Uusi sukunimiopas – Aakunaniemestä Öyriin
Julkaisuja 4/1994

Tiina Manni-Lindqvist

Uusi sukunimiopas – Aakunaniemestä Öyriin

Kymmenen vuoden tauon jälkeen on Suomalaisuuden liitto jälleen julkaissut Sukunimioppaan nimensä muuttoa harkitseville. Opas on sarjassaan kolmastoista. Oppaiden julkaisu juontaa juurensa vuoteen 1906, jolloin kansalliseen heräämiseen liittyvän suuren nimenmuuton tueksi julkaistiin ensimmäinen luettelo uusiksi suomalaisiksi sukunimiksi sopivista nimistä. Toinen suuri nimenmuutto järjestettiin Kalevalan 100-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1935.

Vuosisadan alun nimenmuutoskampanjoissa oli siis kyse sukunimien suomalaistamisesta. Nykyisin vierasperäisen nimen muuttaminen suomalaisemmaksi on vain pieni osa kaikista vuosittain tehtävistä sukunimenmuutoksista. Nimenmuutosta voidaan hakea paitsi nimen vierasperäisyyden myös sen yleisyyden tai yleiskielisen (= sukunimenä olevan sanan appellatiivisen) merkityksen aiheuttaman haitan perusteella. Osa hakijoista haluaa palata omaan aikaisempaan tai esivanhempiensa nimeen.

Jos uudeksi sukunimeksi ei haluta tai voida ottaa suvussa aiemmin ollutta nimeä, on edessä aivan uuden nimen valinta. Suomalaisuuden liiton julkaiseman Sukunimioppaan luettelo (noin 7 000 nimeä Aakunaniemestä Öyriin) on tehty helpottamaan valintaa. Uusimman oppaan nimiluettelossa on noin 500 uutta nimiehdotusta (loput ovat jo edellisissä luetteloissa olleita, käyttämättömiä nimiä). Ehdotukset on kerätty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkiston paikannimikokoelmista. Ehdotetut nimet ovat siis olleet tai ovat yhä käytössä paikanniminä eri puolilla maata.

Luettelosta (tai sen ulkopuolelta) on siis mahdollista valita paikannimi uudeksi sukunimeksi. Viisainta on pitäytyä nimessä, joka on jollakin tavalla tuttu tai läheinen. Nimenmuuttajan tai hänen sukunsa kotiseudun nimistö tarjoaa aina useita vaihtoehtoja alkaen mahdollisen sukutalon nimestä ja jatkuen seudun luontonimiin. Selviä vieraita talonnimiä tulisi välttää, sillä perintötalon asukkailla ja heidän jälkeläisillään on eräänlainen etuoikeus saada tarvittaessa vanha talonnimi suvun uudeksi nimeksi. Tällöin päädyttäisiin siihen epätoivottavaan tilanteeseen, että sama nimi tulee eri suvuille.

Luontonimissä täytyisi ottaa huomioon nimistön omaleimaisuus eri puolilla maata. Juuriltaan satakuntalaisen ei kannata valita selvästi pohjoissuomalaisia aineksia – tiettyjä appellatiiveja ja murrepiirteitä – sisältävää nimeä (esimerkiksi Ahvenvuoma, Aihkipelto, Isoautto) eikä savolaisen varsinaissuomalaista jne.

Uutta nimeä valittaessa on myös otettava huomioon sen käyttö: nimen valitsijan olisi mietittävä, miten nimi jokapäiväisessä elämässä käyttäytyy. Nimeä joudutaan eri yhteyksissä taivuttamaan, ja tällöin astevaihtelu ja muut sanavartalon muutokset saattavat aiheuttaa ongelmia. Sukunimioppaan luettelossa on pääasiassa joihinkin ‑s ja ‑e ‑loppuisiin nimiehdotuksiin lisätty sulkeisiin nimen genetiivimuoto ohjaamaan nimen taivutusta (Hulme : Hulmeen, Säynäs : Säynään). Ilman ohjetta on jätetty mm. Liepe, Sate, Selke ja Vuolte. Luettelossa on muunkintyyppisiä taivutukseltaan ongelmallisia nimiä, kuten Sykö, Tulpi ja Urki.

Luettelossa on esipuheen mukaan merkitty tähdellä (*) nimet, jotka aiemmin ovat olleet käytössä sukuniminä mutta jotka ovat jääneet pois käytöstä. Tällaista tietoa nimen valitsija juuri tarvitsisikin, sillä on muistettava, että käytöstä pois jäänyt nimi voi edelleenkin olla piilevästi käytössä esimerkiksi tyttönimenä ja saattaa siis tulla uudestaankin käyttöön. Esipuheen tieto vain ei valitettavasti pidä paikkaansa. Luettelon tähditys on sama kuin Sukunimioppaan edellisessä painoksessa vuodelta 1984. Siinä on tähdellä varustettu nimenomaan sellaiset sukunimiehdotukset, jotka eivät ole olleet aikaisemmin käytössä (nimet on valittu aiempien oppaiden käyttämättä jääneistä nimiehdotuksista, jotka perustuvat paikan- tai yleisnimiin). Nämä samat ehdotukset ovat yhä tämänvuotisessakin luettelossa tähditettyinä. Sen sijaan käytöstä poistuneet sukunimet (sekä uudet paikannimiin perustuvat nimiehdotukset) ovat ilman merkintää.

Sukunimilain mukaan uudeksi sukunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, jota käytetään yleisesti etunimenä. Sukunimioppaan nimiluettelossa on muutama etunimenäkin yleisesti tunnettu ehdotus, esimerkiksi Sanni (4 971 nimenkantajaa vuonna 1992), Hetti (211) ja Ohto (56). Ne pitäisi ehdottomasti poistaa.

Vuonna 1906 perustettu Suomalaisuuden liitto alkoi pitää rekisteriä suojatuista sukunimistä vuonna 1914 välttääkseen tapauksia, joissa sama nimi olisi otettu useammalle suvulle. Ensimmäinen suojattujen sukunimien luettelo julkaistiin 1920, ja vuodesta 1980 se on ilmestynyt kätevästi Sukunimioppaan yhteydessä. Edellisen nimioppaan julkaisemisen jälkeen on tullut voimaan uusi sukunimilaki (1.1.1986). Laki antaa periaatteessa suojan kaikille väestörekisteriin merkityille sukunimille (lain mukaan tällaista nimeä ei voida hyväksyä uudeksi sukunimeksi, ellei hakijalla ole siihen oikeutta), joten nimen erillinen maksullinen suojaaminen ei ole enää välttämätöntä. Sukunimioppaan esipuheessa kerrotaan, että kiinnostus oman nimen suojaamiseen jatkuu kuitenkin edelleen. On ilmeisesti konkreettisempaa saada suvun nimi suojattujen nimien luetteloon kuin pelkästään luottaa lain voimaan.

Uusi Sukunimiopas puolustaa paikkaansa sukunimenmuuttajien idea- ja tietolähteenä. Nimenmuutoksissa tarvittavat lääninhallitusten osoitteet ja puhelinnumerot ovat hyvä lisä oppaan sisältöön. Itse nimiehdotusten luetteloa on syytä lukea ajatuksen kanssa, jotta valituksi tulisi mahdollisimman luonteva ja toimiva sukunimi.

 

Sukunimiopas. Suojatut sukunimet. Suomalaisuuden liitto. Helsinki 1994. 144 s.

Tiina Manni-Lindqvist