”Toimituksellista kirjoittelua seudullisesta lipusta” – llinen-johtimiset adjektiivit ja niiden käyttö
Artikkeli 1/1979

Päivi Rintala

”Toimituksellista kirjoittelua seudullisesta lipusta” – llinen-johtimiset adjektiivit ja niiden käyttö

Etenkin suunnittelun ja hallinnon kielessä on ruvettu viime aikoina käyttämään tilapäisiä llinen-adjektiiveja niin runsaasti, että maallikon on joskus vaikea ymmärtää, miten niiden varaan rakentuva teksti on tulkittava. Suomen Akatemian vanhempi tutkija, filosofian tohtori Päivi Rintala tekee kirjoituksessaan selkoa llinen-johdosten vakiintuneista ja tilapäisistä käyttötavoista. Ajankohtaisia kielenkäytön ohjeita on erityisesti luvussa ”Väljäkäyttöisyyden vaarat”. Myös loppuponnet on syytä lukea.

Johdin llinen on kielemme runsaskäyttöisimpiä sananmuodostusaineksia. Ensisijaisesti se on adjektiivinjohdin, jolla substantiiveista muodostetaan adjektiiveja (rauha → rauhallinen). On myös llinen-johtimisia substantiiveja, monet niistä adjektiiveista substantiiveiksi siirtyneitä. Vakiintuneita llinen-johtimisia substantiiveja ovat esim. päivällinen, illallinen ja ehtoollinen, talollinen, tilallinen, velallinen, vihollinen, perillinen ja sivullinen sekä koillinen. Yhä uusiakin voi syntyä sellaisia mitan, astian tms. täyttä merkitseviä substantiiveja kuin kannullinen (piimää), kourallinen, lapiollinen, ämpärillinen jne.

Suomen vanhassa kirjakielessä llinen-johtimisia adjektiiveja käytettiin runsaasti. Ne on osaksi saatu kirjakieleen läntisistä murteista, osaksi niitä on tietoisesti sepitetty vastaamaan muiden kielten abstraktiadjektiiveja. Kun itäisten murteiden vaikutus kirjakieleen 1800-luvun alkupuolelta lähtien voimistui, llinen-johdokset alkoivat menettää valta-asemaansa muiden johdostyyppien hyväksi. Puheeksi tulevista llinen-johdosten ryhmistä ensimmäinen ja toinen ovat nykyisessä yleiskielessä jäykistyneitä, rajallisia ryhmiä, joihin tuskin enää syntyy uusia adjektiiveja. Yhä uusia johdoksia voidaan muodostaa kolmanteen ja viidenteen ryhmään, jotka muutenkin ovat ryhmistä suurimmat. Neljäs ryhmä kasvaa lähinnä vähittäisten merkityksenmuutosten tietä.

Johdokset pyritään tässä kirjoituksessa ryhmittelemään merkityksen perusteella, ts. sen perusteella, miten niiden merkitykset poikkeavat kantasanojen merkityksistä. Ryhmien rajat ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin selvät, ja sama johdos voi kuulua useaan eri ryhmään. Esim. taloudellinen merkitessään ’hyödyllistä, kannattavaa’ (”hyvin taloudellinen auto”) tai ’säästäväistä’ (”taloudellinen perheenemäntä”) on ”erikoistunut” llinen-johdos, merkitessään ’talouselämää koskevaa tai käsittelevää’ (”taloudellinen asiantuntemus”) ”väljäkäyttöinen” llinen-johdos. Monista neljännen ja viidennen ryhmän johdoksista kuultaa läpi niiden konkreettisempi merkitys. Esim. leimallinen merkitsee nykyään ensisijaisesti ’luonteenomaista, kuvaavaa’ (”leimallinen piirre”), mutta sen ohessa joskus myös konkreettisesti ’leiman sisältävää, leimattua’ (”leimallinen metallinpala”).

Vakiintuneet käyttötavat

1) Sijaintia ja aikaa ilmaisevat llinen-johdokset

Vanhoissa kalevalanmittaisissa kansanrunoissa esiintyy paikkaa tarkoittavien substantiivien llinen-johdoksia, jotka aivan konkreettisesti ilmaisevat ’kantasanan tarkoittamassa paikassa olevaa’. Esimerkkejä Kalevalasta: ”Saarelle selälliselle, Luo’olle merelliselle” / ”Kaa’an maalliset katehet, Ve’elliset velhot voitan” / ”Oi Ukko, ylinen luoja, Taivahallinen Jumala”. Näiden esimerkkien llinen-johdoksista maallinen, taivaallinen ja merellinen ovat käytössä nykykielessäkin, mutta eivät yleensä yhtä konkreettisessa merkityksessä. Lähimpänä konkreettista merkitystä on pysynyt merellinen, joka Nykysuomen sanakirjan (= NS) mukaan tarkoittaa mm. ’mereen kuuluvaa, meressä muodostunutta, meren tuntuista tms.’, usein vastakohtana mantereiselle. Tuoreita poimintoja lehtikielestä: ”Se [ meren läheisyys] mahdollistaa kalastuksen ja muun merellisen virkistäytymisen” (1977) / ”Hasseluddenissa Kaisu kasvattaa perunoita ja vihanneksia ja nauttii merellisestä rauhasta” (1977).

Aikasuhteita kielissä yleensä ilmaistaan samoilla keinoilla kuin paikkasuhteita. Paikkaa ilmaiseva edellinen kuten myös adverbi edellä voi ilmaista myös aikaa, esim. ”Jäänmurtajien avustusteho on sodanedelliseen aikaan verrattuna suuresti kasvanut” (lehdestä 1977). Aikaa tai ajankohtaa tarkoittavien substantiivien llinen-johdokset ilmaisevat ylimalkaisesti määritellen ’kantasanan tarkoittamana aikana tapahtunutta tai tapahtuvaa’, esim. aamullinen, yöllinen, kesällinen, syksyllinen, joulullinen, pyhällinen, silmänräpäyksellinen.

Useista aikaa ilmaisevista substantiiveista on llinen-johdoksen rinnalla käytössä inen-johdos (aamuinen, kesäinen, jouluinen jne.). Vakiintumassa on sellainen ero, että aamullinen tarkoittaa saman päivän aamuun kuuluvaa, aamuinen väljemmin yleensä aamulle ominaista. Esim. ”Aamulliset lautaset ovat vielä pesemättä”, ”Tuollahan se aamullinen mies taas tulee”, mutta ”Vihanneskuormat elävöittävät aamuista torikuvaa” (NS). Samoin kesällinen ’viimekesäinen’ – kesäinen ’kesälle ominainen, kesällä ilmenevä’, joulullinen ’viimejouluinen’ – jouluinen ’joululle ominainen, joulua koskeva’ jne. Tällaisen eron ylläpitämistä suositetaan. Mutta jos kantasanalla on määrite (johdoksen kantana siis sanaliitto), suositetaan käytettäväksi inen-johdinta: tämänaamuinen (← tämä aamu), viimekesäinen (← viime kesä), viimejouluinen (← viime joulu).

2) Kaltaisuutta ilmaisevat llinen-johdokset

Nykysuomessa ’kantasanan tarkoitteen kaltaista, sitä jossakin suhteessa muistuttavaa’ merkitsevät adjektiivit muodostetaan tavallisesti mainen-johtimella (poika → poikamainen, neliöneliömäinen). Vanhassa kirjasuomessa tähänkin tehtävään yleisesti käytettiin llinen-johdinta. Vanhan kirjasuomen herrallinen ja koirallinen esim. tarkoittavat samaa kuin nykykielen herramainen ja koiramainen. Nykykielen llinen-johtimiset ”kaltaisuuden adjektiivit” ovat vanhan kirjasuomen perua, ja niitä tuskin syntyy enää uusia.

Tärkeä ja melko runsaskäyttöinen ryhmä llinen-johtimisia kaltaisuuden adjektiiveja ovat ne, joiden kantana on elollistarkoitteinen substantiivi. Monista sukulaisuus- tai muita inhimillisiä perussuhteita ilmaisevista substantiiveista on tällainen johdos: isällinen, äidillinen, veljellinen, sisarellinen; naisellinen (vrt. miehekäs); tuttavallinen, ystävällinen. Tavallaan samaa ryhmää on lapsellinen, joskin se muita selvemmin on saanut oman erikoismerkityksen. Oma ryhmänsä ovat ri-loppuisten substantiivien johdokset mestarillinen, ritarillinen, sankarillinen ja taiturillinen, joihin kuten kantasanoihinkin liittyy voimakas myönteinen arvostus. Mainittakoon vielä pakanallinen ja papillinen sekä sangen affektiiviset perkeleellinen, pirullinen ja saatanallinen.

3) Possessiiviset llinen-johdokset

Runsain joukko nykysuomen llinen-johdoksista kuuluu ns. possessiivisiin adjektiiveihin, jotka ilmaisevat ’kantasanan tarkoitteen sisältävää tai omistavaa, sellaista jossa tai jolla on kantasanan tarkoite’: esim. perheellinen mies tarkoittaa miestä, jolla on kantasanan (perhe) tarkoite, siis perhe. Nykysuomen sanakirjan n. 900:sta llinen-adjektiivista tähän ryhmään kuuluu n. 500 eli enemmät puolet. Possessiivisen llinen-johdoksen voi muodostaa lähes mistä tahansa esinettä tai muuta konkreettista oliota tarkoittavasta substantiivista (airollinen, hampaallinen, hihallinen, hännällinen, kajuutallinen, katollinen, parvekkeellinen jne.); myös abstraktisubstantiivien johdoksia on runsaasti (aiheellinen, haaveellinen, onnellinen, ongelmallinen jne.).

llinen ei ole kielemme ainoa possessiivijohdin, vaan samassa tehtävässä käytetään myös muita johtimia, joista tavallisimmat ovat inen, kas/käs, isa/isä ja va/vä. Viime ja tällä vuosisadalla llinen on menettänyt osan entistä asemaansa muiden johtimien hyväksi. Monet vanhan kirjasuomen possessiiviset llinen-johdokset ovat kokonaan jääneet käytöstä (esim. hirmullinen, ilollinen, riidallinen, vihallinen). Monet jatkavat olemassaoloaan vain uskonnollisessa tai muussa juhlavassa kielessä, niiden ja rinnakkaisjohdosten välillä on siis tyyliero. Esimerkkejä: arvollinen (vrt. arvoisa, arvokas), halullinen (vrt. halukas), iällinen (vrt. iäkäs), kivullinen (vrt. kivulias, kivulloinen), varallinen (vrt. varakas; varallisuus edelleen käytössä normaalityylissäkin). Eräissä tapauksissa kahden rinnakkaisjohdoksen merkitysten välille on kehittynyt eroa, yleensä niin että toisen tai molempien merkitys on erikoistunut. Enemmän tai vähemmän eriytyneitä pareja ovat esim. painollinen – painokas, värillinen – värikäs, siivellinen – siivekäs, synnillinen – syntinen. On kuitenkin myös sellaisia pareja, joissa ei tuntuisi olevan sen paremmin tyyli- kuin merkityseroakaan, esim. pilkullinen – pilkukas, raidallinen – raitainen.

Possessiivisia llinen-johdoksia muodostetaan myös yhdyssanoista, esim. laskujoellinen (← laskujoki), maitiaisnesteellinen (← maitiaisneste), mielikuvituksellinen (← mielikuvitus), ylenkatseellinen ylenkatse). Sanaliittojen johdoksiin sen sijaan suositetaan inen-johdinta, esim. nelijalkainen (← neljä jalkaa; vrt. jalallinen), huono-onninen (← huono onni; vrt. onnellinen), hyväsydäminen (← hyvä sydän; vrt. sydämellinen), suurimerkityksinen (← suuri merkitys, vrt. merkityksellinen).

4) Erikoistuneet llinen-johdokset

Eräiden llinen-johdosten rinnalla ei ainakaan nykysuomessa ole kantasanaksi sopivaa substantiivia, vaan ne vaikuttavat verbien johdoksilta: kiitollinen (vrt. kiittää), mahdollinen (vrt. mahtaa), petollinen (vrt. pettää), rikollinen (vrt. rikkoa).

Jo edellä on eri ryhmissä viitattu siihen, että jotkin llinen-johdokset ovat merkitykseltään irtautuneet kantasanastaan: niiden merkitykset eivät selity kantasanan merkitysten ja johtimen ominaismerkityksen ”summaksi”, vaan niillä on aivan omia merkityspiirteitä.

Tyyppiesimerkeiksi sopivat adjektiivit haureellinen, sydämellinen ja uskollinen. Ensin mainittu kuuluu alkuperältään hauras-sanueeseen. Tämä yhteys on nykysuomalaisten kielitajussa kuitenkin täysin katkennut: haureellinen on nykyisin moraalista kannanottoa ilmaiseva abstraktiadjektiivi, jolla ei ole yhteyksiä kielen muuhun sanastoon (substantiivia haureus lukuun ottamatta). Sydämellinen on johdettu substantiivista sydän, joka on nykysuomessa hyvin monimerkityksinen (ks. NS). Adjektiivissa ei kuitenkaan ole lainkaan mukana kantasanan konkreettista anatomista merkitystä, ja abstraktisistakin merkitysvaihtoehdoista on mukaan valikoitunut vain yksi: sydämellinen-adjektiivin kantasana sydän merkitsee ’hyvää, lämmintä sydäntä’ (vrt. sanontaan ”hänellä ei ole sydäntä”).

Uskollinen-adjektiivillakin on selvä muodollinen suhde kantasanaan, substantiiviin usko, mutta yhteisiä merkitysaineksia näistä sanoista ei hevin löydä. ’Se jolla on uskoa’ ei nykykielessä ole uskollinen vaan esim. hyväuskoinen tai uskovainen. Uskollinen taas merkitsee petollisen vastakohtaa, ’luottamuksen arvoista’ jossakin mielessä. Ohut merkityssidos tuntuisikin löytyvän nimenomaan ’luottamuksen’ merkitysaineksen kautta: usko merkitsee monissa tapauksissa ’luottamusta’ (ks. NS), uskollinen on se, joka osoittautuu luottamuksen arvoiseksi.

Lisäesimerkkejä samantapaisesta kehityksestä ovat asiallinen, hengellinen, huolellinen, kirjaimellinen, lopullinen, merkillinen, muodollinen, nimellinen, proosallinen, säädyllinen, välillinen.

Tällainen llinen-johdosten merkitysten erikoistuminen on kielessämme vain osaksi omapohjaista. Monet näistä adjektiiveista ovat syntyneetkin käännöskielessä, kun on tarvittu vastineita tietyille vieraiden kielten adjektiiveille. Vieraan kielen adjektiivi on suomennettu ikään kuin osina, ja näin saatua kokonaisuutta on alettu käyttää samoin kuin esikuvakielen sanaa. Muutama esimerkki suomen adjektiiveista ja niiden ruotsalaisista ja saksalaisista esikuvista:

sydäme-llinen
ruots. hjärt-lig, saks. herz-lich

asia-llinen
ruots. sak-lig saks. sach-lich

muodo-llinen
ruots. form-ell saks. form-ell, förm-lick

Kielemme adjektiivikantaiset llinen-johdokset, joita ei ole paljon, voidaan enimmäkseen lukea merkitykseltään erikoistuneiden ryhmään. Esimerkkejä: kärsivällinen (← kärsivä), pitkällinen (← pitkä), suurellinen (← suuri), syvällinen (← syvä), terveellinen (← terve), todellinen (← tosi), täydellinen (← täysi). Eräät adjektiivikantaiset johdokset merkitsevät suunnilleen samaa kuin kantasanansa. Esimerkkejä: kateellinen (← kade), kummallinen (← kumma), oivallinen (← oiva).

5) Väljäkäyttöiset llinen-johdokset

”Väljäkäyttöisistäkin” llinen-johdoksista monet on muodostettu kirjakieleen vastaamaan tiettyjä vieraiden kielten adjektiiveja. Äskeisestä ryhmästä ne eroavat siinä, että niiden merkityksen suhde kantasanan merkitykseen on havaittava mutta väljä: johdokset ilmaisevat ’kantasanan tarkoitteelle ominaista, sille tai siihen kuuluvaa, kantasanan tarkoitetta koskevaa’ tms. Merkityssuhteen väljyydestä seuraa, että johdokset ovat monesti vasta käyttöyhteyden ja ‑tilanteen perusteella ymmärrettävissä. Tämän ryhmän johdoksia on Nykysuomen sanakirjassa n. 200. Niitä myös syntyy jatkuvasti uusia.

Tyyppiesimerkkeinä Nykysuomen sanakirjan mainitsemat a-alkuiset johdokset: aatteellinen, aistimellinen, aistimuksellinen, ajallinen, algebrallinen, alueellinen, ammatillinen, asutuksellinen, aviollinen. Ryhmässä on paljon käsitteellisesti tärkeitä, usein käytettäviä adjektiiveja, sellaisia kuin esim. ruumiillinen, sielullinen, inhimillinen, kansallinen, kielellinen, kirjallinen, käsitteellinen, käytännöllinen, taloudellinen, tieteellinen, uskonnollinen. Kantasanaksi käy myös yhdyssana, esim. elämänkatsomuksellinen, kansantaloudellinen, yhteiskunnallinen. Tämän ryhmän llinen-johdos, vanha tai uusi, on usein näppärä keino muuten vaikeasti ilmaistavien suhteiden osoittamiseen. Muutama esimerkki: ”Mahdollisesti Italia tällä hetkellä on se maa, jossa elokuvallinen äly on terävintä” (tietokirjasta, 1973) / ”Suomi sen sijaan on yhä vieläkin paljolti – – puukkojunkkareitten ja metsäsuomalaisten asuttama sivistyksellinen kehitysvaltio” (lehdestä, 1977) / ”Lukion uskontokasvatuksella (uskonnolla) on kolme ainekohtaista päätavoitetta: uskontotiedollinen, maailmankatsomuksellinen ja eettinen” (komiteanmietinnöstä, 1977).

Väljäkäyttöisyyden vaarat

llinen-johdosten väljäkäyttöisyyteen liittyy myös vaaroja. Niihin kiinnittää huomiota jo Nykysuomen sanakirja, jossa n. 40:n llinen-johdoksen sana-artikkelissa huomautetaan ”tavallisesti” tai ”usein” olevan parempi käyttää llinen-johdoksen sijasta muita ilmauksia. Esim. ammatillisen sijasta on ”usein parempi” ammatti-alkuinen yhdyssana, koulutuksellisen sijasta koulutus-alkuinen yhdyssana tai genetiivi koulutuksen, laadullisen sijasta laatu- tai laadun, terveydellisen sijasta terveys- tai terveyden. Koska tällaisten llinen-johdosten käyttö tuntuu vain lisääntyvän, on syytä pysähtyä miettimään, milloin ja miksi olisi parempi suosia muita ilmauksia.

llinen-johdosten tarkka merkitys määräytyy usein vasta käyttöyhteydestä ja ‑tilanteesta. Pääsanasta voimme päätellä ja kokemuksestakin tiedämme, että ruumiillinen työ tehdään ruumiilla mutta ruumiillinen kuritus kohdistuu ruumiiseen. Historiantutkijain piirissä on selvää, että rakenteellinen selitys tarkoittaa yhteiskunnan rakenteisiin perustuvaa selittämistapaa, mutta tästä sopimuksesta tietämätön maallikko voisi ymmärtää sen tarkoittavan vain selitystä, jolla on jokin rakenne (possessiivinen merkitys). Sellainen ilmaus kuin liikunnallinen kuntoutus ei anna selvää tulkintavihjettä: kyseessä voi yhtä hyvin olla liikuntaa välineenä käyttävä kuin liikuntaan eli liikuntakykyyn kohdistuva kuntoutus.

Esimerkiksi lehti- ja oppikirjakielessä esiintyy llinen-johdoksia, jotka lukija joutuu tulkitsemaan liian vähäisten vihjeiden turvin. Oppikirjasta: ”Kun sanomalehdistölle aukeni mahdollisuus kysymysten vapaaseen pohdintaan, alkoi lehtien sisällössä toimituksellinen kirjoittelu ja muu itsenäinen toimitustyö saada enemmän jalansijaa” (1951). Epäselväksi jää, tarkoittaako ”toimituksellinen kirjoittelu” toimituksen (omaa) vai jossakin muussa mielessä ”toimituksellista”, esim. toimittavaa (aineistoa analysoivaa ja muokkaavaa) kirjoittelua. Ero ei käytännössä tietenkään ole suuri, koska lehden aineistoa yleensä analysoi ja muokkaa juuri toimitus, mutta voidakseen luoda mielikuvan ”toimituksellisesta kirjoittelusta” lukija tarvitsisi tuekseen selkeämmän ilmauksen.

Liikennesuunnitelmasta: ”Kulkumuotojakautuman tarkastelu matkaryhmittäin on suoritettu lähtien keskimääräisestä seudullisesta jakautumasta”. Tässä lukija ei voi tietää, tarkoittaako ”seudullinen jakautuma” jakaumaa seuduittain vai kyseisellä (Helsingin) seudulla. Edellinen voisi olla seuduittainen, jälkimmäinen seudun (keskimääräinen) jakauma. ”Seudullinen lippu” voisi paremmin olla seutulippu aivan kuten on kuukausilippu eikä ”kuukaudellinen lippu”.

Oppikirjasta: ”– – esim. lehdistölliset tietovirrat olisivat osa tätä mielipideilmastoa” (1975). ”Lehdistölliset tietovirrat” voivat olla lehdistöä kohtaavia, lehdistön kautta kulkevia tai lehdistöstä lähteviä, ja lukijalle olisi eduksi saada havainnollisempi mielikuva.

Aivan selvä ei ole seuraavakaan lehtikielen lause: ”Toimittajien ammatillinen arvostus on noussut.” Todennäköisesti on kysymys toimittajanammatin yleisestä arvostuksesta, mutta kyseessä voisi myös olla toimittajien arvostus omaa ammattiaan kohtaan. Selvennys, joka samalla tekisi ilmauksen konkreettisemmaksi ja havainnollisemmaksi, olisi tarpeen.

Joissakin tapauksissa esiintymäyhteys kyllä tarjoaa riittävät tulkintavihjeet, mutta llinen-johdoksen käyttö muuten turhaan mutkistaa ilmaisutapaa. Toimintaohjelmasta: ”Teollisuuden monipuolistuessa ja jalostusasteen kasvaessa myös käyttöveden yleiset laadulliset vaatimukset lisääntyvät ja vedeltä edellytetään yhä suuremmassa määrin erityisominaisuuksia”. Tämän esimerkin hahmottamista on omiaan vaikeuttamaan se, että vaatimus-substantiiviin liittyvä genetiivi ei edusta subjektia kuten yleensä (”kuluttajien vaatimukset”, ”hygieenisyyden vaatimukset”) vaan adverbiaalia (käyttövedeltä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia). Selvemmin: ” – – käyttöveden laatua koskevat vaatimukset”.

Metsätalouskatsauksesta: ”Työmenetelmien kehittämisen ohella on lähivuosien aikana kiinnitettävä suurta huomiota korjuun ja kaukokuljetuksen toiminnallisten olosuhteiden parantamiseen” (1977). Yksinkertaisemmin: ”korjuun ja kaukokuljetuksen edellytysten parantamiseen”. Kurssiesitteestä: ”Päivien ohjelmallinen jaottelu on seuraava”. Selkeämmin: ”päivien ohjelman ryhmittely” tai lyhyesti ”päivien ohjelma”, varsinkin kun ohjelmallinen voi merkitä myös ’tendenssimäistä’.

Talouselämän kielessä ei tultane toimeen ilman sellaisia adjektiivipareja kuin määrällinen ja laadullinen, määrällinen ja arvollinen, määrällinen ja hinnallinen. Usein olisi kuitenkin mahdollista korvata adjektiivit astetta havainnollisemmilla genetiiveillä. Tietokirjasta: ”Puunhankinnan optimointimallilla voidaan minimoida puunhankinnan vuotuiset kokonaiskustannukset siten, että siinä otetaan kustannuksiin vaikuttavina huomioon ostojen määrällinen ja laadullinen kehitys ” (1977). Havainnollisemmin: ”ostojen määrän ja laadun kehitys”.

Muistiosta: ”Yhteisenä kehityspiirteenä voidaan todeta, että Valtion painatuskeskuksen kustannusvastuu on viime vuosina voimakkaasti kasvanut. Tämä johtuu sekä määrällisestä että hinnallisesta kasvusta sekä kustannusvastuun siirtymisestä julkaisijalta Valtion painatuskeskukselle” (1976). Konkreettisemmin: ”sekä painatemäärien että hintojen kohoamisesta”.

Sanomalehdestä: ”Siivousalan yritysten määrällinen ja liikevaihdon kasvu on viimeisten viiden vuoden aikana ollut suorastaan räjähdysmäistä” (1975). Konkreettisemmin: ”määrän ja liikevaihdon kasvu” (huom., että alkuperäisessäkin tekstissä on käytetty genetiiviä ”liikevaihdon”).

Näissä esimerkeissä llinen-johdoksella ja genetiivillä tuskin on varsinaista merkityseroa. Toisaalta on myös sellaisia tapauksia, joissa sinänsä mahdollinen genetiivi tuntuu rajoittavan pääsanan alaa liian jyrkästi ja llinen-johdos paremmin ilmaisevan kirjoittajan tarkoittamaa väljähköä rajoitusta. Tietokirjasta: ” ainakin suurilta työmarkkinallisilta virhearvioinneilta on maassamme vältytty” (1977). Tässä kirjoittaja nähtävästi ei tarkoita (koko) työmarkkinoiden virhearviointeja vaan väljemmin työmarkkinoita koskevia, siis ”työmarkkinallisia” virhearviointeja.

Varsinkin asiaproosassa on yhtenä tyyli-ihanteena totuttu pitämään esitystavan taloudellisuutta (= sisällön kannalta tarpeettomien ilmausten välttämistä). Taloudellisuusperiaatteen mukaista on eräissä tapauksissa valita llinen-johdoksen sijasta sen pääsana määrittämään substantiivia: hoidollinen kokemus – par. hoitokokemus, ilmastolliset tekijät – par. ilmastotekijät (tai vain sää) kaupalliset suhteet – par. kauppasuhteet, ravitsemuksellinen taso – par. ravitsemustaso, taloudellinen järjestys – par. talousjärjestys, tuotannollinen kapasiteetti – par. tuotantokapasiteetti, ulkoilulliset toiminnat – par. esim. ulkoilumuodot (”vuodenaikaan ovat sidoksissa sellaiset ulkoilulliset toiminnat kuin esim. marjojen keruu”) jne. Kovin pitkiä, merkitykseltään ja muodoltaan mutkikkaita yhdyssanoja ei kuitenkaan kannata muodostaa. Esim. seuraavan virkkeen ravitsemuksellinen-adjektiivia ei kävisi muuttaminen yhdysosaksi: ”Eniten arvostan kuitenkin sitä työtä, mikä [par. joka] edistää meidän kaikkien ihmisten ravitsemuksellista hyvinvointia” (lehdestä, 1977).

Välistä on syntynyt tai syntymässä merkitysero yhdyssanan ja vastaavan sanaliiton välille. Esim. ammattikoululla tarkoitetaan tavallisesti tietyntyyppistä oppilaitosta, jonka nimessäkin usein esiintyy sana ”ammattikoulu”. Ammatillisiksi kouluiksi taas on alettu nimittää (muita kuin korkeakoulutasoisia) ammattiin johtavia kouluja, varsinaisten ammattikoulujen lisäksi myös eri alojen opistoja, taide-, kotiteollisuus- ja maatalouskouluja ym. Näin ymmärrettynä ammatillinen koulu siis on laaja-alaisempi nimitys kuin ammattikoulu. Sen sijaan esim. ammattikoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen, ammattiopintojen ja ammatillisten opintojen kesken ei yleisessä kielitajussa ole merkityseroa, vaikka suunnittelijat ovat keskuudessaan tällaisesta erosta sopineet; on syytä suosia lyhyempiä ilmauksia.

Hallintokielen koukerot

llinen-johdoksia esiintyy nykyään liikaa erityisesti yhdellä kielenkäytön lohkolla: politiikan ja hallinnon kielessä. llinen-johdosten käyttö on osa tämän lohkon raskasta, epähavainnollista ja siksi myös vaikeaselkoista ilmaisutapaa. Hallinnon kieli on usein liian pitkävirkkeistä: yhdessä virkkeessä pyritään asianhaaroja ilmaisemaan enemmän kuin lukija pystyy kerralla mieltämään.

Tyypillisenä keinona virkkeiden kuormittamisessa on toiminnan ilmaiseminen verbikantaisilla substantiiveilla. Verbinmuotoisia predikaattejahan lauseessa normaalisti voi olla vain yksi, verbaalisubstantiiveja sen sijaan voidaan kytkeä toisiinsa ainakin periaatteessa vaikka kuinka monta (”kehittämistoimenpiteiden toteuttamisen ajoittamisesta annettavat säädökset”).

Kun toimintaa ilmaistaan substantiivilla, joudutaan verbin määritteet vaihtamaan substantiivin määritteiksi. Substantiiville tyypillisiä määritteitä ovat mm. adjektiivit, ja niistä juuri llinen-johdokset joustavina ja monikäyttöisinä ovat hallinnon kielessä joutuneet lujille. Tyypillinen esimerkki: ”Suunnittelujärjestelmässä on lähdetty siitä, että peruskoulua sekä ammatillista koulutusta ja lukiota koskevat opetussuunnitelmalliset kehittämistoimenpiteet ja korkeakouluasteen koulutusta koskevat toimenpiteet suunnitellaan valtakunnallisesti, mutta keskiasteen koulutuksen toiminnallisessa järjestämisessä otetaan huomioon sekä paikalliset ja alueelliset että valtakunnalliset tarpeet ja näkökannat” (keskiasteen koulutusta koskevan lakiesityksen perusteluista).

Pelkkää llinen-johdosten käyttöä ei tässä virkkeessä ole mahdollista korjata: jos virke muuten säilytetään ennallaan, ei seitsemällä llinen-johdoksella ilmaistujen suhteiden osoittamisessa juuri ole vaihtoehtoja.

Toinen mahdollisuus on selvittää virkkeen merkitys ja katsoa, mitä vaihtoehtoja sen ilmaisemiseksi olisi. Ilmeistä on, että virkkeessä tarkastellaan rinnakkain eri koulutusmuotoja (peruskoulua, ammatillisia kouluja, lukiota ja korkeakouluja). Pyritään erottamaan toisistaan opetussuunnitelmat (”opetussuunnitelmalliset kehittämistoimenpiteet”) ja niiden toteuttaminen käytännössä (”koulutuksen toiminnallisessa järjestämisessä”) ja ottamaan huomioon maantieteelliset näkökohdat (”sekä paikalliset ja alueelliset että valtakunnalliset tarpeet ja näkökohdat”).

Korkeakoululaitosta koskevan suunnittelun katsotaan olevan kauttaaltaan valtakunnallista, muiden koulutusmuotojen osalta erotetaan toisistaan opetussuunnitelmat, jotka ovat valtakunnallisia, ja koulutuksen käytäntö, jossa voidaan ottaa huomioon paikkakunnankin tarpeet.

Seuraava korjausehdotus on vielä hyvin lähellä alkuperäistä rakennetta mm. sikäli, että ”asianhaarat” esitetään samassa järjestyksessä ja yhdessä ainoassa virkkeessä: ”Suunnittelun lähtökohtana on, että peruskoulun, ammatillisten koulujen ja lukion opetussuunnitelmien sekä korkeakoululaitosta koskevien suunnitelmien tulee olla valtakunnallisia, keskiasteen koulutuksen toteuttamisessa sen sijaan voidaan ottaa huomioon myös paikkakunnan ja alueen tarpeet.” Virkettä edelleen muokattaessa on hyvä muistaa, että keskiasteen koulutukseen luetaan kuuluviksi ammatti- ja lukiokoulutus ja että kysymys on nimenomaan keskiastetta koskevasta esityksestä.

Virkkeestä saadaan symmetrinen ja selkeähahmoinen, kun opetussuunnitelmien ja koulutuskäytännön vastakkainasettelulle valitaan yhteinen kehys, nimittäin keskiasteen koulutus. Vertailukohteet – peruskoulu ja korkeakoulut – voidaan mainita vaikkapa sulkeissa, jos niiden mukanaolo tässä virkkeessä ylipäänsä on välttämätöntä.

Näin korjattu versio kuuluu: ”Suunnittelun lähtökohtana on, että keskiasteen koulutuksessa opetussuunnitelmien tulee olla valtakunnallisesti yhtenäisiä (kuten ovat myös peruskoulun opetussuunnitelma ja korkeakoululaitoksen suunnittelu), koulutuksen toteuttamisessa sen sijaan voidaan ottaa huomioon myös paikkakunnan ja alueen tarpeet.” llinen-johdoksia on jäljellä yksi.

Loppuponnet

Etenkin suunnittelun ja hallinnon kielessä llinen-johdosten käyttö on ylittämässä kohtuuden rajat. Siksi on hyvä muistaa seuraavat näkökohdat:

llinen-johdokset ovat usein monitulkintaisia, eikä ole takeita siitä, että lukija osaa antaa ”liikunnalliselle kuntoutukselle”, ”toimitukselliselle kirjoittelulle” tai ”ammatilliselle arvostukselle” juuri kirjoittajan tarkoittaman tulkinnan. Toisinaan ymmärtämistä haittaa llinen-johdoksen jo vakiintunut erikoismerkitys: taloudellinen järjestys voi merkitä myös ’edullista järjestystä’, käytännöllinen toteutus ’näppärää toteutusta’. Talousjärjestys ja käytännön toteutus ovat yksiymmärteisiä.

Yhdyssana on lyhyempi ja usein myös selvempi ilmaus kuin llinen-määritteinen sanaliitto: mieluummin siis ammattijärjestö, hoitokokemus, koulutustavoite, seutulippu, terveyskasvatus jne. kuin ”ammatillinen järjestö”, ”hoidollinen kokemus”, ”koulutuksellinen tavoite”, ”seudullinen lippu”, ”terveydellinen kasvatus” jne. Myös vieraiden kielten sanaliittoa vastaa suomessa usein yhdyssana: esim. liikuntakasvatus (ei ”liikunnallinen kasvatus”; vrt. engl. physical education), laatutaso (ei ”laadullinen taso”; vrt. engl. qualitative standard).

Genetiiviattribuutti on Suomessa usein luontevampi kuin llinen-määrite: kemian laitos eikä ”kemiallinen laitos” (vrt. ruots. kemiska institutionen), määrän kasvu mieluummin kuin ”määrällinen kasvu” (vrt. ruots. kvantitativ tillväxt).

Päivi Rintala
fil. toht.
Suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos
Turun yliopisto
Päivi Rintala