Anagrammi, palindromi ja sananmuunnos

Anagrammi

Anagrammi on kielileikki, jossa sanan tai pitemmän ilmauksen kirjainten järjestystä muuntelemalla muodostetaan uusia ilmauksia. Nimityksen pohjana on kreikan ana´-gramma ’vaihtokirjain’. Suomeksi on anagrammi-asun ohella käytetty myös alkukieltä lähempänä olevaa nimitystä anagramma; tavallisempi on kumminkin anagrammi.

Anagrammeja voi muodostaa mistä kielen ilmauksista tahansa, mutta erityisen usein niitä muodostetaan nimistä. Ruotsalaisen dekkarikirjailijan Maria Langin teoksissa esiintyy kirjailijan alter ego, kirjailija Almi Graan, anagrammi nimestä Maria Lang. Kiintoisa anagrammisalanimi taas on iskelmärunoilijanimimerkki Orvokki Itä: se on anagrammi nimestä Toivo Kärki, mutta salanimen taakse ei kätkeydykään säveltäjä Kärki vaan Reino Helismaa.

Aina eivät henkilönnimistä muodostetut anagrammit ole muodoltaan nimiä. Tätä tyyppiä edustavat mm. nämä Internetistä osoitteesta http://www.co.jyu.fi/~np/anagrams.html (Niilo Paasivirran kotisivut) poimitut: rento ja lahna (Tarja Halonen) keuhkokalvorakenne (Urho Kaleva Kekkonen), ilmeinen näätäjatke (Anneli Jäätteenmäki), öisin unialtis (Sauli Niinistö), tuo somalineiti (Sulo Aittoniemi), vitsa ulos (Satu Silvo).

Palindromi

Uuden sivistyssanakirjan määritelmän mukaan palindromi on ’sana, jolla takaperin luettuna on toinen tai sama merkitys kuin oikeinpäin luettuna; tähän seikkaan perustuva sana-arvoitus’. Sanan lähtökohtana on kreikan pali´ndromos ’taaksepäin juokseva’. Tunnetuin suomen kielen palindromisana on varmaan saippuakauppias, jota on väitetty maailman pisimmäksikin palindromisanaksi. Se edustaa tyyppiä, jossa ilmaus on sama kummastakin päästä luettuna; eri merkitys taas on sellaisilla palindromisanoilla kuin oiva—avio, sato—otas.

Usein palindromit ovat vallankin nykyisin pitempiä kuin yksisanaisia ilmauksia. Jo klassinen innostunut sonni on tämmöinen, ja hyvinkin pitkiä palindromi-ilmauksia on onnistuttu laatimaan. Erityisen tunnetuksi ovat tulleet Alivaltiosihteeri-radio-ohjelman ”viralliset” palindromit. Alivaltiosihteerin palindromeja ovat mm. nämä:

Tunnettu on myös Simo Frangénin ja Pasi Heikuran palindromirunokirja Retki — dikter (1991).

Sananmuunnokset ja siansaksa

Sananmuunnoksissa vierekkäisten tai lähekkäisten sanojen alut vaihtuvat: leikkikalut—kaikki lelut, kahvipannu—pahvikannu. Tähän kielileikkiin on kiinnittänyt huomiota jo suomen kielen tutkija Heikki Ojansuu (1873—1923) vuonna 1916 ilmestyneessä kirjassaan Suomen kielen tutkimuksen työmaalta I. Hän kertoo siinä (s. 22) pikkupoikien kääntökielileikeistä, esimerkkeinään Pietari Suuri ja muka tieteellinen kasvinnimi patela vesca (vrt. Fragaria vesca). Ojansuu jättää häveliäästi sanomatta näiden kielileikkien tulokset, jotka ovat suutari pieri ja vetelä paska. Näistä Ojansuun esimerkeistä jo näkyy se, että ns. sananmuunnokset — kuten näiden kääntökielileikkien nyttemmin varsin vakiintunut nimitys kuuluu — ovat useimmiten aihepiiriltään niinsanotusti tuhmia.

Anagrammit ja palindromit ovat sanojen kirjainasuun perustuvaa kielileikkiä. Sananmuunnokset taas ovat äänneopin ilmiöitä, mikä näkyy mm. Ojansuun patela vesca -ilmauksesta: muunnoksessa sanaparin ensimmäisestä jäsenestä tulee suomen vokaalisointusäännön mukaisesti vetelä, ei mekaanisesti ”vetela”.

Kielitieteellisissä yhteyksissä on sananmuunnoksia käsitelty myöhemminkin: Jouko Seppäsen artikkeli Sananmuodostus leikki- ja salakielissä on julkaistu 1981, ja Raimo Anttila taas on laatinut kielitieteelliseen Virittäjä-lehteen vuonna 1989 lehden historian ehkä hauskimman artikkelin Sananmuunnoksista ja spoonerismeista — ”Pietari suuri hattunsa polki”.

Anttila tuo esiin mm. sen, että kaikista sanapareista ei voi sananmuunnoksia muodostaa. Tällainen on esimerkiksi suora lauta: siitä johduttaisiin asuun laara suuta, josta ei enää päästäkään takaisin alkuperäiseen sanapariin, vaan ilmaukseen suura laata. (Toinen mahdollisuus ”laora suuta” ei sekään palautuisi alkuperäiseen ja sisältäisi vielä yleiskielessä mahdottoman ao-diftongin.) Seppänen ja Anttila ovat myös huomanneet, että tunnettu Pietari Suuri on sananmuunnoksena virheellinen: siitä pitäisi oikeastaan tulla suotari piiri.

Sananmuunnokset ovat kielihuumorina varsin suosittuja. Laajalti tunnettu on muunnoksia vilisevä kertomus ”Olli Kujasen murheelliset seikkailut”. Suosittu sananmuunnoshuumorin muoto ovat ruokalistat, joihin sisältyy mm. silliä ja kurkkua, Lillin kuhaa, Vikbergin kuttua, hinkattua ruohoa, Jollaksen yrttiä, piimän lallua, herbaa kylmässä, pennuille Jaffaa, Vihtorin lettuja ja viskilättyjä; nämä esimerkit ovat Anttilan artikkelista s. 376.

Sananmuunnosten periaatetta voi soveltaa myös yhtämittaiseen puheeseen. Heikki Ojansuu on käsitellyt tätä Suomen salakielistä kertovassa Virittäjän-artikkelissaan jo vuonna 1907. Tämmöistä puheentapaa nimitetään hänen mukaansa Itä-Suomessa mutta muuallakin siansaksaksi. ”Laiska hevonen veti suolakuormaa järven sivuitse” on siansaksaksi Heiska Lavonen keti verran kuolasuormaa sirven jävyitse. Lapinlahdella tällaisen kielen nimenä on Ojansuun mukaan rentu: Raskolaisella ehoja on, vailla muin ratavata (= tavarata), kottaria tymiöitä, kuull’ ei ninniätä. Tässä esimerkissä tosin ei ihan kaikkia sanoja ole käännetty, ja yhtä parittomaksi jäänyttä sanaa on muuten väännetty.

Samaan kuin siansaksa pohjautuvat monet Ojansuun artikkelissaan mainitsemat sala- tai leikkikielet, joissa jokaisesta sanasta muodostetaan jäljessä tulevan liitesanan kanssa sananmuunnos. Tällaisia ovat kontinkieli (konamintti koinsöntti kokokontti komenanontti) ja saman periaatteen mukaan muodostettavat risakieli, punkakieli, raappakieli ja lekkerikieli.

Lähteet

Anttila, Raimo 1989: Sananmuunnoksista ja spoonerismeista — ”Pietari suuri hattunsa polki. — Vir. 93 s. 370—379.

Ojansuu, Heikki 1907: Suomen salakielistä. — Vir. 11 s. 30—42.

Ojansuu, Heikki 1916: Sopimattomien sanojen kiertelyä. — Suomen kielen tutkimuksen työmaalta: sarja esitelmiä. I. K. J. Gummerus osakeyhtiö, Jyväskylä.

Seppänen, Jouko 1981: Sananmuodostus leikki- ja salakielissä. — Sananmuodostuksen ongelmia: seminaari Seilissä 3.—4.9.1981. Suomen kielitieteellisen yhdistyksen julkaisuja 7. Turku.

Uusi sivistyssanakirja 1968. Toimittanut Annukka Aikio. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Vir. = Virittäjä. Kotikielen Seuran aikakauslehti. Helsinki.