Inuit-termin suomenkielinen vastine ei ole kovin vakiintunut. Eri hakuteoksissa sanan kirjoitusasu ja merkitys esitetään eri tavoin. Kuten Eva Janssonin kirjoituksesta (ks. Lue myös: Eskimo vai inuitti?) ilmenee, inuit-sana ei sovellu ongelmitta kaikkien niitten kansojen nimitykseksi, joista on vanhastaan käytetty nimitystä eskimo. Inuit-sana on kuitenkin levinnyt kansainväliseen käyttöön, vaikka mm. Grönlannin eskimot – eli suurin eskimoiden ryhmä – eivät Janssonin mukaan käytä itsestään tätä nimitystä.
Suomen kielen lautakunta on käsitellyt inuit-sanan suomenkielistä vastinetta vuonna 1995. Lautakunta totesi tuolloin käytännön kirjavuuden ja horjuvuuden. Vaikka lähtömuodon inuit monikollinen merkitys ’ihmiset’ jätettäisiin huomiotta, sana ei silti sovi hahmoltaan kovin hyvin suomenkielisen sanan yksikön nominatiiviksi. Se sopeutuu paremmin suomeen, jos sanan loppuun lisätään ”suomalainen” loppu-i. Tällöin myös t on kahdennettava (vrt. net > netti), siis inuitti. Tällaisia -itti-loppuisia sanoja ei ole suomessa kuin muutamia, esimerkiksi raitti, reitti, seitti, kuitti; paljon tavallisempia ovat sen sijaan -iitti-loppuiset lainasanat, esimerkiksi grafiitti, satelliitti, dynamiitti, termiitti jne., mutta näistäkin vain muutamassa on peräkkäin kolme vokaalia (jadeiitti, sinuiitti). -iitti-loppuisten sanojen enemmistö johtunee siitä, että ne on saatu suomeen lähinnä ruotsin kautta, ja ruotsin painollinen i korvataan suomessa pitkällä i:llä.
Sanan inuit tapauksessa lähtökieli ja kansainvälinen malli ovat tukemassa lyhyttä i:tä. Jos taas tärkeämpänä pidetään suomessa tavallisempaa sanahahmoa, kallistuisi valinta pitkän i:n kannalle. Suomen kielen lautakunta päätyi suosittamaan ensisijaisena muotoa inuitti mutta piti mahdollisena myös asua inuiitti. Molemmat ovat hakusanoina CD-Perussanakirjassa. Aika näyttää, kumpi muodoista yleistyy.