Hen on heistä kaikkein kaunein
Näkökulma 3/2012

Otto Nuoranne

Hen on heistä kaikkein kaunein

Kesäkuussa ilmestynyt uusi suomennos James Joycen virstanpylväsromaanista Ulysses nosti esiin tunteita herättävän kielikysymyksen. Kääntäjä Leevi Lehto käyttää suomennoksessaan yksikön kolmannen persoonan feminiinistä (engl. she) pronominia hen, jota ei ole luonnollisessa suomen kielessä. Hen taipuu kuten hän (hentä, henet, henellä). Suomennoksessa hän viittaa kautta linjan miespuolisiin henkilöihin, hen naispuolisiin. Sukupuolen osoittavien pronominien tarpeesta ja käytöstä kirjallisuudessa on Suomessa keskusteltu ja taisteltu aikaisemminkin. Ernst Lampén ehdotti henin käyttöä jo vuonna 1926 kirjassaan Kielipakinoita,  ja 1990-luvun alussa kirjailija Tauno Yliruusin kolumni ”Hen” (Helsingin Sanomat 20.9.1992) nosti aiheen uudelleen esiin.  Lehdon ratkaisun myötä keskustelua käydään taas lehti- ja blogikirjoituksissa lingvistiikan, kirjallisuudentutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen näkökulmista.

Ruotsissa samankaltainen aihe on ajankohtainen päinvastaisesta syystä: sukupuolineutraalin yhteiskunnan radikaaleimmat kannattajat ovat pyrkineet ulottamaan muutoksen kieleenkin ja tarjonneet heniä ruotsin kieleen suomen kielen hän-pronominin kaltaiseksi sukupuolineutraaliksi pronominiksi maskuliini hanin ja feminiini honin tilalle. Uudispronomini hen lisättiin tänä keväänä kansainvälisen naistenpäivän jälkeen National Encyclopaedia ‑sanakirjaan, sitä on käytetty lastenkirjoissa, ja joissakin päiväkodeissa se on ainoa sallittu pronomini toisiin lapsiin yksikön kolmannessa persoonassa viitatessa. Hen on maassa kaunehin, mutta missä maassa?

Pronominien peukaloiminen herättää paljon tunteita ja verkkokeskustelua. Väittely nojaa jo ennestään kuumana käyvään keskusteluun sukupuolen merkityksestä ja asemasta murrosvaiheessa olevassa yhteiskunnassa. Sukupuolineutraalin pronominin lisääminen ruotsin kieleen nostattaa pelkoa, että lapset kasvavat identiteetittömyydessään kieroon. Nimimerkki Riquman1990 kommentoi  Internetin ranneliike.net ‑sivuston foorumilla: ”Ruotsalainen yhteiskunta näytti taas mädännäisyytensä ja sairautensa. – – Antaa poikien olla poikii ja tyttöjen tyttöi.” Jälleen pöydälle nostettu ehdotus lisätä hen suomen kieleen taas poiki feministisen vastarinta-aallon. Eräs vierailija vauva.net-sivuston foorumilla kommentoi: ”Jos hen [engl. ’kana’] on niin neutraali, miksei nainen voi olla hän ja mies vaikka hog [engl. ’villisika’] tai pig [engl. ’sika’].”

Persoonapronominit ovat pysyviä

Pronominien lisääminen tai poistaminen käytöstä tuntuu sekä järjen- että intuitionvastaiselta.  Kielitieteessä sanaluokat jaetaan niin kutsuttuihin avoimiin ja suljettuihin luokkiin. Esimerkiksi verbien ja substantiivien luokat ovat avoimia. Ne muuttuvat jatkuvasti, niihin voi lisätä sanoja, ja niistä jää sukupolvien vaihtuessa tai viittauskohteiden kadotessa sanoja pois. Uusia, nyt jo kieleen vakiintuneita sanoja ovat esimerkiksi verbi karpata ja substantiivi karvanoppa, kun taas harva oman sukupolveni edustaja enää käyttää verbiä karjeta (’karaistua, koveta’)tai substantiivia karkku (’tulusrauta’), jotka  ovat vielä Nykysuomen sanakirjassa. Suljettuja luokkia ovat esimerkiksi pre- ja postpositiot, artikkelit, partikkelit, konjunktiot ja pronominit.  Niillä on kielellinen funktio, muttei yleensä pysyvää, konkreettista viittauskohdetta maailmassa. Motivaatiosta riippumatta uuden persoonapronominin, henin,lisääminen tuntuu kummalliselta.

Pronominien määrä ja viittauksen kohteet toki vaihtelevat kielestä toiseen, ehkä enemmän kuin pohjoismaiset olohuonelingvistit usein ajattelevat.  Polynesialaisissa kielissä on yleistä, että monikon kolmannen persoonan pronomineja on monta. Merkitys ’me, teidät mukaan lukien’ ilmaistaan eri pronominilla kuin ’me, teidät pois lukien’. Viittauskohteen luvulla on myös usein monikkopronominien kannalta merkitystä, eli merkityksille ’me kaksi’, ’me kolme’, tai ’me kaikki’ saattaa olla omat sanansa. Monissa itäaasialaisissa kielissä, kuten japanissa ja koreassa, pronomineihin liittyy yhteiskunnallisia ja hierarkkisia tasoja, joiden rinnalla kaikki henin assosiaatiotkalpenevat – jopa puhujaan itseensä viittaavalla yksikön ensimmäisellä pronominilla saattaa olla monta muotoa riippuen puhujan hierarkkisesta suhteesta puheen kohteeseen. Näistä kielten välisistä eroista huolimatta yksittäisen kielen persoonapronominivalikoima muuttuu hyvin harvoin.

Sukupuoleton they

Maustaaksemme kielisoppaa vielä ripauksellisella otamme sukupuolettoman esimerkin englannin kielestä. Puhekielessä (sekä Brittein saarilla että Pohjois-Amerikassa) käytetään sukupuolineutraalia pronominia they.  Esimerkkinä dialogi I went to the doctor yesterday Well, what did they say? (Kävin eilen lääkärillä. – No, mitä hän sanoi?). Theyn käyttö eroaa suomen sukupuolineutraalista hän-pronominista ja ruotsiin ehdotetusta henistä siten, että sitä käytetään pääosin tilanteissa, joissa puhuja ei tiedä viittauksen kohteen sukupuolta tai sillä ei ole merkitystä. Käyttö eroaa saman sanan merkityksestä ’ne’, sillä sitä käytetään myös, kun puhuja tietää kohteen olevan yksikössä.  Samoin tämä kysymyspronomini eroaa theyn käytöstä epämääräisenä passiivin subjektina sellaisissa ilmaisuissa kuin they say, that… (sanotaan, että…). Käyttö on yleistä yli murrerajojen, mutta sitä ei pidetä ”hyvänä” yleiskielenä. On vaikea sanoa, milloin theyn käyttö on yleistynyt, mutta käytön yleisyys kautta puhujakuntien korostaa sukupuolettoman pronominin tarvetta kielessä. Luonnollinen kieli kehittyy itsestään niin, että ilmaisut, joille on tarvetta puhujakunnassa, ilmestyvät, yleistyvät ja vakiintuvat. Ilmiö on kuitenkin aina riippuvainen ympäristöstä, kulttuurista ja ajasta.

Standardisoitu yleiskieli reagoi luonnollisiin muutoksiin jälkikäteen, jos on reagoidakseen.  Englannin puhujakunta on valtava ja hajallaan, eikä they-pronominista voi soittaa Kielitoimiston neuvontapuhelimeen ja kysyä ”virallista” suositusta. Englannin kielen kielitoimistoina toimivat jossakin määrin Oxford English Dictionaryn toimitus sekä kärkäs itsenäisten kielipoliisien verkosto, joka levittäytyy Oxfordista Havaijille ja Uuteen-Seelantiin asti. They-pronomini ja moni sen hengenheimolainen, kuten negatiivisen apuverbin don’t/doesn’t tilalla käytetty puhekielinen ain’t tai infinitiivirakenteiden lyhentäminen muotoihin wanna (want to) ja gonna (going to) kohtaavat sekä oxfordilaisen sanakirjan että maailman kielipoliisien yhtenäisen vastustusrintaman. Mielikuvat ja periaatteet hyvästä ja huonosta kielestä istuvat tiukassa. 

Leevi Lehdon puolustukseksi täytynee sanoa, että hänen aikomuksensa ei ollut ehdottaa hen-pronominin vakiinnuttamista suomen kieleen eikä edes omaan tuotantoonsa, vaan pelkästään Ulyssestä varten. Myös päätös keksiä uudissana juuri naispuolisiin henkilöihin viittaavaksi pronominiksi on perusteltu, sillä Ulyssesin kerronta kuvaa enimmäkseen päähenkilönsä Leopold Bloomin (mies) mielenmaisemaa, jossa naisiin kohdistuvilla ajatuksilla on erityisasema. Joycen tekemien tyylivalintojen vuoksi ajatusten kohteet jäävät usein myös nimeämättä, jolloin pronominin valinta on selkein tapa välittää lukijalle mielikuva viittauskohteen sukupuolesta ja tavasta, jolla päähenkilö ajattelee häntä tai hentä. Lehto toivoo Ulyssesin esipuheessa lukijan kielikorvan tottuvan jakoon nopeasti. Nettikeskustelujen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että moni kielikorva kuulee jaon yksinomaan seksistisenä. Pronominit ovat meille (teidät mukaan lukien) tärkeitä.



Kirjoittaja on yleisen kielitieteen opiskelija, joka työskenteli kesällä 2012 Kielitoimistossa.

James Joyce: Ulysses. Alkuteos ilmestynyt 1922, Leevi Lehdon suomennos 2012. Gaudeamus.

Otto Nuoranne