Kysymys: Nykysuomen sanakirja, ainakin minun painokseni, sanoo, että valtiotieteilijät ovat valtiotieteen kandidaatteja ym., kauppatieteilijät taas kauppatieteiden. Samanlainen ohje annettiin Kielikellossa muutama vuosi sitten. Hämmästyksekseni viime vuoden viimeisessä numerossa (lyhenneluettelossa) puhutaan valtiotieteiden kandidaateista, maistereista jne. Mistä muutos?

Arto L. Savolainen
 

Vastaus: Tutkintonimikkeissä esiintyvien sanojen yksiköllisyys ja monikollisuus on askarruttanut muitakin lukijoita. Kirjavuus johtuu siitä, että osa nimikkeistä on tutkinnonuudistuksissa muuttunut. Tällöin esimerkiksi valtiotieteen on muutettu muotoon valtiotieteiden, mutta toisaalta monikollinen kasvatustieteiden yksikkömuotoon kasvatustieteen. Aikaisemmin tutkinnon suorittaneiden nimikkeet säilyvät ennallaan: aikoinaan lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi valmistuneen titteli ei muutu lääketieteen tohtoriksi, joka on tutkinnon nykyinen nimi. Tutkintonimikkeistä saa tietoa mm. Yliopistosanastosta (Valtioneuvoston kanslia 1998). – Nykysuomen sanakirjaa ei kannata käyttää lähteenä etsittäessä nyky-yhteiskunnan käsitteistöä, sillä teoksen uusimmatkin painokset ovat sisällöltään samanlaisia kuin sanakirjan ilmestyessä yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Riitta Eronen