Dekkarista pokkariin
Kysyttyä 3/2005

Eija-Riitta Grönros, Heikki Talola

Dekkarista pokkariin

Puhuttuun suomeen näyttää ilmestyneen kymmeniä sanoja, joissa pitkä, usein yhdyssana, on kätevästi lyhennetty kaksoiskonsonantin ja ‑ari-liitteen avulla. Tällaiset sanat liittyvät kouluun (jälkkäri, penkkarit, järkkäri), asumiseen (olkkari, kylppäri, makkari), vapaa-aikaan (telkkari, Hesari, festari, tekstari), urheiluun (kunnari, piikkari, simmarit) tai jopa politiikkaan (kommari, Tiekkari). Mistä tällainen sananmuodostustapa on tullut? Jotkin näistä sanoista ovat jo lähes yleiskieltä. Missä vaiheessa niitä aletaan hyväksyä yleiskieleen? Onko asiasta ehkä jopa joku väittärikin?

Heikki Talola

Ari-johdokset ovat is-johdosten (ks. Lue myös: is-päätteiset sanat – yleiskieleen vai roskikseen, Kielikello 3/1994) ohella yleisimpiä niin sanottuja slangijohdoksia. Slangin johdostyypit ovat yleensä lähtöisin pääkaupunkiseudun slangista, ja runsaimmin näitä slangisanoja esiintyy eteläsuomalaisessa puhekielessä. Ari-johdoksen edellä oleva konsonantti saattaa kahdentua (jälkkäri, henkkari), mutta lähtösanan kaksoiskonsonantti voi myös lyhentyä (ripari, loparit). Toisaalta johdinta voi myös edeltää sellainen äänneaines, joka ei kuulu lähtösanaan (olkkari, uikkarit, portsari). Johdokset ovat aina kolmitavuisia, ja lähtökohtana on usein yhdyssana; johdoksen kantavartalona toimii tällöin yhdyssanan määriteosa lopustaan lyhentyneenä.

Johdoksella voi olla useita merkityksiä, kun lähtösanoina on samanalkuisia yhdyssanoja (jälkkäri ’jälkiruoka, jälki-istunto’, motskari ’moottoripyörä’, ’moottorivene’). Jotkin sanat ovat lainaa ruotsista ja asettuneet ari-loppuiseen muottiin: dekkari < deckare, fillari < fillare. Joskus taas sana on muodostettu vierasperäisestä sanasta ari-johtimella: fikkari, pokkari, simmarit. Näistä ja muista johdostyyppiin liittyvistä asioista voi lukea tarkemmin uudesta Iso suomen kielioppi ‑teoksesta (§ 214–216).

Se, milloin sana aletaan hyväksyä yleiskielen sanaksi, on vaikea kysymys. Jotkin sanat pysyvät selvemmin slangin tai puhekielen muotoina, toiset siirtyvät yhä lähemmäs yleiskieltä ja vakiinnuttavat lopulta asemansa siinä. Selvää rajakohtaa on vaikea vetää. Nykysuomen sanakirjassa oli vielä piikkarit merkitty arkityyliseksi sanaksi – varsinainen termi oli piikkikengät. Suomen kielen perussanakirjassa ja Kielitoimiston sanakirjassa piikkarit on urheilukengän merkityksessä normaalia yleiskieltä eikä ”piikkikenkää” enää tunneta lainkaan. Sen sijaan sana piikkarit on piikkikorkoisia naisten kenkiä tarkoittaessaan merkitty arkiseksi.

Moni muukin aiemmin arkityylisenä pidetty sana on muuttunut yleiskieliseksi, esimerkiksi dekkari jo Suomen kielen perussanakirjassa (1990) ja polttarit tuoreessa Kielitoimiston sanakirjassa. Usein yleiskielistymiseen johtaa se, että ”oikea” sana häviää käytöstä: piikkikenkää ei käytetä, ei juuri myöskään sanaa polterabend.

Eija-Riitta Grönros

Eija-Riitta Grönros
Heikki Talola