Hedelmä- ja vihannestiskejä nimitettiin hevitiskeiksi myymäläkielessä jo kymmenen vuotta sitten, kun Kielikellossa käsiteltiin erikoishedelmien nimiä. Mikä on muuttunut myymälöiden hevitiskeissä?
Hedelmiä tuodaan Suomeen keskitalvella lähes joka manterelta: ei vain Keski- ja Etelä-Euroopasta vaan myös eri puolilta Afrikkaa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa, Väli-Amerikan saarilta ja Aasiasta. Suomalaisia hedelmiä ei kaupoissa syksyn omenien jälkeen olekaan. Tuontimaiden luetteloon kertyy nopeasti ainakin kolmekymmentä maata Espanjasta Thaimaahan ja Egyptistä Etelä-Afrikkaan – unohtamatta Argentiinaa, Israelia, Kiinaa tai Dominikaanista tasavaltaa.
Vakiintuneita nimiä
Hedelmänostajilla on tällaisessa tilanteessa edessään kirjava joukko erikielisiä hedelmännimiä. Niistä jatkan nyt. Jätän käsittelemättä jo aikaa sitten vakiintuneet nimet kuten ananas, aprikoosi, kookospähkinä, persikka ynnä muut. Tosin niissäkin saattaa tapahtua pieniä muutoksia. Huomasin tänä talvena mm. sen, ettei missään myydä enää viinirypäleitä vaan vain rypäleitä: ”RYPÄLE tumma”, ”RYPÄLE vihreä”. Nimen loppuosa näyttää kokonaan syrjäyttäneen viinirypäleen ainakin hyllynreunalippusissa ja vaaoissa.
Feijoa, karambola, papaija… Monien vielä eksoottisina pidettyjen hedelmien nimet ovat vakiintuneet suomeen hyvin. Tosin havaintoni ovat vain kymmenkunnasta helsinkiläisestä eri kauppaketjuihin kuuluvasta myymälästä. Vakiintuneita hedelmännimiä ja nimien kirjoitusasuja ovat esimerkiksi feijoa, greippi, guava, karambola, kiivi, kumkvatti, mango, papaija ja pomelo. Joskus voi nähdä jonkin poikkeavan kirjoitustavan kuten ”carambola” (punnitusvaa’an painikkeessa) tai suorastaan virheellisen oikeinkirjoitusasun (”kumguat”). Hedelmätiskeistä vastaavat henkilöt ansaitsevat vakiinnuttamisesta kiitokset!
Ananaskirsikka, granaattiomena, kaktusviikuna. Vakiintuneita ovat myös esimerkiksi nimet ananaskirsikka, granaattiomena ja kaktusviikuna. Näistä nimistä on sanottava, että ne valehtelevat. Ananaskirsikka ei ole kasviopillisesti kirsikka enempää kuin granaattiomena on omena tai kaktusviikuna viikuna. Nimeämistapa on varsinkin maallikoiden keskuudessa paljon käytetty: kun on nimettävä outo hedelmä, yksi keino on ottaa pohjaksi jollain tapaa tätä muistuttavan hedelmän nimi ja lisätä siihen jokin uutta hedelmää kuvaava määritesana. Näin syntyy sellaisia nimiä kuin ananaskirsikka: marja on väriltään ja tuoksultaan kuin ananas ja kooltaan ja muodoltaan kuin kirsikka. Nimi on vakiintunut liki yksinomaiseksi. Kasvitieteellinen nimi karviaiskoiso ei ehkä houkuttelisi ostajaa, ei liioin rinnakkaisnimi kapinkarviainen. Ristiriitaa on myös nimessä kaktusviikuna. Viljelykasvin nimi on nimittäin viikunaopuntia tai viikunakaktus, mutta hedelmänostaja tuskin haluaa syödä opuntioita eikä etenkään kaktuksia.
”Avocado” ja ”kiwano”. Jokunen määrä on niitäkin nimiä, jotka ovat kyllä vakiintuneet, mutta eivät suomen kirjoitusjärjestelmän mukaiseksi. Olkoot esimerkkeinä ”avocado” ja ”kiwano”. Avokadon nimi kirjoitetaan lähes joka paikassa yhä c:llä, vaikka sanakirjat ja suositukset ovat olleet avokado-asun kannalla jo 1970-luvulta lähtien. Vanha sääntö sanojen suomeen mukauttamisessa on, että c korvataan oikeinkirjoituksessa k:lla, jos c:tä seuraava äänne on takavokaali eli a, o tai u. Näin esim. karambola on saanut k:nsa. Kiwano-nimi on tiskeissä ja punnituspisteissä w:llinen. Kyseessä on uusiseelantilainen tavaramerkki. Jos siitä voitaisiin tehdä hedelmälle yleisnimi, se olisi kirjoitettava kivano (vrt. esim. kiivi, ei ”kiwi”). Perustelu on se, että suomen kielessä ei w-äänteellä ole omaa äännearvoa vaan w ääntyy v:nä. Hedelmän suomalaisena nimenä on jonkin aikaa viljelyalalla ollut kivakurkku ja rinnalla nimet sarvimeloni ja hyytelömeloni. Kysymyksessä on kurkkujen sukuun kuuluva kasvi Cucumis metuliferus, joka ei kuitenkaan ole meloni enempää kuin kurkkukaan.
Vakiintumattomien nimien kimppuja
Monen hedelmän nimistö on kasvitieteen ja kielenhuollon tarjoamista nimisuosituksista huolimatta edelleen tarpeettoman runsas. Seuraavaksi näistä.
Kaki. Villissä vaihtelussa on kakin nimistö: kaki, kakiluumu, persimon, persimoni, sharon.
Suomessa myytävät hedelmät ovat kaikki samaa kasvilajia (Diospyros kaki), mutta silti myymälöiden opaskansioissa saatetaan kertoa, että ”sharon on siemenetön, kakissa on muutama siemen” tai että ”kaki on raakana kitkerä, sharon makea”. Nimet vaihtelevat tuontimaan ja ehkä lajikkeenkin mukaan. Israelilaiset ovat nimenneet kakinsa sharoneiksi, ja Israelista tätä hedelmää paljon tuodaankin Suomeen. Japaninkielinen nimi kaki ja intiaanikielistä peräisin oleva persimoni eivät kai ole äänneasunsa takia miellyttäneet suomalaisia. Englanninkielisestä paikannimestä Plain of Sharon saadussa nimessä sharon ei kielenhuoltajaa puolestaan miellytä esimerkiksi sanan alussa oleva sh, ja sana kaipaisi loppuvokaaliakin. Jos kakeja ostaa Virosta, niiden nimenä on venäjästä lainattu hurmaa, mutta ei tämäkään nimi istu helposti suomeen. Onko meidän siis suostuttava ostamaan sharoneita vai kelpaisiko kaki viimein kauppanimeksikin?
Kirimoija. Oma suosikkini eksoottisissa hedelmissä on annoona eli kirimoija. Kypsää päärynää muistuttava hedelmä on parhaimmillaan mehukkaan herkullinen. Hedelmän nimikirjo on ennätyksellinen: käytössä ovat Suomessa ainakin annoona, anona, cherimoija, cherimoya, chirimoya, Jamaikan omena, kermaomena ja kirimoija. Nimistä voi suosittaa annoonaa, joka on muodostettu kasvisuvun nimestä Annona, ja varsinkin kirimoijaa, joka on viljelyalan käytössä; tämä nimi on mukautettu suomeen alun perin intiaanikielisestä sanasta.
Limetti ja litsi. Litsin (Litchi chinensis) rinnalla käytetään muotoja litsiluumu ja litchi. Nimeksi riittäisi litsi. Limetti ja lime ovat tasavahvasti esillä pienen sitrushedelmän Citrus aurantiifolian nimenä. Limettiä on suositettu jo neljättäkymmentä vuotta. Limetti on tosin pitempi kuin englanninkielinen sana lime, mutta helppo taivuttaa suomen kielen sanojen tapaan.
Melonit. Melonin (Cucumis melo) ryhmiä on viljelykasvien taksonomiassa kolme, ja niiden edustajien nimet ovat cantaluponmeloni, hunajameloni ja verkkomeloni. Nimistä ensiksi mainitun paikan on myymälöissä kuitenkin vallannut englanninkielinen cantaloupe. Koska kasvin Italiassa sijaitseva ensimmäinen viljelypaikka on Cantalupo, hedelmännimenä kannattaisi suosia paikannimen mukaista cantaluponmelonia. – Muutkin vanhemmat ihmiset kuin eräs tuttavani saattavat kaivata nimeä arbuusi englannista käännetyn vesimelonin rinnalle. Vesimeloneja myytiin 1950- ja 60-luvulla tällä venäjästä saadulla nimellä, ja silloin, kun tuontihedelmälajeja oli vähän, arbuusit maistuivat ainakin lapsille. Luulenpa että jossain tuossa arbuusin r:n kohdalla hampaat rouskahtivat vaaleanpunervaan hedelmään ja sen mehu tulvahti suuhun. Kasvina vesimeloni (Citrullus lanatus) on eri sukua kuin varsinaiset melonit. Viljelykasvien nimistössä arbuusi vielä elää kirjallista elämäänsä, mutta voisihan nimelle antaa kunnianpalautuksen ja ottaa sen myymäläkäyttöönkin.
Omenapäärynä. Kolminimisenä on meillä edelleen myynnissä omenaa ja päärynää muistuttavan Pyrus pyrifolian muunnos culta; sitä myydään nimillä nashi, omenapäärynä ja päärynäomena. Kasvitiede tuntee myös nimen hiekkapäärynä. Päärynästä on kysymys, joten omenapäärynä on ehdottomasti oikeampi nimi kuin ”päärynäomena”. Suomen yhdyssanojen viimeinen osahan se kertoo, mistä asiasta on kysymys, ja sanan alkuosan tehtävänä on tarkentaa loppuosan merkitystä. Puheena oleva hedelmä on omenan muotoinen, näköinen ja kokoinen. Nashi-nimi on japania.
Pitaija. Kovin kummalta näyttää sen kaktuskasvin (Hylocereus undatus) hedelmän nimen asu, jota myydään nimellä ”pitahaya”. Sanan oikeinkirjoitus ei vastaa ääntöasua ja on tällaisena vaikeakin; siitä kertonee mm. suurilevikkiseen mainokseen päätynyt ”pihtahaya”. Nimi on peräisin Länsi-Intian intiaanien kielestä. Vaihtoehtona olisi ollut lainata sana hiukan lyhyemmässä muodossa ja muokata siitä suomeen asu pitaija. Tämä onkin jo metsäkaktuksen rinnakkaisnimenä (pitaijakaktus) viljelykasvien nimistössä. Pitaijalle toivoisi yhtä hyvää menestystä myyntinimeksi vakiintumisessa kuin papaija-nimellä on ollut.
Passiot. Moninainen on passiohedelmienkin nimien joukko: passio, passion, passiohedelmä, kärsimyshedelmä ja välistä myös espanjan kielestä saatu granadilla. Myynnissä on ainakin kolmea passiota. Punaruskeakuorista Passiflora edulista on ollut kauimmin saatavana; uudempia ovat edellisen muoto flavicarpa ja Passiflora mollissima. Eniten myymälöissä näkyy kirjoitusasua passion, mutta on parasta jättää sanasta loppu-n pois. Nimeksi sopii siis myyntiinkin pelkkä passio, kuten viljelypuolella jo on. Passiflora edulis on näin ollen punapassio ja sen seuraavaksi esiteltävä muoto keltapassio.
Niin, yksi passioista on meillä myynnissä nimillä maracuja, marakuija, marakuja ja keltapassio. Marakuija-tyyppiset nimet juontuvat espanjankielisestä passiota tarkoittavasta sanasta, mutta sekä kirjoituksen että ääntämisen helppous suosisivat nimitystä keltapassio. Tämä on jo viljelykasvin nimenä käytössä, joten olisi viisasta ottaa se käyttöön myös kaupan alalla. Samaan kasvisukuun kuuluu myös se pitkulainen passio (Passiflora mollissima), jota myydään nimellä curuba. Kasvitiede on kuitenkin nimennyt kasvin venezuelanpassioksi, ja tämä voisi hyvin olla myös hedelmän kauppanimi.
Puutomaatti. Nimet puutomaatti ja tamarillo ovat hedelmätiskeillä käytössä tasavahvasti. Viljelykasvin (Solanum betaceum) nimi on puutomaatti. Tämä sana on tietysti suomalaisempi kuin uusseelantilainen tamarillo.
Rambutaani. Rambutaaneja (Nephelium lappaceum) näkee myynnissä jatkuvasti pieniä määriä. Nimen vokaalisto vaihtelee: kaupoissa rambutan, viljelyalalla rambutaani. Sanan loppuun sopisi jo vakiinnuttaa i, sehän tarvitaan taivutusmuodoissa joka tapauksessa. Totta on myös, että -aani-loppuisia sanoja on suomessa runsaasti – kyseessä on yksi vierassanojen mukauttamistyyppi. Samaan sanatyyppiin kuuluvat mm. rambutaanin sukulaiskasvin longaanin (Dimocarpus longan) ja herkullisen makean mangostaanin (Garcinia mangostana) nimet.
Rumeliini ja söpöliini? Yksi sitrushedelmien monista risteymistä on ”uglin” nimellä myyty röpelökuorinen greipin tapainen hedelmä. Tangeloksikin sitä on nimitetty. Ugli on hedelmän Jamaikassa rekisteröity nimi. Hedelmälle on suositettu hellittelynimeä muistuttavaa mutta loppuosaltaan monien muiden sitrushedelmien nimiin mukautuvaa nimitystä rumeliini. – Myös sweetie on yksi vierasnimisistä sitrushedelmistä. Aika hankala nimi lausuttavaksi ja taivutettavaksi: sweetieihin, sweetieiden... Mikä suomalaiseksi nimeksi? Sviiti-nimikin olisi taivutusmuodoiltaan hankala. Mutta jos ugli on rumeliini, olisiko sweetie söpöliini? Tässä olisi sanankeksijöille tehtävä.
Lajikenimet ja tavaramerkit
Monista hedelmistä ilmoitetaan nykyisin myyntitiskeillä tuontimaan lisäksi myös hedelmälajikkeen nimi sekä tavaramerkki. En tiedä, kaipaavatko ostajat kiivaasti näitä tietoja vai onko kaupan alalla nykyisin määräys kertoa ne. Joka tapauksessa nimet sekaantuvat välistä hedelmännimien kanssa. Esimerkiksi ’Ogen’ ja ’Galia’ ovat melonilajikkeita, mutta vaikkapa sana ELDORADO, joka komeilee suuraakkosin monien hedelmien – yhtä hyvin banaanin, sitruunan kuin verigreipinkin – nimilippusessa, on ilmeisesti kasvattajan tai tuottajan tavaramerkki. MINNEOLA lukee mandariinien lippusessa, ikään kuin kyseessä olisi jonkin hedelmän nimi, ja FUJI-kyltin alla on omenia. Kun tavailee ihmeissään sanaa LAPIOTHIKI tai LAPITHIOTIKI – miten milloinkin – huomaa sillä kohtaa tiskissä sitruunoita.
Oikeinkirjoituksen kannalta on muistutettava siitäkin, miten useampisanaiset lajikenimet liitetään yhdyssanan perusosaan: ei ”Ingrid Marie-omena”, ei ”Granny Smith-omena”, ei ”Washington Sanguine-puoliveriappelsiini” vaan Ingrid Marie -omena, Granny Smith -omena ja Washington Sanguine -puoliveriappelsiini. Oikeinkirjoitustapa on suomelle ominainen, mutta liian fiksu ja vaikea tekstinkäsittelyohjelmille – myönnettäköön.
Erityinen valituksen ja valistuksen kohde ovat kuitenkin hedelmäosastojen vaakojen painikkeet sekä vaakojen antamat hintalaput ja kassakoneiden tuottamat kauppalaskut. Niissä esiintyvät hedelmien nimet eivät monestikaan ole samalla tavalla kirjoitettuja kuin nimet hedelmätiskeissä. Oikeinkirjoituksen kirjavuus ja kaikkinainen kieltensekoitus on niissä mittavaa. Koneet ja laitteet ovat kuitenkin periaatteessa ihmisten ohjelmoitavissa – ovatko?
Mitä uutta, mitä vanhaa?
Mikä muu on muuttunut kymmenessä vuodessa? Uutta on se, että myyntitiskeillä on monia luomuhedelmiä (luomuavokadoja, luomukakeja, luomurypäleitä). Niiden olemassaolosta on tullut itsestäänselvyys. Jopa niin, että nuoremmat ihmiset ovat kummissaan, kun heille kertoo, että sananalku luomu on tekemällä tehty lyhenne, jota ei muutama vuosikymmen sitten ollut olemassakaan; oli enintään luonnonmukaisesti viljeltyjä tuotteita. Samoin hedelmäosastoilla on nykyisin Reilun kaupan hedelmiä, ”reiluja” ananaksia, appelsiineja, banaaneja ynnä muita.
Pysyvää on, että uusia hedelmiä tuodaan Suomeen jatkuvasti. Tätä juttua kirjoittaessani lähdin ostamaan sweetieitä. En löytänyt ensimmäisestä, toisesta enkä vielä kolmannestakaan kaupasta. Olisin tarkistanut, miltä hedelmä oikein maistuu. Mutta hyllyjä tutkiessani silmiini osui nimi ”jujube”. Mikäs tämä on – kala vai lintu? Ei ollut kaupan opaskirjoissa jujubea, myyjä ei ollut hedelmää koskaan tavannut eikä kassakaan, mutta oli sillä sentään kilohinta (18,90 euroa), ja Thaimaasta se oli tullut. Hedelmässä oli tiivis mutta mehukas, valkea, päärynämäinen malto, pieni persikansiemenen tapainen siemen ja ohut vihervä kuori; taisi olla vielä hiukan raaka. Ella Rädyn ja Pentti Alangon Viljelykasvien nimistö tuntee kasvin: kyseessä on paatsamakasvien heimoon kuuluva Ziziphus jujuba, kiinanjujuba. Järkevältä tuntuisi nimittää tätä hedelmää jujubaksi.
Kirjoittaja on yliopiston äidinkielenlehtori ja entinen kielitoimistolainen.