Kielikuvien salakarikoista puhumiseen liittyy jo sinänsä kielikuva, vertaus, jossa puhuja tai kirjoittaja ajatellaan vesillä liikkujaksi, jonka tulee valppaana ohjata purttaan kiviä ja kareja väistellen. Kielikuvat ovat ikään kuin poikkeamaan houkuttelevia saaria. Hyvä purjehtija tuntee niin saaret kuin niihin mahdollisesti liittyvät karikotkin.

Juhani Peltonen kertoo Ritva Haavikon toimittamassa teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet saaneensa Elmo-romaanin idean katsellessaan televisiota, jossa ”rehellisen näköinen, asiaansa pyhästi uskova urheilutoimittaja lausui silmiin katsoen kuvaruudusta suurinpiirtein seuraavanlaisesti: ’Rinteille ja rotkoihin on jälleen keräytynyt täysi huone. Kymmenettuhannet ihmismuurahaiset muodostavat värikkään rypäleen.’ Ajattelin: mitä se oikein sanoi? Täysi huone ... ihmismuurahaiset ... värikäs rypäle ... Kunnes oivalsin: tämän täytyy koskea Elmoa.”

Peltoselle oivalluksen tuottanut urheilutoimittaja ei suinkaan ole mikään yksinäinen poikkeus. Kielikuviin kritiikittömästi ihastuneita toimittajia, kirjoittajia, juhlapuhujia ja monia muita sanan käyttäjiä on tässä maassa — kielikuvaa käyttääkseni — pilvin pimein.

Kielikuvien yhdistely

Erään romaanin suomentaja kirjoittaa: ”Olin nyt joutunut kasvotusten ajan hampaan kanssa, joka nakertelee ihmisen henkistä voimaa.” En tiedä, mitä alkuperäistekstissä on, mutta jos huomaa olevansa hampaan kanssa kasvotusten, pitäisi hälytyskellojen jo soida. Suomennoshan tuo mieleen klassisen esimerkin juhlapuheen fraasikimpusta: ”Ajan rautainen hammas, joka kuivaa kaikki kyyneleet, on kasvattava ruohon näidenkin haavojen ylle.”

Kielikuvien yhdistäminen on aina vaarallista ja tuottaa usein tahatonta komiikkaa. Tästä esimerkkinä on erään yhtiön hallituksen puheenjohtajan lausunto kolmen yhtiön fuusiosta televisiouutisten haastattelussa: ”Samassa veneessä työskenteleminen panee puhaltamaan yhteiseen [!] hiileen.” Lausunnossa menivät samassa veneessä oleminen ja yhteen hiileen puhaltaminen pahasti sekaisin.

Samanlaiseen kömpelyyteen syyllistyi myös se radion toimittaja, jonka mukaan ”lapsenkengissä ollut ammattiyhdistysliike Ahvenanmaalla on saanut lisää tuulta purjeisiinsa”.

Suuren päivälehden urheilutoimittaja kirjoitti: ”Soulin kisoissa KOK:n valvontapartio onnistui dopingin jäljittämisessä ihan kiitettävästi. Se paljasti jäävuoren huipun (Ben Johnson) ja iski haravansa myös ruohonjuuritasolle. Bulgarian painonnostajille kisat oli täydellinen Ganossan [!] matka.” Siinä menivät jäävuoren huiput ja ruohonjuuritasot suloisesti sekaisin, ja samalla unohtui se, että Canossan-matka ei tarkoita epäonnistunutta matkaa vaan anteeksipyyntö- ja katumusmatkaa.

Urheilutoimittajan kynästä on myös seuraava näyte: ”Kympin ilme saattaa kuitenkin tulla kovemmaksi, kun naiset ovat hyväksyneet juoksun kätilöiksi miehet. Kun Naisten Kympin ylin valvoja on Ilkka Kanerva, syntyy mielikuva, että Casanova olisi pantu kaalimaan vahdiksi?” Viimeinen kielikuva on pilattu panemalla pukin tilalle Casanova kaalimaata vartioimaan.

TV:n urheiluselostaja kertoi edellispäivänä käydystä nuorten jalkapallomaaottelusta, joka viime hetkillä kääntyi suomalaisten tappioksi, ja sanoi: ”Toivotaan, että tässä ottelussa Israel ei pääse rokottamaan kylmää suihkua suomalaisten niskaan.” Tässäkin olisi riittänyt joko urheilutoimittajien muotisana ”rokottaminen” tai kylmän suihkun antaminen.

Seuraava sitaatti on itäsuomalaisesta paikallislehdestä: ”Vuoksenniska on jäänyt lapsenkengän asemaan pääkirjastoon ja Imatrankosken kirjastoon nähden – – .” Kirjoittajan mielessä on ehkä ollut kaksi sanontaa: ”olla lapsenkengissä” ja ”jäädä lapsipuolen asemaan”. Lopputuloksena on hassunkurinen sekamuoto.

Seuraava kielikuvakukkanen on erään lääkärin laatiman yleisönosastokirjoituksen loppukliimaksi: ”Varokaa aatetta, joka hautoo tuhon siemeniä povellaan!” — Lukijan on vaikea kuvitella aatetta, jolla olisi povi. Lisäksi tämä aate hautoisi povellaan — siemeniä! Kirjoittaja on ehkä yrittänyt yhdistää useita fraaseja, sellaisia kuin ”elättää käärmettä povellaan”, ”kylvää tuhon siemeniä”, ”hautoa jotakin ajatusta” tms.

Toinen lehti yritti kiinnittää lukijoiden huomiota neljän palstan otsikolla ”Karhu sinetöi Salohovin kuokkimaa sarkaa”. Kyse on taiteilijan hitsaamasta karhuveistoksesta, mutta saran sinetöinti on jotakin käsittämätöntä.

Suuren päivälehden toimittaja kirjoitti terrori-iskujen vaikutuksesta: ”Joka tapauksessa tässä on lumipallo, joka lähtiessään vyörymään saattaa lyödä todella lujan naulan lentomatkailun kirstuun.” Kirstua naulaava lumipallo kilvoittelee käsittämättömyydessä tasaveroisesti edellisen esimerkin kanssa.

Radion ja television urheiluselostajat joutuvat työssään usein tilanteisiin, joissa on pakko improvisoida. Ei olekaan mikään ihme, vaikka jossakin selostuksessa käykin niin, että ”voittajan käsi kohoaa salkoon” tai tulee sanotuksi jotain muuta yhtä merkillistä. Toivoisi kuitenkin, että päivälehtien urheilutoimittajilla olisi hiukan enemmän aikaa miettiä sanojaan, etteivät kirjoittaisi kuten jääpalloilun Suomen mestaruutta ennustellut toimittaja: ”Varottava sormi sanokoon kuitenkin, älkäämme nuolaisko ennen kuin tipahtaa”. Jos sormi osaisi puhua, se varmaan varoittaisi myös kielikuvien tolkuttomasta yhdistelystä.

Konkreettisen tulkinnan mahdollisuus

Toisinaan kielikuva liittyy tekstin aihepiiriin sillä tavoin, että lukija voikin ottaa sen konkreettisena. Tällaisissa tapauksissa kuva joko sopii aihepiiriin kovin hyvin – liiankin hyvin – tai on sen kanssa jollain tavoin ristiriidassa. Joitakin esimerkkejä:

”Viitaten toimittaja Matti Torvisen artikkeliin, jossa Mulari syyttää Suomen Nopeuslaskuliitto ry:tä lajin täydellisestä alamäestä – –.” Tähän voisi lisätä, että monien mielestä alamäki on nopeuslaskulle suorastaan elinehto.

Muuan päivälehti otsikoi: ”Pallokentän tekonurmi vieraiden hampaissa”. Hampaissa oleminen tarkoittaa tietenkin kovan arvostelun kohteeksi joutumista, mutta otsikon lukijalle voi yhtä hyvin tulla mieleen konkreettinen kuva vaikkapa tekonurmelle kaatuneesta jalkapalloilijasta, joka yrittää kiskoa muovikuituja hampaistaan.

”Polttohautaus ei sytytä suomalaisia” (otsikko suuressa päivälehdessä). Konkreettinen sytyttämisen ajatus tulee tässäkin helposti mieleen, vaikka kysymys on tietenkin kiinnostuksen herättämisestä, innostamisesta. Varsinainen artikkeli alkaakin: ”Polttohautaus ei ole yleistynyt Suomessa yhtä nopeasti kuin esimerkiksi Ruotsissa.”

Jos urheilu-uutisen otsikkona on ”Muutama 90 metrin heittäjä on jäämässä Moskovan koneesta rannalle”, lukija alkaa kenties pohtia, onko tarkoituksena viedä urheilijoita Moskovaan lentokoneella vai laivalla. Samalla tavoin sekava on otsikko ”Lentoreitti Joensuusta Petroskoihin myötätuulessa”. Vaarana on se, että joku voi ymmärtää myötätuulen aivan konkreettisesti. Samanlainen vaara kätkeytyy myös seuraavaan otsikkoon: ”Japan Airlines pyristelee nousuun kustannussäästöillä”. Lentoyhtiöstä puhuttaessa nousuun pyristely saatetaan ottaa kirjaimellisesti.

Erään suomalaisyrityksen Virossa teettämää halpatuotantoa käsittelevän artikkelin laatija kirjoittaa: ”Pukk koskee hartioitaan ja ranteitaan. Salin lemusta hänellä ei enää ole hajuakaan, sillä kaikkeen tottuu.” Haju tarkoittaa tässä ’hämärää käsitystä, aavistusta’, mutta lemu-sanan yhteyteen se ei oikein sovi. Seuraavassa virkkeessä syntyy samanlainen hupaisa tilanne, kun nimi-substantiivin yhteyteen on pantu adverbi nimeksi, joka tarkoittaa ’mitättömän vähän, tuskin lainkaan’: ”Jotkut harvat kartat ovat vielä konseptiasteella, eivätkä sisällä nimiäkään kuin nimeksi.”

Muuan päivälehti käsittelee Suomen varsin tiukkaa aselakia ja sanoo uudesta mm. näin: ”Tuleva uusi aselaki ei muuta käytäntöä löysemmäksi, mutta vähentää paperisotaa – –.”

Päivälehdistä ovat peräisin myös seuraavat huvittavia sivumielteitä herättävät lainaukset: ”Poliittisesti tulehtunein kysymys oli vierailun aikana myös käytännössä keskeinen, sillä sukellusveneet palasivat pintaan toistuvasti suljetuissa neuvotteluissa ja lehdistötilaisuuksissa.” ”Hirvet vaanivat teiden varsilla autoilijoita” (otsikko). Liikennelaulun mukaan ”vaara vaanii aina tiellä”, mutta silti mielikuva autoilijoita tienpenkalla vaanivista hirvistä tekee otsikosta vähintäänkin hymyilyttävän. ”Malmin pakolaiskeskuksessa samassa solussa asuu kaukomailta tulleita pakolaisia. Supisuomalainen Repo ei tähän joukkoon istu.” Joukkoon istumisella tarkoitetaan tässä aivan ilmeisesti ’sopimista, luontumista’, mutta konkreettinen tulkintakaan ei tunnu mahdottomalta.

Myös Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palstalla on usein esitelty kielikuvaesimerkkejä, jotka konkreettisen tulkinnan mahdollisuus tekee koomisiksi. Pari näytettä: ”Lääkärikunnan ja siivoojien väliin ei jäänyt ainoatakaan jalkaparia, josta olisi jäänyt huono maku suuhun.” ”Reima Salosen mukaan urheiluun liittyvä tietomäärä on muuttunut olennaisesti. Itse hän joutui oppimaan kaiken, syömäänkin, kantapään kautta.”

Konkreettinen tulkinta voi synnyttää myös hupaisia ristiriitoja, mistä todisteena olkoon seuraava esimerkki: ”McLeod lähti juoksuun nukkumatta silmällistäkään edellisenä yönä: perheen esikoinen näki nimittäin päivänvalon lauantaiyönä.” Huolellisempi toimittaja olisi välttänyt koomisen ristiriidan korvaamalla päivänvalon näkemisen vaikkapa yksinkertaisesti syntymisellä.

Joskus voi kielikuvan ja konkreettisen tilanteen yhdistäminen olla tarkoituksellistakin, kuten luultavasti otsikoissa ”Vanhat purjelaivat pysyvät pinnalla” ja ”Savustetaanko tupakoitsijat työelämästä?”. Samoin on epäilemättä myös virkkeessä ”Kalastajien lähetystön rysä veti Helsingissä kuitenkin vesiperän”. Tahallinen on – toivottavasti – myös erään toimittajan kuvaus urheilujoukkueiden marssimisesta talviolympialaisten avajaisissa: ”Tuskin kukaan marssi tahdissa, muttei se tahtia haitannut.”

Raskaimmin karahtavat karille ne kielikuvat, joiden käyttäjät tuijottavat fraasiinsa niin innokkaasti, etteivät näe sen ja todellisuuden välille syntyvää ristiriitaa. Pari esimerkkiä: ”Jos Aleksis Kivi eläisi, kääntyisi hän varmasti haudassaan.” ”Tädin hautajaiskutsu olikin ensimmäinen elonmerkki häneltä 30 vuoteen.”

Epätarkka fraasi

Fraasi menettää usein merkityksensä, jos sitä käytetään epätarkasti, summittaisesti. Seuraavan esimerkin olen pannut muistiin eräästä radio-ohjelmasta: ”Ja siinä [suuressa tehdassalissa Boråsissa] istuttiin kuin sillit sardiinipurkissa.” Jäin miettimään, mitä tekemistä silleillä oli sardiinipurkissa ja kuinkahan ne yleensä istuvat ja miten sitten ahtaassa sardiinipurkissa.

Kun jo hiukan syrjässä ollut Arto Koivisto voitti 34-vuotiaana veteraanina Suomen mestaruuden hiihdossa, otsikoi toimittaja pakinansa: ”Kadonnut lammas iski”. Jos kirjoittaja olisi lukenut huolellisesti Seitsemän veljestään, hän tietäisi, että ”lammas on laakea eläin, ei hän puske eikä potki”, tuskinpa siis iskeekään. Raamatusta peräisin oleva kadonneen lampaan kuva on joutunut ympäristöön, johon se ei alkuunkaan sovi. Liian erilaisten aineksien yhdistäminen on tuomittu epäonnistumaan.

”Yhdysvaltain talouden kasvuvauhti laimenee” (otsikko). Vauhti voi hiljetä tai hidastua mutta ei laimentua.

”Tammerkosken vesi virtaa harakoille” (otsikko). Otsikon tekijän mielessä on selvästikin ollut lämmön meneminen harakoille, siis hukkaan. Jonkin verran virke olisi ehkä parantunut, jos harakat olisi korvattu jollakin vedessä paremmin viihtyvällä lintulajilla, esimerkiksi sorsilla.

”Uudelle yrittäjälle tulee heti jäitä hattuun huonosta markkinatilanteesta.” Huonossa markkinatilanteessa voi tulla vaikkapa ”lunta tupaan” mutta ei ”jäitä hattuun”. Jäitä ”pannaan hattuun” tarkoituksellisesti tilanteen rauhoittamiseksi.

”En ihan heittäisi toivoa kaivoon” (TV). Puhujan mielessä on kangastellut kielikuva ”heittää kirves kaivoon”, mikä tarkoittaa ’toivosta luopumista’.

Muuan ministeri vastasi kansanedustajan kysymykseen eduskunnan kyselytunnilla: ”Niillä alueilla, jotka ovat maanpuolustuksellisesti erittäin tärkeitä, katsotaan supistuksia erittäin kevyellä kädellä.”

Tunnettu suomenruotsalainen kirjailija kirjoittaa: ”Toinen kuva on synkeä, siinä on roistoja lammasten vaatteissa.” Kielikuva on jäänyt vajaaksi: mielessä on tietenkin ollut sanonta ”susi lammasten (t. lampaan) vaatteissa”.

Erään kansatieteen opiskelijan harjoitusaineesta olen poiminut esimerkin: ”Seuraavan kerran muistomerkki rikkoi uutiskynnyksen, kun presidentti Kekkosen tulo paljastustilaisuuteen varmistui joulukuussa 1977.” Uutiskynnys pyritään ylittämään, ei särkemään. Itse muistomerkki saattaa olla liiankin konkreettinen uutiskynnystä ylittämään, joten luontevampaa olisi puhua esimerkiksi muistomerkkiasiasta tai -hankkeesta.

”Espanjassa ammatikseen palloileva Lea Hakala oli [koripallo-ottelun] alussa unilukkarin perikuva. Toisen jakson puolivälin jälkipuoliskolla Hakala havahtui ja aloitti yhden naisen näytöksen.” Tässä urheilu-uutisesta lainatussa kappaleessa olisi yhtä jos toistakin parannettavaa, mutta kiinnitän huomiota vain siihen, että unilukkarin tehtävään ei aikoinaan suinkaan kuulunut nukkuminen vaan päinvastoin: kirkossa nukkuvien herättäminen.

Hankalassa tilanteessa, pinteessä olevasta voidaan sanoa, että hän on ”joutunut liemeen”. Jos taas pesäpallo-ottelua selostava toimittaja kirjoittaa, että ”voitto näytti jo luisuvan Vaasalle, sillä kuolleita oli kaksi, kun Rauno Mäntysalo ajotilanteessa astui liemeen”, lukija ottaa ”liemeen astumisen” konkreettisena tapahtumana ja toivoo tietenkin, ettei liukastuminen aiheuttanut ainakaan vakavaa loukkaantumista. Ilmeisesti ei aiheuttanutkaan, koskapa teksti jatkuu: ”Läpilyönti kakkospuolelta tuotti tasoituksen.”

Eläkkeelle siirtynyttä suomen kielen professoria haastattelemassa käynyt toimittaja kertoi professorin jatkavan entiseen tapaansa tutkimuksiaan, sillä ”minnepä kirahvi pääsisi raidoistaan”. Toimittajan papereissa olivat kirahvit ja seeprat tainneet sekoittua. Sanonnan esikuva on ilmeisesti Raamatusta: ”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään?” (Jer. 13:23).

Fraasi liian abstraktissa yhteydessä

Eräässä päivälehdessä oli otsikko ”Lapsikuolleisuus kylvää satoaan kehitysmaissa”. Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota vain siihen, että kylväjäksi on pantu lapsikuolleisuus. Kylväjän olisi ehdottomasti oltava konkreettisempi. Samoin niittäjän tai sadonkorjaajan – joita tässä on ilmeisesti ajateltukin – tulisi olla konkreettisempia kuin kuolleisuus. Kuolema iänikuisine viikatteineen kävisi kyllä.

Samantapainen ongelma on seuraavassakin esimerkissä: ”Yhdysvaltain lehdistö on sekoittanut kaksi Afrikan valtiota keskenään ja onnistunut närkästyttämään molempien hallitukset sekä aiheuttamaan harmaita hiuksia Ronald Reaganin hallitukselle”. Harmaita hiuksia voi tuottaa hallituksen ministereille, mutta itse hallitusta tuskin ajatellaan ihmishahmoiseksi olennoksi, jolla on hiuksetkin.

Polku, tie tai taival voi olla kivinen, mutta matka on hiukan liian abstrakti ollakseen kivinen. Seuraava päivälehden pääkirjoituksen lainaus tuntuukin jossain määrin epätarkalta: ”Matka kohti enemmistövaltaa on parhaimmillaankin kivinen – – .”

Toisen fraasin tai idiomin läheisyys

Joidenkin sanontojen käyttöalaa rajoittaa toinen sanonta. Hyvä esimerkki tästä on takavuosien mainoslause ”Päättäkää päivänne Katriina-kahvilla!” Mainos olisi ihan hyvä, ellei ”päättää päivänsä” tarkoittaisi myös itsensä murhaamista.

Toinen esimerkkini on elävästä elämästä. Kaksi espoolaisrouvaa keskusteli liikakiloistaan. Toisen valiteltua ensin omia paino-ongelmiaan toinen yritti panna vielä paremmaksi: ”Katsos minua sitten! Persettäkin on vaikka toisille jakaa!” Jollakin voi olla esimerkiksi omaisuutta tai murheita vaikka muille jakaa, mutta repliikin tekee koomiseksi se, että on olemassa arkikielinen ilmaus ”jakaa persettä”, mikä tarkoittaa huoraamista.

”Helsingin tulli nappasi viinaa ja tupakkaa satamassa” (otsikko). Tekstistä selviää, että kyse on takavarikoinnista, vaikka viinan nappaaminen viekin helposti ajatukset aivan toisenlaiseen tilanteeseen.

Fraasien lähteet

Fraseologiaa syntyy lähes kaikilta aloilta. Eniten virheitä tehdään kuitenkin haettaessa fraaseja sellaisilta aloilta, joita ei oikein tunneta. Tämän kirjoituksen alussa vahvasti esillä olleen merenkulun lisäksi antoisiin alueisiin kuuluu myös maatalous. Valitettavasti tämäkin aihepiiri alkaa olla urbaanistuneelle suomalaiselle epävarmaa ja riskialtista aluetta, ja pohjakosketuksia tulee.

Epäonnistuneita kielikuvia on erityisen runsaasti otsikoissa. Nehän tehdään usein viime hetkellä kovassa kiireessä. Otsikosta on peräisin myös seuraava näyte: ”Lapsikuolleisuus kylvää satoaan kehitysmaissa”. Tätä esimerkkiä arvostelin jo edellä siitä, että kuolleisuus on liian abstrakti kylväjäksi. Toinen seikka, johon vähänkin maataloutta tunteva lukija kiinnittää huomiota, on se, että satoa korjataan – ei kylvetä. Sama heikkous on seuraavassakin esimerkissä: ”Irak on pyrkinyt lisäämään kotimaista viljantuotantoaan taloussaarron aikana, mutta ennusteet piakkoin kylvettävästä sadosta eivät lupaa suurtakaan helpotusta.”

Maanviljelyskulttuurista vieraantuminen näkyy myös seuraavasta suuren päivälehden pääkirjoituksen otsikosta: ”Siemen versoaa”. Kysymys on kuvaannollisesta kasvamisesta, joten voisi puhua vaikkapa siemenen itämisestä tai taimen versomisesta. Epälooginen vertaus pilaa myös seuraavan otsikon: ”Halla rokottaa kevätviljaa”.

Urheilusta ammennetaan niin ikään mitä moninaisimpia idiomeja ja fraaseja lähtöviivasta maalisuoraan asti. Sieltä ovat peräisin mm. kehä, tyrmätä, kampittaa, selkävoitto, huti, otella, painia (jopa poliittinen mutapaini), kiriä, rinnanmitta, kalkkiviivat, musta hevonen, askelmerkki, ylittää rima, nostaa rima liian korkealle, laskea (tai mennä) maitohapoille, suorittaa viestinvaihto, pohjanoteeraus, limbo, pattitilanne, osua maalitauluun, nollata tilanne, avata latua jne. Näitäkin käytettäessä on otettava huomioon sekä yhteydet että tyylilajin asettamat vaatimukset. Pari esimerkkiä epäonnistumisesta: ”Rauman sukellusvene lähtökuopissaan” (otsikko). Aiemmin jo esillä olleessa taiteilija Salohovia käsittelevässä artikkelissa on myös epäonnistunut urheiluaiheinen vertaus: ”– – toistaiseksi ei ole Salohovin eläinten kanssa kyennyt yksikään painimaan samassa sarjassa”.

Lopuksi

Puheenvuoroni tarkoituksena ei suinkaan ole vastustaa kielikuvien käyttelyä – päinvastoin: onnistunut kuva ryydittää esitystä ja on ilo niin silmälle kuin korvallekin. Kohtuus on kuitenkin hyvä tässäkin. Liiallinen kielikuvien käyttö tuo tekstiin helposti keinotekoisen, kliseemäisen sävyn. Samoin on muistettava, että mitä kuluneempia kielikuvia käytetään, sitä pateettisemmalta vaikuttaa lopputulos.

Kielikuvia käytettäessä on varottava kuvien summittaista yhdistelyä, jottei synnytettäisi koomisia assosiaatioita tai sekamelskaa. Samoin kannattaa välttää sijoittamasta kielikuvaa yhteyteen, jossa se voidaankin ymmärtää konkreettisena eikä kielikuvana, kuten oli tarkoitus. Omat vaaransa on myös epätarkoissa fraaseissa, koska ne voivat vääristää ajatusta ja jopa kääntää sen päälaelleen. Fraaseja ei myöskään pitäisi muuntaa sillä tavoin, että niihin sisältyvistä konkreettisista sanoista tehdään abstraktisia. Kuva voi särkyä, jos kuolemasta tehdään kuolleisuus tai polusta matka. Joskus sinänsä käyttökelpoisen fraasin käyttömahdollisuuksia voi määrätapauksissa rajoittaa toisen fraasin tai idiomin läheisyys.