Professori Aimo Hakasen kirjoitus nykysuomen eksistentiaali- ja normaalilauseista (Kielikello 2/97: Nykysuomen eksistentiaalilauseet, ks. Lue myös) oli mielenkiintoista luettavaa. Harrastelijalle saattaa kuitenkin jäädä epäselväksi, miten välttää kirjoituksessa mainittujen virheellisten lauserakenteiden käyttö.
Isäni Aulis Lietoila, joka oli filologi, antoi minulle aikoinaan yksinkertaisen säännön: transitiiviverbin subjekti ei voi olla partitiivissa. Tällainen ”rautalangasta väännetty” ohje puhuttelee insinööriäkin!
Testasin sääntöä professori Hakasen esimerkkeihin, ja se tuntui pätevän. En myöskään itse ole keksinyt poikkeusta siihen. Voiko tavallinen kynänkäyttäjä siis jättää pohtimatta, mikä on ero eksistentiaali- ja normaalilauseiden välillä, ja tukeutua edellä mainittuun yksinkertaiseen sääntöön?
Arto Lietoila
tekniikan tohtori
sähköposti: arto.lietoila@research.nokia.com
Sääntö kyllä toimii, jos vain osaa tunnistaa transitiivi- ja intransitiiviverbin. Verbit voidaan jakaa kahteen ryhmään, transitiivisiin ja intransitiivisiin, sen mukaan, voivatko ne saada objektin vai eivät. Tyypillisiä transitiiviverbejä ovat esimerkiksi syödä (leipää), tehdä (työtä), ostaa (omena); intransitiivisia ovat esimerkiksi olla, syntyä, maata, pudota. Eksistentiaalilauseen predikaattina voi olla vain intransitiivinen verbi, joka ilmaisee tyypillisesti jollain lailla olemassa olemista, olemaan tulemista, olemasta lakkaamista, esimerkiksi olla, tulla, syntyä, elää, kasvaa, löytyä. Tällaiset verbit eivät ilmaise aktiivista toimintaa.
Subjektin sijamuodot ovat perinteisen koulukieliopin mukaan nominatiivi ja partitiivi. Partitiivisubjekti on mahdollinen vain eksistentiaalilauseissa, eli vain intransitiivisen verbin subjekti voi olla partitiivissa. Partitiivisubjektia käytetään silloin, kun ilmaistaan kokonaisuuden epämääräistä osaa (Pöydällä on leipää – Pöydällä on leipä) tai kun lause on kielteinen (Pöydällä ei ole leipää / kirjaa).
Subjektin sijamuoto ei ole kuitenkaan ainoa eksistentiaalilauseen ja ns. normaalilauseen rajankäyntiin liittyvä ongelma. Tavallinen pulma on verbin luku: eksistentiaalilauseen predikaattihan on yksikön 3. persoonassa, vaikka subjekti olisi monikollinen (Kaapissa on saappaat). Käytännön kirjoitustilanteissa on toisinaan vaikea ratkaista, onko lause luonteeltaan eksistentiaalinen vai ei, ja siksi saattaa olla hyödyllistä tuntea tyypillisen eksistentiaalilauseen ominaispiirteet.
Sari Maamies