Evankelis- ja luterilainen
Keskustelua 1/2016

Seppo Salo

Evankelis- ja luterilainen

Kielitoimisto ja Suomen luterilainen kirkko ovat eri kannalla kirkon nimen kirjoitustavasta. Kielitoimiston mukaan alkuperäinen, kirkon nimessään yhä käyttämä muoto evankelis-luterilainen on virheellinen. Oikea on evankelisluterilainen, siis ilman yhdysmerkkiä. Tilanne on jatkunut näin kolme vuosikymmentä.

Evankelis-luterilainen kirjoitettuna yhdysmerkin kanssa on nimessä vanha perinne. Jo kirkon ensimmäinen oma laki (1869) säädettiin ”ewankelis-lutherilaiselle seurakunnalle” ja siitä alkaen kirkko on pitäytynyt asussa evankelis-luterilainen. Myös Suomen perustuslaki käyttää samaa muotoa.

Yhdysmerkkiohjeet ovat pysyneet ennallaan yli sata vuotta. E. N. Setälän ”Suomen kielen oppikirja alkeisopetusta varten” (1900:119) sanoo: Yhdysmerkkiä käytetään selvyyden vuoksi mm. yhdenarvoisten yhdysosien välillä. Sama asia ilmaistaan nykyohjeissa (Kielikello 2/2006) hiukan laajemmin: Yhdysmerkkiä käytetään rinnasteisten yhdyssanan osien välissä, ja rinnasteisuudella tarkoitetaan sitä, että yhdyssanan osat ovat samanarvoiset eli kumpikaan ei määritä toista (esim. kanttori-urkuri).

Kielitoimiston muuttunut kanta perustuu uuteen tulkintaan, jonka mukaan evankelisluterilaisen osat eivät ole itsenäisiä ja samanarvoisia, kuten ennen ajateltiin. Sanan alkuosan katsotaan määrittävän jälkiosaa. Kirkko ”ei ole evankelinen ja luterilainen, vaan evankelisesti luterilainen”, asia selitetään Kielitoimiston suosituksessa (Kielikello 3/1998). Jos ”evankelinen” tulkitaan näin, yhdysmerkkiä ei käytetä.

Kielitoimiston ilmaisu ”evankelisesti luterilainen” tuskin vastaa sitä, mitä päättäjät alkuaan tarkoittivat valitessaan muodon evankelis-luterilainen. Yhdysmerkin poistaminen vaikuttaa nimen koko viite- ja tulkintakehykseen. Se alentaa evankelinen-osan luterilaista tarkentavaksi ”apusanaksi”.

Miksi olisi kirjoitettu evankelisluterilainen, kun tarkoitettiin ”evankelista ja luterilaista”, siis evankelis-luterilaista?

Mielestäni on perusteltua lähteä siitä, että kun evankelis-luterilainen aikanaan hyväksyttiin, päätös tehtiin täydessä ymmärryksessä, tietoisena tarkoituksesta ja kielentuntijoita kuullen. Miksi olisi kirjoitettu evankelisluterilainen, kun tarkoitettiin ”evankelista ja luterilaista”, siis evankelis-luterilaista?  Ja miksi kirkolliskokous, piispainkokous ja kirkkohallitus yhä kirjoittavat sanan yhdysmerkillä, jos eivät sitä tarkoittaisi?

Kirkon perinteistä nimikäytäntöä tukee muistuma kirkolliskokouksesta Turussa 1960-luvun lopulla tai 1970-luvulla, kun seurasin kokousta sen tiedottajana. Jonkin asian yhteydessä sivujuonteena nousi kysymys, voisiko evankelis-luterilaisen kirjoittaa ilman yhdysviivaa. Puheenjohtaja, arkkipiispa Martti Simojoki käytti puheenvuoron, jossa hän puolsi yhdysmerkkiä ja sanoi sen korostavan yhdyssanan molempien osien itsenäisyyttä ja samanarvoisuutta.

Arkkipiispan kannanoton ja käsittelyn kokouksessa voi todeta asiallisesti vahvistaneen kirkon viralliseksi nimeksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Näin huolimatta siitä, että yhdysmerkistä ei varsinaisesti keskusteltu saati äänestetty.

En löytänyt kirjoista ja verkosta perusteluja, miksi ja millaisen valmistelun ja kuulemisen pohjalta, milloin ja keiden päätöksellä Kielitoimisto ja sen suomen kielen lautakunta aikanaan päätyivät evankelisluterilaiseen? Vika voi olla etsijässäkin, mutta näiltä pohjilta kirjoitin näin.

PS. Yhteisön itsemääräämisoikeutta kunnioittavana pitäisin, että kielenkäyttäjä, tässä ev.lut. kirkko, itse päättää yhdysmerkistä muiden välimerkkien tapaan Kielitoimiston linjauksia noudattaen. Ohjeilla voidaan havainnollistaa, miten yhdysmerkki ja ‑merkittömyys vaikuttavat sanan sisältöön ja tulkintaan.

Seppo Salo
Kirjoittaja on teologian maisteri ja toimittaja (eläkkeellä).