Virsikirjanuudistuskomitean tekstivaliokunnan kokouksessa kysyttiin kielitoimiston edustajilta, voidaanko eräitä ensi tavua kauempana olevia vokaalipareja pitää nykyään samaan tavuun kuuluvina eli diftongeina, vaikka ne historiallisesti kuuluvat eri tavuihin: onko tavutettava esim. rak-ka-us vai rak-kaus, tur-va-u-tu-a vai tur-vau-tu-a, heit-tä-y-ty-ä vai heit-täy-ty-ä? Tällaisten ongelmallisten vokaaliparien jälkimmäisenä vokaalina on aina u tai y. Virsi- ja muiden laulutekstien runoilijoille kysymys on tärkeä, koska sanat on sovitettava sävelmään niin, että yhtä säveltä kohti tulee normaalisti yksi tavu.
Kielilautakunta käsitteli kysymystä maist. Taru Kolehmaisen alustuksen pohjalta. Todettiin, että vanhoista kansanmurteista länsimurteissa on tällaisissa tapauksissa yleensä tavunraja, savolaismurteissa ja savolaisvaikutteisissa pohjalaismurteissa diftongi. Nykyisessä yleiskielessä eivät alueelliset erot enää ole yhtä selviä. Lautakunnan keskuudessaan tekemä koe osoitti, että umpitavussa jälkimmäinen vokaali käsitetään herkemmin eri tavuun kuuluvaksi kuin avotavussa (samansuuntaisen koetuloksen on esittänyt Kaisa Häkkinen kirjoituksessaan ”Suomen yleiskielen tavuttamisesta”, Rakenteita, 1978, s. 13–28). Kaikissa koesanoissa saivat kuitenkin molemmat tavutustavat kannatusta. (Koesanat olivat vinous, rikkaus, vinouden, rikkauden, tapaus, silmäys, pamaus, näpsäys, sokeutua, jättäytyä, sokeuttaa, tuoreuttaa, jakauma, haavauma, tipauttaa, säikäyttää, tipautan, säikäytän, sahauttaa ja maalauttaa). Katsottiin, ettei ääntämystä ole tarpeen sitoa tavutusohjeisiin.
Lautakunta oli edelleen sitä mieltä, että diftongeja luetellessaan kielioppaat eivät voi ottaa jyrkkää kantaa. Tähänastinen kanta, jonka mukaan ensi tavua kauempana on vain i-loppuisia diftongeja, on liian kategorinen: jälkitavuissa tavataan erityisesti avotavussa mutta monien kielitunteen mukaan umpitavussakin u- ja y-loppuisia diftongeja. Koska kaikissa kyseeseen tulevissa sanatyypeissä tavataan nykyisessä yleiskielessä sekä diftongi- että vokaaliyhtymä-ääntämystä, ei pidetty tarpeellisena antaa liioin ohjetta, joka sitoisi virsirunoutta enempää kuin muutakaan runoutta.
Toisaalta katsottiin, että yhdistämätöntä sanaa ei pitäisi kirjoituksessa jakaa riveille kahden vokaalin välistä silloinkaan, kun vokaalit voidaan käsittää vokaaliyhtymäksi.
Katsottiin, että myös lukemisen alkeisopetuksessa on kumpikin tavaustyyppi mahdollinen. Tarkasteltua tavutuspulmaa ei pitäisi alkeisopetuksessa tarpeettomasti tähdentää.