Kysymys: Pyhä ja arki ovat jo vuosia sitten menneet sekaisin arkipäivän kielenkäytössä. Ongelma juontuu muutaman vuosikymmenen takaa, jolloin viisipäiväisen työviikon myötä työelämässä ja kouluissa siirryttiin vapaaseen lauantaihin. Sen seurauksena lauantai muodostui kielitajussa päiväksi, joka ei ole sen enempää arki kuin pyhäkään.

Käytännössä uusi tilanne tuottaa jokapäiväisiä ongelmia, kun puhutaan esimerkiksi liikkeiden aukioloajoista. Varsin tavallisia ovat liikkeiden ovikyltit tyyppiä ”Avoinna arkisin 9–17”. Tällöin lähes aina tarkoitetaan, että liike on lauantaisin kiinni. Myös usein nähty ”Avoinna arkisin 9–7, lauantaisin 9–14” osoittaa, että lauantai on pudonnut arjen käsitteen ulkopuolelle. Kesäkuussa 2002 muuan iso atk-firma ilmoitti tarjouksen pyytäjälle, että sen atk-tukipalvelu on käytettävissä arkisin klo 8–18. Tarkempi kysely selvitti, että lauantait eivät sisältyneet palveluun. Sopimuksien laadinta on melkoisen hankalaa, jos ei olla yksimielisiä siitä, mitä sana arki tarkoittaa.

Mikä neuvoksi, jotta kielenkäyttötilanteissa ei syntyisi väärinkäsityksiä? Olisiko luovuttava epätäsmällisestä arki-sanasta ja keksittävä kokonaan uusi termi vastaamaan käsitettä ’ei-sunnuntai ja ei-pyhäpäivä’ vai pitäisikö kaikesta huolimatta yrittää palauttaa arki-sanalle vanha merkitys ’maanantaista lauantaihin’? Yksi vaihtoehto on, että hyväksytään viikonpäivien kolminapainen jaottelu, jonka muodostavat arki (ma–pe), lauantai (mukaan lukien useimmat aattopäivät) sekä sunnuntai (mukaan lukien useimmat kalenterin pyhäpäivät)? Jos uusi kolmijako hyväksytään, kielenhuollon on varauduttava tähdentämään ja propagoimaan voimaperäisesti arki-sanan uutta, suppeampaa merkitystä ’ma–pe’. Lainsäädännön ja sopimustekstien muuttaminen vaatii myös paljon työtä.

Niin kauan kuin monitulkintaisuus jatkuu, on tarpeellista kehottaa liike- ja työelämässä välttämään arki-sanaa ja suosittaa sen sijaan käyttöön nimettyjä viikonpäiviä.

Viikonpäivien hahmotuksessa tapahtunut muutos on kulttuurissa syvällinen. Entisaikoina arjen ja pyhän vastakohta on ollut vahva ja ilmennyt monin tavoin. Työelämän ja elämäntavan muutokset Suomessa ovat hämärtäneet eroa, jolloin arjen ohella myös pyhän merkitys on muuttunut. Onkohan muissa kielissä ja kulttuureissa tapahtunut vastaavia muutoksia?

Erkki Salo
Lempäälä

Vastaus: On totta, että pyhän ja arjen rajat ovat hämärtyneet pitkän viikonlopun myötä. Ristiriitatilanteita syntyy, kun toinen osapuoli laskee lauantain arkipäiväksi ja toinen ei. Kuten kirjoittajakin toteaa, esimerkiksi aukioloajoista, päivystyksistä ym. puhuttaessa on syytä aina ilmoittaa, mistä päivistä on kyse (ma–pe; la–su). Vaikkapa virastojen (joiden yleisesti tiedetään noudattavan viisipäiväistä työviikkoa) viestinnässä sanan arki käyttäminen aukioloajoista puhuttaessa on kuitenkin mahdollista; myös sana työpäivä sopii yhteyksissä, joissa tulkinta on yksiselitteinen. Sopimusteksteissä käytetyt käsitteet pitää luonnollisesti määritellä. Millään mahtikäskyllä ei voida palauttaa entistä maailmaa selkeine rajoineen, mutta ei liioin ole syytä luopua sanoista arki ja pyhä, jotka muodostavat käsiteparin. Selvyyden vuoksihan voidaan käyttää myös ilmauksia arki ja viikonloppu.

Arki-sanan merkitys on siis selvästi muuttumassa. Arkipäivän nykyinen sanakirjaselite ’muu kuin pyhä- tai juhlapäivä’ tarvitsee ilmeisesti rinnalleen täydennyksen ’muu viikonpäivä kuin lauantai tai sunnuntai’.

Ainakin ruotsin kielessä on tapahtunut samanlainen muutos, niin että arkipäivä tarkoittaa viikon viittä työpäivää: vardag = måndag–fredag. Viikonloppua sanotaan usein pyhäksi (helg), mutta lauantai ei ole pyhäpäivä (helgdag). Ruotsissa on myös käsite ’arkilauantai’(helgfri lördag). Siis myös ruotsissa joudutaan usein käyttämään kolmijakoa arki, pyhä ja lauantai.

Riitta Eronen