Voivoita ja valivalia
Jokisen eväät 1/2013

Tarja Riitta Heinonen

Voivoita ja valivalia

Voi, voi ja lämmin leipä, näin oli äidilläni tapana kuitata turhanaikainen valitus. Siinä voivottelu-voi muuttuu kesken kaiken siksi voiksi, jota levitetään leivälle. Miellyttävä ajatus lämpimän leivän päälle sulavista voinokareista tehnee valitusvirren katkaisusta vähemmän töykeän kuin se muuten olisi.

Nyttemmin on tullut muotiin vähemmän sulava tyyli. Epäempaattisella äänensävyllä lausuttu tai samassa hengessä kirjoitettu se on voi voi tai no voi voi on nykyään hyvin tavallinen kommentti, jos joku erehtyy niin sanotusti avautumaan ongelmastaan, jolle ei tämänhetkisten asiaintilojen vallitessa voi (!) mitään tai jota kommentin lausuja pitää joka tapauksessa pumpulissa eläneen kanssaihmisen ylireagointina normaaliin elämään.

Pari esimerkkiä lienee paikallaan. Työntekijälle, joka on valittanut epämieluisista työvuoroista, on huomautettu: Työnantaja määrää vuorot ja jos ei kelpaa, niin sitten se on voi voi. Miehestä, joka ei pidä itseään suurista tuloistaan huolimatta erityisen varakkaana, on todettu kitkerästi: No voi voi, kun ei pääse etelän reissullekaan kuin kolme kertaa vuodessa ja joutuu tavisautolla ajamaan.

Voivottelussa voi-sana toistuu jälkimmäistä i:tä lukuun ottamatta. On myös muita ilmauksia, jotka perustuvat sanavartalon toistoon: tässä puheena olevaan teemaan liittyvät etenkin puhekieliset toistofraasit vali vali ja seli seli, jotka viittaavat katkeamattomaan valitukseen tai puolustelevaan selittelyyn. Erään blogitekstin otsikossa olen törmännyt myös yhdistelmään ”Vali vali seli seli”, ja vielä eräässä toisessa otsikossa rinnastukseen ”Nari nari ja vali vali”, jossa nari nari eli narina tarkoittaa myös eräänlaista valitusta.

Toistoa käytetään kielessä eri tarkoituksiin: tavallisia ovat esimerkiksi sanan merkityksen korostaminen (pikkupikkuriikkinen on ’todella pieni’) tai tekemisen jatkuvuuden ilmaiseminen (hän vain juoksi ja juoksi tai hän juoksi juoksemistaan tarkoittavat jatkuvaa juoksua). Valivali-valittelussa on kyse juuri jatkuvuuden ilmaisusta, kun taas toisessa uudessa muoti-ilmauksessa eiei korostuu sanan ei kielteinen merkitys. Jos jokin on ”eiei”, se on todellakin huono ajatus, jota ei pidä toteutettaman. Eräässä tuoreessa kolumnissa surraan keski-ikäisen naisen silmin: Alennuslaareja penkoessa tajuaa, miten paljon kuuluu eiei-listalle – eli miten paljon on vaatteita, joihin keski-ikäinen penkoja ei katso voivansa sonnustautua. Voivotteluksi taisi mennä tässä sitten ei’ittelykin.

 

Kirjoittajan väitöskirja Idiomien leksikaalinen kuvaus kielenkäytön ja vaihtelun näkökulmasta tarkastettiin Helsingin yliopistossa tammikuussa 2013.

Tarja Riitta Heinonen