Älä paru, älä kiru!
Artikkeli 2/1990

Riitta Eronen

Älä paru, älä kiru!

Kielemme leimallisimpiin ominaisuuksiin kuuluu astevaihtelu. Yksinäiskonsonantit t, p ja k voivat edustaa sekä vahvaa että heikkoa astetta. Ne ovat heikkoasteisia vaihdellessaan geminaattojen tt, pp ja kk kanssa. Tämä ei juuri tuota hankaluuksia, taivutamme sujuvasti tyttö : tytön, nuppu : nupun, kukka: kukan ja niin edelleen. Mutta kun t, p ja k edustavatkin vahvaa astetta, törmätään sekä taivutus- että oikeinkirjoitusongelmiin. Vahvan asteen t:n heikko vastine on d (katu : kadun) ja p:n v (sopu : sovun). Esimerkiksi evätä-verbin v edustaa heikkoa astetta, joten vahva-asteisissa muodoissa on p, siis esimerkiksi epään ja epäsi – sana siis taipuu samoin kuin levätä. Hankaliin p:n ja v:n astevaihtelutapauksiin kuuluu myös sana ryväs, josta Esko Koivusalo kirjoittaa artikkelissa ”Tulivatko aamulehdet yhtenä ryppäänä?” (Kielikello 2/1990).

Eniten vaikeuksia tuottavat kuitenkin k:n heikkoasteiset vastineet, joissa on myös eniten kirjavuutta. Tavallisesti k vaihtelee kadon kanssa, eli heikossa asteessa k:lla ei ole vastinetta lainkaan (pako : paon, hakea : haen). Kadon takia saattaa kolme samaa vokaalia joutua rinnakkain, ja silloin tarvitaan kirjoitukseen tavurajalle heittomerkiksi (vaaka : vaa’an). Samoin tarvitaan heittomerkki, kun kaksi eri tavuun kuuluvaa samaa vokaalia joutuu vierekkäin, siis esimerkiksi reikä-sanan monikon inessiivi kirjoitetaan rei’issä. Missään reikä-sanan taivutusmuodossa tai johdoksessa ei ole j:tä, ei siis ”reijitetä” korvia vaan rei’itetään. Joskus tosin myös j voi edustaa k:n heikkoa astetta, mutta vain tietyssä äänneympäristössä e:n yhteydessä (haljeta : halkeaa). Vielä harvemmin heikossa asteessa k:n vastineena on v (suku : suvun; sen sijaan ruokoa kasvava alue on ruoikko, ei ”ruovikko”). Äänneyhtymässä hk esiintyy sekä vaihtelua että vaihtelemattomuutta. Voi puhua nahasta tai nahkasta, toisaalta kuitenkin vain pihkasta. Vain harvoin heikkoasteisissa muodoissa esiintyvää kirkua-verbiä sopii tarpeen tullen taivuttaa kuten sanaa parkua, eli yhtä hyvin kuin voidaan sanoa älä paru voidaan sanoa myös älä kiru.

Riitta Eronen