Kielitoimiston sanakirjan mukaan jargon on jonkin erikoisalan sanastollisesti eriytynyt kielimuoto. Sen läheisiä synonyymejä ovat ammattikieli ja ammattislangi. Arkikielessä jargoniksi sanotaan usein muun muassa poliittista puhetta, jossa pyöritellään vaikeita termejä ja ilmauksia. Joskus poliittinen jargon mielletään jopa sisällön olemattomuuden peittäväksi termien ja muiden ilmausten sanahelinäksi.
Monenlaista mongerrusta
Ranskalaisperäisellä jargonilla on kuitenkin myös muita merkityksiä. Agathon Meurmanin laatima ensimmäinen ranskalais-suomalainen sanakirja vuodelta 1877 selittää sanan näin: ”siansaksa, rengonkieli; wieras tuntematon kieli; outo ääntäminen; lawerteleminen”. Meurman toimitti myös Suomen ensimmäisen sivistyssanakirjan vuosina 1883–1890. Se määrittelee jargonin seuraavasti: ”turmeltunut kielimurre; jaaritus”. Jargonin merkitykset ’jaaritus’ ja ’lawerteleminen’ ovat ehkä lähimpänä sitä runsasta ja polveilevaa puhetta puheen vuoksi, jota nykyisin joskus diipadaapaksikin sanotaan.
2000-luvun sivistyssanakirja kertoo jargon-sanan taustan (ransk. ’mongerrus, soperrus’) ja antaa sille kaksi merkitystä: 1) Ammatti- tai erikoisalan kieli, ammattislangi. 2) Vieras, käsittämätön kieli, mongerrus, siansaksa.
Poliitikkojen lisäksi omaa ammattislangiaan käyttävät esimerkiksi sairaalassa tai armeijassa työskentelevät. Myös harrastusyhteisöillä, kuten eri urheilulajien harrastajilla, on omat slanginsa.
Vieras kieli oudolta kuulostavine äänteineen saattaa jäädä käsittämättömäksi, jos sitä ei lainkaan osaa, ja samaan tapaan voi myös jonkin suljetun piirin keskinäisestä ymmärryksestä kielivä jargon jättää asiaan vihkiytymättömät ulkopuolelle – siansaksa ja rengonkieli eivät lainkaan avaudu sellaiselle, jolla ei ole avaimia niiden saloihin.
Rengonkieltä
Meurmanin jälkeen esimerkiksi Edwin Hagfors selittää ranskalais-suomalaisessa sanakirjassaan (1954) jargon-sanan merkitystä vastineilla rengonkieli ja siansaksa. Kalmbachin ja Sundelinin ranska–suomi-sanakirjassa vuodelta 2008 mainitaan siansaksa, mutta ei enää rengonkieltä.
Nykyisin termiin rengonkieli törmääkin vain harvoin. Sen sijaan puhutaan salakielistä. Tietosanakirja vuodelta 1909 avaa asian alkuperää salakieliä käsittelevässä artikkelissaan. Sen mukaan salakielet ”ovat ammattipahantekijäin omiin tarkoituksiinsa kehittämiä, tavallisesta kielestä suuresti eroavia kielimuotoja”. Kirja nostaa esiin salakielten nimitykset siansaksa, lampaanlatina (saks. Kauderwelch) ja rennun kieli, jonka ”kansanetymologinen muodostuma rengon kieli” vastaa saksankielistä termiä Rotwelsch (Rot = ’kerjäläinen, renttu eli rento’ tietosanakirjan mukaan).
Suomen etymologinen sanakirja antaa rengonkielelle ja sen synonyymeille renko, rento, rentu, rennunkieli merkitykset ’leikki- tai salakieli, jossa sanojen tavujen järjestystä vaihdetaan; siansaksa’. Tällainen on esimerkiksi kontinkieli, jossa kuhunkin sanaan liitetään kontti ja sanojen ensimmäisten kirjainten tai tavujen paikkaa vaihdetaan. Anneli Hänninen mainitsee siansaksaa käsittelevässä kirjoituksessaan esimerkit sekä kontinkielestä että lampaanlatinasta: Minä kontti kona mintti konin mentti kolaan kyntti kouantaina lantti ’minä menin kylään lauantaina’; Mitinä lution latipiolla lutinta ’minä luon lapiolla lunta’.
Mutta vaikka jargon onkin siansaksaa, se on kotoisin Ranskasta.
Livertelyä ja lavertelua
Ranskan jargon-sanalla (ääntöasu [ʒaʀgɔ̃]) on pitkä historia. Sen ’vieraaseen ja käsittämättömään kieleen’ viittaava merkitys on peräisin noin 1180-luvulta. Suunnilleen samoilta ajoilta on jargonin ’lintujen liverrystä’ tarkoittava merkitys. Sana esiintyy tuolloisessa muodossaan gargun 1100-luvulla eläneen runoilijan Marie de Francen säkeessä. Marie de France tulkitsi Aisopoksen eläintarinoita ranskankielisissä runoissaan (Fables) 1180-luvulla. Eräässä faabelissa linnut kokoontuvat neuvonpitoon valitakseen uuden kuninkaan. Käen voimakas kukunta tekee kuulijoihin vaikutuksen, ja linnuista ”jokainen kertoi omalla liverryksellään (en lur gargun)” uskovansa näin vahvaäänisen linnun sopivan myös vahvaksi hallitsijaksi.
Pian tämän jälkeen 1200-luvun alussa gargun alkoi tarkoittaa filosofien merkityksettömiin sanoihin viittaavaa sanahelinää, hiukan samaan tapaan kuin jargonilla saatetaan nykyisin suomen kielessä viitata esimerkiksi poliitikkojen tyhjiin jaarituksiin.
Rosvojen ja ryöväreiden kieltä
Vähitellen 1200-luvun lopulla jargon (muodossa gargon) sai merkityksen ’varkaiden oma erikoiskieli’. Keskiaikaisten rosvojen salakieli esiintyy esimerkiksi 1400-luvulla runoilleen François Villonin säkeissä. Villon oli yliopistomies, runoilija ja rikollinen. Hänellä oli yhteyksiä järjestäytyneeseen ”ammattipahantekijäin” järjestöön nimeltä Coquille (’simpukan kuori’). Eräässä balladissaan Villon mainitsee tuntevansa varkaat näiden ”mongertamasta” (jargonner) kielestä. Hänen sympatiansa olivat roistojen puolella: ”Kunpa te hämärät simpukkaveljet pysyisitte erossa hirsipuista” (suom. Veijo Meri), hän toivoi Coquillen salakielellä eli jargonilla kirjoittamassaan runossa.
Jo mainittujen merkitysten lisäksi on ranskan jargon-sanalla ollut 1700-luvulta lähtien vielä aivan muukin, italian kielestä lainautunut merkitys. Italian giargone nimittäin viittaa keltaiseen jalokiveen – zirkoniin.
Lähteet
Centre National de Ressources Textuelles et Lexicales (CNRTL). Portail lexical. https://www.cnrtl.fr/portail/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
France, Marie de 1998 [1180]: Fables. Toinen, täydennetty painos. Toimittanut Charles Brucker. Paris: Peeters. https://obvil.sorbonne-universite.fr/corpus/fabula-numerica/marie-de-france_fables(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Hagfors, Edwin 1954: Dictionnaire français-finnois. Ranskalais-suomalainen sanakirja. Kolmas, korjattu ja lisätty painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Hänninen, Anneli 2007: Hepreaa, siansaksaa ja lampaanlatinaa. Tiesitkö tämän? -kolumni 8.10.2007. https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/tiesitko_taman_(2004_2014)/hepreaa_siansaksaa_ja_lampaanlatinaa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kalmbach, Jean-Michel – Sundelin, Seppo 2008: Suomi–ranska–suomi-sanakirja. Kymmenes painos. Helsinki: WSOY.
Meurman, Agathon 1877: Dictionnaire français-finnois. Ranskalais-suomalainen sanakirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. https://archive.org/details/dictionnairefra00meurgoog/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Meurman, Agathon 1883–1890: Sanakirja yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten. Helsinki: G. W. Edlund. https://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/meurman/sanakirja1883-1890_rdf.xml(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. R–Ö. 2000. Päätoimittaja Ulla-Maija Kulonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
Turtia, Kaarina 2010: Otavan uusi sivistyssanakirja. Kolmas painos. Helsinki: Otava.
Villon, François 1983 [1456, 1461]: Testamentti. Suomentanut Veijo Meri. Toinen, täydennetty ja tarkistettu painos. Helsinki: Otava.
Tietosanakirja. Kahdeksas osa. Ribot–Stambul. 1916. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö. http://runeberg.org/tieto/8/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)