Huomioita kielteisistä ja myönteisistä ilmauksista
Artikkeli 4/1989

Matti Sadeniemi

Huomioita kielteisistä ja myönteisistä ilmauksista

Kielteinen lause eroaa hyvin usein vastaavasta myönteisestä muutenkin kuin finiittiverbin kohdalta. Silmäänpistävin tällainen erottava seikka on kin ja kaan, kään ‑liitepartikkelien vaihtelu: edellinenhän esiintyy myönteisissä, jälkimmäiset kielteisissä yhteyksissä. Nämä liitteet ovat jo itsenäisestikin käytettyinä hyvin yleisiä, mutta lisäksi ne vielä liittyvät välttämättöminä osina eräihin perin tavallisiin pronomineihin ja adverbeihin, jotka siten esiintyvät kahdenlaisessa asussa lauseen myönteisyyden ja kielteisyyden mukaan: kukin – kukaan, mikin – mikään, kumpikin – kumpikaan, ainakin – ainakaan, varsinkin – varsinkaan, etenkin – etenkään, sittenkin – sittenkään, kuitenkin – kuitenkaan, jne. Lisäksi eräiden indefiniittien kielteiset vastineet muodostetaan aivan eri vartalosta: jokin – mikään, joku – kukaan, jompikumpi – kumpikaan, joskus – koskaan, jolloinkin – milloinkaan, jotenkin – mitenkään, jonkinlainen – minkäänlainen.

Nämä ilmaukset ovat niin tiheään esiintyviä, että esim. Ahon ”Juhan” ensimmäisessä luvussa, jonka kokeeksi luin läpi, tapaa runsaalla 7 sivulla kokonaista 47 tapausta eli yhden joka viidennelle riville. Mutta on paljon muitakin ilmauksia, jotka esiintyvät joko vain kielteisissä tai vain myönteisissä yhteyksissä. Adverbi jo esim. on aina myönteinen; sen kielteinen vastine on vielä. (Hän tuli jo. Hän ei tullut vielä.) Vielä esiintyy kyllä myönteisissäkin yhteyksissä, mutta silloin sen vastakohta on enää. (Hän on siellä vielä. Hän ei ole siellä enää.)

Useat tällaiset ilmiöt johtuvat niin sanoakseni ajatusvälttämättömyydestä. Voidaan esim. sanoa ei aivan kauan sitten, mutta sen sijaan vastaava myönteinen aivan (pro hyvin, kovin) kauan sitten on mahdoton. Tämä johtuu siitä, että aivan (samoin kuin synonyymiset ihan, vallan, täysin) voi määrittää vain ilmausta, joka merkitsee absoluuttiseen asteeseensa huipennettavissa olevaa käsitettä. Tällainen on ei kauan sitten = vähän aikaa sitten, sillä ajan vähyys on käsite, joka voi saavuttaa ehdottoman rajansa, supistua esim. ”silmänräpäykseen”, kun sen sijaan kauan sitten voi merkitä miten monta vuotta hyvänsä. Samoin johtuu itse ajatuksen laadusta, että lausetta ”olen tässä pikku hiljaa ruvennut valmistautumaan” ei voi semmoisenaan kääntää kielteiseksi, koska ei voi valmistautua ”pikku hiljaa”, jos ei valmistaudu ollenkaan.

Sitä vastoin ei ole mitään näkyvää syytä siihen, että sentapaiset adverbit kuin ollenkaan, lainkaan ovat vailla myönteistä vastinetta, kun sen sijaan vähän – vähääkään, hiukan – hiukkaakaan tarkoin vastaavat toisiansa. On sanapari lähes – läheskään, mutta samanmerkityksinen hetikään (ei hetikään kaikki) on yksin. Pelkästään kielteinen on myös lähestulkoonkaan, samoin hevin, hevillä.

Adverbit tuskin, vaivoin, hädin, nipin napin, niukin naukin, töin tuskin, hädin tuskin voisivat muotonsa puolesta esiintyä kielteisissäkin lauseissa, mutta niitä käytetään vain myönteisissä. Sellaiset lauseet kuin ”sitä emme ole tuskin ollenkaan kosketelleet” ovat selviä kompastuksia.

Distributiiviset indefiniitit kuka kulloinkin, milloin missäkin yms. ovat aina myönteisiä. Ns. moderatiiviset adverbit ja adjektiivit esiintyvät nekin vain myönteisissä yhteyksissä: melko suuri, melkein täydellinen, jokseenkin kallis, jotakuinkin mahdoton, kutakuinkin vaikea, koko(lailla) hyvin; melkoinen, joltinenkin, suurenpuoleinen, pienenlainen, harvahko. Ei voi sanoa ”ei syntynyt melkoista vahinkoa”, vaan esim. ”ei syntynyt sanottavaa vahinkoa”. Tämä puolestaan on pelkästään kielteinen adjektiivi, samoin kuin häävi ja (murteenomainen) kaksinen. Kehuttava merkitsee samaa kuin edelliset ja on sekin kielteinen (ei kovinkaan kehuttava); myönteisissä yhteyksissä se korvataan esim. sanalla hyvä. Kielteinen on myös tunnustava ilmaus ei ole hullumpi (t. hassumpi), jonka komparatiivia ei voi vastaavasti käyttää myönteisessä lauseessa. Samaa kuin (ei ole) hullummaksi merkitsee (ei ole) pahitteeksi, joka sekin on melkein yksinomaan kielteinen ilmaus – Nykysuomen sanakirjan kokoelmissa on 29 kielteistä esimerkkiä ja vain 2 myönteistä. (Esim.: Kotihoito umpimähkään voi olla pahitteeksi. Kuluttajain lehti 1935.) Kielteinen on myös puhekielen samanmerkityksinen sanonta ei ole pois tieltä.

Kokonainen sarja välinpitämättömyyden ilmauksia esiintyy vain kielteisesti: ei ole millänsäkään (slangissa moksiskaan, moinaankaan), tietääkseenkään; murteellinen käänne: ei ole tietä pannakseen (= tietävinään); ei ota kuuleviin korviinsa; ei välitä siitä tämän taivaallista.

Tällaiset ilmaukset ovat kiinnittyneet pysyvästi niin sanoakseni samanmerkkisiksi. Ei tämän taivaallista on affektinen sanonta, joka nimenomaan korostaa sitä, että asianomainen e i tiedä, välitä asiasta yhtään mitään. Se on aina negatiivinen. – Ei tippaakaan on etenkin puhekielessä tavallinen affektinen olemattoman määrän ilmaus (esim. ”ei tippaakaan järkeä”). Myönteisenä se ei ole lainkaan yhtä kulunut (”tippa huumoria joukossa”); tajuamme sen metaforiseksi substantiiviksi. – Kansanomaisen rehvakkaasti sanotaan: ei meitä metsä pelota. Tämä sanonta on menettänyt konkreettisen merkityksensä – jos sillä sitä on ollutkaan – ja tarkoittaa vain ’emme pelkää turhia’, mutta sanoo sen hyvin affektisesti. Sitä voi muovailla, kuten sananparsia ainakin (pari poikaa, joita ei metsä pelota; eihän meitä metsä pelottanut, jne.), mutta aina se on kielteinen, se kun kehuu nimenomaan pelottomuutta.

Tällaisia affektisia sananparsia on runsaasti: Ei kirpun kipeää. Ei maistu hongalta eikä haavalta. Ei mailla halmeilla. Ei tässä napilla pelata. Hän ei ole hätäpoikia. Ei hän ole eilisen teeren poika. Ei tässä olla jäniksen selässä. Ei ole hätäpäivääkään. Tämä viimeinen sana esiintyy kyllä myönteisessäkin ympäristössä, mutta ainakin Nykysuomen sanakirjan kokoelmien valossa näyttää siltä, kuin myönteinen käytäntö kuuluisi etupäässä vanhempaan kieleen ja olisi nykyisestä yleiskielestä jäämässä syrjään. Myönteiset esimerkit juontavat valtaosaltaan juurensa kahteen lähteeseen: Kalevalaan ja Raamattuun. (Esim.: Jo tunsi tuhon tulevan, Hätäpäivän päälle saavan. Kal. 49. 357–8. He hyökkäsivät kimppuuni hätäpäivänäni, mutta Herra tuli turvakseni. Ps. 18: 19.) Näistä riippumattomien myönteisten esimerkkien luku on pieni kielteisten rinnalla.

On eräitä verbejäkin, jotka melko tarkoin pysyttelevät kielteisellä puolella. Sellainen on hievahtaa, josta Nykysuomen sanakirjan kokoelmissa on kaikkiaan 64 kielteistä esimerkkiä (verbistä 45 ja vastaavasta ”kielteisestä partisiipista” hievahtamaton 19). Myönteisiä esimerkkejäkin on, jopa 9 kappaletta, mutta ne ovat kaikki Sillanpäältä (esim.: Sitten yö hievahti astetta pitemmälle. Ihmiset suviyössä s. 145), jonka persoonalliseen kielenkäyttöön tämä erikoisuus näyttää kuuluvan. Valtaosaltaan kielteinen on myös verbi hiiskua ’äännähtää’ sukulaisineen. Tavallisimpia käyttötapoja ovat seuraavanlaiset: Älä hiisku sanaakaan! Ei kuulunut hiiren hiiskaustakaan. Luettelen NS:n kokoelmien esiintymät: hiiskahdus 8, hiiskaus 15, hiiskua 30, hiiskumaton 28, hiiskumattomuus 4. Nämä kaikki kielteisiä. Hiiskua-verbistä on 1 myönteinen esimerkki, sekin vanhaa kansankieltä ja lisäksi myönteisyydeltäänkin hiukan epävarma (kysymyslause): Oikeus otti hyväksi ja kysyy tiaselta taas vastausta, mitä siihen tianen hiiskuu. Suomal. Kansansatuja I (1886) s. 235. Hiiskahtaa, 8 kielteistä ja 3 myönteistä esimerkkiä, jälkimmäisistä 1 Heikki Meriläiseltä ja 2 Joel Lehtoselta (esim.: – – se, josta juuri ohimennen hiiskahdin. Henkien taistelu s. 118). Hiiskaista, 13 kielteistä, 1 myönteinen esimerkki (Alastalo oli hänellekin hiiskaissut asioista. Volter Kilpi, Alastalon salissa l1 s. 329).

Mitä sitten ovat ne ”myönteiset ja kielteiset yhteydet”, joissa näitä ilmauksia käytetään? Kaikkein useimmissa tapauksissa kielteinen eli siis kielteisessä yhteydessä käytettävä ilmaus esiintyy lauseessa, jonka predikaatti on kielteinen, ja päinvastoin myönteinen ilmaus muodoltaankin myönteisessä lauseessa. On kuitenkin poikkeuksia.

Lauseopissaan (125.V.) Setälä sanoo: ”-kin käytetään vahvistuspartikkelina (merk. ’myös’), kun lauseen ajatus on myöntäväinen, -kaan, ‑kään taas, kun lauseen ajatus on kieltäväinen, epäileväinen.” Alamuistutuksessa huomautetaan, että sääntö sopii myös kin, kaan, kään ‑loppuisiin indefiniittipronomineihin. Esimerkkilauseissa on, paitsi normaalisia tapauksia, joissa myönteiseen muotoon liittyy myönteinen ajatus tai kielteiseen kielteinen, myös niitä, joissa nuo elementit ovat ristiriidassa keskenään. Tällaiset lauseet ovat kysymyslauseita – jotka muodostaan riippumatta ovat ajatukseltaan myönteisiä tai kielteisiä sen mukaan, edellyttävätkö ne myöntävää vai kieltävää vastausta – tai sitten huudahduksia tai retorisia kysymyslauseita (kuten: Kuinka kaunis onkaan Suomen kesäilta!). Seuraavaan olen keräillyt lisää tällaisia anomaliatapauksia; eräistä on esimerkkejä Lauseopin kohdassa 91. 1. 2, jossa käsitellään indefiniittipronominien käyttöä.

1. Lauseet, joissa esiintyy tuskin-sana; eräät vähäistä määrää ilmoittavan sanan sisältävät lauseet. Esim.: Tuskin siellä on ketään. Hän oli tuskin ollenkaan vahingoittunut. Harva tietää siitä mitään. On hyvin pienet toiveet mistään parannuksesta. Vastaava ilmiö on havaittavissa kaikissa vähänkään kehittyneemmissä maissa.

2. Lauseet, jotka ilmaisevat vaikeutta, tarpeettomuutta, kelvottomuutta, sopimattomuutta, haluttomuutta (us. I infinitiivin tai III infinitiivin illatiivin ohessa); joissa III infinitiivin elatiivi ilmoittaa tekoa, josta joku ”estyy, kieltäytyy, josta jotakuta pidätetään, kielletään” (Lauseoppi 115.II); tai joissa III infinitiivin abessiivi ilmoittaa ”tekoa, jota ilman pääverbin tekeminen tapahtuu” (Lauseoppi 115. V). Esim.: Hänen on hankala tehdä mitään. On ikävä mennä mitään sanomaan. On turha tehdä siitä kovinkaan hääviä. Hän on kelvoton mihinkään kunnon seuraan. Hän on liian hyvä tekemään mitään sellaista. Hän ei suinkaan olisi haluton ryhtymään johonkin sopivaan toimeen. Hän luopui sanomasta mitään. Heitä ei estettäne harjoittamasta jotakin muuta ammattia. Koetin olla mitään huomaamatta. Et voi luopua yrittämättä vielä kerran.

3. Eräät kielteiset lauseet, joita seuraa adversatiivinen, tavallisesti vaan-lause, joka täydentää ajatuksen. Esim.: Hän ei ollut vain melkoinen kyky, hän oli nero. En sano tätä jonkinlaisesta pieteetistä häntä kohtaan, vaan ajattelen todella niin. – Tähän kuuluu myös konjunktio ei ainoastaan – vaan myös, joka merkitseekin suunnilleen samaa kuin myönteinen sekä — että. Ei esim. voi sanoa: Se ei ole ainoastaan hääviä, se on erinomaista. – Tämä myönteisyys pyrkii muuten havainnollistumaan sellaisessa konstruktiossa kuin: Se on ei ainoastaan hyvää, vaan erinomaista.

4. Kielteisissä imperatiivi- ja toivomuslauseissa voi esiintyä -kin osoittamassa, että toiminta ei saa jatkua enää mainittuun rajaan saakka. Esim.: Älä nyt vain tee vielä sitäkin [= enää sitä] tyhmyyttä, että jäät pois! – Samoin vastaavissa eksplikatiivilauseissa: Toivon, ettet nyt loukkaa vielä häntäkin. – Finaalilauseissa esiintyy sama ilmiö: Tein sen, jottei minuakin unohdettaisi.

5. Eräät myönteiset eksplikatiivi- ja konsekutiivilauseet, jotka mukautuvat päälauseeseensa. Esim.: En ole huomannut, että siitä olisi mitään hyötyä. Hän ei ollut sellainen, että kukaan olisi häneen huomiota kiinnittänyt.

6. Eräät konditionaalilauseet. Esim.: Tulen, ellei jotakin aivan erikoista tapahdu. Jos hän hiiskahtaakaan, niin käy huonosti. Nyt, jos koskaan. Jos työ käy aivan vaikeaksi, voit jättää kesken. (Huom. että muuten ei myönteisessä lauseessa esiinny ilmausta aivan vaikea, koska vaikeudella ei ole rajaa.)

7. Eräät konsessiivilauseet. Esim.: Menen, tapahtui sitten mitä tapahtuikaan.

8. Eräät komparatiivilauseet. Esim.: Paremmin kuin odotinkaan. Ansiokkaampi kuin kukaan muu. Yhtä voimakas kuin milloinkaan. – Samoin: Suurin, minkä koskaan olen nähnyt. – Myönteiset komparatiivilauseet, jotka mukautuvat päälauseeseen. Esim.: En tee sitä huonommin kuin sinäkään (teet).

9. Ennen kuin ‑lauseet. Esim.: Se tulee ennen kuin aavistatkaan. En lähde ennen kuin hänkään. – Seuraavantapaiset temporaalilauseet: Siitä on jo aikaa, kun olen hänestä mitään kuullut.

10. Lauseenvastikkeet vastaavat tässäkin suhteessa usein täydellistä lausetta. Esim.: Tehdessäni [= kun teen] jotakin en yleensä huomaa mitään muuta. En tiennytkään teidän vielä aikovan [= että vielä aioitte] jonnekin. Ollakseen jonkinlainen hätätyö se ei suinkaan ole huono. – Appositio eli predikatiivinen lauseenvastike on samassa asemassa: Sairautensa jälkeen melko heikkona hän ei kestänyt valvomista. Jonkinlaiseksi hätätyöksi se ei suinkaan ole huono.

11. Partisiipit, myös kielteiset ja agenttipartisiipit, saavat oman luonteensa mukaisia määräyksiä finiittiverbistä riippumatta. Esim.: Nämä jo kauan sitten unohtuneet tapaukset eivät enää vaikuttaneet päätökseen. Hän ei välitä melko usein tekemistään erehdyksistä. Mihinkään kelpaamaton selitys. – Attribuutin määräys voi muutenkin olla predikaatista riippumaton: Nämä jo aivan mädät perunat eivät enää kelvanneet.

(Virittäjä 1942)
Matti Sadeniemi