Jokelankylästä Itikkaperälle
Nimistö 1/2021

Elina Wihuri

Jokelankylästä Itikkaperälle – paikallissijan valinta kotimaisissa asutusnimissä

Paikannimet taipuvat yleensä joko ulko- tai sisäpaikallissijassa: ollaan Apilistossa, tavataan Nihtiöllä. Nimen taivutustavasta saadaan parhaiten tietoa kysymällä paikkakunnan asukkailta. Vuosien mittaan taivutuksessa voi tapahtua myös muutoksia. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan nimien paikallissijataivutuksessa tapahtunutta kehitystä.

Tämä kirjoitus on jatkoa Tiina Manni-Lindqvistin artikkeliin Vanhassakylässä vai Vanhakylässä – adjektiivialun taivutuksen muutoksia asutusnimissä (Kielikello 4/2020). Hänen aineistonaan ovat Kotimaisten kielten keskuksen Asutusnimihakemisto-verkkojulkaisuun sisältyvät nimet. Hakemistoa päivitetään useita kertoja vuodessa. Sen tuorein laaja päivitys perustuu vuonna 2015 toteutettuun kyselyyn, jossa kunnilta kysyttiin tietoja paikkakunnan asutusnimien taivutuksesta. Kaikki tuosta kyselystä kertyneet muutokset ja lisäykset on saatu vietyä Asutusnimihakemistoon, ja nyt voidaan tarkastella myös sitä, onko asutusnimien paikallissijataivutuksessa tapahtunut muutoksia.

Sisä- ja ulkopaikallissijan eroista

Sisäpaikallissijamuodoilla (kuten kylässä, kylästä, kylään) ilmaistaan varsinkin suuntaa tai sitä, että ollaan jossakin rajatussa paikassa sisällä, kiinteästi jonkin pinnassa tai äärellä. Kotimaisissa paikannimissä sisäpaikallissijoja on käytetty esimerkiksi talonnimien (Anttilassa, Anttilasta, Anttilaan) ja monien alueiden nimien taivutuksessa (Uitossa, Taavetissa).

Ulkopaikallissijamuotojakin (kuten kylällä, kylältä, kylälle) käytetään suunnan ilmaisemiseen. Lisäksi niillä viestitään siitä, että ollaan jonkin luona, päällä tai vieressä. Ulkopaikallissijaa käytetään esimerkiksi luontonimissä (nähdään Taaborinvuorella, kalastetaan Kivijärvellä) ja luontonimipohjaisissa asutusnimissä (Alajärveltä, Heinäjoelle). Lisäksi joitakin talonnimiä on ollut luontevaa taivuttaa ulkopaikallissijoissa (ollaan kylässä Haikosella). Eri taivutuksella on myös voitu erottaa asutusnimi luontonimestä: esimerkiksi vaaran nimi on taipunut vanhastaan Vuokatilla ja taajaman nimi Vuokatissa, kun taas lammen nimi on taipunut Ruoholammissa ja Lappeenrannan kaupunginosan nimi Ruoholammella.

Joskus paikallissijan valinnalla voidaan ilmaista eri merkityksiä (kuljetaan metsässä ~ ollaan metsällä), mutta aina merkityseroa ei ole taikka sitä ei tehdä. Ulkopaikallissijamuotojen onkin todettu yleistyneen eri kielenkäyttötilanteissa (työskentelee Helsingin yliopistossa ~ Helsingin yliopistolla).

Ennen vuoden 2015 kuntakyselyä oletimme, että ulkopaikallissija olisi yleistynyt asutusnimienkin taivutuksessa. Tämä voisi näkyä esimerkiksi niin, että ulkopaikallissijoja olisi alettu käyttää enemmän sisäpaikallissijojen rinnalla tai paikkakunnalla vanhastaan jo käytössä ollut ulkopaikallissijamuoto olisi siirtynyt eniten käytetyksi taivutustavaksi. Kuitenkin jo kunnista saatuja vastauksia läpi käydessä syntyi käsitys, että sisäpaikallissijaa käytetään edelleen runsaasti.

Selittääkö tausta, rakenne tai malli taivutusta?

Asutusnimien taivutuksen vaihtelua on yritetty selittää eri tavoin. Muun muassa E. N. Setälä jaotteli Koillis-Satakunnan paikannimiä vuonna 1883 ja havaitsi, että tietynrakenteisia nimiä taivutetaan tietyllä tavalla. Vuoden 1946 Virittäjässä julkaistiin Eino Leskisen koontia asutusnimien taipumisesta, ja hänkin totesi, että tietyt nimiryhmät taipuvat tietyllä tavalla, vaikka aina löytyi poikkeuksia eikä yleispätevää sääntöä voinutkaan muodostaa. Hän laati myös lähinnä suomenkielisiä kunnannimiä koskevan ohjeistavan taivutusluettelon, jonka periaatteista oli sovittu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnan työjaostossa.

Kustaa Vilkuna korosti kulttuurihistoriallista näkökulmaa vuonna 1965. Hänen teoriansa mukaan talonnimestä alkunsa saaneet laajempien asutusten ja rajattujen paikkojen nimet taipuisivat sisäpaikallissijoissa ja alkuaan luontonimeen perustuvat asutusnimet ulkopaikallissijoissa. Teorian on katsottu sopivan moniin nimiin, mutta kaikkia nimiä ei voi sittenkään jakaa niin suoraviivaisesti. Samat tai samankaltaiset nimet voivat taipua eri tavoin eri paikkakunnilla, ja taivutus voi poiketa muutenkin joko vanhastaan tai nykykäytön myötä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija Ritva Korhonen tarkasteli kunnannimien lisäksi koko silloisen Asutusnimihakemiston aineiston taipumista vuonna 2001 ja esitti tutkimuksensa pääkohtia artikkelissaan Asutusnimihakemisto sanakirjassa (Kielikello 4/2004). Hän totesi, että taivutuskäytänteet voivat heijastaa varhaisen asutuksen muotoja, leviämistä tai ikää, mutta toisaalta myös esimerkiksi alueellinen malli on voinut vaikuttaa taivutusmuodon valintaan.

Samat nimet voivat taipua eri tavoin eri paikkakunnilla.

Kaikista Korhosen aineiston nimistä noin 55 % taipui vain sisäpaikallissijoissa ja noin 23 % vain ulkopaikallissijoissa. Noin 5 % taipui sekä sisä- että ulkopaikallissijassa (-ssA ja ‑llA). Lopuista hakemiston nimistä puuttui taivutustieto.

Korhosen tutkimuksen mukaan sisäpaikallissijat olivat siis kaksi kertaa niin yleisiä kuin ulkopaikallissijat. Sisäpaikallissijojen runsauden yhdeksi selitykseksi hän esitti sisäpaikallissijoissa taipuvien tarkkarajaisten uusien asuma-alueiden ja ruotsinkielisten asutusnimien määrää. Hän huomasi myös, että sisäpaikallissijataivutus olisi yleisintä siellä, missä asutus on tiheää. Kyse saattoi kuitenkin olla ainakin osittain vain nimien ruuhkautumisesta taajaan asutulla alueella, sillä myös harvaan asutuilla alueilla on suosittu sisäpaikallissijataivutusta.

Vilkunan teorian kanssa yhteneväistä Korhosen havainnoissa oli se, että sisäpaikallissijataivutus näytti kuuluvan tarkkarajaisten suppea-alaisten asuma-alueiden, kuten kylien, nimiin. Kylännimet ovat usein talonnimiperäisiä ja lA-loppuisia. Ulkopaikallissija taas oli yleisempi nimissä, jotka olivat siirtyneet asutusnimiksi luontopaikkojen nimistä.

Myös Maria Perhosella oli Asutusnimihakemiston vanha aineisto analyysinsä pohjana pro gradu ‑työssään Asutusnimien sisä- ja ulkopaikallissijataivutuksesta (2015). Lisäksi hän tarkasteli nimien taivutusta Kansalliskirjaston digitoidussa sanomalehtiaineistossa 1820-luvulta alkaen. Perhonen huomasi aiempien tutkijoiden tavoin, että ulkopaikallissijan käyttö on yleisintä tietyissä nimiryhmissä: vesistöjen ja soiden nimissä, kyläkuntien nimissä sekä maan muotoja ja maan ja veden rajapaikkoja kuvaavissa nimissä. Myös nimen jälkiosassa oleva sana näytti vaikuttavan sijamuodon valintaan. Perhonen pohti, voisiko vaihtelua selittää se, että vaihtelutapauksissa nimen jälkiosan merkitys ei rajaa toista taivutustapaa pois.

Paikallissijataivutus vuonna 2020

Vuonna 2020 kaikista Asutusnimihakemiston hakunimistä (nimistä, joilla on oma tietue) pelkästään sisäpaikallissijoissa taipuu runsas puolet (56 %) ja pelkästään ulkopaikallissijoissa runsas neljäsosa (n. 27 %). Horjuntatapauksia eli kummassakin sarjassa taipuvia on viitisen prosenttia (esim. Kuokanniemellä ~ Kuokanniemessä).

Sisäpaikallissijataivutus on siis edelleen yleisin taivutustapa, ja sitä on yhä kaksinkertainen määrä verrattuna ulkopaikallissijataivutukseen. Ulkopaikallissijataivutusta on vain hieman enemmän kuin ennen. Asutusnimihakemisto sisältää myös yhä sellaisia nimiä, joista ei ole saatu taivutustietoa. Taivutustapa on esimerkiksi puuttunut kunnan vastauksesta, nimi on vain virallisessa käytössä tai taivutustapa ei ole ehtinyt vielä vakiintua.

Asutusnimissä sisä- ja ulkopaikallissijan käytössä ei siis näytä tapahtuneen suurta muutosta. Vuoden 2015 jälkeen hakemistoon lisätyissä reilussa kahdessa tuhannessa asutusnimessä näkyvät samankaltaiset taivutussuhteet kuin vanhassa aineistossa. Lisätyistä asutusnimistä pelkästään sisäpaikallissijoissa taipuu noin puolet (52 %), pelkästään ulkopaikallissijoissa hiukan vajaa neljäsosa (24 %) ja molemmissa paikallissijoissa kaksi prosenttia.

Hakemistoon lisätyistä asutusnimistä yli puolet (n. 59 %) on kaupunkimaisten alueiden nimiä (asuinalueita, osa-alueita, kaupunginosia, teollisuus- ja yritysalueita), mutta sisäpaikallissijataivutusta käytetään myös lisättyjen kylien ja kyläkuntien nimissä.

Mikä on muuttunut? Kyselyvastausten mukaan joissakin nimissä on vanhan taivutustavan rinnalla alettu käyttää myös toista paikallissijaa. Kumpaakin paikallissijataivutusta (-ssA, ‑llA) on lisätty rinnakkaiseksi taivutustavaksi, mutta myös väistyneiden taivutustapojen joukossa on molempia taivutustapoja, myös ulkopaikallissijaa. Kaikkiaan taivutusta koskevia muutoksia on kuitenkin tehty vähän. Ulkopaikallissijamuutoksia on hieman enemmän kuin sisäpaikallissijamuutoksia.

Sisä- ja ulkopaikallissijataivutuksen vaihtuminen kokonaan on harvinaista. Tässä esimerkkejä nimistä, joissa taivutustapa on kokonaan muuttunut:

Jokikylässä > Jokikylällä Sievissä
Kiviahossa > Kiviaholla Toholammilla
Lakasenpellossa > Lakasenpellolla Imatralla
Mukkumäessä > Mukkumäellä Lapinjärvellä
Ylirannassa > Ylirannalla Iissä

Asevelikylällä > Asevelikylässä Joensuussa
Hiidenmäellä > Hiidenmäessä Jämsässä
Leirillä > Leirissä Lappeenrannassa
Ristahteella > Ristahteessa Lohjalla
Sahalla > Sahassa Oulaisissa

Jos kummastakin taivutussijasta on ollut kuitenkin käyttötietoja, molemmat on säilytetty Asutusnimihakemistossa.

Jokikylän opastekyltti.

Maisemaa valtatien 28 varrelta Sievin Jokikylältä.

Kuva: Maria Paananen

Taivutus paikanlajeittain

Asutusnimihakemistossa nimestä yleensä kerrotaan, millaista paikkaa eli paikanlajia se edustaa: onko kyseessä esimerkiksi virallinen tai epävirallinen kylä, kaupunginosa, kunta tai taajama. Seuraavassa tarkastellaan nimien taipumista paikanlajin mukaan.

Kyläkunnat ja taustaltaan epäviralliset, kansanomaiset kylännimet ovat hakemistossa suurin paikanlajiryhmä (runsas 40 % koko aineistosta). Näissä nimissä sisä- ja ulkopaikallissijataivutus jakautuu melko tasaisesti: sisäpaikallissijoissa taipuu noin 49 %, ulkopaikallissijoissa noin 40 % (horjuntatapauksia n. 7 %). Esimerkkejä:

Hyrsyssä, Jokelankylässä, Kaamasmukassa
Itikkaperällä, (Lampu :) Lammulla, Nissinrannalla
Alikärrillä ~ Alikärrissä, Paisuassa ~ Paisualla

Jos nimi perustuu luontonimeen tai näyttää sellaiselta, on ulkopaikallissija tavallinen (Keihäsniemellä, Riihelänmäellä, Vihikankaalla), mutta esimerkiksi asuttujen saarten nimiä taivutetaan usein sisäpaikallissijoissa (Hautsalossa, Kirstassa, Saksalansaaressa).

Viralliset, myös kansan käytössä olevat kylännimet (38 % aineistosta) ovat taipuneet ja taipuvat edelleen valtaosin sisäpaikallissijoissa: Haahkalassa, Sangenlahdessa, Takaperässä. Kaksikielisellä alueella varsinkin ruotsinkieliset nimet taipuvat näin: Andersbyssä, Björkössä, (Edis :) Ediksessä.

Moni kylännimi on lA- tai nen-loppuinen, ja juuri tämän rakenteiset, usein talonnimi- tai henkilönnimipohjaiset nimet, taipuvat yleensä sisäpaikallissijoissa: Pulkkisessa, Tomulassa, Veraisissa.

Paikallisten käyttämistä virallisista kylännimistä taipuu pelkästään ulkopaikallissijoissa vain noin 14 % ja horjuntatapauksia on nelisen prosenttia. Kylännimissä on luontonimitaustaisiakin, joiden taivutuksessa on joskus vaihtelua (Aapajoessa ~ Aapajoella). Hakemisto sisältää myös sellaisia virallisia kylännimiä, joita paikalliset asukkaat eivät ole käyttäneet. Tällaisista nimistä taivutustieto puuttuu.

Kaupunkimaisten alueiden eli kaupunginosien, osa-alueiden, asuinalueiden, taajamien, yritys- ja teollisuusalueiden nimet käsittävät aineistosta vain vajaan viidenneksen. Näissä nimissä sisäpaikallissijataivutusten määrä on kaikkein suurin eli kaksi kolmasosaa. Pelkästään ulkopaikallissijataivutus on noin 23 %:ssa nimistä ja horjuntatapauksia on nelisen prosenttia.

Aineisto tukee sitä käsitystä, että rajattujen hallinnollisten alueiden ja suunniteltujen asuinalueiden nimet taipuvat usein sisäpaikallissijoissa (Kaupinrinteessä, Kuussillassa, Hermanninrannassa). Joissakin tapauksissa paikallissijataivutus periytyy luontopaikannimen taivutuksesta (Kaukajärvellä, Ounasvaaralla, Pyylammilla). Luontonimeltä näyttävä asuinalueen nimi voi olla suunniteltukin ja ilman luontonimitaustaa, jolloin käyttöön voi valikoitua helpommin sisäpaikallissijataivutus (Aurinkolahdessa, Muuttolinnunmäessä).

Kuntien ja kaupunkien nykyisiä ja entisiä nimiä on aineistossa suhteellisesti vähän, mutta niiden taivutusta on seurattu jo pitkään ja taivutustavoista on runsaasti tietoja. Eino Leskinen havaitsi kunnannimissä vuonna 1946 ulkopaikallissijataivutuksen lisääntymistä. Aiempien taivutustarkastelujen jälkeen on ollut paljon kuntaliitoksia eli kaupunkien ja kuntien määrä on vähentynyt entisestään.

Jos entiset kunnannimet otetaan huomioon, pelkästään sisäpaikallissijoissa taivutettuja on runsas puolet, pelkästään ulkopaikallissijoissa taivutettuja noin 40 % ja horjuntatapauksia viitisen prosenttia. Nykyisten kaupunkien ja kuntien nimissä jakauma on hyvin samankaltainen. Muutoksia on vain vähän, esimerkiksi entisen kunnan nimi Ylikiiminki taipuu nykyään kaupunginosan nimenä Ylikiimingissä ja entisen kunnan nimi Pattijoki taas on saanut rinnakkaisen taivutustavan Pattijoessa. Karvian vanha ulkopaikallissijataivutus Karvialla puolestaan on syrjäytynyt ajan myötä.

Eräissä nimissä vanhan sisäpaikallissijataivutuksen rinnalla on jo pitempään käytetty myös ulkopaikallissijamuotoja, mutta koska nykytietojenkin mukaan vanhaa sisäpaikallissijataivutusta silti edelleen käytetään, se esitetään Asutusnimihakemistossa rinnakkaisena muotona:

Mynämäessä ~ Mynämäellä
Pieksämäellä ~ Pieksämäessä
Sahalahdella ~ Sahalahdessa
Vesilahdessa ~ Vesilahdella
Virolahdella ~ Virolahdessa

Laaja-alaisten hallinnollisten alueiden luontonimeen perustuvia nimiä on taivutettu usein ulkopaikallissijoissa. Tämä selittää esimerkiksi nimien Iisalmi ja Rovaniemi taivutustapoja, sillä taivutuksella on aiemmin erotettu kaupunki (Iisalmessa, Rovaniemessä) maalaiskunnasta (Iisalmella, Rovaniemellä).

Taivutus jälkiosittain

Nimen jälkiosa (esim. ‑saari, ‑kulma, ‑nummi, ‑oja) näyttää vaikuttavan paikallissijan valintaan, mutta vaihteluakin on paljon. Nimen jälkiosan vaikutus paikallissijan valintaan on tiivistäen seuraavanlainen:

Sisäpaikallissijoissa taipuu selvä enemmistö kylä-, saari-, vaara- ja (i)nen-loppuisista asutusnimistä. Ulkopaikallissijataivutus on puolestaan yleisempää kulma-, perä-, kangas-, nummi-, järvi-, oja-, puro- ja joki-loppuisissa nimissä. Mäki- ja niemi-loppuisissa nimissä on enemmän vaihtelua.

Oheisessa lisätietolaatikossa selvitellään yksityiskohtaisemmin tavallisimpia nimien jälkiosia. Ne ovat valtaosin samoja, joita Ritva Korhonen on käsitellyt Kielikellossa 4/2004. Korhonen on tarkastellut kirjoituksessaan myös jälkiosien alueellista levikkiä, samoin Tiina Manni-Lindqvist Kielikellossa 1/2019.
 

Kylät, kulmat ja mäet

Seuraavassa tarkastellaan, miten nimen jälkiosa vaikuttaa nimen taipumiseen sisä- ja ulkopaikallissijoissa. Prosenttilukuja vertailtaessa on otettava huomioon, että osasta aineiston nimiä puuttuu taivutustieto.

Sisäpaikallissija tyypillinen: ‑kylät, ‑päät ja ‑saaret

Kylä-loppuisista nimistä kaksi kolmasosaa (66 %) on taipunut aiemmin sisäpaikallissijoissa. Ulkopaikallissijoissa taipuneita on ollut noin 12 % ja molemmissa sijoissa taipuneita noin 8 %. Vuonna 2020 yleisyyssuhteet ovat ennallaan: pelkästään sisäpaikallissijoissa taipuvien nimien määrä on edelleen kaksi kolmasosaa (n. 68 %), pelkästään ulkopaikallissijoissa taipuu noin 14 % ja molemmissa sijoissa 9 %.

Kylien virallisten ja epävirallisten nimien välillä on ollut vanhastaankin selvä ero: viralliset nimet ovat taipuneet useammin sisäpaikallissijoissa (Lasikylässä, Savonkylässä). Kylä-loppuiset suunniteltujen kaava-alueiden (kaupunginosien, osa-alueiden, asuinalueiden) ja epävirallisten kylien nimet taipuvat nekin silti pääosin sisäpaikallissijoissa (Kisakylässä, Nironkylässä). Ulkopaikallissijaa on käytetty suhteellisesti eniten (21 %) kyläkuntien nimissä.

Pää-loppuiset asutusnimet ovat taipuneet ennen lähes yksinomaan sisäpaikallissijoissa (n. 90 % nimistä), ja samalta tilanne näyttää nytkin (Ahteenpäässä, Kiurunpäässä). Myös saari-loppuisista nimistä lähes kolme neljäsosaa (n. 73 %) ja lahti-loppuisista kaksi kolmasosaa (n. 68 %) taipuu sisäpaikallissijoissa (Herttuansaaressa, Luhalahdessa).

Johtimeen (i)nen loppuvat nimet ovat taipuneet perinteisesti pääosin sisäpaikallissijoissa ja yleensä monikossa (Akkoisissa, Halisissa, Laksiaisissa). Myös vuonna 2020 sisäpaikallissijataivutus on yleisin (n. 69 %). Yksinomaan ulkopaikallissijoissa taipuvia nimiä on noin 14 % (Haajaisilla, Koskioisilla, Ojasilla). Monikollinen taivutus on edelleen hallitseva (n. 68 %).

Sisäpaikallissija on tavallisempi myös sto-loppuisissa asutusnimissä (Karistossa, Sorvistossa), kun taas kko-loppuisissa on jo enemmän vaihtelua (Hongikossa ~ Hongikolla, Kaulakossa, Seitsikolla).

Ulkopaikallissija tyypillinen: ‑kulmat, ‑perät ja ‑kankaat

Kulma-loppuiset nimet ovat taipuneet melkein yksinomaan ulkopaikallissijoissa, ja tilanne on sama vuonna 2020 (Jankkarinkulmalla, Uitonkulmalla). Sisäpaikallissijoissa taipuu vain noin kaksi prosenttia näistä nimistä. Kulma-loppuiset nimet ovat valtaosin kyläkuntia. Aineistossa on lisäksi muutama asuinalueen, kaupunginosan, osa-alueen, taajaman ja kunnan osan nimi, jotka taipuvat joko kyläkuntien mallin mukaan ulkopaikallissijoissa tai suunniteltujen nimien tavoin sisäpaikallissijoissa.

Perä-loppuiset nimet ovat taipuneet aiemmin ja taipuvat edelleen pääosin ulkopaikallissijoissa (n. 87 %). Näin taipuvat tyypillisesti epävirallisten kylien ja kyläkuntien mutta myös suunniteltujen alueiden nimet (Erkkoperällä, Hintalanperällä, Riihiperällä). Ainoastaan virallisissa kylännimissä on ensisijaisesti sisäpaikallissijataivutusta (Isossaperässä, Kaulanperässä, Ruonanperässä).

Kangas-, nummi-, joki-, oja- ja järvi-loppuiset nimet ovat taipuneet ja taipuvat yhä vahvasti ulkopaikallissijoissa: vuonna 2020 kangas-loppuisista nimistä yli 90 % taipuu näin ja oja- ja joki-loppuisista nimistä lähes 90 %, järvi-loppuisista noin 80 % ja nummi-loppuisistakin yli 70 % (Hevoskankaalla, Linikkalannummella, Alposjärvellä, Sivakkajoella).

Myös suo-, neva- ja aapa-loppuiset nimet taipuvat pääosin ulkopaikallissijoissa. Puro on asutusnimissä melko harvinainen jälkiosa, mutta tällaisissakin nimissä ulkopaikallissijataivutuksen osuus on suuri (n. 81 %): Haapapurolla, Tikkapurolla.

Kahtalaiset ‑mäet ja ‑niemet

Mäki-loppuisissa nimissä on nykyäänkin enemmän vaihtelua. Kaikista mäki-loppuisista nimistä vain sisäpaikallissijoissa taipuu vajaa puolet (n. 45 %) ja vain ulkopaikallissijoissa noin kolmasosa (32 %). Horjuntatapauksia on noin 13 %. Virallisissa kylännimissä ja kaupunkialueiden nimissä on selvästi enemmän sisäpaikallissijataivutusta (Auvaismäessä, Eskolanmäessä, Havumäessä), kun taas kunnannimissä on vaihtelua (Kärsämäellä ~ Kärsämäessä, Pieksämäellä ~ Pieksämäessä) tai käytetään ulkopaikallissijaa (Kokemäellä, Luumäellä, Längelmäellä). Epävirallisia kylien ja kyläkuntien nimiä taivutetaan yhtä lailla vaihtelevasti. Pelkästään sisäpaikallissijoissa tai pelkästään ulkopaikallissijoissa taipuvia nimiä on yhtä paljon kuin ennenkin.

Vaara-loppuisissa nimissä vuonna 2020 sisäpaikallissijan osuus on suurin: pelkästään sisäpaikallissijoissa taipuu lähes kaksi kolmasosaa (64 %) nimistä (Etelä-Leppävaarassa, Hirvivaarassa, Kaakkurivaarassa) ja pelkästään ulkopaikallissijoissa taipuu noin 15 % (Harivaaralla, Honkavaaralla, Pyytivaaralla). Horjuntatapauksia on liki saman verran, noin 14 % (Aholanvaarassa ~ Aholanvaaralla, Härkinvaaralla ~ Härkinvaarassa).

Niemi-loppuisista nimistä suunnilleen puolet (56 %) taipuu yksinomaan sisäpaikallissijoissa (Alaniemessä, Kotkaniemessä, Santaniemessä) ja viidesosa (n. 20 %) ulkopaikallissijoissa (Ekniemellä, Hyvälläniemellä, Kiannanniemellä). Horjuntatapauksia on noin 12 % (Eskolanniemellä ~ Eskolanniemessä), ja lopuista taivutus puuttuu. Paljon vaihtelua on myös ranta-loppuisissa asutusnimissä (Alarannalla, Hirvasrannassa).

 

Lähteitä

Korhonen, Ritva 2004: Asutusnimihakemisto sanakirjassa. – Kielikello 4/2004. https://www.kielikello.fi/-/asutusnimihakemisto-sanakirjassa

Leskinen, Eino 1946: Kuntiemme suomenkielisten nimien taivutus. – Virittäjä 50.

Manni-Lindqvist, Tiina 2019: Kissankulmat ja Ruikonperät todellisuudessa – kyläkuntien nimet Suomessa. – Kielikello 1/2019. https://www.kielikello.fi/-/kylakuntien-nimet-suomessa

Perhonen, Maria 2015: Asutusnimien sisä- ja ulkopaikallissijataivutuksesta. Suomen kielen pro gradu ‑työ.

Setälä, E. N. 1883: Lauseopillinen tutkimus Koillis-Satakunnan kansankielestä. Helsinki: SKS.

Vilkuna, Kustaa 1965: Paikannimien paikallissijojen käytöstä. – Virittäjä 69. https://journal.fi/virittaja/article/view/34882/34893

Elina Wihuri
Kirjoittaja työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa nimistönhuoltajana.