Kysymys: Olen parin viime vuoden aikana käynyt useasti Vilniuksessa ja tavannut siellä paikallisia asukkaita. He eivät ilmiselvästi pidä nimestä Vilna, joka on heidän mukaansa puolalaisten kaupungista käyttämä nimi. Itse he käyttävät muotoa Vilnius, jota myös anglosaksiset maat näyttävät käyttävän. Joensuun kaupungissa, joka on Vilniuksen ystävyyskaupunki, on katu nimeltä Vilniuksenkatu. Kuulin kerrottavan, että alun perin kadun nimestä piti tulla Vilnankatu, mutta kun Liettuan pääkaupungin edustaja sai kuulla asiasta, nimi lopulta hänen esityksestään taipui vilniukselaisten itsensä suosimaan muotoon. Miksi ei käytettäisi Liettuan pääkaupungista puhuttaessa muotoa Vilnius?
Harri Wetterstrand
Vastaus: Silloin tällöin herää keskustelu siitä, miksi suomen kielessä käytetään jostakin ulkomaan kaupungista nimeä, joka eroaa sen muissa kielissä käytettävästä nimestä. Asia ei yleensä nouse esiin Lontoon, Pariisin tai Berliinin yhteydessä. Mielenkiintoisempia ovat viime vuosina olleet eräiden muiden pääkaupunkien nimet, mm. Belgrad ja Vilna. Myös nämä poikkeavat vähän, mutta eivät kokonaan siitä nimimuodosta, jota käytetään kummankin maan omassa kielessä.
Jugoslaviassa – sekä entisessä että nykyisessä – pääkaupungin nimenä on serbokroatian kielen mukainen Beograd. Useimmissa muissa Euroopan kielissä nimestä käytetään kuitenkin vanhastaan muotoa Belgrad, Belgrade tai Belgrado. Ruotsin ja saksan kielessä on vanhastaan sama Belgrad-muoto kuin suomessa. Historia on vakiinnuttanut sen aseman mm. näihin kieliin, eikä meidän ole tarvis arastella traditionaalisen nimimuodon käyttöä omassa kielessämme.
Liettuan pääkaupungin liettuankielinen nimi on Vilnius. Kaupunki on Euroopassa laajalti tunnettu, mutta sen nimestä on eri kielissä totuttu käyttämään vähän toisistaan poikkeavia muotoja. Vaihtelevuus selittyy paljolti Liettuan monivaiheisesta historiasta. Nimen puolankielinen muoto on Wilno, saksankielinen Wilna. Suomen kieleen on vakiintunut muoto Vilna. Se on ilmeisesti kulkeutunut meille ruotsin välityksellä. Vilna on todella vanhastaan tuttu kaupunki: kauppayhteydethän ovat toimineet Baltian ja sen pohjoisten naapureiden välillä hansakaudelta lähtien, ja vuosisataiset kontaktit sekä historialliset naapurisuhteet heijastuvat juuri vanhassa nimimuodossa.
Vaikka paikannimien käytössä on yleisenä kansainvälisenä pyrkimyksenä pitäytyä kunkin maan nykyisen virallisen kielen mukaisiin muotoihin, niin joka kielessä on sen rakenteeseen mukautuneita, traditonaalisia muotoja juuri lähimpien naapurimaiden ja niiden pääkaupunkien nimistä. Suomen kielessä normaalit Tallinna, Riika ja Vilna ovat edustavia esimerkkejä tällaisista kansalliskieliin vakiintuneista sovinnaisnimistä.
Aika näyttää, millä tavoin Euroopan yhdentyminen vaikuttaa paikannimiin. Matkailu ja valtioiden välinen yhteistyö lisäävät tietysti kaikkialla paikallisen nimistön tuntemusta. Me suomalaisetkin totumme vielä näkemään Liettuan (eli Lietuvan) pääkaupungista myös liettuankielisen muodon Vilnius, ja voihan olla, että se jossakin vaiheessa syrjäyttää Vilnan. Vielä ei kuitenkaan ole syytä hylätä perinteistä sovinnaisnimeä.
Eri puolilla Eurooppaa kohdistuvat kansalliset tunteet joskus suomalaisia oudoksuttavankin voimakkaasti niihin paikannimiin, joita valloittajat ja miehittäjät ovat omaksuneet vastakohtana valloitetun alueen oman kansalliskielen mukaisille nimille. Kansalliset tunteet, antipatiatkin, ovat tosiasioita. Epämieluisaa historiaa ei kuitenkaan voi muuttaa häivyttämällä sen jäljet tietoisuudestamme. Järkevämpää on tunnustaa, että historian eri vaiheet, kipeät ja epäoikeudenmukaisetkin, ovat jättäneet merkkejä kieliin ja kulttuureihin. Käyttämällä omassa kielessämme ammoin vakiintuneita, meille neutraaleja nimiä emme ota kantaa toisia kieliä vastaan tai asetu toisten puolelle. Suomalaiset nimimukaelmat kuuluvat vain suomen kieleen. Jos käytetään muuta kieltä kuin suomea, valitaan tietenkin siihen kieleen kuuluvat muodot.
Saara Welin