suunnitelluksi Sunaksi, oli Sunan sählyn liikekilven ilmestyminen alueelle oikea identiteetin riemuvoitto!

Valtakielistetty nimi koetaan vääräksi

Alueennimi-identiteettiin liittyy myös kaksikielisyys, joka näkyy Suomessa rannikkoseutujen nimissä. Vanhoille ruotsinkielisille alueille muutti 60–70-luvulla suomenkielinen enemmistö, joka piti itsestään selvänä, että vanhat nimet saatetaan valtakulttuurin kielelle eli suomalaistetaan. Tämä koski erityisesti alueennimiä. Muun muassa Espoossa suomalaistettiin vanhat kylännimet ja laadittiin sittemmin alueennimet kaksikielisiksi, mukaillen tai enemmän tai vähemmän onnistuneesti kääntäen: Mankansista tuli Mankkaa, Fantsbystä Vanttila, Stensvikistä Kivenlahti.

Ajatukset nimien suomalaistamisesta ovat kuitenkin muuttuneet mm. koulutustason nousun mukana: on opittu kieliä, on matkusteltu ja totuttu erikielisiin nimiin. Samaan aikaan on alkuperäis- ja vähemmistökulttuuriarvoja alettu kaikkialla maailmassa vaatia säilytettäviksi. Niinpä jotkin mukaelmat ja suomennokset on alettu kokea väkinäisiksi, vääriksi nimiksi, ja esimerkiksi Espoossa ollaan useissa tapauksissa palaamassa käyttämään vanhoja ruotsinkielisiä nimiä sellaisinaan. Muun muassa kaupunginosista Kumpyöli – Gumböle ja Puotinen – Bodom tulee pelkät Gumböle ja Bodom. Yksikielistäminen yksinkertaistaa nimistön käyttöä, mikä on hyvä asia erityisesti runsasnimisellä pääkaupunkiseudulla, ja ennen kaikkea vanhat nimi-identiteetit säilyvät.

Kotikadun nimi on kuin oma nimi

Katujen, aukioiden, korttelien ja vastaavien nimet ovat ihmisten ja yritysten osoitteita. Kadunnimien tulee muodostaa kaupunkirakenteessa toimiva, koordinoitu, paikantava kokonaisjärjestelmä, olla muistettavia, asiallisen neutraaleja, helppokäyttöisiä ja silti samalla sisällökkäitä, jotta ne loisivat alueelle ja asukkaille juuria. Näitäkin nimiä laadittaessa käytetään hyväksi tietoja vanhoista paikannimistä ja haastatellaan pitkäaikaisia asukkaita. Esimerkiksi vanhoja pientaloalueita kaavoitettaessa ja Suomen kuntien haja-asutusalueita nimettäessä ovat asukkaat, heidän yhdistyksensä, kylätoimikunnat jne. usein mukana nimiä antamassa, mikä on uuden kuntalain ja rakennuslain hengen mukaista avoimuutta. Kun asemakaavat ovat nähtävillä, voivat asukkaat, yhdistykset ym. lausua mielipiteensä myös nimistä. Uudisalueilla ei kuitenkaan ole vanhoja asukkaita. Tällöin nimien suunnittelu vaatiikin erityistä tulevaksi asukkaaksi eläytymistä, identiteetin miettimistä ja osoitteiden mahdollisimman laajaa ennakkoon testaamista.

Siinä missä alueennimet on myytävä erityisesti hallinnolle, on osoitenimet markkinoitava ennen kaikkea asukkaille. Ihmiset haluavat yleensä myönteisiä, luontoon liittyviä, aurinkoisia kadunnimiä ja vieroksuvat mielestään outoja ja rumia nimiä. Asukkaiden antamat huvila- ja hartiapankkiaikaiset Koivutiet, Kuusitiet, Metsätiet, Niittytiet, Aurinkorinteet jne. olivat viljelyskulttuurin jälkeen tonttien ja huviloiden nimien ohella kansan oman nimenannon seuraavia tasoja. Nämäkin nimet toistuivat kaikkialla, kunnes kuntaliitokset ja osassa pääkaupunkiseutua vuoden 1975 postitoimipaikkojen nimiuudistus vaativat erilaistamaan vanhat samanlaiset nimet. Tällöin lisääntyivät ”suunnitellut”, vanhoihin paikannimiin pohjaavat nimet ja aihepiirinimet, jotka liittyvät esimerkiksi alueen historiaan tai elinkeinoihin. Aihepiirinimet sekä auttavat muistamaan osoitteiden sijainnin että korostavat alueen omaleimaisuutta ja siten edistävät asukkaiden kotipaikkatunteen ja ‑identiteetin syntymistä. Vahvat nimet ovat myös osa kaupunkimarkkinointia. Esimerkiksi Espoossa on haluttu aluekeskusten nimistön luonnehtivan kaupungin ilmeen ja historian keskeisiä piirteitä. Keskustassa on nimissä pitäjän hallintoa ja kirkkoa, Leppävaarassa sen historiaan liittyvää sotilaselämää, radanrakennusta, vallitöitä ja taiteilijoita, rannikon kaupunginosissa kalastusta, merenkulkua, hansakauppaa, tiili- ja lasiteollisuutta ja mm. Tapiolassa sen nimeen ja luonnonläheiseen arkkitehtuuriin liittyen Kalevalaa ja metsämytologiaa.

Torjuttuja ja haluttuja nimiä

Anglo- ja euroajan ilmiö kuitenkin on, että esimerkiksi vanhoja maanviljelystermejä oudoksutaan nimissä. Suunnitellun Saarniraivion koulun nimi jouduttiin muuttamaan Saarnilaakson kouluksi, koska oppilaiden pelättiin sekoittavan raivio-sanan raivo-sanaan. Nimissä nähdään myös olemattomia, kielteisiä sisältöjä: esimerkiksi virolaisperäiseen Battis-torpannimeen perustuvan Pattistentien luultiin piikittelevän asukkaita. Myös supisuomalaiset ä- tai ö-äänteen sisältävät nimet on torjuttu; vanhoihin paikannimiin perustuvat Mäkkylä ja Nöykkiö ovat välillä olleet lähes kirosanoja Örkkiniityntiestä puhumattakaan.

Uudetkin, ”juurevat” nimet ovat kuitenkin avautuneet asukkaille, kun mielenkiinto niiden taustoihin on herätetty mm. julkaisujen avulla. Koululaiset tutkivat alueensa kadunnimiä ja kotiseutuperinnettä, ja nimet ovat houkutelleet jopa turisteja paikkakunnalle. Esimerkiksi Espoonlahden vanhalle pirturannikolle kaavassa annettu Salakuljettajantien nimi voi innoittaa monin tavoin. Mainosmaailma tarttuu hyviin nimiin – parhaiksi osoitteiksi koetaan mm. puisto- tai ranta-sanan sisältävät nimet. Ja samoin kuin Tapiolan nimi ulottuu markkinoinnissa kauas alueen rajojen ulkopuolelle, myydään asuntoja myös ”historiallisen Kuninkaantien tuntumasta” – sen jälkeen kun Kuninkaantien eli vanhan Turun–Viipurin postitien historia, nimi ja reitti harkittuine nykynimineen nostettiin unohduksesta tunnetuksi kaupunkikuvalliseksi elementiksi Kuninkaantie-kirjan avulla.

Nimen muuttuminen on kriisi tai voitto

Kadunnimen muuttuminen on vielä suurempi identiteettikriisi kuin alueennimen muuttuminen. Kun kaavoituksessa tiestö jäsentyy yleensä uudelleen, joudutaan kadunnimiä muuttamaan, jotta paikannus, hälytysturvallisuus ym. toimisivat uudessa tieverkossa. Ihmisten on kuitenkin vaikea tulkita asemakaavoja, ja muutoksia vastustetaan – tai ne jäävät kaavavaiheessa havaitsematta oman tontin rakentamisasioiden alle. Muutos voikin järisyttää asukkaita ja aiheuttaa syytöksiä nimistönsuunnittelua kohtaan, ellei muutoksia ja niiden tuomaa uutta osoiteidentiteettiä ole hyvin valmisteltu ja perusteltu ja ellei siitä ole tiedotettu esimerkiksi asukasyhdistyksille, lehdistölle jne. Tuote, muutos, on siis jälleen markkinoitava käyttäjille.

Yrityksille, joilla on mm. painettuja yhteystietoja, osoite on imago- ja erityisesti myös taloudellinen kysymys. Siinä kun asukkaat vastustavat kadunnimien muutoksia, yritykset kuitenkin pikemminkin anovat niitä, esimerkiksi nimikkokatuja itselleen tai johtajilleen. Nimikkokadun voi kuitenkin saada vain, jos yritys on vanha ja olennainen osa paikkakunnan historiaa tai jos henkilö on edesmennyt, laajasti tunnettu ja arvostettu. Ja koska yritykset nykyään usein muuttavat nimiään tai sijaintiaan, kaatuvat jne., torjutaan anomuksia näistäkin syistä. Erityisesti yritysmaailmasta huokuu myös uusurbaania yliherkkyyttä nimiä kohtaan: osoitenimi ei saisi olla liian vanhahtava tai murteellinen ‑korpi tai ‑oja, ei liian pitkä, eikä missään nimessä myöskään sisältää ä- ja ö-äänteitä, jotka eivät taivu atk:lle. Muun muassa ”normaali” Niittymäentie torjuttiin Espoossa näistä syistä.

Pienmiljöön nimet kertovat tarinaa

Nimistönsuunnittelun suvantoja ovat kevyen liikenteen, jalankulkuteiden, puistojen ja torien nimet, jotka eivät ole osoitekäytössä.

Pienmiljöössä kuljetaan hitaasti, jalkaisin tai pyörällä, asukkaana tai turistina, elämyksiä aistien, tunteita ja muistoja viritellen. Paikan henkeä herättävät ja kaupunkimielikuvia luovat nimet rakentavat tällöin sekä kaupungin että sen asukkaiden identiteettiä ja luovat myös vierailijoille mielikuvaa kaupungista. Kaupungeista muistetaan torit, sillat, puistot ja erilaiset kohtauspaikat, joiden nimet ovat tärkeitä.

Pienmiljöön nimet voivat olla rakenteeltaan monimutkaisempia kuin osoitenimet. Esimerkiksi Espoon ugrilaisten ystävyyskaupunkien, Unkarin Esztergomin, Viron Nõmmen tai inkeriläisen Hatsinan, nimet olisivat vaikeita kadunnimissä, mutta puistojen nimissä ne ovat käytössä luomassa alueidentiteettejä. Espoon ”hansa-alueen” Kauklahden Talonpoikaispurjehtijainpuiston tyyppinen nimi olisi liian pitkä osoitenimeksi, Vanhan kirkkotien taivaltamiseen liittyvä polun nimi Kaksi kenkää taas olisi ehkä osoitteena omituinen. Myös vanhat ruotsinkieliset paikannimet sopivat usein sellaisinaan puistojen nimiksi, esimerkiksi Saunalahden kantanimi Bastuberget. Leppävaaraan Albergan kartanon puistoon tulevia, kartanon kummituksista muistuttavia porttien salaperäisiä nimiä Vita frun ja Svarta frun ei niitäkään tarvitse pienmiljöön niminä kääntämällä tärvellä.

Viisaat yritykset panostavat myös nimiin

Nykyajan maamerkkien eli liiketalojen, julkisten rakennusten, yritysten, yhtiöiden ja yhdistyksienkin nimet ovat myös näkyviä, kulkijoita ohjaavia ja identiteettiä luovia, ja ne ovat yleensä yksityisten yritysten ja yhteisöjen antamia. Yritykset osaavat jo sijoittaa mm. kulttuuriin ja urheiluun ja siten rakentaa imagoaan ja virikkeistää toimintaympäristöään. Yritysnimissä on kuitenkin edelleen hengetöntä esimerkiksi amerikkalaisuuden ja Välimeren kulttuurien apinointia, Centereitä ja Trattorioita.

Suurten kaupallisten ketjujen nimituontitavaralle ei mitään voitane, mutta valistusta tarvittaisiin, jotta yritysmaailma osaisi panostaa omiin yritysnimiinsä ja hallitsemiinsa ja käyttämiinsä nimiin. Ihmisten kotien eli asuntoyhtiöiden nimet tulisi valita huolella — lähinnä paikkaan ja sen nimiympäristöön liittyviksi. Nimet saattavat nyt viitata aivan muualle tai sitten niissä on liikaa mm. rakennuttajayhtiön oman nimen variointia tyyliin Matin-Salpa, Maijan-Sato jne. Ihmiset tuskin haluavat aina kotiin tullessaan muistaa torpparisuhteensa suureen rakennusfirmaan.

Viisaat yritykset luottavat paikallisuuden voimaan ja pohjaavat nimensä alueen omaan nimistöön ja kulttuuriin. Espoolaisesta Kuninkaantien varren hotellista tuli Hotelli Kuninkaantie eikä ehdolla ollut Espoonia, merellisen Espoonlahden keskeisimmästä liiketalosta tuli Lippulaiva eikä vaikkapa Jätti-Market. Nähtäväksi jää, toteutuuko Espoon Matinkylässä kauppakeskuksen nimeksi Markkina-Matti tai tuleeko ”citysinkkujen” terassitalosta Maailman-Matti — vai tehdäänkö näistä ”Shopping ja Housing Centereitä”.

Tuuleen kirjoitetut omat nimet

Yksityistä nimenantoa ovat myös spontaanisti, käyttäjien kaupunkimielikuvan mukaisesti syntyvät kutsumanimet. Nimiä syntyy kohteen ulkonäön, käytön jne. perusteella, syntyy lempinimiä, syntyy haukkumanimiä ja syntyy myös esimerkiksi vain tietyn ikä- tai sosiaaliryhmän tuntemia nimiä. Lapset ja nuoret antavat nimiä päivittäiselle miljöölleen – mitä olisikaan kirjallisuus ilman lapsuuden paikkoihin liittyviä tarinoita tai toisaalta ilman Stadin Arskojen tai citykulttuurien uudelleen nimeämiä Sörkkia, Krunikoita, Kaivareita, Martsareita.

Erä-, viljelys-, huvila- ja hartiapankkiaikainen perinteinen kansan oma nimenanto ei siis onneksi ole kuollut, se vain toimii muuttuneessa ympäristössä. Kutsumanimet ovat ”omia nimiä” maailmassa, missä kaikki muu tuntuu olevan viranomaisten holhouksessa – nimiä myöten. Muun muassa hälytysajoneuvoissa tunnetaan näitä kutsumanimiä, mutta niitä tuskin on syytä virallistaa ja viedä siten niiltä niiden asemaa ihmisten oman vallan ja identiteetin rakentajina. Sitä vastoin ihmisiä, asukkaita, heidän tietojaan, tunteitaan ja mielikuviaan tulee kuulla entistä enemmän uusia virallisia nimiä annettaessa, sillä vaikka nimet palvelevat ulkopuolista liikennettä ja tarvetta, läheisimmin ne tulevat kuitenkin asukkaiden käyttöön.

Maailmojen yhdentyessä paikallisuuden arvo nousee ja omien juurien tiedostaminen on entistä tärkeämpää. Viihtyisiä, kiehtovia ja vetovoimaisia ovat ne paikat, joissa on omaleimaista kulttuuria ja mahdollisuus osallistumiseen ja elämyksiin. Niihin kotiutuvat asukkaat, niissä raha liikkuu, niihin turistit hakeutuvat. Tällaisia paikkoja rakentavat luonto, historia, kansankulttuuri, arkkitehtuuri, taide – ihmisten elämä ja toiminta yleensä ‑ ja vähemmän huomatulta, mutta tärkeältä osaltaan myös nimet. Nomen est omen, nimissä on voimaa, nimet luovat mielikuvia, mielikuvat ovat usein todellisuutta enemmän kuin todellisuus itse. Nimien tiedostaminen ja nimiin panostaminen on kielellisen ja paikallisen kulttuurin näkyvän ja vaikuttavan osan asiantuntevaa vaalimista ja edelleen kehittämistä. Sen pitäisi olla muuttuvassa maailmassa ei vain kieli-ihmisten vaan myös kaupunkien rakentajien tärkeä ja kiehtova haaste.
Marja Viljamaa-Laakso