Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, suomen kieli sai kansainvälisen aseman: ensimmäistä kertaa käännettiin kansainvälisen yhteisön kaikki keskeiset asiakirjat suomeksi yhteisön omissa käännösyksiköissä ja sen omat tulkit tulkkasivat kokouksissa suomen kielellä.
Jäsenyyden aluksi opeteltiin elämää unionissa. Niin Suomessa kuin EU:ssakin koottiin tekijöitä ja totuteltiin toimintatapoihin. EU avasi suomalaisille uuden tekstimaailman. Tulokkailla on aina enemmän sulateltavaa ja vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa rakenteisiin kuin vanhoilla jäsenillä. Ensivaikutelma olikin monista tyrmäävä, ja silloinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen asetti vuonna 1996 selvittäjän ja työryhmän miettimään, mitä voitaisiin tehdä suomenkielisten EU-tekstien laadun takaamiseksi. Mutkan kautta tästä työstä seurasi EU-kielenhuoltajan viran perustaminen Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen vuonna 1998.
Yhteistyö viriää, verkostoja kudotaan
Kokemukset johtivat pian sekä Suomessa että EU:ssa siihen havaintoon, että hyviin teksteihin vaaditaan kieli- ja sisältöasiantuntijoiden yhteistyötä. Unionissa ei ollut sille valmiita malleja, mutta toimielinten suomalaiset kääntäjät alkoivat oma-aloitteisesti pitää keskenään termikokouksia ja lähettää toisilleen tietoja termiratkaisuistaan ja -selvityksistään. Hyvä yhteistyö virisi myös kääntäjien sekä EU-kielenhuoltajan ja suomalaisten termiasiantuntijoiden kesken kysymyksissä, joihin kaivattiin kotimaan näkökulmaa.
Suomalaisia virkamiehiä heräteltiin yhteistyöhön Kotimaisten kielten keskuksessa laaditulla oppaalla Käännetäänkö tekstisi, tulkataanko puheenvuorosi (1999). Valtioneuvosto jakoi sitä Suomen ensimmäiseen puheenjohtajakauteen osallistuville. Yhteydenpito EU:n käännösyksiköihin ei ollut järjestelmällistä. Toki yhteyksiä oli, mutta ne olivat yksilöiden aktiivisuuden varassa.
Sittemmin tilanne on parantunut. Vuonna 2009 luotiin komission aloitteesta EU–suomi-säädöskäännösverkosto. Sen kautta kääntäjät löytävät Suomen hallinnosta oikean henkilön vastaamaan kysymyksiin ja virkamiehet kääntäjän tai tulkin. Suomalaiset komission tulkit puolestaan avasivat virkamiehille sivuston, josta puhujat saivat ohjeita yhteydenpidosta ja toimivan puheenvuoron muotoilusta.
Paluu juurille, alkutekstejä kohentamaan
Yhteistyötä on tehty myös tekstien ymmärrettävyyden parantamiseksi. Amsterdamin sopimuksessa 1997 EU asetti tavoitteekseen lähentää unionia kansalaisiin. Yksi seuraus oli, että EU:n toimielimet sopivat keskenään lainvalmistelun laadun parantamisesta vuonna 1998. Säädöksistä piti tehdä niin selkeitä, että esimerkiksi yleisö ja yrittäjät saavat yksiselitteisen tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
Erityisen aktiivisia olivat kääntäjät, jotka joutuivat ensimmäisinä punnitsemaan, mitä alkutekstissä oikein sanottiin. Tukea tekstien parantamishankkeisiin tuli erityisesti Pohjoismaista ja Britanniasta, joissa valtio tai yksityiset järjestöt olivat jo pitkään toimineet virkakielen kohentamiseksi. Vuonna 1998 komissaari Erkki Liikanen avasi komissiossa englannin kääntäjien aloittaman Clarity-kampanjan, joka järjesti selkeyskursseja virkamiehille. Kääntäjät ovat jatkaneet virkakielityötään. Euroopan unionin käännöskeskus julkaisi 2003 oman versionsa Käännetäänkö tekstisi -oppaasta, ja se oli lähteenä komission uuden Clear Writing -kampanjankin oppaassa.
To do -lista Suomelle
20-vuotias EU-suomi on ihmisen iässä mitattuna kasvanut aikuiseksi. Kehitys ei kuitenkaan koskaan lopu sen enempää virkakielessä kuin ihmiselämässäkään. Mitä Suomessa vielä pitäisi tehdä? Ensiksikin huolehtia siitä, että suomen kieltä käytettäisiin EU:ssa enemmän. Kymmenisen vuotta sitten puolet suomalaisista virkamiehistä kaipasi enemmän tulkkausta kuin sai. Jos he olisivat voineet puhua suomea useammin, he myös olisivat käyttäneet suomenkielistä tekstiä enemmän, he sanoivat. Näin palaute teksteistä tulisi luontevammin osaksi virkamiesten työtä. Kotimaisten kielten keskus ehdottikin Suomen kielen tulevaisuus -ohjelmassa (2009), että tulkkausta annosteltaisiin sopivasti kunkin hankkeen elinkaarelle. Kotus suosittaa rinnakkaiskielisyyttä: suomalainen virkamies tarvitsee EU:ssa englantia, mutta suomeakaan ei pidä jättää vain kotimaan käyttöön. Suomen asemaa virallisena kielenä ei pidä jättää hyödyntämättä.
Toiseksi Suomi voisi jäsenmaana kiinnittää huomiota käännettävien tekstien laatuun. Unionia kannattaa kannustaa tekstiensä kehittämisessä ilmaisemalla, että niiden toimivuutta todella pidetään tärkeänä. Suomalaistenkin neuvottelijoiden kannattaa muistaa, että asiaan perehtyneiden kielenkäyttö ei aina aukene niille ulkopuolisille, joiden pitää tekstiä käyttää. Kaikkea tekstien hankaluutta ei myöskään voi perustella juridisella täsmällisyydellä tai hämäryyttä kompromissien vaatimuksilla.
Virkakielikampanja ja EU
Entä mitä sitten voitaisiin tehdä EU:ssa? Kääntäjien kieliosaamista voitaisiin hyödyntää enemmänkin. Komissiossa on kymmenisen vuotta toiminut editointiyksikkö, joka muokkaa käännettäviä tekstejä ymmärrettävämmiksi, ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean sekä alueiden komitean kääntäjät tarkistavat nykyään omalla äidinkielellään kirjoitettujen alkuperäistekstien kieliasun (nk. korjausluku), ennen kuin tekstit käännetään ja julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Tässä on hyviä esikuvia, mutta kääntäjien palautteelle pitäisi myös tekstien laadinnan prosesseissa antaa paikka ja löytää aikaa. Kun EU vuonna 2004 laajeni, käännettäviä tekstejä vähennettiin ja niiden pituutta rajoitettiin. Olisiko niissä uudelleen nipistämisen varaa?
Suomessa on meneillään virkakielikampanja, jonka tavoitteena on tarjota viranomaisille keinoja tekstiensä parantamiseen. Euroopan komissio järjesti 6.5.2015 seminaarin Suomen kieli 20 vuotta EU:ssa, jossa Kotimaisten kielten keskus kutsui EU:n toimielimet mukaan virkakielikampanjaan. EU:ssa hyöty selkeämmistä alkuteksteistä moninkertaistuu, sillä niiden perusteella täytyy osata toimia 28 jäsenmaassa. Suomessa EU-tekstit elävät osana suomalaista yhteiskuntaa ja ovat osa virkakieltämme. Mitä paremmin ne toimivat, sitä helpompaa on sekä virkamiesten että kansalaisten elämä.