”Avaan tabletin, ja selain avautuu paikallislehden verkkosivuille. Yritän kahdella sormella venyttää tekstiä suuremmaksi. Ei onnistu.”

Virpi Jylhän aamurutiinit ovat alkaneet tylysti.

”Tuskastuneena siirrän koko värkin syrjään. Tekisi mieli ruveta murjottamaan. Sivuston toteutus on saavuttamaton”, hän kirjoittaa.

Jylhä on paitsi saavutettavuusasiantuntija myös itse näkövammainen, siis kokemusasiantuntija. Hänen puheenvuorokirjoituksensa on yksi monista puheenvuoroista, jotka rytmittävät parin vuoden takaista Maija Hirvosen ja Tuija Kinnusen tietokirjaa Saavutettava viestintä. Yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta edistämässä (Gaudeamus).

Reiluun 300 sivuun mahtuu enimmäkseen vertaisarvioituja tutkimusartikkeleja, mutta myös tällaisia tulkkien, virkamiesten ja kokemusasiantuntijoiden näkökulmia. Ne tuovat kokoelmaan konkretiaa ja osoittavat, että vaikka sana saavutettavuus vilahtelee tuon tuosta nykyään niin yritysten kuin julkishallinnonkin strategiapapereissa, jättää käytäntö usein toivomisen varaa.

Saavutettavuutta kolmesta näkökulmasta

Hirvosen ja Kinnusen toimittama kirja kokoaa yhteen erilaisia näkökulmia saavutettavampaan viestintään. Kirjoittajat itse summaavat, että teos pyrkii kertomaan, mitä ”saavutettava viestintä mahdollistaa ja mitä sen puute estää”.

Kirja palkittiin viime kesäkuussa Helsingin Sanomain säätiön Tiedettä suomeksi -palkinnolla. Tuomaristo kehaisee, että kirja ”esittelee uutta monialaista tutkimustietoa, joka on toistaiseksi jäänyt vähälle huomiolle viestinnän tutkimuksessa”.

Toimittajien tausta käännöstieteissä näkyy, ja kirjaa suositellaankin erityisesti kääntämisen ja tulkkauksen opetukseen. Tästä huolimatta teosta voi ajatella myös eräänlaisena peruskurssina, joka käsittelee ainakin pintapuoleisesti useita aiheeseen liittyviä kysymyksiä.

Kirjan sisältöosuudet käsittelevät saavutettavuutta arjen, työelämän ja yhteiskunnan näkökulmista.

Arjen saavutettavuutta lähestytään erityisesti kulttuurituotteiden kautta. Miten tehdä audiovisuaalisesta viestinnästä saavutettavaa esimerkiksi kuulo-, näkö- ja kuulo-näkörajoitteisille? Osuudessa käsitellään muun muassa ohjelmien ja elokuvien kielensisäistä tekstitystä ja kuvailutulkkausta, joiden saatavuus on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi.

Työelämän saavutettavuutta pohditaan muun muassa puheenvuorossa, joka käsittelee työssäkäynnin mahdollistavaa tulkkausta. Eliisa Pitkäsalon ja Laura Kalliomaa-Puhan kiinnostavassa artikkelissa käsitellään puolestaan sarjakuvasopimuksia. Ne ovat esimerkki tavasta, jolla juridista tekstiä pyritään tekemään ymmärrettävämmäksi visualisoinnin keinoin. Sarjakuvan muotoon tehtävä työsopimus voi auttaa esimerkiksi työntekijää, jolla on lukemisvaikeuksia.

Yhteiskunnallista saavutettavuutta käsittelevässä osuudessa on tarjolla enimmäkseen tutkimuskatsauksia. Ne liittyvät esimerkiksi selkokieleen ja konekääntämiseen.

Kohti yhdenvertaisuutta ja osallisuutta

Teoksen lähtökohtaa voisi pitää normikriittisenä, ja monet kirjan ajatukset ovat esimerkiksi yhteiskuntatieteellisestä vammaistutkimuksesta tuttuja. Elämme yhteiskunnassa, joka nimenomaan normiensa myötä toiseuttaa esimerkiksi aistivammaisia ihmisiä.

”Toimintaympäristömme asettaa rajoitteita ja esteitä, kun kaikki eivät kyvyistään huolimatta voi osallistua esimerkiksi työntekoon tai kun tilat ja tilanteet on suunniteltu vain yhdenlaisia käyttäjiä varten. Kenen tahansa toiminta voi olla rajoittunutta tilanteen mukaan, ja huomion voi kohdistaa yksilön ominaisuuksista ympäristön ominaisuuksiin ja sen luomiin toimintaedellytyksiin”, toimittajat kirjoittavat johdannossa. Siis: kyse ei ole yksilöiden rajoitteista, vaan yhteiskunnan kyvyttömyydestä hyödyntää jokaisen kykyjä.

Saavutettavuus kytkeytyy oleellisesti yhdenvertaisuuden käsitteeseen. Saavutettavuus määritellään kirjassa tavoitteena palvella erilaisia ”yleisöjä ja käyttäjiä – – mahdollisimman yhdenvertaisesti”. Tämä taas edistää osallisuuden kokemusta.

Tavoitteena on, että esimerkiksi vieraskielisiä ei nähtäisi yhteiskunnassa ainoastaan viranomaistoiminnan kohteina ja palveluiden käyttäjinä, vaan aktiivisina kansalaisina. Tämä kuitenkin vaatisi vuorovaikutukseen kaksisuuntaisuutta. Toisin sanoen yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii siis aktiivista työtä.

Kirjoittajat korostavat, että tekemättä jättäminen on myös aktiivinen valinta.

Hirvonen, Maija – Kinnunen, Tuija (toim.) 2020: Saavutettava viestintä. Yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta edistämässä. Gaudeamus.

Saavutettava viestintä -kirjan kansi.