”Meidänkin kannalta paras ratkaisu” – sanomalehtikielen omistusliitteistä
Artikkeli 3/1996

Anne-Mari Varjonen

”Meidänkin kannalta paras ratkaisu” – sanomalehtikielen omistusliitteistä

Puhekielessä ja kaunokirjallisuudessakin yleinen omistusliitteettömyys ei kuulu norminmukaiseen yleiskieleen. Mutta noudatetaanko normia vai onko omistusliitteettömyys jo hivuttautumassa yleiskielen käyttöalueelle? Entä miten sujuvat kirjoittajilta omistusliitteen viittaussuhteet? Tämä artikkeli pohjautuu Anna-Mari Varjosen kongruenssia käsittelevään pro gradu ‑tutkielmaan, jossa hän tarkasteli muun muassa omistusliitteen käytön ongelmia sanomalehtikielessä.

Miksi omistusliite harvinaistuu puhekielessä?

Omistusliitteen harvinaistuminen liittyy kielessämme laajempaankin ilmiöön. Arkipuheessa usein vilahteleva ilmaustyyppi tytöt juoksee kielii samasta muutospyrkimyksestä kuin omistusliitteetön mun kirja. Muutoksen kohteena on kielemme ominaisimpiin ilmiöihin kuuluva kongruenssi, jolla tarkoitetaan lähekkäisten sanojen taivutuksen keskinäistä mukautumista. Etenkin omistusliitteen käytön ja verbien persoonakongruenssin on havaittu vähentyneen viime vuosikymmeninä huomattavasti etenkin puhekielen epävirallisessa rekisterissä.

Toisin kuin tytöt juoksee ‑ilmaustyypille omistusliitteen käyttämättä jättämiselle ei ole osoitettavissa suoraa mallia murteista. Irrallisesta muoti-ilmiöstäkään ei kuitenkaan liene kysymys. Kieli pyrkii yleensä eroon merkityksettömästä toistosta, jollaiseksi omistusliitteen käytönkin voi useissa tapauksissa tulkita. Onhan puhekielen ilmaus m(in)un kirja kuulijalle yhtä ymmärrettävä kuin (minun) kirjani. Pauli Saukkonen on Kielikellon kolmannessa numerossa (1970) todennut, että omistusliite esiintyy puhekielessä vain harvoin yksinään. Jos omistusliitettä ylipäätään käytetään, sen rinnalla on yleensä persoonapronominin genetiivi, esimerkiksi mun kirjani. Pronominin käyttö tarjoaa siten mahdollisuuden omistusliitteen pois jättämiseen. Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta, ja omistusliitteen voi nähdä myös tarpeelliseksi. Se sitoo omistusilmauksen osat yhteen ja varmistaa siten ymmärrettävyyden.

Repliikit jäljittelevät puhekieltä

Yleensä kielen muutos etenee vähitellen puhekielestä yleiskielen käyttöalueelle ja vasta hitaasti yleiskielen normistoon. Sanomalehtikieli on omiaan paljastamaan yleiskielen normien muutospaineita: vaikka se pyrkii yleiskielen normien noudattamiseen, se päivittäisenä käyttökielenä yleensä myös heijastelee kieliyhteisön todellista kielenkäyttöä. Ainakin maan kolmen suurimman päivälehden kirjoittajat näyttävät pitävän omistusliitteettömyyttä edelleen puhekielisenä piirteenä. Omistusliitteen puuttuminen normaalisävyisestä tekstistä on hyvin harvinaista silloin, kun omistusliite on varsinaisessa tehtävässään eli nominiin liittyneenä ilmaisemassa omistajaa, esimerkiksi hänen kirjansa.

Tämänkaltaisissa tapauksissa omistusliitteettömyyttä esiintyy lähinnä sanomalehtien kevyehkössä aineistossa, siinäkin lähes yksinomaan repliikeissä tai muissa puhekieltä jäljittelevissä ilmauksissa. Kahdentoista lehden aineistossani on vain seitsemän virkettä, joissa omistusliite puuttuu muusta kuin repliikiksi merkitystä tekstiosuudesta. Etenkin haastattelurepliikeissä haastateltavalle ominaisen puhetavan säilyttäminen on kätevä ja perusteltavissa oleva tapa kuvata lukijalle haastattelun tunnelmaa ja haastateltavan persoonallisuutta. Usein repliikeissä on omistusliitteettömyyden ohella muitakin puhekielisiä piirteitä.

1) Kirjoittaminen on aina ollut mun perushomma.

2) Jiri taas tykkää mun laulusta ja katottiin mitä siitä syntyy.

Toisinaan omistusliite puuttuu silloinkin, kun puhujana on esimerkiksi poliitikko, jonka voi olettaa puheessaan tavoitelleen huolellista kielenkäyttöä. Omistusliitteen puuttuminen tällaisista repliikeistä heijastanee piirteen leviämistä myös julkisuuden puhekieleen, esimerkiksi televisiohaastattelujen ja ‑keskustelujen puheeseen.

3) Vaihtoehdoista myönteinen päätös olisi meidänkin kannalta paras ratkaisu.

4) Ihmiset luulevat, että meidän kautta viestit menevät poliitikoille ja he jättävät kysymyksiä.

Mielenkiintoista on, että julkisuuden puhekieltä edustavissa repliikeissä omistusilmaukseen liittyvällä persoonapronominin genetiivimuodolla on – esimerkin 3 tavoin – usein olennainen, esimerkiksi painotukseen liittyvä tehtävä. Aiemmin esitelty Saukkosen teoria saa siis vahvistusta: persoonapronominin esiintyminen näyttää osaltaan houkuttelevan puhujaa jättämään omistusliitteen pois.

Omistusliitteen viittaussuhteet tuottavat pulmia

Omistusliitteen asema sanomalehtikielessä tuntuu siis olevan edelleen jokseenkin vankka. Norminmukaiseen käyttöön ei kuitenkaan riitä se, että omistusliitettä käytetään, vaan sitä tulisi myös käyttää oikein. Etenkin 3. persoonan omistusliitteen viittaussuhteet aiheuttavat kirjoittajille päänvaivaa, ja rikkeitä esiintyy sanomalehtikielessä melko paljon. Kirjoittajan näyttää olevan usein vaikea ratkaista, milloin viittaukseen riittää omistusliite ja milloin tarvitaan lisäksi persoonapronominin genetiiviä.

Nykynormin mukaan persoonapronomini voi jäädä pois 3. persoonan omistusliitteen yhteydestä ainoastaan silloin, kun omistusliite viittaa saman lauseen subjektiin (esim. Hän nosti takkinsa) tai niin sanottuun loogiseen eli ajatussubjektiin (esim. Hänellä oli mukanaan lapsensa). Kansankielessä ja vanhassa kirjakielessä 3. persoonan omistusliite saattoi 1. ja 2. persoonan omistusliitteen tavoin esiintyä myös yksinään viittaamassa esimerkiksi edeltävän lauseen subjektiin (esim. Akka lähti pois, kun miehensä tuli kotiin).

Nykytekstissä pyrkimys viitata pelkällä omistusliitteellä edeltävän lauseen subjektiin saattaa aiheuttaa lukijassa hämmennystä, hän kun yhdistää omistusmuodon automaattisesti lähimpään, samassa lauseessa olevaan subjektiin (virke 5). Omistusliite ei voi yksinään viitata myöskään subjektin määritteenä olevaan genetiiviattribuuttiin (virke 6). Virkkeessä 5 pronomini hänen olisi siis tarpeen omistusliitteen rinnalla. Virkkeessä 6 sen sijaan tarvitaan jokin toinen genetiivi, esimerkiksi sana maan, jolloin omistusliite jää pois.

5) Myös Herbert arvioi, että pitävä paikkapuolustus ratkaisi voiton joukkueelleen.

6) Suomen ääni oli maksuosuutensa mukaisesti perin hento.

Persoonapronominia jätetään siis usein käyttämättä omistusliitteen ohessa silloin, kun sitä tarvittaisiin. Toisaalta persoonapronominia käytetään usein silloinkin, kun omistusliitteellä todella viitataan lauseen subjektiin. Tämäkin käytäntö on murteista tuttu. Seuraavissa yleiskielisissä virkkeissä pronomini hänen on tarpeeton, koska omistusliitteen viittauskohde hän on lauseen subjekti.

7) Aristiden julkista kuvaa selitetään juuri sillä, että hän puhuu Haitin kreolikulttuurille ja hänen omalle teologiselle kulttuurilleen ominaisesti voimakkaiden vertausten avulla.

8) Myös hänen ensi kauden suunnitelmiaan koskeviin kysymyksiin hän vastasi vältellen.

Lauseenvastikkeessa omat viittausongelmansa

Kun 3. persoonan omistusliite yleiskielessä viittaa yleensä sen lauseen subjektiin, jossa se itsekin esiintyy, on johdonmukaista, että omistusliite viittaa myös sen lauseenvastikkeen subjektiin, jossa se esiintyy, esimerkiksi Minna pelkäsi Juhan pudottavan avaimensa (= Juhan avaimet). Jos haluaa viitata hallitsevan lauseen subjektiin, on omistusliitteen lisäksi käytettävä persoonapronominia: Minna pelkäsi Juhan pudottavan hänen avaimensa (= Minnan avaimet).

Lukijan kannalta ongelmallisia ovat tapaukset, joissa lauseenvastikkeen ja hallitsevan lauseen välinen raja on epäselvä ja omistusmuoto voisi periaatteessa liittyä kumman lauseen subjektiin tahansa. Usein kaksitulkintaisuudesta päästäisiin eroon vain sanajärjestystä muuttamalla. Jos seuraavan lauseen kirjoittaja olisi huomannut vaihtaa sanojen musiikillaan ja herättää paikkaa, ei lukijan tarvitsisi pohtia, voiko itsensä tosiaan surmata musiikilla:

9) Hanuristi yritti herättää musiikillaan itsemurhan tehnyttä Adrianea.

Monitulkintaisuus hidastaa lukemista

Pelkkä 3. persoonan omistusliite voi poikkeuksellisesti viitata mihin tahansa lauseenjäseneen, kunhan epäselvyyttä ei synny. Käytännössä kysymykseen tulee tällöin lähinnä aktiivisen lauseen objekti, esimerkiksi Lääkäri veti nivelen sijoilleen. Viittauskohteen eli korrelaatin tulee yleensä olla välittömästi omistusmuodon edellä. Jos väliin jää muita korrelaatiksi tarjoutuvia sanoja, muuttuu viittaussuhde heti epäselvemmäksi. Tämänkin virkkeen lukijalta saattaa kulua tovi, ennen kuin hän keksii, että kirjoittaja tarkoittaa nimenomaan alasajon seurauksia:

10) – – lopputuloksena on mahdoton yhtälö, täydellinen maatalousviennin alasajo EU-alueelle kaikkine seurauksineen.

Jos viittaussuhde on epäselvä, voi virkkeen usein tulkita kahdella tavalla. Vaikka merkityseroa ei juuri olisikaan, kaksitulkintaisuus vaikeuttaa turhaan lukijan työtä. Virkkeessä 11 mahdollisia korrelaatteja ovat sanat eduskunta ja vallan, virkkeessä 12 sanat Salonen ja siitä.

11) Edustuksellinen demokratia eli eduskunta on siirtänyt vallan takaisin juurilleen, kansalaisille.

12) Salonen tekee siitä upeine laulajineen hienosti hurmioituneen ja taivaallisen kauniin näyn.

Poikkeuksellinen viittaussuhde ei näytä toimivan lainkaan silloin, kun omistusmuoto on korrelaattinsa edellä. Virkkeen 13 lukija liittää omistusmuodon jo ilmaistuun subjektiin teos ja harhautuu väistämättä hetkeksi lauseen tulkitsemisessa.

13) Hartialalta on tulossa teos, joka käsittelee alastomuudessaan urheilun ja sen johdon alennustilaa.

Kuten kaksitulkintaisista esimerkkivirkkeistä voi päätellä, pelkän omistusliitteen käyttö viittauksessa vaatii harkintaa. Jos omistusliitteellä kuitenkin voi yksiselitteisesti viitata edellä olevaan sanaan, mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Pronominin tarpeeton käyttö tekee tyylistä helposti raskaan, mistä käyvät esimerkiksi edellä olleet virkkeet 7 ja 8. Myös virkkeessä 14 pronomini hänen on selvyyden kannalta tarpeeton. Sana hänelle on tässä passiivilauseessa ajatussubjekti, joten omistusliite riittäisi varmistamaan sen viittauskohteeksi.

14) Hänelle ei lopultakaan myönnetty hänen toivomaansa viikon viisumia.

Omistusliiteongelmat horjuttavat viittaussuhdejärjestelmää

Omistusliitteen viittaussuhdeongelmat heijastuvat myös pronominin valintaan. Jos virkkeiden 7, 8 ja 14 tapaan käytetään hän-pronominia omitusliitteen rinnalla silloinkin, kun pelkkä omistusliite riittäisi, tarvitaan myös tämä-pronominia totuttua enemmän. Tämä-pronominihan on tarpeen vain silloin, kun sanan korrelaatiksi on tarjolla kaksi vaihtoehtoa ja halutaan ilmaista viittauksen kohdistuvan näistä jälkimmäiseen, esimerkiksi Isoäitikin hyväksyi suosikkilaulajani, vaikka tällä oli kumoukselliset näkemykset. Seuraavissa virkkeissä tämä-pronominin käyttö on tarpeetonta; tarkoitetun viittaussuhteen riittäisivät ilmaisemaan pronomini hän ja omistusliite.

15) Hirsimäki rupesi johtamaan Sepon kentällistä tämän loukkaannuttua.

16) Juha Virkkunen puhelee Pentti Holapan kanssa tämän uusimman teoksen Ankkuripaikan teemoista –.

Yleiskielen normit takaavat yksiselitteisyyden

Yleiskieltä käyttävän ei aina ole helppoa ratkaista, tarvitaanko viittaukseen omistusliitteen lisäksi persoonapronominia hän tai peräti demonstratiivipronominia tämä. Omistusliitteen käytön ongelmat johtunevat suurelta osin siitä, että yleiskieli ja puhekieli poikkeavat toisistaan. Murteiden ja muun puhekielen usein hienovaraisia normeja on pakko karkeistaa kaikille yhteisessä yleiskielessä. Yleiskielen ohjeiden tarkoitus ei kuitenkaan ole kiusata kirjoittajaa, vaan päinvastoin auttaa häntä välittämään lukijalle juuri haluamansa viesti. Kirjoittajan vaivannäkö palkitaan, kun hänen lukijansa ymmärtää tekstin.

Anne-Mari Varjonen

Sisällysluettelo 3/1996