Hiha repesi poikkiommaan
Kysyttyä 1/2012

Heikki Hurtta

Hiha repesi poikkiommaan

Kysymys: Eräässä 1800-luvun lopulla kirjoitetussa tekstissä esiintyy seuraavanlaisia muotoja: ”Minun takkini hia [= hiha] repesi poikkiommaan”, ”suuri lamppu rikkiömmänä”, ”Lakin lippu [= lippa] on mennyt poikkiommaan.” Mitä nämä muodot ovat?

Vastaus: Sanojen poikkiommaan, rikkiömmänä perusmuodot olisivat yleiskielistettyinä poikkioin ja rikkiöin. Näistä rikkiöin esiintyykin Nykysuomen sanakirjassa; sanan merkitys on ’rikkoutuma, rike, reikä’, esimerkiksi parsittaessa pannaan parsinsieni sukan rikkiöimen kohdalle, sekä toisaalta ’rikkinäinen’, esimerkiksi rikkiöin arkihame, sukka.  Rikkiöin-sanan rinnalla tavallisempana esiintyy rikkein. Samantapaisia sanoja ovat Nykysuomen sanakirjassa katkein ~ katkioin, halkein ja ratkioin.

Murteissa tämänrakenteisia sanoja on enemmän, mm. poikkioin, jonka merkitys on useimmiten ’katkeama, halkeama’. Sanat rikkiöin (murteissa myös rikkiön), rikkein ja poikkioin (myös poikkion) ovat levikiltään länsimurteisia. Rikkiöin-sanasta murretietoja on sydänhämäläisistä murteista, Ylä-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan murteista. (Hämäläismurteista on muuten kirjattu myös sellainen merkitysero, että rikkiöin merkitsee ’rikkoutumaa’, ja rikkiön taas on ’rikkinäistä’ merkitsevä adjektiivi.) Sana poikkioin on murretaustaltaan samantapainen kuin rikkiöin.

Muoto rikkein on laajalevikkisempi kuin rikkiöin: sen levikki käsittää toisaalta lounaismurteet lähiympäristöineen, toisaalta keski- ja pohjoispohjalaiset murteet; tietoja on myös Peräpohjan murteista.

Kysymyksessä mainittu poikkiommaan-, rikkiömmänä-tyyppinen a- tai ä-vartaloinen taivutus on ominainen sydänhämäläisille murteille. Varsinkin a-vartaloinen poikkiommaan-muoto on varsin suppea-alainen hämäläisyys: murretietoja on vain Teiskosta, Orivedeltä, Pälkäneeltä ja Hattulasta. Laajemmin murteissa on käytössä muoto poikkio(m)meen.

Näiden sanojen taivutuksessa esiintyy vaihtelua. Murteissa voidaan taivuttaa joko rikkiömen tai rikkiömän, ja m saattaa kahdentua: rikkiömmen ~ rikkiömmän. Tällaista m:n kahdentumista esiintyy murteissa muissakin sanoissa, esimerkiksi morsiammen, kirjaimmen. Samantapaisesta ilmiöstä on kyse myös laajalevikkisessä sydän-sanan murteellisessa taivutusmuodossa sydämmen.

Sanojen rikkiöin (: rikkiömen, rikkiömän) ja poikkioin (: poikkiomen, poikkioman) lopussa on johdin n : me. Sama johdin esiintyy myös sellaisissa sanoissa kuin istuin, kudin ja poljin, joiden taivutusmuodoissa n ja m vaihtelevat (istuimen, kutimeen, polkimella).

 

Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja.

Heikki Hurtta