Joulun aika (myös joulunaika tai jouluaika) alkaa Kielitoimistossa siitä, kun ensimmäisen kerran – yleensä jo lokakuussa – neuvonnasta kysytään, miten kirjoitetaan Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Tuota oikeaoppista kirjoitustapaa suosittelemme sitkeästi vuodesta toiseen siitä huolimatta, että joulukortteihin painetuissa toivotuksissa sitä näkee tuskin koskaan; joulut ja uudet vuodet ovat niissä yhtä sitkeästi isoin alkukirjaimin, koska useissa kielissä juhlapäivät kirjoitetaan niin.
Varsinainen joulukysymysten sesonki alkaa pikkujoulukauden mukana. Kunnon pikkujoulussahan lauletaan joululauluja, niitä tuttuja, vuosikymmenestä toiseen samoja. Niiden vanha kieli aiheuttaa toisinaan ymmärtämisvaikeuksia. Eniten ehkä kysytään joululaulun ”Kun maass’ on hanki” kohtaa ”On äiti laittanut kystä kyllä”: ”Mitä ruokaa se kystä on?”
Oudolta näyttävän sanan takaa paljastuu usein tutun sanan vanhahtava, murteellinen tai runokielinen muoto. Niinpä ei ilman muuta tule mieleen, että kystä olisi yhteydessä kypsä-sanaan, sen verran erilainen niiden äänneasu on. Tarkasti ottaen kystä on kypsää tarkoittavan mutta vanhentuneen kypsi-sanan partitiivimuoto; se on vastaava muoto kuin lasta sanasta lapsi.
Kystään liittyvää kyllä-sanaakaan ei välttämättä ymmärrä oikein; se nimittäin ei tarkoita tässä myönnytystä vaan ’kylliksi’, ’tarpeeksi’. Säe voidaan siis ”kääntää”: on äiti laittanut kypsää [= ruokaa] kylliksi.
Kauniin haikeassa joululaulussa ”Tuikkikaa, oi joulun tähtöset” on kohta ”mieltä viihtäen kuin muinen lasna”, joka myös kaipaa selitystä outojen, runokielisten muotojensa takia: viihtää on lyhyempi rinnakkaismuoto sanasta viihdyttää, muinen merkitsee samaa kuin muinoin ja runotyylinen lasna on yhtä kuin lapsena. Kyseinen kohta kuuluu yleiskielistettynä: mieltä viihdyttäen kuin muinoin lapsena.
Lasten rakastamassa Joulupukki-laulussa voi ymmärtämisvaikeuksia tuottaa ainakin lapsia tarkoittava sana silkohapset. Sana hapset tarkoittaa hiuksia ja silko sileää; sileät hiukset ovat siis yksi kiltin lapsen ominaisuus.
Eräässä joululaulussa lauletaan: ”Vaikka vainen maailma myrskyisenä pauhaa.” Vainen ei ole lyhentymä vajavaisesta eikä ylipäätään kerro maailmasta mitään; vaikka ja vainen merkitsevät yhdessä samaa kuin vaikkakin.
Monen pikkujoulun kohokohta, tiernapojat eli tähtipojat (tierna < ruots. stjärna), herättää kysymyksiä sekä vanhan kielensä että Oulun seudun murteen takia. ”No tain tähtein” toistellaan laulussa ”Tähti se kulukeepi”. Yleensä kysytään vain tain-sanaa, koska tähtein-muodon ajatellaan ilman muuta tarkoittavan joulutähteä. Sen kanssa tähtein-sanalla ei kuitenkaan ole mitään tekemisistä. Tain-muodon taustalla on vanha murresana taa ’tämä’; tain tähtein merkitsee siis ’tämän tähden’. Toinen usein kysytty sana on altti (”Oi, altti kiitos Jumalan”). Se on lyhentymä alati-sanasta (vrt. ruotsin alltid).
Monien vanhojen joululaulujen sanat heijastavat mennyttä maaseutukulttuuria ja ovat siksi kaupungistuneille nykyihmisille outoja. Kun Viktor Rydbergin kuuluisan joulurunon kotitonttu valvoo kansaa ”kartanon hiljaisen”, moniko tietää, ettei laulussa tarkoiteta herraskartanon komeaa ”pytinkiä” vaan tavallisen maalaistalon pihapiiriä? Kun samainen tonttu ”ometan ukselle vaiti jää”, ymmärretäänkö, että hän seisoo navetan ovella? Karjan makuualusen pahnat eli olkisilppu esiintyy myös Jeesus-lapsen seimen pehmikkeenä – itse seimihän on eläinten ruokintakaukalo.
Kun ”tip-tap”-laulun tonttujoukko ”varovasti hiipii alta sillan”, monia varmaan yllättää tieto, että silta tarkoittaakin lautalattiaa; sen alla tontut siis asuvat. Lattiaa merkitsee myös murresana permanto: ”kuusi seisoo permannolla”.
Monissa joululauluissa kuvataan joulukirkkoon menoa – tietenkin hevosreessä. Hevosesta synonyymeinä esiintyy sanoja hepo, orhi ja ruuna ja liinakko, jotka ovat ainakin lapsille outoja. Kirkkomatkan pituudesta saatetaan käyttää vanhaa mittaa virsta (”Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois”), joka on runsas kilometri.
Ja kuka onkaan se taatto, joka ”läksi läksi innoissaan joulukuusen kuusen hankintaan”? Joululaulujen roolijaon mukaan se on tietenkin isä, äitihän laittaa ”kystä kyllä”. Taatto (murteissa myös taata tai tata) voi merkitä myös isoisää tai yleensä vanhaa miestä.
Joulu on täynnä perinteitä, ja tärkeällä sijalla ovat vanhat joululaulut, vaikka niiden kieltä ei aina ymmärtäisikään. Kielenuudistuksen kylmä koura ei ole niihin juuri yltänyt. Ja siitä taitaisikin syntyä vielä kovempi kohu kuin vanhojen rakkaiden virsien uudistamisesta.