Kielitoimisto kysyi lokakuussa 2007 Helsingin kirjamessuilla kävijöiltä suomen kielen ärsyttävintä sanaa perusteluineen. Mitä vastattiin ja miten vastaukset perusteltiin?
Eniten sietokykyä näyttävät koettelevan sanat, jotka toistuvat ja joilla ei ole selvää sisältöä, esimerkiksi elikkä, niinku, tota. Tällaiset sanat ”eivät merkitse mitään; turhaa täytettä; tarttuvat puhujasta toiseen kuin tauti”. Ärsyttävyyttä lisää se, että kaikki käyttävät tällaisia sanoja: ”tavallisista ihmisistä akateemisiin, jopa presidentti”. Toistuvien sanojen ryhmään voi liittää myös sanan vittu. Sen ärsyttävimmäksi sanaksi valinneiden kaikissa perusteluissa mainitaan liika käyttö; vain muutama mainitsee sanan rivoksi tai rumaksi.
Ärrät ja ööt
Jotkin sanat ärsyttävät ”äänteellisellä rumuudellaan”. Tällaisia ovat esimerkiksi hyytää (”iho tulee kananlihalle”), rusina (”en pidä r-kirjaimesta edessä, se sorraa s-kirjaimen kanssa”), rupsu (”hermoja raastava ja vastenmielinen”). Se vasta ärsyttää, kun kauniista asiasta käytetään rumaa sanaa, esim. tötterö (”miksi tämä esine on saanut tällaisen nimen?”), kekäle (”ruma sana kauniille asialle”), pöperöt (”kun sitä käytetään kunnolla ja rakkaudella laitetusta ruoasta”).
Ärsytys on taattu, jos rumana pidetty äänneasu yhdistyy negatiiviseen sisältöön, kuten eräs vastaaja kuvailee: ”Tietyt äänteet (ö, y, r…) kuulostavat minusta rumilta. Kun nämä äänteet yhdistyvät sanassa, jonka merkitys on negatiivinen, ärsyttävä tulos on taattu.” Kaksinkertaisesti rumia ovat mm. röyhkeä (”ruma äänneasu ja negatiivinen merkitys”), räkä (”kuulostaa lausuttuna ihan hirveältä, eivätkä mielikuvatkaan ole kovin mukavia”), rääkyä (”näyttää kirjoitettuna rumalta ja kuulostaa rumalta”), ripuli (”kuulostaa äänteellisesti juuri siltä, millainen se on, epämiellyttävä assosiaatio itse asiaan”). Kirjaimiltaan toisentyyppinen on sana paituli, mutta ärsyttävä sekin: ”sielu särkyy kun tuon sanan kuulee; puistattavan lässyttävä, keinotekoinen jokseenkin kelvottoman vaatekappaleen nimitys”.
Sanasta könsikäs taas on vaikea perustelun nojalla sanoa, onko se pelkästään äänteellisesti ruma vai onko asiakin negatiivinen. Ärsyttävyyttä perustellaan sanoin ”vastenmielinen, ällöttävä sana kuvaa bodannutta miesvartaloa”.
Mistä kenkä puristaa?
Jotkin sanat ovat ärsyttäviä sen vuoksi, että niiden edustama asia tai niihin liittyvä mielikuva on ikävä. Joku ei siedä sanaa reipas: ”sana on aina ärsyttänyt minua, koska sen sävy on ollut ja on niin opettavainen”. Toista taas ärsyttää sana kernaasti: ”rasittavuuden huippu kaikessa pikkusievyydessään”. Tähän ryhmään voisi laskea myös sanan pojat: ”koska ne kiusaavat; koska en pidä pojista”.
Nykyisen elämänmenon symboleina ärsyttävät sanat uraohjus (”edustaa kaikkea epämiellyttävää tämän päivän elämässä”) ja tuottavuusohjelma (”kiteyttää nykyelämän julman perustan”). Tärkeilyä ja itsensä ylentämistä edustavat sanat palaveri (”kokous on ihan hyvä, tämä on värittynyt tärkeilijöiden käytössä”) ja ruohonjuuritaso, joka ”halventaa tavallisia ihmisiä (siis politiikkojen kielessä: tämä ymmärretään ruohonjuuritasollakin), aivan kuin tavalliset ihmiset olisivat mitättömiä matoja”.