Vanhan kirjasuomen sanakirjasta (VKS) on nyt verkossa näytejakso ma–mööpeli. Se löytyy osoitteesta http://kaino.kotus.fi/vks(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Verkkosanakirja täydentyy vuosittain siten, että uuden sisällön lisäksi verkossa julkaistaan myös aiemmin painettuina ilmestyneet osat, jotka kattavat aakkosvälin akööpeli.Koko aakkosväli a– nöyräys tulee olemaan verkossa vuoden 2017 loppuun mennessä. Uutta sisältöä sanakirjaan tehdään Kotimaisten kielten keskuksessa suurelta osin Koneen Säätiön rahoituksen turvin.

Sanakirjan aineistona ovat 1540-luvulta vuoteen 1810 ulottuvalla aikajaksolla julkaistujen painotuotteiden ja yhtenäisten käsikirjoitusten sanavarat. Verkkosanakirjan hakuominaisuudet auttavat sanakirjan käyttäjää löytämään helposti haluamansa tiedon. Tarkennetussa haussa voi muun muassa hakea sanoja merkityksen perusteella, rajata haun koskemaan tiettyä sanaluokkaa tai hakea esimerkkejä tietyltä kirjoittajalta. Artikkelien aikajanoista saa nopeasti yleiskuvan siitä, milloin sanaa on käytetty, ja kirjan sisäiset viittaukset toimivat linkkeinä artikkelista toiseen.

Mitä on sanottu mobiliaksi tai maahedelmäksi? Osuuko arvaus mytineerata-verbin merkityksestä oikeaan?