Yhteispelillä se sujuu
Alkusanat 4/2013

Riitta Eronen

Yhteispelillä se sujuu

Vanhan liikennevalistuslaulun sanat ”yhteispelillä se sujuu” palaavat mieleen, kun katsoo tämän lehden kirjoituksia ja kirjoittajia: tavallista useampi jutuista paljastuu kahden hengen yhteistyöksi. Myös muiden kirjoitusten taustalla on useimmiten monenlaista kollektiivista työskentelyä, yhteistä tutkimusta ja yhteisiä selvityksiä sekä yhteisiä päätöksiä; vähintään avunantoa ja usein myös ateljeekritiikkiä.

Kuten Salli Kankaanpää kirjoittaa (Kieliohjeiden kirjo), kielenkäyttöä koskevat ohjeet, normit ja neuvotkaan eivät ole yksittäisten ihmisten sanelemia, vaan pitkäaikaisen kehityksen tulos ja koko kieliyhteisön kanssa vuorovaikutuksessa luotuja. Monet Kielitoimiston tarjoamat ohjeet perustuvat siihen, että kieliyhteisö on tarvinnut niitä: perustetaan uusi laitos (mikä nimeksi, mikä lyhenne?), luodaan käsitteitä uudelle tutkimusalalle (uudet termit), Suomeen ja suomeen rantautuu uusi tuote (mistä vastine vierassanalle?). Kielikysymysten moninaisuudesta voi saada kuvan vaikkapa silmäilemällä tämän vuoden Kielikellossa käsiteltyjen aiheiden luetteloa hakemistosta – tai tutustumalla palkittuun radio-ohjelmaan Aristoteleen kantapäähän, josta eivät aiheet lopu.

Muutokseen sisältyy aina myös vaihtelua. Vaihtelu uuden ja vanhan, arkisen ja asiallisen, puheen ja kirjoituksen välillä voi aiheuttaa myös ahdistusta. Se kärjistyy väitteessä, jonka mukaan kieli on rappiolla. Onko se? Tätä on selvitetty verkon kautta tehdyn kyselytutkimuksen avulla. Hanna Lappalainen ja Riitta Korhonen kertovat vaihtelevista näkemyksistä, siitäkin, miksi vastaajat ovat tai eivät ole huolissaan suomen kielen tilasta (ks. Lue myös).

Myös kirjojen uudelleenkäännökset ovat osoitus muutoksesta ja muutoksen tarpeesta: vanhentuneen kielen myötä teksti voi pölyttyä tavalla, joka vieraannuttaa nykyajan lukijan klassikoista (vaikka vanhoissa teksteissä onkin oma ajan patinoima viehätyksensä).  Asiaa valaisee Pirkko Nuolijärven ja Liisa Tiittulan artikkeli Tarvitaanko uudelleenkäännöksiä, jossa tarkastellaan ajan vaikutusta käännösten kieleen muun muassa Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailujen eri käännösversioita vertailemalla.

Kieli voi hyvin, kun siitä välitetään ja sen ilmiöistä ollaan kiinnostuneita. Kiinnostusta osoittavat monet asiat, esimerkiksi julkinen keskustelu kielestä. Kotuksen verkkosivuilla vinkataan eri tiedotusvälineissä käsiteltyihin kieliaiheisiin kirjoituksiin, joista tätä kirjoittaessani selviää esimerkiksi, että Yle etsii yleisöäänestyksen avulla vuoden sanaa (olisiko se sote?)  ja että  sanasta aivohaveri käydään vilkasta keskustelua. Mistä taas aivohaverissa on kyse, selviää tämän lehden sivulta 38. Sanan eloonjäänti riippuu kieliyhteisön hyväksynnästä.

Kielestä välittämisestä kertoo myös se, että taataan edellytykset niin sen opetukseen kuin tutkimukseenkin.  Kotimaisten kielten keskus on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen julkishallinnon laitos, joka kuitenkin on parina viimeksi kuluneena vuotena saanut Koneen Säätiöltä yksityistä rahoitusta laajoihin sanakirjahankkeisiinsa. Nyt tuon rahoituksen on varmistettu jatkuvan. Vanhan kirjasuomen sanakirjan ja Suomen murteiden sanakirjan työn turvaaminen ja tukeminen yhteensä yli miljoonalla eurolla on paitsi tervetullut joululahja Kotukselle myös merkittävä panos yhteisen kielemme perustan ymmärtämiseen.

Riitta Eronen