Hyvä kieli luo hyvää vallankäyttöä
Artikkeli 3/1997

Riitta Uosukainen

Hyvä kieli luo hyvää vallankäyttöä

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus järjesti 11.2.1997 valtion virastojen johdolle ja muille virastojen palvelun laadusta vastaaville tarkoitetun seminaarin, jonka aiheena oli kieli, palvelu ja laatu. Tilaisuuden tavoite oli kiinnittää huomiota siihen, miten tärkeä osa ammattitaitoa on hyvä kielitaito – ja nimenomaan oman äidinkielen taito. Osallistumaan oli kutsuttu virastojen päättäjiä, sillä juuri heidän käskyään ja esimerkkiään virkamieskunta noudattaa. Kieli kertoo käyttäjästään, ja siten se on merkittävä osa viraston imagoa. Ymmärrettävä ja selkeä viestintä on palvelun laadun perusta. – Julkaisemme Kielikellon tässä numerossa seminaarin esityksistä kolme: eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen avaussanat sekä valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen Seppo Tiihosen ja kansanedustaja Paavo Nikulan kirjoitukset.

Kielen merkitys korostuu sekä kirjoitettuna että puhuttuna eduskunnassa. Viime vuonna nousi otsikoihinkin eduskunnan tyytymättömyys lainvalmistelun tasoon. Kyseessä oli muutamia aivan erityisiä kömmähdyksiä, mutta myös yleisempiä kielenhuoltoon ja lakitekstien selkeyteen liittyneitä huolia.

Oikeusministeriössä asia otettiin vakavasti, ja lainvalmistelun kehittämiseen on kiinnitetty huomiota. Yleinen kiire madaltaa valmistelun tasoa, joskin esimerkiksi budjettilait valmisteltaneen aina kiireessä. Lakien kirjoittamiseen liittyy muutoinkin vaatimuksia, joita ei edellytetä toisilta virallisiltakaan teksteiltä, esimerkiksi yksiselitteisyys ja yksiymmärteisyys. Kankea kieli siirtyy helposti eduskunnan puheeseen, jos suoraan kopioidaan omiin puheenvuoroihin lain perusteluista tekstiä. Selkeää ja ymmärrettävää suomen kieltä – siinäpä vasta haaste!

Pidän unionijäsenyyden vaikutusta kieleemme erityisen tärkeänä aiheena. Käännökset ovat usein aivan uskomatonta ja vaikeaselkoista suomea, joten asiaan perehtyneenkin täytyy pinnistellä ymmärtääkseen sisällön. Kehityssuunta on erittäin huolestuttava varsinkin, kun ei vaikuta siltä, että unionitason säädökset vähenisivät tulevaisuudessa. Tärkeimmät asiakirjat tulisikin ehkä kirjoittaa uudestaan, jos niiden kieli ei vastaa edes normaalia suomalaista virkakielen keskitasoa.

Otan esimerkin Euroopan komission julkaisusta ”Hallitusten välinen konferenssi 1996”:

Euroopan unionista tehty sopimus monimutkaisti entisestään tilannetta toisaalta lisäämällä uuden rakenteen, joka muuttaa ja täydentää olemassa olevia rakenteita, ja toisaalta jättämällä epäselviksi tietyt aikaisemmat perustamissopimuksen määräykset, joita ei ollut sisällytetty siihen eikä myöskään nimenomaisesti kumottu.

Painotan edelleen, ettei kyseessä ollut edes direktiiviteksti tai Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätös, jotka ovat epäselvyydessään aivan omaa luokkaansa. Teksti voi olla vaikeasti ymmärrettävää, vaikkei siinä varsinaisia virheitä esiintyisikään. On myös helposti löydettävissä esimerkkejä, joista kuultaa läpi alkuperäinen kieli, josta teksti on käännetty suomen kielelle, jolloin jo käytetyt sanat voivat olla vääriä kyseisissä yhteyksissä. Edellä mainitusta julkaisusta vielä yksi esimerkki:

Komissio on tyytyväinen siihen, että unionin kansanvaltaista lainmukaisuutta on lujitettu.

Unionin yksi suurimmista ongelmista on sen kansalaisten vähäinen mielenkiinto suurta hanketta kohtaan. On selvää, etteivät suomalaisetkaan unionista innostu, jos jo asiatieto on luettavuudeltaan vaikeaselkoista. Tässä meillä on loputon työmaa.

Yksi vakiolääke viranomaiskielen kankeuteen olisi säädösten vähäisempi määrä. Eduskunnassa käsitellään satoja lakeja vuosittain, ja eri virastot ja laitokset sääntelevät omaa toimintaansa säännöin ja määräyksin. Tuon tuosta herää kysymys, tarvitsemmeko kaiken tämän sääntelyn.

Kieli on valtaa. Meidän on osaltamme huolehdittava, että hyvä kieli luo hyvää, aitoa, rehellistä vallankäyttöä. Kieli on myös suomalaisen identiteetin kulmakivi. Suomalaisuus säilyy ja vahvistuu niin kauan kuin huolehdimme äidinkielemme laadukkuudesta.
Riitta Uosukainen