Suomen kielelle vieraat äänteet b, g ja d esiintyvät hauskasti sanassa brigadi, ja sen vastine suomessa prikaati osoittaa noiden äänteiden luonnollisen kohtalon.

Äänteet eivät ole vaikeusasteeltaan samanlaiset. d kuuluu suomen yleiskieleen, ja sitä kyllä opetetaan tarmokkaasti koulussa, ainakin minulle jäi sellainen muistikuva Kuopion Lyseosta 1940-luvulta.

Vaikeampi on b. Meillä on kuitenkin sen verran tavallisten sanojen pareja, jotka eroavat toisistaan vain b : p -suhteessa (minimipareja), että b-äänteen huolellista ääntämistä voi edellyttää sivistyneeltä ihmiseltä. Esimerkkejä: paletti – baletti, pussi – bussi, passi – Bassi, paarit – baarit.

Täysin mahdoton äänne suomalaiselle on g. Sen fonologinen kuormitus on niin vähäinen, että kaikessa opetuksessa sen oikean ääntämisen opettaminen lyödään laimin. Huvittavia mutta niin keinotekoisia ovat seuraavat esimerkit: Gorilla kantaa hedelmiä korilla ja Germaani, älä juo kermaani. Vasta viime vuosina olen löytänyt muutaman järkevämmän parin: guru 1. ’henkinen opettaja’, 2. ’jonkin alan auktoriteetti’ – kuru ’tunturirotko’; taiga ’Siperian metsävyöhyke’ – taika; granaatti 1. ’eräs siliikaattimineraali’, 2. ’eräs omenapuulaji, Punica grantum’ – kranaatti.

Olen harrastanut vieraita kieliä yli puoli vuosisataa. Vähääkään liioittelematta voin sanoa, että yksikään vieraan kielen opettaja ei ole koskaan puhunut genetiivistä vaan kenetiivistä. Eikä sitä voine opettajallekaan kohtuullisesti synniksi lukea. (Vieraiden äänteiden opettamisesta viittaan artikkeliini Suomen venäjänopettajat ry:n lehdessä ”Aspekt” 2/1985.)

Lehtori Pirkko Vapaavallalla oli edellisessä Kielikellossa (1/95) hauska juttu sekaannuksesta Karpo – Garbo. Minulla on myös omakohtainen valaiseva esimerkki. Kysymykseeni erään turkulaisen harrastuksista sain vastauksen poraus. Lukija on nyt asian viitekehyksessä, joten hänellä raksuttanee vähemmän aikaa kuin minulla tositilanteessa: kyseessä oli bodaus.

Teuvo H. Huotari
tuomari
Turku