Viime vuonna ilmestyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisemana Matti Morottajan kieliopas Anarâškielâ ravvuuh eli  ”Inarinsaamen ohjeet”. Se avaa uuden lehden kielenhuollon historiassa: kirja tarjoaa ensimmäistä kertaa kielineuvoja inarinsaameksi.

Inarinsaamea on kirjoitettu vähän, ja vasta viimeisten 10 vuoden aikana siitä on kehittynyt yhteiskuntakelpoinen kieli. Kieliopas antaa ennen julkaisematonta yleistietoa kielestä. Esimerkiksi vasta tähän kirjaan on saatu ajantasainen, joskin paremman tutkimuksen puuttuessa suppeahko esittely inarinsaamen murteista. Kirjan lopussa oleva kaksitavuisten verbien vokaalivaihtelutaulukko on merkittävä apuneuvo inarinsaamea vieraana kielenä opiskeleville, jotka ovat valitelleet saman sanan lähes 20 taivutusvartalon koettelevan muistia. Lisäksi kirja esittelee lyhenteet, joita on tähän saakka käytetty varoen, sillä niiden oikeellisuudesta ei ole aiemmin annettu ohjeita. Nämä lyhenteet ovatkin jo muodostumassa normiksi.

Kirjassa on selkeä puhdaskielisyysnäkökulma. Parhaiten tämä ilmenee osiossa, jossa esitellään suomen ja pohjoissaamen negatiivinen vaikutus inarinsaameen. Esimerkiksi suomen sanan äänneasu voi näkyä inarinsaamen sanan äänneasussakin, jos vaikkapa suomen ikä-sanan parina käytetään sanaa ihe ’vuosi’ (oikea muoto: ahe ’ikä’). Selkeämpään kielenkäyttöön pyrkii myös luku, jossa on esitelty oikean sanan valintaa. Tämä ilmenee esimerkiksi tapauksissa, joissa saame esittää asiat tarkemmin kuin suomi. Suomen käydä-verbi voi saada saamessa vastineekseen verbit eelliđ, moonnâđ, keevvâđ tai heiviđ: Minä käyn kaupassa – Mun iälám käävpist; Minä kävin tämän läpi – Mun moonnim taam čoođâ; Sahti on käymässä – Sahti lii kevâmin; Kyllä tämä käy – Kal taat heivee. Puhdaskielisyydessä korostuu se, mikä kielessä on ehdottoman virheellistä ja milloin taas liikutaan hyväksymisen rajoilla.

Viime aikoina huomion kohteena on ollut sanaston kasvu: kieleen on tullut arviolta 10 000 uutta sanaa. Uudissanojen normituksessa on ensiksikin koottava uudissanaehdokkaat ja arvioitava niiden käyttökelpoisuutta ja elinkaarta. Toisaalta on laadittava uusia näennäisvastineita. Tähän näkyvimpään kielenhuoltoseikkaan Morottajan kieliopas ei voi puuttua, vaan se tyytyy yleisellä tasolla esittelemään sananmuodostuksen perinteiset mallit: johtamisen, raakalainat, käännöslainat ja merkityksen laajentamisen. Inarinsaamessa käytetty uudissanojen muodostuksen metodiikka on yksityiskohtaisesti esitelty Marja-Liisa Olthuisin väitöskirjassa Inarinsaamen lajinnimet: Lintujen ja sienten kansannimitysten historiaa ja oppitekoisten uudisnimien muodostuksen metodiikkaa (2007). Valmiit ja normitetut uudissanat on muutoinkin helpompi tarjoilla sanakirjoissa ja -listoissa kuin kielioppaassa.

Merkittävin uusi näkökulma kielioppaassa on kuitenkin kielen elvytys. Morottajan mukaan on parempi puhua huonompaa kieltä kuin kokonaan vaieta. Hän korostaa, ettei kaikkea ole mahdollista eikä tarpeen normittaa, vaan kielen on elettävä omaa elämäänsä.

Morottaja, Matti: Anarâškielâ ravvuuh. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja. Helsinki 2007.