Ensimmäinen vai yhdes
Artikkeli 3/1996

Sari Maamies

Ensimmäinen vai yhdes

Kielikellon toimitus on saanut Heikki Juutilaiselta seuraavan kysymyksen:

Miksi useammin sanotaan kahdeskymmenesensimmäinen kuin kahdeskymmenesyhdes tai kahdeskymmenestoinen kuin kahdeskymmeneskahdes? Molempia kuitenkin näkee ja kuulee. Onko lukujen nimissä yhdestoista, kahdeskymmenes jne. esiintyvä alkuosa jotenkin vanhakantainen? Kuitenkaan niitä ei käytetä yksinään; ei sanota, että joku oli kilpailussa yhdes tai kahdes vaan ensimmäinen ja toinen. Miksi ei?

Vanhoja sanoja

Järjestysluvut johdetaan tavallisesti vastaavista perusluvuista: neljä : neljäs : neljäntenä, kahdeksan : kahdeksas : kahdeksantena. Poikkeuksia ovat yksi ja kaksi, joita vastaavat järjestysluvut ovat ensimmäinen ja toinen. Niitä käytetään itsenäisinä järjestyslukuina mutta myös yhdyssanan osina. Yhdyssanojen osina ovat mahdollisia myös muodot yhdes ja kahdes.

Yksi, kaksi, ensimmäinen ja toinen ovat kaikki hyvin vanhoja sanoja. Ne ovat lisäksi omaperäisiä, eivät siis lainattuja. Yksi-sanalla on vastine useissa suomalais-ugrilaisissa kielissä; sanalla kaksi taas on vastine kaikissa suomen sukukielissä, jopa samojedikielissä. Ensimmäinen on johdos ensi-sanasta, joka taas on mahdollisesti johdettu järjestyslukujen johtimella -nte- (kolmas : kolma-nte-na, kolma-nsi-na) ikivanhasta pronominivartalosta e-. Tämä sama e- näkyy myös esimerkiksi konjunktiossa että. Toinen on puolestaan johdos pronominista tuo.

Ei siis voi sanoa, että jokin näistä sanoista olisi muita vanhakantaisempi tai alkuperäisempi. Maailman kielissä ei ole mitenkään harvinaista, että varsinkin pieniä järjestyslukuja muodostetaan muillakin tavoilla kuin vastaavasta perusluvusta (esimerkiksi englannin one — first). Ensimmäinen ja toinen ‑sanoja käytetään sitä paitsi laajemminkin kuin vain lukusanoina. Toinen on hyvin tavallinen myös pronominina, esimerkiksi ”puhe meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”, ja ensimmäinen voi joissain yhteyksissä olla myös adjektiivi, esimerkiksi ”maan ensimmäinen (’johtava, tärkein’) elektroniikkayritys”.

Kielioppaiden kantoja

Järjestysluvut 21., 22., 31., 32. jne. on mahdollista ilmaista monella tavalla: kahdeskymmenesensimmäinen, ‑toinen; kahdeskymmenesyhdes, ‑kahdes; ensimmäinenkolmatta, toinenkolmatta; yhdeskolmatta, kahdeskolmatta. Näistä kaksi viimeksi mainittua tapaa ovat vanhoja ilmaisukeinoja, mutta nykykielessä jo hyvin harvinaisia, poikkeuksena kuitenkin järjestysluvut 11.—19. eli yhdestoista, kahdestoista jne.

Tuntuu myös siltä — kuten Heikki Juutilainenkin toteaa —, että nykykielessä ensimmäinen ja toinen ‑loppuiset yhdyssanat ovat tavallisempia kuin yhdes ja kahdes ‑loppuiset. Monen korvaan yhdes ja kahdes tuntuvat hyvin oudoilta, jopa virheellisiltä. Niinpä kielioppaita tutkiessaan kohtaakin yllätyksen: näyttää nimittäin siltä, että nimenomaan yhdes, kahdes ‑loppuisia yhdyssanoja on aiemmin pidetty ensisijaisina. Joissakin oppaissa on jopa kehotettu välttämään ensimmäinen ja toinen ‑loppuisia muotoja.

E. N. Setälän Suomen kieliopissa (4. painos 1905) sanotaan seuraavasti (lihavointi lisätty): ”– – ensimäinen ja toinen sanojen sijasta käytetään yhdistyksissä miltei aina yhdes ja kahdes.” Setälän muotoilu säilyi samana kirjan painoksesta toiseen, ja se muuttui vasta vuonna 1966 ilmestyneessä 17:nnessä, Matti Sadeniemen uudistamassa painoksessa (tällöin on muutettu myös sanan ensimmäinen kirjoitusasu): ”– – ensimmäinen ja toinen ‑sanojen sijasta käytetään yhdistyksissä myös muotoja yhdes ja kahdes.”

Setälän kannalla ovat monet muutkin kirjoittajat: M. Airilan Suomenkielen äänne- ja sanaoppi (5. painos vuonna 1933) huomauttaa järjestyslukujen ensimmäinen ja toinen poikkeuksellisuudesta, mutta lisää sitten: ”Kuitenkin yhdistetyissä lukusanoissa yhdes, kahdes ovat tavallisia. Esim. kahdeskymmenesyhdes, yhdesneljättä.” Hemminki Karjalainen on astetta normittavampi vuonna 1930 ilmestyneessä kirjassaan Suomen kieliopin alkeet: ”Yhdistetyissä lukusanoissa käytetään ensimmäinen ja toinen sanojen sijasta mieluummin yhdes ja kahdes: – – .”

Myös E. A. Saarimaa ottaa normittavan kannan. Saarimaan Kielenopas ilmestyi vuonna 1947, ja järjestysluvuista siinä todetaan seuraavasti: ”Samoin kuin yhdestoista, kahdestoista, sanottakoon mieluummin yhdeskolmatta, kahdeskolmatta tai kahdeskymmenes yhdes, kahdeskymmenes kahdes kuin ensimmäinen kolmatta, toinen kolmatta, kahdeskymmenes ensimmäinen, kahdeskymmenes toinen.” Vielä tiukemman ohjeen esittää Toivo Mäkinen, jonka Kansalaisen kielenopas ilmestyi vuonna 1950. Mäkinen opastaa:

”Opi käyttämään ja kirjoittamaan lukusanoja oikein seuraavien ohjeiden mukaan!

a) yhdestoista, kahdestoista, siis kahdeskymmenes yhdes, kahdeskymmenes kahdes; kolmaskymmenes yhdes jne. – Ei kahdeskymmenes ensimmäinen, toinen, kolmaskymmenes ensimmäinen jne.”

Kielenhuollon nykykanta

Viime vuosina ilmestyneistä kielenkäytön oppaista esimerkiksi Terho Itkosen Kielioppaassa muodot kahdeskymmenesyhdes ja ‑ensimmäinen mainitaan rinnakkaismuotoina. Pirkko Leinon Kieleen mieltä ‑kirjan (1987) ohje taas kuvaa hyvin nykypuhujien käsitysten ja kielitajun sekä vanhojen ohjeiden välistä ristiriitaa. Leino kirjoittaa hakusanan kahdes kohdalla (lihavointi lisätty): ”2. huom. hyväksytään nykyään järjestysluvuissa myös loppuosaksi, esim. viideskymmeneskahdes – –, mutta edelleen voi taivuttaa myös perinteiseen tapaan esim. viideskymmenestoinen.” — Vanhojen oppaiden kantahan näyttää olevan juuri päinvastainen.

Nykylukijaa ihmetyttävät vanhojen kielioppaiden osin tiukkasävyisetkin ohjeet, niin vahvasti tuntuu käytäntö olevan kahdeskymmenesensimmäinen ja ‑toinen ‑muotojen kannalla. Yhdyssanan jälkiosana ovat yhdes ja kahdes kuitenkin aivan mahdollisia, jos ne jonkun korvaa miellyttävät. Suomen kielen perussanakirjan kanta sopii hyvin kuvaamaan nykykäytäntöä: hakusanojen ensimmäinen ja toinen kohdalla on esimerkit ”kolmaskymmenesensimmäinen (t. ‑yhdes)” ja ”kahdeskymmenestoinen (t. ‑kahdes)”.

Lukusanojen taivutuksesta

Edellä on ollut yksinkertaisuuden vuoksi esimerkkejä vain nominatiivimuotoisista järjestysluvuista. Lukusanojen taivutusmuotojen käyttö onkin suomessa hankalaa sanojen pituuden vuoksi. Perusperiaate on, että lukusanoissa yhdyssanan jokaista osaa taivutetaan: sadallakahdellakymmenelläviidellä, sadannellakahdennellakymmenennelläviidennellä. Koska näin menetellen sanoista tulee nopeasti mammuttimaisia, on suurien lukujen taivutusta mahdollista hieman yksinkertaistaa siten, että taivutetaan vain viimeistä taipuvaa osaa. Esimerkiksi järjestysluku 3 125:nnellä voidaan siten kirjoittaa ja lukea kolmetuhatta satakaksikymmentäviidennellä. Jos kyseessä on tasaluku, ts. lopussa on nollia, taivutetaan nollia edeltävää osaa: 12 660:llä = kaksitoistatuhatta kuusisataakuudellakymmenellä. – Sitä mitä ”suurella luvulla” täsmällisesti tarkoitetaan, ei ole määritelty missään. Ainakin kaksinumeroiset luvut voitaneen kuitenkin katsoa sellaisiksi, joissa taivutetaan jokaista osaa.
Sari Maamies

Tässä lehdessä: 3/1996