Ohjeet - Kielikello
Arkiston sisältö ja haku
Arkiston sisältö
Kielikellossa julkaistut kirjoitukset ovat Kielikellon arkistossa. Mukana ovat sähköisen lehden kirjoitukset sekä lähes kaikki painetuissa lehdissä vuodesta 1968 lähtien julkaistut kirjoitukset sellaisina kuin ne on aikanaan julkaistu. Kirjoituksissa voi siksi olla vanhentunutta tietoa (esim. suositusta on voitu muuttaa kirjoituksen julkaisemisen jälkeen) ja nykyisten tulkintojen vastaista termien käyttöä ja merkitysten tulkintaa. Kirjoituksissa käytetyt esimerkit edustavat myös omaa aikaansa.
Arkistosta on jätetty pois vain sellaiset kirjoitukset, jotka ovat kokonaisuudessaan haitallisen paljon vanhentuneita tai joista on myöhemmin kirjoitettu uudestaan (esim. lyhenneluettelot, numeroiden ja merkkien kirjoittaminen). Artikkelien julkaisemiseen on pyydetty kirjoittajilta tai heidän edustajiltaan lupa. Jos lupaa ei ole saatu (kirjoittajaa ei ole esimerkiksi tavoitettu), kirjoitusta ei ole verkossa.
Haun käyttäminen
Kielikellon aineistoon voi kohdistaa hakuja. Hakuun pääsee etusivun ylävalikon kohdasta Haku ja arkisto.
Tätä linkkiä napsauttamalla avautuu hakuruutu (Hae), johon kirjoitetaan etsittävää aihetta kuvaava hakusana (esim. pilkku) ja napsautetaan suurennuslasin kuvaa tai painetaan Enteriä.
Hakua kannattaa kuitenkin usein rajata. Hakuruudun alapuolella on kohta "Rajaa hakua". Sitä napsauttamalla saa esiin kaikki vaihtoehdot, joita voi käyttää haun rajaamiseen.
Oletuksena on, että haku kohdistuu koko aineistoon: tekstiin, otsikoihin jne. Haun voi kuitenkin kohdistaa vain pelkkään leipätekstiin, kirjoituksen otsikkoon, asiasanaan tai kirjoittajan nimeen. Haun voi myös rajata vain tiettyyn palstaan tai lehden numeroon.
Kukin kirjoitus on asiasanoitettu; asiasanat ovat sellaisia kuin adjektiivit, lyhenteet, yhdyssanat, pilkku, virkakieli jne. Kun hakuruutuun alkaa kirjoittaa, ohjelma ehdottaa asiasanoja, kirjoittajan nimiä ym. Esimerkiksi jos ruutuun kirjoittaa "etu", ohjelma edottaa asiasanoja etunimet, etummainen, etuliitteet, etunimien taivutus, etu- ja sukunimilaki, sukunimien etuliitteet.