Virka tarkoittaa nykyisessä yleiskielessä valtion tai muun julkisyhteisön virkasuhteista tointa ja yleisemminkin tointa, tehtävää, työtä. Kovin uusi tämä sana ei ole, sillä viroiksi on nimitetty valtion ja kirkon toimia jo ainakin neljä ja puoli sataa vuotta. Esimerkiksi Agricolalla on ”Pappein Wirca” (1544) ja Viipurin piispa Olavi Elimaeus mainitsee tekstissään ”domarin wirgasta” (= tuomarin virasta; 1610). Virka-sanasto on sittemmin runsastunut erityisesti 1800-luvun puolimaista lähtien. Martti Rapola luettelee Sanojemme ensiesiintymiä -teoksessaan muun muassa seuraavien yhdyssanojen varhaisvuodet: virkaero (1851), virkakieli (1858), virkakunta (1847), virkamatka (1863), virkapuku (1842), virkatalo (1853), virkavala (1853), virkavalta (1865), virkavapaus (1847), viransijainen ja viransijaisuus (1865); virantoimitus (1678), virkaatekevä (1753). Myös virkamies on nykymerkityksessään (valtion jne. virkamies) tunnettu jo 1500-luvun lopulla. Virka-sanaan perustuva johdos virasto on tullut kieleen 1850-luvulla. Samoihin aikoihin on ollut käytössä myös virkamiestä tarkoittava virkalainen. Virkanainen-sanalla ymmärrettävästi on lyhyempi historia: sanakirjoissa se näyttää alkaneen yleistyä 1950-luvulla, mutta se on kyllä ollut käytössä jo paljon aikaisemminkin.

Jotkin virka-alkuiset yhdyssanat ovat tietenkin ajan mittaan harvinaistuneet tai väistyneet, kun niiden tarkoittama käsitekin on syrjäytynyt. Historiaan kuuluvat täten esimerkiksi virka-aatelisto ja virkaylimystö, samoin virkasauva. Vanhastaan on puhuttu myös esimerkiksi hallituksen, maistraatin, viskaalin, viranomaisen, lääkärin virkahuoneesta. Virkahuone on tietysti edelleen käypä sana, mutta joissakin tapauksissa puhutaan yleisemmin toimistosta, kansliasta, työhuoneesta. Enää ei puhuta myöskään virkapostikortista vaan virallisesta postikortista.

Seuraava sitaatti on vuonna 1936 Helsingin Sanomissa julkaistusta kuolinilmoituksesta: ” – – joka täten kutsuna vainajan virkatovereille ja tuttaville ilmoitetaan.” Virkatoverin asemesta puhutaan nykyään yleensä työtoverista. Miespuolista kollegaa nimitetään virkaveljeksi, naispuolista virkasisareksi. Näitä käytetään kuitenkin lähinnä puhutteluissa ja ennen muuta epävirallisissa yhteyksissä. Tämäntapaisessa kontakti-ilmoituksessa on jo vähän ajan patinaa (Uusi Suomi 1936): ”Virkaneiti haluaa tutust. valtion virkamieheen tai muuten hyvässä asemassa olevaan keski-ik. herraan.” Virkaherra on leikillinen, pilkallinen tai muutoin tyyliväritteinen nimitys: ”Monesti alemmat virkaherrat rettelöivät työväenjärjestöjen kanssa” (Suomen Sosialidemokraatti 1936). Byrokraatin suomalaisena vastineena on aikoinaan käytetty sanaa virkavaltias (mm. Suomettaressa 1864 ja sanomalehdissä vielä 1930-luvullakin), mutta nykyään puhutaan vain esimerkiksi virkavaltaisesta henkilöstä.

Piian ja paimenen virka

Ammattia, tointa, tehtävää tarkoittavalla virka-sanalla on takanaan pitkä historia sekä vanhassa kirjakielessä että murteissa. Esimerkiksi Pirkkalan kirkkoherran Jacobus Raumannuksen suomentamassa Lutherin Isossa katekismuksessa (1674) sanotaan, että perheen pään ”Wirca on – – cuulla hänen Lapsians ja Perhettäns, Catechismuxen opis”. Samantapainen tehtävän merkitys on myös seuraavissa: ”Ja sentähden he annoit itzens calamiehen wircan” (= ryhtyivät kalastajiksi; Sorolaisen Postilla 1621); ”Mihingästä Jumala on Waimon cutzunut? Synnyttämän Lapsia, cowa Wirca kyllä ja rascas” (Kolckeniuksen ruumissaarna 1698).

Murteissa virka on tarkoittanut ja tarkoittaa edelleen ammattia, työtehtävää yleensä, kuten seuraavat esimerkit osoittavat. Längelmäki: ”Ja minä kylläännym (= kyllästyin) piijjav virkaan.” Lapua: ”Eihän se paimenev virka niih hääviä ollu.” Nurmo: ”Se (poika) lähti hakohom postia niinkun sev virk oli.” Kun suutari esimerkiksi Nurmossa on puhunut virkatalostaan, kysymys ei ole talosta, jonka hän olisi palkkaetuna saanut hallintaansa, vaan talosta, joka on hänen vakituinen suutaroimispaikkansa, nimikkotyöpaikkansa. Sotkamossa taas esimerkiksi hieroja voi kulkea virkamatkoillaan.

Ammattityöntekijää on vanhastaan murteissa nimitetty virkamieheksi. ”Semmonev virkamies ko kuppari” oli ennen esimerkiksi Himangalla. Martti Rapola, paras vanhan kirjakielemme tuntija, on tutkimuksissaan selvittänyt, että virkamies on kirjasuomessa 1500-luvulta alkaen aina 1700-luvulle saakka yleisesti merkinnyt käsityöläistä mutta lisäksi sitä on toisinaan käytetty myös nykymerkityksessään. Mainitussa Himangan esimerkissä kuvastuu vielä vanha, sittemmin kirjakielestä väistynyt merkitys.

Kolme virkakarvaa

Virka tarkoittaa murteissa myös muunlaista tehtävää, tekemistä tms. Kittilä: ”Kaksi on virkaa vierhalla: tulla ja lähteä.” Somerniemi: ”Tarttee ain vaan syämisev virkaa pittää” (= olla syömisen touhussa, syömässä). Sotkamo: ”Minä olin jo akan virassa (ts. naimisissa) kun se (rippikoulupappi) kuoli vasta.” Merkitykseltään avartunut on sijamuotokiteymä viroikseen, jonka merkitys on ’aikansa kuluksi’, esimerkiksi Kajaanissa: ”Virokseen juoksenteloo kyliä.” Erikoistunutta käyttöä on myös seuraavassa Sotkamon esimerkissä: ”Oli nuhelluj ja tutkinna että millä virkasin (= millä asioilla) työ (vallattomat pojat) olija.”

Virka ei tarkoita vain ihmisen tehtävää, vaan myös eläimellä voi olla virka. Suoniemi: ”Koirra virkansa haukkujen hointaa.” Alatornio: ”Siekös panikki nyh toisen lehmän kellokhaan virkhan.” Sääksmäki: ”Viis kannaa vaan om munimisev virraassa (= on munivia), muut hautoovat.”>/p>

Eläimen virkaan liittyy muutamia hauskoja murteiden yhdyssanoja. Kukon pitkiä pyrstösulkia nimitetään etenkin Kaakkois-Suomessa Lappeenrannan ympäristössä virkasuliksi; muualla näitä nimitetään muun muassa laulusuliksi. Virkakarvoiksi taas nimitetään sekä kissan viiksiä että koiran kuonossa (etenkin leuan alla) olevia karvoja. Suomussalmella on uskottu, että ”jos oli kolmev virkakarvoa niin tuli hyvä lintukoira”. Virkakoiraksi nimitetäänkin Pohjois-Suomessa hyvää metsästyskoiraa.

Tehtävää, käyttöä tarkoittava virka liittyy myös esineisiin ja asioihin. Tätä valaisevat seuraavat murrelauseet. Kalanti: ”Tomsel kapinal (= kapineella) ei ol mittän virkka.” Nummi: ”Ei lypsinkiuluu pruukattu muusa viras kul lypsämises.” Merikarvia: ”Kyl se (riihi) on ollu viraas viä mun aikanan.” Laihia: ”Isoo kaffipanna otethan taas virkoohin” (= käyttöön). Sateisista päivistä, sateisesta säästä voidaan sanoa (Loimaa): ”Kyl se nyv vaan näyttää pitävän satteev virkaa.” Viralta pantu ihminen on virkaheitto, virkapaska tai virkapasko, mutta samoja sanoja voidaan käyttää myös käyttökelvottomaksi tulleesta esineestä, esimerkiksi (Tervo): ”Kyllä hyvväek kalu tulloo vanhemmitev virkaheitoks.”

Samantapaista käyttöä virka-sanalla on yleiskielessäkin. Nykysuomen sanakirjassa mainitaan muun muassa seuraavanlaisia esimerkkejä: ”Sängyn virkaa toimittava laatikko.” ”Vanha viralta pantu öljylamppu.” ”Mitäpä virkaa enää on minunkaan elämälläni!” Jo ensimmäisessä suomenkielisessä Raamatussa (1642) on virka-sanaa käytetty seuraavasti: ”(Daavid) opetta Jumalan pelgosta, kielen oikiasta wirasta (= käyttötarkoituksesta), rauhallisudesta ja wiattomasta elämästä.”

Käytön, käyttötarkoituksen, toistuvan tehtävän merkityksestä on kehittynyt tavan merkitys. Ilomantsi: ”Ei tuostakaan tullut kunnon ihmistä kun hylykääty noille pahoille viroille” (= pahoille tavoille). Sama merkitys viralla on tässä Inkerin Venjoen murteen esimerkissä: ”Heä (lehmä, joka on tottunut potkimaan kiulunsa nurin) aim pittää sitä vanhaa virkajaase.” Myös tämä merkitys on vanha, sillä se esiintyy jo Agricolalla: ”Ja telle wirghalla (= tällä tavalla) Somalaiset ensin tulit Christituxi.” Tähän yhteyteen kuuluu myös adjektiivi virkainen (Kangasniemi): ”Olha sillä olevinnaa vähä asijav virkaista” (= tapaista).

’Tehtävään, toimeen’ liittyvä erikoismerkitys virka-sanalle on kehittynyt Peräpohjolan murteissa. Viroissaan tai viroillaan oleminen merkitsee samaa kuin olla ’kiimassa’. Esimerkiksi Rovaniemellä ”lehmä on viroishan”. Murteissa on eräitä muitakin merkityssuhteiltaan samantapaisia kiimassa olemisen ilmauksia, muun muassa koira voi olla toimessaan ja lammas touhuissaan.

Viraton sauna

Adjektiivin viraton perusmerkitys on tietysti ’sellainen, jolla ei ole virkaa’. Mutta se tarkoittaa myös sellaista, joka ei ole käytössä, jolla ei ole käyttöä, siis tarpeetonta, kelpaamatonta, joutilasta. Nykysuomen sanakirjassa mainitaan esimerkkeinä muun muassa: ”Sauna jäi virattomaksi uuden valmistuttua.” ”Virattomana ravistunut vene.” Murteissa viraton tarkoittaa esimerkiksi kykenemätöntä, hyödytöntä (Mouhijärvi): ”Muarista tuli ihav viraaton, ku se halpauksen sai.” Se tarkoittaa yleisesti myös saamatonta, laiskaa, velttoa ja huolimatonta (Isojoki): ”Son niin viraatoon, ettei siit oo trengiksi.” Myös eläimet, esineet ja asiat voivat olla virattomia. Nurmo: ”Rökkähät (= kiisket) nyk (kaloista) kaikkiiv viraattomampia (= hyödyttömimpiä, tarpeettomimpia) on.” Laihia: ”Astia on ravistunu, kun se on ollu viraattomana niin kauvon.”

Virka-sanasta on johdettu verbi virkailla. Nykysuomen sanakirjassa mainitaan sen harvinainen merkitys ’hoitaa jotakin virkaa tai tointa, toimia’. Kansanomaisesti virkaileminen on vähäpätöisten asioiden toimittelemista, aikailemista, viivyttelemistä, vitkastelemista. Iisalmi: ”Ee soa virkailla männessä että joovutta kouluun.” Virkailija tarkoittaa murteissa siis viivyttelijää, aikailijaa (Tervo): ”Kustu oj jonniijjoutava virkaelija, sittei toemita laettoo asijalle.”

Metsästäjän virkatie

Virka-sanasto liittyy — tai on liittynyt vanhastaan eränkäyntiin. Virka tarkoittaa eräissä murteissa (rihma)pyydystä, ansaa, permiä (Rovaniemi): ”Se om menny virkoja kokemhan.” Edelleen se tarkoittaa pyydysjonoa, ansapolkua tai aluetta, jolle on viritetty pyydyksiä (Kihniö): ”Niillä paulamiähillä niill oli niin suuriakiv virkoja että niillä oli nuon kolomekkinsataa paulaa.” Tämä virka on Ylä-Satakunnan ja Peräpohjolan sana, mikä viittaa vanhoihin pirkkalaisyhteyksiin: eränkävijät ovat vieneet sanan pohjoiseen. Nykyisen byrokratian termi virkatie kuuluu myös vanhaan metsästyssanastoon. Kansanomaisesti virkatie on tarkoittanut rastein merkittyä polkua tai polkua, joka kulki metsässä yhden omistajan kaikkien linnun- ym. pyydysten kautta (Varpaisjärvi): ” – – kunnen minä ennee jaksas virkateitä kävellä pitkin saloja.” Onpa metsästyssanastoon kuulunut virkamieskin. Vermlannin suomalaismurteessa se oli pyydysten asettelijan nimitys: ”Niill olj ennev vanhoilla virkamiehillä lukukii” (= loitsukin).

Virka tarkoittaa murteissa (paikoin Satakunnassa ja Pohjanmaalla) myös puuhun tehtyä uurretta, viirua, viiltoa. Tästä on edelleen johdettu verbejä: virata, virkata, virkoa, virkoostaa, virkkoostaa. Nämä merkitsevät aisaamista: sitä että puuhun tehdään uurteita, kuoritaan puu osittain, jotta se kuivuisi. Verbeistä on puolestaan johdettu virkaus, virkkaus, virkoos, virkkoos, virkoo, jotka kaikki tarkoittavat osittain kuorittua kohtaa puussa, puuhun tehtyä rastia, pilkkaa.

Balttilainen alkuperä

Virka-sanue on siis suomen kielessä runsas ja monimerkityksinen. Samantapaisia merkityksiä kuin suomen murteissa on myös muissa itämerensuomalaisissa kielissä: inkeroisessa, karjalan kielessä, lyydissä, vepsässä, vatjassa ja virossa (liivistä ei ole tietoja). Erikseen voi mainita inkeroisen ja vatjan helmiriviä, helminauhaa tarkoittavan virka-sanan; vatjassa sama sana tarkoittaa myös jonoa, riviä ja viron murteissa riviä, suoraa, pitkää pinoa. Tästä onkin lyhyt ja oikoinen matka lainalähteeseen. Suomen kielen etymologisessa sanakirjassa esitetään, että virka on todennäköisesti balttilaista alkuperää. Sen kanssa samaa juurta ovat lätin eli latvian kielen verdze ’(pitkä) rivi’ja virdze ’suuri kasa’.

Näin on kuljettu pitkä tie nykysuomalaisesta valtion tai muun julkisyhteisön virkasuhteista tointa tarkoittavasta virasta latvian kielen pitkää riviä tarkoittavaan sanaan. Siitä kun nämä ovat olleet yhtä, on aikaa kulunut pari tuhatta vuotta. Alkuperäisestä jonon, rivin merkityksestä on kehittynyt muiden edellä esiteltyjen merkitysten lisäksi tavan ja lopulta myös ammatin, toimen, työn merkitys. Kaikki voidaan siis johtaa samasta alkumerkityksestä.

Virka-sanan alkuperän osoittanut ja merkityksen kehitystä selvitellyt akateemikko, professori, aikanaan myös opetusministeri Lauri Posti on esittänyt (Virittäjä 1932), että nykykielen virka-sana on peräisin metsästyskulttuurin piiristä. Merkityksen kehitys on voinut tapahtua aikana, jolloin metsästys oli vielä tärkeä elinkeino. Miehen tärkein työ eli virka – ainakin talvisin – oli ansaviran avulla pyytäminen. Pyydyksiä kokemaan menevä mies meni viroilleen.

Valtion virkamiehet lohduttivat aikoinaan itseään sillä, että vaikka valtion leipä on kapea, se on pitkä. Tässä näkyy jotain samaa pituusominaisuutta kuin alkuaan virka-sanankin merkityksessä. Nykyään pitää kuitenkin varautua siihen, että niin kuin sanojen merkitykset muuttuvat, muutkin ikuisina pidetyt totuudet muuttuvat.