Että ja letkeät lainat
Artikkeli 3/2009

Riitta Korhonen

Että ja letkeät lainat

Kysyitkö, että mitä vikaa tässä tekstissä oikein on? – Suoran ja epäsuoran lainauksen rajamaastossa kulkeminen ei ole aivan helppoa.

Tapoihimme kuuluu kertoa toisille, mitä milloinkin on tapahtunut. Samalla raportoimme usein myös, kuka on – todellisuudessa tai mielikuvissa – sanonut, ajatellut, neuvonut tai kysynyt jotakin. Tällaisia puheen ja ajattelun raportoinnin esitystapoja on useita. Perinteisesti on puhuttu suorasta ja epäsuorasta esityksestä tai lainauksista (lisäksi on muitakin1. Suorissa lainauksissa pyritään asia ilmaisemaan niin, että näyttäisi kuin se olisi esitetty samanlaisena kuin alkuperäisessä puhetilanteessa. Tällöin käytetään lainausmerkkejä (tai vuorosanaviivaa).

Suora lainaus:
Tyttö sanoi: ”Säästän ensi kesän lomaani varten.”
 ”Lopetan tuhlaamisen”, hän lisäsi.
 ”Milloin sinulla on loma?” minä kysyin.

Epäsuorassa lainauksessa taas asia pyritään esittämään niin, että ilmaus ei näytä sanatarkalta sitaatilta. Lainaus onkin sovitettu kertojan esitystilanteeseen kokonaisilmauksen sopivaksi osaksi, esimerkiksi X kertoi ‑tyyppisen kerronnan johtolauseen (päälauseen) objektiksi:

Epäsuora lainaus:
Tyttö kertoi, että hän säästää seuraavan kesän lomaansa varten.
Tyttö kertoi säästävänsä seuraavan kesän lomaansa varten.
Kysyin, milloin hänellä on loma.

Kertojan näkökulmaan mukauttaminen näkyy mm. siinä, että säästää-verbin subjektina on hän (että hän säästää) suoran esityksen ensimmäisen persoonan (säästän) sijasta ja että puhetilanteesta käsin tulevaan viittaava sana ensi on muunnettu neutraalimmin järjestystä osoittavaksi sanaksi seuraava.

Ei suoraa eikä epäsuoraa

Suoran ja epäsuoran esitystavan ääripäät ovat yksiselitteiset, ja kirjoitetussa yleiskielessä on niiden merkintätavoille omat suosituksensa2. Vapaammassa ja rennommassa tyylissä, mm. lehtikielessä, kaunokirjallisuudesta puhumattakaan, ero ei kuitenkaan ole aina selvä eikä edes olennainen. Esimerkiksi seuraavissa tapauksissa että toimii eräänlaisena johtolausetta ja lainattua ilmausta yhteen liittävänä sanana. Ilmauksessa voi olla suoran lainauksen osoituksena lainausmerkit:

Tyttö sanoi, että ”nyt minä sain tarpeekseni”. Vrt. suora esitys Tyttö sanoi: ”Nyt sain tarpeekseni.”
Hän lisäsi, että ”nimi tähän”. Vrt. suora esitys Hän lisäsi: ”Nimi tähän.”
Hawkins sulki puhelimen ja sanoi, että ”nyt on liian myöhäistä”. (HS)

Jos taas lainausmerkkejä ei käytetä, kuten usein ei kaunokirjallisuuden puheenkuvauksissa tai lehtitekstien haastatteluissa, lukija ei aina voi olla varma, onko kyseessä suora lainaus vai ei. (Tosin lehdissä merkitään toisinaan suoraksi lainaukseksi myös sellaista, mitä haastateltava ei ole edes ajatellut.) Joskus kuitenkin esim. sellaiset alkuperäiseen puhetilanteeseen viittaavat sanat kuin nyt ja tähän osoittavat ilmauksen edustavan lähinnä suoraa lainausta:3

Tyttö sanoi, että nyt minä sain tarpeekseni.
Hän lisäsi, että nimi tähän.
Solana sanoi, että nyt jonkun vain pitää sysätä hyvä hanke liikkeelle. (HS)

Tällaiset esimerkit – niin lainausmerkilliset kuin ‑merkittömätkin – ovat suoran ja epäsuoran esityksen sekamuotoja. Lainattu alisteinen jakso sisältääkin alkuperäiseen puhetilanteeseen viittaavia sanoja eikä vain kertojan näkökulman ilmauksia (ks. esim. Ikola 1977: 167, Saarimaa 1955/1971: 196). Edellinen saada tarpeekseen ‑esimerkki olisi epäsuorana esityksenä seuraavanlainen:

Hän sanoi, että oli tuolloin saanut tarpeekseen.

Puhetta ja ajatuksia kuvaavassa kaunokirjallisuudessa ja lehtiteksteissä suoraa ja epäsuoraa yhdistelevä ilmaustyyppi on kuitenkin tavallinen ja yleensä sopiva. Affektiivisuutta eli tunnepitoisuutta siihen kuitenkin sisältyy, koska ilmaus vie lukijaa ikään kuin alkuperäisen tapahtumatilanteen äärelle.

Käskyt ja huudahdukset

Joskus kerrotaan myös siitä, että joku käski tai kehotti jotakuta tekemään jotakin. Käskylause voi tällöin että-lauseessa säilyttää muotonsa ja muodollaan osoittaa alkuperäisen tilanteen tehtävänsä:

Hän sanoi, että ”kirjoita selvästi”. | Hän sanoi, että kirjoita selvästi.
Vrt. suora esitys Hän sanoi: ”Kirjoita selvästi.”

Tällaiset käskymuotoisenkin verbin sisältävät että-lauseet ovat perinteisen suoran ja epäsuoran esityksen kahtiajaon näkökulmasta sekamuotoja. Ilmaustyyppiä on pidetty puhekielisenä (esim. Ikola 1977: 166). Yleiskieliseen esitykseen on suositettu mm. rakennetta Hän kehotti (minua) kirjoittamaan selvästi.

Virallisissa raporteissa tai muissa neutraalia asiatyyliä edellyttävissä teksteissä tuskin tulee tarvettakaan käyttää käskymuotoa kerronnassa. Vapaammassa tyylissä käytäntö on kuitenkin tavallinen ja moitteeton:

Karjalasta lähdettäessä nunnille sanottiin, että ottakaa mukaanne viiden päivän ruokavarat. (HS) | YTV:n viesti kuuluu, että älkää lannistuko vaan jatkakaa lajittelua. (HS)

Mitä rennompi tai arkisempi tyyli, sitä moninaisempia ilmauksia että voi referoinnissa yhdistää. Näin se sopii yhteen myös huudahduslauseen tai muun huudahduksen kanssa:

Kollegat kävivät vierailulla ja kehuivat, että onpa hyväkuntoisia asuntoja. (AL) | Kirjailija muistaa esikoisromaaninsa julkistamisen jälkeen ihmetelleensä, että ahaa, kirjahan on myös tuote [eikä vain taideteos]. (HS) | Hän valitti kuin vanha itkijämummo, että ”voi, voi, voi ... miten tässä nyt käy”. (www)4

Kysymykset

Kun kerrotaan siitä, että joku kysyi, ihmetteli tai epäili jotakin, kysymyslause voi että-lauseessa säilyttää muotonsa ja muodollaan osoittaa alkuperäisen tilanteen tehtävänsä:

On minulta kyselty, että ”saavatko lapset teillä enää mitään ruokaa”. (S) | Tiedotustilaisuudessa kysyttiin Duisenbergiltä, että olisiko euron vahvistuminen jo syönyt koronlaskun vaikutukset. (HS) | Toimittajakunnassakin ihmeteltiin, että mistäs nyt tuulee, kun pääministeri hymyilee. (HS, pääkirjoitus)

Nämäkin tapaukset edustavat perinteisen jaottelun näkökulmasta suoran ja epäsuoran esityksen sekamuotoa. Rakennetta ei ole pidetty sopivana yleiskieleen, jonka mukainen ilmaus olisi On minulta kyselty, saavatko lapset teillä mitään ruokaa. Sekamuotoiseen ilmaustyyppiin sisältyy affektiivista sävyä: kuuluvissa on kirjoittajan oma ääni, joka vie lukijan alkuperäisen tilanteen äärelle.

Yleiskielen käyttöala on kuitenkin vuosikymmenien aikana laajentunut ja kirjavoitunut. Asiatekstejäkin on nykyään hyvin monentyylisiä rennoista ja affektiivisuutta pursuavista urheilu-uutisista kirjoittajan persoonan ja tunteet häivyttäviin neutraaleihin asiakirjoihin. Rennommassa asiatyylissä voikin joskus käyttää tätä että-sanan ja kysymyksen sisältävää ilmausta etenkin silloin, kun johtolauseen verbi-ilmaus tarkoittaa kysymistä, epäilyä tai ihmettelyä ja upotetulla kysymyslauseella voi olettaa olleen alkuperäisessä – tai kuvitellussa – tilanteessa kysymyksen tehtävä. Mikään teksti ei kuitenkaan kestä tätäkään ilmaustyyppiä runsaasti ja maneerimaisesti käytettynä. Liikakäyttö tärvelee tekstin.

Jos siis teksti pyrkii olemaan neutraalin asiatyylinen, yhdenkin että mitä ‑rakenteen mukanaan tuoma affektiivisuus saattaa synnyttää koko tekstistä arkisen ja ärsyttävänkin vaikutelman – siitä huolimatta, että päälause olisi kysyvä ja lainattu kysymys olisi alkuperäisessä tilanteessa ollut kysymyksen tehtävässä:

Toimikunnassa tiedusteltiin, että onko tavoitteena käydä tasevastaavakeskustelut tämän vuoden aikana. (Pöytäkirja)

Jos johtolause ei ole kysyvä, epäilevä tai ihmettelevä, kokonaisilmaus että-sanoineen ja kysymyslauseineen on monen kielenkäyttäjän mielestä vieläkin arkisempi. Näin on esimerkiksi seuraavien ajattelua, sanomista tai odottamista tarkoittavien ilmausten yhteydessä:

Oma haluni esittää ilonpilaajaa laantui pian. Tulin nimittäin ajatelleeksi, että kuinka usein tunnelma konserttisalissa on näin positiivisella tavalla jännittynyt. Vastaus kuuluu tietysti: aivan liian harvoin! (AL) | Ei tässä voi muuta sanoa kuin että miksi näitä ihmisiä pitää vielä kiusata (AL) | Sehän linjaa tällä hetkellä Suomessa varsin pitkälle sen, että kenelle potilaista korvauksia maksetaan ja kenelle ei. (Yle) | Kirsti Rautiainen seisoo tutun tiskinsä vierellä ja odottaa, että tuleeko sitä oikeaa vastausta. (HS)

Vielä vähemmän kysyviä tai ihmetteleviä ovat seuraavien esimerkkien johtolauseet. Esimerkeissä ei myöskään ole kyse siitä, että alkuperäisessä tilanteessa joku olisi kysynyt tai ihmetellyt jotain. Ilmaukset ovatkin tyyliltään hyvin arkisia:

Voit itse päättää, että mitä haluat muille kertoa. | Kertokaa nyt, että kuka sen kisan voitti. | En muista, että milloin olisin kokeillut viimeksi vastaavaa temppua.

Hankaluutta vai helpotusta opetukseen?

Epäsuoran ja suoran lainauksen yhdistelmässäon affektinen sävy; siinä kuuluu kirjoittajan tai puhujan oma ääni. Puhutussa kielessä tällaiset ilmaukset ovatkin tavallisia, ja ilmiöllä on vankka murretausta. Sen sijaan ne eivät ole kotonaan muodolliseksi, neutraaliksi tarkoitetussa asiatyylissä. Rennompaan asiatekstiin ne kuitenkin sopivat. Monet aikakauslehdet, kuntoilu-, ruoka- ja matkailulehdet samoin kuin sanomalehtien affektista sävyä sallivat asiatekstit voivat sisältää hillityn määrän arkisia piirteitä – myös tätä kartettavana pidettyä että mitä ‑rakennetta, kun ilmennetään lainatun ilmauksen kysyvää, epäilevää tai ihmettelevää tehtävää alkuperäisessä tilanteessa.

Moni äidinkielen opettaja saattaa huokaista raskaasti ja ajatella, että jos koululaisille kertoo että mitä ‑rakenteen olevan tietyissä tapauksissa sopiva, heikoimmat kirjoittajat käyttävät sitä sitten aina. Opettajat tietävät kuitenkin varsin hyvin, että heikot kirjoittajat ovat ilmaustyypin suurkuluttajia myös nyt, kun se on kuulunut ehdottomasti kiellettyjen listalle. Käyttökiellosta ei siis seuraa käyttämättömyyttä. Ehkäpä erityylisten että mitä ‑tapausten vertailusta voisi olla koululaisille hyötyä. Törmääväthän he rakenteeseen joka tapauksessa jatkuvasti lehdissäkin. Hyvät ja keskitason kirjoittajat oppivat varmasti eron sopivan ja vähemmän sopivan käytön välillä. Ehkä joku heikompikin kirjoittaja siirtyisi kohtuukäyttäjäksi.

Puhekielen näköistä kirjoitusta

Puheessa ja ”puhekielen näköisessä” kirjoitetussa kielessä on tavallista käyttää että-sanaa monessa muussakin tehtävässä kuin konjunktion tai referoinnin merkkinä. Näitäkin varmasti otetaan koulussa äidinkielen tunneilla esille. Kirjakielen ja puhekielen piirteiden vertailu on muutenkin tärkeää paitsi kielimuotojen tuntemuksen kannalta myös kirjakielen hallitsemisen näkökulmasta. Erityylisiä asiatekstejä oppii kirjoittamaan, kun sellaisia hyvässä ohjauksessa ensin yhdessä analysoidaan.

Arviot tyylistä ovat jossain määrin yhteisön yhteisiä. Se, mikä sopii urheilu-uutiseen, konserttiarvosteluun tai matkailulehden tietoartikkeliin, ei aina sovi neutraaliin asiatyyliin, jossa affektit ja kirjoittajan minä eivät saakaan sädehtiä. Osa tyyliarvioista on kuitenkin sukupolvisidonnaisia ja korvienvälisiä. Lohdullista sekin. Ehkä sadan vuoden päästä ihmetelläänkin ihan neutraalisti, että miksiköhän sitä ennen vanhaan niin meuhkattiin niistä että mitä ‑ilmauksista.

Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa.

Esimerkeissä käytetyt lyhenteet:

AL = Aamulehti
HS = Helsingin Sanomat

Kirjallisuutta

Ikola, Osmo 1977: Nykysuomen käsikirja. Uudistettu laitos. Weilin+Göös, Espoo.

Iso suomen kielioppi. Auli Hakulinen & co. SKS 2004, Helsinki.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas. Toim. Kankaanpää & co. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 147. 2., korjattu painos. 2007.

Kuiri, Kaija 1984: Referointi Kainuun ja Pohjois-Karjalan murteissa. SKST 405. SKS, Helsinki.

Penttilä, Aarni 1948: Referaatista l. selosteesta. Virittäjä 52: 48–69.

Saarimaa, E. A. 1955/1971: Kielenopas. Kahdeksas painos. WSOY, Porvoo.

 

1Ks. esimerkiksi Iso suomen kielioppi § 1458– (http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1458), Kuiri 1984, Penttilä 1948.

2Ks. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas s. 90–.

3Sanomattakin on selvää, että esimerkiksi tutkielmissa ja asiakirjoissa – ts. neutraalissa asiatyylissä – on välttämätöntä merkitä näkyviin, mikä on suoraa lainausta, mikä vapaammin muokattua.

4 Arkipuheessa on johtoilmauksessa usein sanomisverbin sijasta esimerkiksi asentoa, ilmettä tai mielentilaa luonnehtiva ilmaus, johon kuuluu olla-verbi: Ja sit ope oli silleen että ääh. Ja mä olin ihan äimänä että nytkö taas. Myös verbittömät ovat tavallisia: Ja sit ope että nyt ulos.

Riitta Korhonen