Asiaa isoilla kirjaimilla
Artikkeli 3/2003

Riitta Eronen

Asiaa isoilla kirjaimilla

Ensi silmäykseltä niinkin yksinkertaiselta vaikuttava kysymys kuin se, kirjoitetaanko jokin sana isolla vai pienellä alkukirjaimella, on kielenkäyttäjien jokapäiväinen pohdinnan aihe. Tässä lehdessä esitetään mahdollisimman paljon alkukirjaimen valintaan liittyviä käytännön ohjeita, mutta etsitään myös vastausta peruskysymykseen: mikä on nimi?

Vaikka sellaiset alkukirjaimen käyttöön liittyvät asiat kuin virkkeen alkaminen isolla kirjaimella hallitaan hyvin, saattaa ongelmia tulla vastaan esimerkiksi otsikoita ja luetteloja laadittaessa. Nykytekstien maailmassa kirjoituskäytännöt näyttävät hämmentävän usein poikkeavan koulussa opituista. Varsinkin englannin kielestä saadaan malleja runsaampaan ison kirjaimen käyttöön, kuin mihin meillä on totuttu. Aivan uusiakin käytäntöjä on syntynyt sähköisen viestinnän myötä: Sähköpostiosoitteisiin sisältyvät nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ja usein muutenkin normaalista poikkeavassa muodossa, niin että ne ovat pikemminkin nimiin viittaavia koodeja kuin varsinaisia nimiä (matti.meikalaine@tyopaikka.fi). Verkkokeskustelussa voidaan HUUTAA käyttämällä viesteissä kokonaan versaaleja eli isoja kirjaimia. Matkapuhelimien tekstiviesteissä on tilaa vain vähän, ja viestiä voidaan joskus pidentää paitsi lyhenteiden avulla myös siten, että ei käytetä sananvälejä ollenkaan, vaan ErotetaanSanatToisistaanAloittamallaNeIsollaKirjaimella.

Asiatekstissä, esimerkiksi uutisissa, pyritään tekstin mahdollisimman suureen yksitulkintaisuuteen noudattamalla yhteisiä käytäntöjä, jolloin iso kirjain paljastaa esimerkiksi, puhutaanko miehestä vai puusta, kun vastaan tulee sana Koivu. Monien television viihdeohjelmien ja elokuvien henkilöitä esittelevissä teksteissä ja mainoksissa nimet näkee kuitenkin kirjoitettuna pienellä, mikä joskus haittaa viestin perillemenoa.

Toisaalta tavallisesta käytännöstä tietoisesti poikkeamalla saadaan esiin monenlaisia sävyjä, mitä hyödynnetään varsinkin kaunokirjallisuudessa. Pienen alkukirjaimen runsaalla käytöllä luodaan esimerkiksi tajunnanvirran vaikutelmaa. Ison ja pienen kirjaimen vaihtelu vaikuttaa rytmiin, usein sen avulla synnytetään myös runouteen kuuluvaa monimerkityksisyyttä. Iso kirjain on painokas: se voi viestiä paitsi kunnioitusta, kuten yleiskielisissäkin yhteyksissä, myös (usein lapsenomaista) ihmetystä ja juhlallisuutta: – – vihdoin koitti Se Suuri Päivä. Runsaana tällainen ison kirjaimen viljely menettää tehonsa, ja jatkuvasti isoilla kirjaimilla huudahtelua saatetaan pitää naiivina. Naiiviksi koettua persoonaa voidaan jopa luonnehtia isokirjainvertauksen avulla, kuten seuraavassa kritiikissä: ”Jokaisesta mediasta löytyy yksilöitä, joiden teksteistä editoija joutuu aina muuttamaan sanat Elämä, Totuus ja Täysillä Kokeva Sielu alkamaan pienillä kirjaimilla.” (Lainaus Aamulehden arkistosta.)

Osa alkukirjainvertauksista on fraasiutunut jokapäiväisiksi ilmauksiksi: joku on taiteilija isolla t:llä, toinen paras kaveri isoilla kirjaimilla. Myös puhuminen on mahdollista sekä isoilla että pienillä kirjaimilla. ”Isoilla kirjaimilla puhuminen” voi olla toisaalta tärkeistä asioista puhumista, toisaalta kiivaasti keskustelemista. ”Pienillä kirjaimilla puhuminen” taas saattaa olla hyssyttelemistä, jopa vaikenemista, mutta myös suurentelematonta ja siksi vaikuttavaa ilmaisua, mihin viittaa seuraava ote kirja-arvostelusta: ”Hannu Aho kirjoittaa pienillä kirjaimilla tarinan, jollaisten yli tässä maassa kävellään joka päivä. Toisenlaisessa romaanissa tämä olisi suuren polemiikin ja huutomerkkien aihe.” (Lainaus Aamulehden arkistosta.)

Alkukirjainten (ja jopa välimerkkien) esiintyminen kielikuvissa kertoo osaltaan siitä, että oikeinkirjoitus on juurtunut syvälle kulttuuriin ja on tärkeä osa yhteistä henkistä omaisuuttamme.
Riitta Eronen