"Päivä" yleiskielessä ja uskonnollisessa kielessä
Artikkeli 1/2016

Aila Mielikäinen

"Päivä" yleiskielessä ja uskonnollisessa kielessä

Yleiskielessä käytetään toisinaan sellaisia ajankohtaa tai aikakautta kuvailevia ilmauksia kuin ilon päivä, nuoruutemme päivinä. Uskonnollisessa kielessä päivä-sana saa genetiivimääritteen vielä useammin.

Päivä-sanalla on sanakirjojen mukaan useita merkityksiä: se voi viitata vuorokauden valoisaan aikaan, vuorokauteen, aikaan yleensä, ajankohtaan tai aikakauteen sekä – varsinkin vanhassa kansanomaisessa käytössä – aurinkoon tai valoon (päivä paistaa). Murteissa merkitysten kirjo ei ole näin laaja, ja osa käyttötavoista onkin saatu yleis- ja kirjakieleen ilmeisesti käännöslainojen kautta muista kielistä. Kirjalliseen käyttöön kuuluu myös kuvallisia ilmaustyyppejä (ilon päivä). Näistä osa voidaan mieltää uskonnollisen kielen tai tyylin aineksiksi, ja silloin niiden juuret ovat Raamatussa.

Raamatussa päivä-sanaa käytetään tietyistä päivämääristä tai vuorokauden ajasta, mutta erityisen tyypillisiä ovat Vanhassa ja Uudessa testamentissa epämääräistä aikaa, aikakautta tai ajankohtaa tarkoittavat ilmaukset. Historiallisen tai profeetallisen sisällön vuoksi päivä-ilmaukset viittaavat usein kauas menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Taajaan toistuvia ilmauksia ovat esimerkiksi sinä päivänä ja niinä päivinä ’silloin, siihen aikaan’ (tapahtui niin, tulee tapahtumaan niin). Yleinen on myös näihin rinnastuva nykyhetken ajanmäärite tänä päivänä. Sävyltään nämä kolme ilmausta kuulostavat useissa yhteyksissä painokkailta ja juhlallisilta, kuten seuraavat vuoden 1938 Kirkkoraamatun (KR) jakeet osoittavat:

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky; vrt. KR 1992 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn (Luuk. 2:1)

tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa; vrt. KR 1992 jo tänään olet minun kanssani paratiisissa. (Luuk. 23:43)

Genetiivimääritteisiä päivä-ilmauksia

Niinä päivinä ‑ilmaukseen rinnastuu myös historiallisiin ajanjaksoihin viittaava rakennetyyppi Nooan päivinä ’Nooan aikaan’. Yksi Raamatun kielelle tyypillisistä päivä-ilmauksista onkin genetiivirakenne x:n päivä. Raamatussa alkutekstien tai muunkielisten käännösten rakenteet on usein käännetty suomen kieleen sellaisinaan, ja näin niiden mukana on tullut uskonnolliseen kieleen muusta kielenkäytöstä poikkeavia ilmaustyyppejä. Esimerkiksi genetiivillä on Uuden testamentin kreikassa ja suomessa monia eri tehtäviä, eivätkä ne kaikki vastaa täysin toisiaan (ks. esim. Kela 2007: 49–50).

Tavanomaisista ajanmäärityksistä poikkeava on Raamatun kielessä genetiivimääritteinen ilmaus Herran päivä (Kristuksen, Jeesuksen Kristuksen, Ihmisen Pojan päivä). Se on sanakirjojen mukaan kiteytynyt teologiseksi termiksi, joka vaatii merkityksen selitystä. Herran päivällä on Vanhasta testamentista lähtien tarkoitettu Jumalan oikeudenmukaisen tuomion päivää, joka voi olla rangaistuksen tai pelastuksen päivä. Uudessa testamentissa Herran päivä liittyy Kristuksen toiseen tulemiseen, ja jossain vaiheessa sitä on alettu käyttää kristillisessä kielessä myös ylösnousemuksen päivästä eli sunnuntaista. (Palva 2006 s.v. Herran päivä; Saarisalo 2009 s.v. Herran päivä.)

Uskonnollisen kielen ilmauksilla on taipumusta fraasiutua ja muodostaa muotteja, joiden taustalla on usein käännöskieli, eivät omakieliset rakenteet.

Erityisen yleisiä ovat Raamatussa ilmaukset, joissa päivää määrittää jokin tapahtumia, kokemuksia, tiloja tai toimintaa ilmaiseva genetiivimuoto: levon päivä, sodan päivä (esim. KR 1938 murheesi päivät, pelastuksen päivänä, nälän päivinä, kukoistuksen päivinä). Genetiivimääritteiden avulla luonnehdittuja aikakausia tai ajankohtia on varsinkin Vanhassa testamentissa, jonka kirjat kertovat kansan historiallisista ja hengellisistä vaiheista pitkällä aikavälillä. Monet näistä ilmauksista kytkeytyvät kielteisen tai myönteisen sisältönsä vuoksi Herran päivään. Esimerkiksi Sefanjan kirjan jae 1:15 maalailee tulevaa tuomion päivää varsin runollisesti: Se päivä on vihan päivä, hädän ja ahdistuksen päivä, onnettomuuden ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sumun päivä (KR 1992).

Samanlaisia genetiivimääritteisiä päivä-ilmauksia käytetään kuvallisesti myös nykyisessä yleiskielessä (murheen päivä, onnen päivä). Osa Raamatun genetiivirakenteista korvattaisiin kuitenkin mieluummin muuntyyppisillä ilmauksilla, esimerkiksi nälän päivinä = nälän(hädän) aikana, pilven ja sumun päivä = pilvinen ja sumuinen päivä, tuomion päivä = tuomiopäivä. Tällöin ilmausten kuvallisuus vähenee ja sävy muuttuu arkisemmaksi.

Tekemisen ja tapahtumisen päiviä

Kun päivää määrittää tekemistä tai tapahtumista ilmaiseva teonnimi, se muodostaa yleiskielessä pääsanansa kanssa nominatiivialkuisen yhdyssanan: lähtöpäivä, tulopäivä, siivouspäivä. Raamatussa monet genetiivirakenteiden teonnimimääritteet ovat kuitenkin merkitykseltään kiteytyneitä, niin etteivät ne ilmaise enää selvää toimintaa (vrt. pelastus, kukoistus, taistelu ja pelastaminen, kukoistaminen, taisteleminen) eikä niistä voi muodostaa yhdyssanaa (vrt. *kukoistuspäivä).

Nykykieleen verrattuna erikoisempia ovat ne Raamatun kieleen kuuluvat genetiivirakenteet, joissa päivää määrittää selvää tekemistä tai tapahtumista ilmaiseva minen-nomini. Nämäkin ilmaukset ovat nykyään yhdyssanoja: ilmestymispäivä, saapumispäivä. Vanhassa kirjasuomessa ne ovat kuitenkin olleet sanaliittoja: luomisen päivä, hautaamisen päivä (Forsman Svensson 1990: 38).  Raamatunsuomennoksissa niistä on luovuttu vähitellen vasta 1900-luvulla, mutta ei aivan kokonaan.

KR 1938 Nyt värisevät saaret sinun kukistumisesi päivänä; vrt. KR 1992 on tullut tuhosi päivä (Hes. 26:18)

KR 1938 Mutta kuka kestää hänen [Herran] tulemisensa päivän; vrt. KR 1992 sen päivän, jolloin hän tulee (Mal. 3:2)

Molemmissa 1900-luvun Kirkkoraamatuissa on tulemisen päivä ‑tyyppisiä sanaliittoja myös jakeissa, joissa niitä ei ole aikaisemmin ollut. Uusimmassa suomennoksessa (1992) on purettu edellisen käännöksen rakenteita, mutta joihinkin Herran päivää tarkoittaviin ilmauksiin on lisätty määritteeksi tuleminen tai ilmestyminen, vaikka sille ei ole ollut vastinetta Uuden testamentin alkutekstissä. Näin on ilmeisesti haluttu selventää ja vahvistaa ilmauksen teologista merkitystä eli sitä, että kyse on Kristuksen toisesta tulemisesta.

KR 1992 Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä; vrt. KR 1938 meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä (1. Kor. 1:8)

KR 1992 niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä; vrt. KR 1938 niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva. (Luuk. 17:24)

Jo Agricolan teksteissä on joitakin esimerkkejä (Herran) tulemisen päivästä, joskaan ei raamatunsuomennoksissa, ja ilmaus on säilynyt vuosisatojen läpi uskonnollisessa kielessä Herran päivän uusitestamentillisena synonyymina. On kuitenkin huomattava, että minen-nomineja vastaavien teonnimien nominatiivimuoto oli vanhimmassa kirjasuomessa yleensä mus-loppuinen ja vain taivutusmuodot olivat mise-vartaloisia: Herran tulemus, mutta Herran tulemisen päivä (ks. Kiuru 1988; Forsman Svensson 1990: 15–21). Taivutus siirtyi sittemmin jompaankumpaan vartalotyyppiin, ja tästä syystä nykyisen kirkollisen kielen terminologiassa on sekä mus- että minen-loppuisia johdoksia: katumus, lankeemus, luopumus, tulemus (vanh.), ylösnousemus, anteeksiantamus, mutta (Kristuksen) kirkastuminen, taivaaseenastuminen, ilmestyminen, tuleminen.

Kiusauksen päivän ongelma

Nykymuotoiset yhdyssanat ilmestymispäivä, tulopäivä eroavat genetiivimääritteisistä sanaliitoista siinä, että ne ilmaisevat konkreettisesti tietyn päivän, kun taas Raamatun ilmauksissa ilmestymisen päivä ja tulemisen päivä on kyse määrittelemättömästä ajankohdasta ja abstraktista tapahtumasta tai toiminnasta. Tästä syystä tulemisen päivä ‑tyyppiset genetiivirakenteet ovat voineet säilyä, mutta ne ovat samalla sävyttyneet selvästi uskonnollisen kielen ilmauksiksi. Niiden antamaa mallia on noudatettu Raamattu kansalle ‑yhdistyksen uudessa raamatunsuomennoksessa (2012), kun aiemmissa käännöksissä ollut kiusauksen päivä on korvattu sanaliitolla kiusaamisen päivä:

RK 2012 älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin teitte kapinoidessanne kiusaamisen päivänä autiomaassa. Siellä teidän isänne kiusasivat ja koettelivat minua – –; vrt. KR 1938 niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa (Hepr. 3:8–9)

Vanhassa kirjasuomessa kiusaus on tarkoittanut houkutusta, koettelemusta ja kiusaamista.

Kiusauksen päivä juontaa juurensa Agricolan Uudesta testamentista 1548. Alkutekstin nomini (sana peirasmos) perustuu kreikan kielen verbiin, joka tarkoittaa ihmiseen tai Jumalaan kohdistuvaa kiusaamista tai koettelemista. Verbillä on samansisältöinen vastine myös Vanhan testamentin hepreassa. (Palva 2006 s.v. kiusaus.) Vanhassa kirjasuomessa kiusaus on tarkoittanut houkutusta, koettelemusta ja kiusaamista. Nykykielessä sana ymmärretään ensisijaisesti houkutukseksi, viettelykseksi, mutta sitä on alettu viime aikoina käyttää myös selvänä teonnimenä yhdyssanassa koulukiusaus ’koulukiusaaminen’.

Kiusaamisen päivällä on ilmeisesti haluttu välttää kiusaus-sanan nykymerkitys, jonka perusteella mainittu jae tuo ensimmäisenä mieleen kansaa kohdanneen houkutuksen. Vuoden 1992 suomennoksessa Heprealaiskirjeen jakeen 3:8 loppu onkin selkeytetty muotoon niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan, kun koettelitte minua autiomaassa. Kiusaamisen päivä eroaa kuitenkin muista vastaavista Raamatun ilmauksista, joissa päivää määrittää minen-johdos: siitä ei käy ilmi, kuka on kiusannut ja ketä, eikä sitä voi näin ollen purkaa verbilauseeksi; vrt. Herran tulemisen päivä = silloin kun Herra tulee; sinun kukistumisesi päivä = silloin kun sinä kukistu(i)t.

Uskonnollisen kielen ilmauksilla on taipumusta fraasiutua ja muodostaa muotteja, joiden taustalla on usein käännöskieli, eivät omakieliset rakenteet. Genetiivimuotoisen teonnimen määrittämät ajanilmaukset ovat tarjonneet yhden tällaisen mallin. Ne ovat kuitenkin vähitellen väistyneet, ja vanhan kirjasuomen aikainen ilmaustyyppi tulemisen päivä on säilynyt enää vain yhdessä erikoismerkityksessä (’Kristuksen toisen tulemisen ajankohta’). Siihen verrattuna saman mallin mukaan muodostettu kiusaamisen päivä on inhimilliseen toimijaan ja konkreettiseen toimintaan viittaava sanaliitto. Sisällöltään ja tyyliltään se on kaukana abstraktista, juhlavaltakin kuulostavasta Herran tulemisen tai ilmestymisen päivästä. Se siis ylittää tämän uskonnolliseen kieleen kiteytyneen, käytöltään rajoittuneen ilmaustyypin rajat.

Lähteet:

Forsman Svensson, Pirkko 1990: Vanhan kirjasuomen teonnimistä ja teonnimirakenteista. Stockholm University, Department of Finnish.

Kela, Maria 2007: Jumalan kasvot suomeksi. Metaforisaatio ja erään uskonnollisen ilmauksen synty. Jyväskylä Studies in Humanities 82. Jyväskylän yliopisto.

Kiuru, Silva 1988: Agricolan teonnimijohdosten erikoispiirteitä. ‒ Esko Koivusalo (toim.), Mikael Agricolan kieli s. 133‒179. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Palva, Heikki 2006: Raamatun tietosanasto. Kolmas painos. Data Universum Oy.

RK 2012 = Pyhä Raamattu. Vanha testamentti. Uusi testamentti. Raamattu Kansalle.

Saarisalo, Aapeli 2009: Raamatun sanakirja. Uudistettu painos. Datauniversum Oy.

KR = Kirkkoraamattu (1938, 1992).

Aila Mielikäinen
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston suomen kielen emeritaprofessori.