Uusi painos virkakielen oppaasta
Artikkeli 1/1993

Kaino Laaksonen

Uusi painos virkakielen oppaasta

Esko Koivusalon ja Liisa Huovinen-Nybergin runsaat kymmenen vuotta sitten laatimasta oppaasta Selkeä virkakieli ilmestyi viime syksynä uudistettu laitos. Vanha opas ehti kulua käytössä neljänteen painokseen saakka.

Kielitoimiston virkakielen kouluttajien Katariina Iisan ja Aino Piehlin muokkaama kirja on uusi sekä ulkoasultaan että pääosin myös sisällöltään. Uusi julkaisu sopii hyvin juhlistamaan vuosikymmenen täyttymistä valtioneuvoston tekemästä virkakielen huoltoa edistävästä päätöksestä (Vpn 497/82). Samaan työn merkeissä juhlintaan liittyi myös Kielikellon viime vuoden kolmas numero. Kielitoimiston vastuullinen tehtävä virkakielen huoltajana on ilmaistu päätöksessä: ”Kielen asiantuntijana viranomaisten kielenkäytön kehittämisessä toimii Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.”

Kirja alkaa yleisjaksolla ”Virkakieli ja kielenhuolto”, jossa esitetään aluksi virkakielen määritelmä: se on lain, hallinnon ja suunnittelun kieltä, ja sitä käytetään julkisten tehtävien hoitamiseen. Kirjan sisältö saa perustelunsa jakson loppupuolella, jossa todetaan, että virkakielen selkeyttämisessä kiinnitetään erityistä huomiota tekstin jäsentelyyn ja näkökulmaan sekä virke- ja lauserakenteeseen ja sananvalintaan.

”Yleiskieli ja erikoiskielet” ‑jakso on vielä johdattelua itse asiaan. Havainnollisin esimerkein koostettu esitys vaikuttaa uudelta, vaikka asiat on esitetty samaan tapaan jo Koivusalon ja Huovinen-Nybergin julkaisussa. Vanhan painoksen parin esimerkin vaihtaminen uuteen olisi vielä lisännyt uutuuden tunnetta.

Luvussa ”Tekstin rakenne” lähdetään liikkeelle korostamalla vastaanottajan huomioon ottamisen tärkeyttä; tämä lähtökohta tulee kyllä esiin jo johdanto-osassakin. Asioiden esitysjärjestystä pohtiessaan kirjoittajan tulee asettua lukijan asemaan, ja lukijalle tärkein tieto on sijoitettava helposti löydettävään kohtaan. Tämä yleissääntö koskee sekä koko tekstiä että sen osia – kappaleita, virkkeitä ja lauseita.

Päätöksissä vastaanottajille tärkein on tietysti itse päätös. Saatuaan ensin tietää sen lukija voi suhteuttaa siihen tekstissä myöhemmin esitettävät perustelut sekä tarkistaa asian taustan oikeellisuuden. Kuten Katariina Iisa ja Aino Piehl toteavat, hallinnon teksteissä asiat esitetään kuitenkin usein tapahtumajärjestyksessä: asian vireillepano, sovellettava lainkohta ja asian taustan selvitys ja vasta lopuksi itse päätös.

Myönteinen päätös on helppo ilmoittaa vastaanottajalle, mutta miten ilmoitetaan kielteinen tai muuten epämiellyttävä päätös ärsyttämättä vastaanottajaa. Ehkä varovaisuus- ja kohteliaisuussyistä etenkin takaisinperintäasioita koskeva kirje alkaa usein laajoilla perusteluilla, ja vasta loppupuolella esitetään takaisin perittävät summat. Totta on, että vastaanottaja perusteluja lukiessaan tavallaan valmistautuu vastaanottamaan päätöksen. Toisaalta varmaa on myös se, että kirjeen vastaanottaja haluaa heti kirjeen avattuaan tietää, mikä summa häneltä peritään.

Lyhyt, yksivirkkeinen päälausetyyli on varsin yleistä virkakielessä, joten on hyvä, että oppaassa on laajahko esitys tekstin sidostamisesta. Lieneekö päälausetyyliin osaltaan johdattanut aiempi varoittelu liian pitkistä virkkeistä. Lisäesimerkkejä olisi voinut esittää saman virkkeen lauseiden sidostamisesta. Harvinaisia eivät näet ole seuraavan tyyppiset lauseiden yhdistämiset pelkällä pilkulla: ”MYEL- ja Spv-eläkkeiden rahoittajina ovat maatalousyrittäjät ja valtio, LUEL-eläkkeet valtio rahoittaa lähes kokonaan.” Luontevaa olisi aloittaa jälkimmäinen lause esimerkiksi mutta-konjunktiolla tai ilmauksella sen sijaan.

Neljäs luku on otsikoitu ”Rakenteella tieto tasaisesti virkkeisiin”. Parillakymmenellä sivulla on esimerkkejä siitä, miten vältetään määritteiden ketjuttaminen ja minkälaisia lauseenvastikkeita on syytä välttää monitulkintaisuuden vuoksi.

Esimerkki 27 (s. 47):

Ammattikasvatushallitus pyrkii laatimaan mikroprosessoritekniikan opetuksen opetussuunnitelman keskiasteen koulu-uudistuksen myötä tapahtuvan opetussuunnitelmien kehittämisen yhteydessä osana digitaalitekniikan opetussuunnitelman kehitystyötä.

Paremmin:

Keskiasteen koulu-uudistuksessa uudistetaan opetussuunnitelmia. Tällöin ammattikasvatushallitus laatii myös mikroprosessoritekniikan opetussuunnitelman, joka tulee osaksi digitaalitekniikan opetussuunnitelmaa.

Esimerkki 60 (s. 64):

Lääninhallitus on, ottaen huomioon 9.6.1980 annetun sisäasiainministeriön päätöksen toimivallan siirtämisestä lääninhallituksille eräissä kaavoitus- ja rakennusasioissa (416/80), tutkinut asian ja koska hakemuksen tueksi on esitetty erityisiä syitä, lääninhallitus harkitsee rakennuslain 5 §:n 2 momentin nojalla suostua hakemukseen.

Paremmin:

Lääninhallitus on asiassa toimivaltainen sisäasiainministeriön päätöksen (416/80) perusteella ja on siksi tutkinut asian. Lääninhallitus suostuu hakemukseen, koska hakemuksen tueksi on esitetty erityisiä syitä (RakL 5 § 2 mom.).

Esimerkit palvelisivat ja kiinnostaisivat lukijaa vielä enemmän, jos ne kaikki olisivat uusia. Vanhan painoksen esimerkeissä ei tietenkään ole muuta vikaa kuin vuosien mukana kertynyt tuttuus. Päätöskielen etuattribuutillisiin rakenteisiin voi osaltaan johtaa pyrkimys aloittaa teksti päätöksen perusteluilla. Esimerkki: ”Suomessa asuvana 60 vuotta täyttäneenä henkilönä Teillä on mahdollisuus saada varhennettua vanhuuseläkettä Kansaneläkelaitokselta.” Vastaanottajalle ikä ja asuinpaikka ovat itsestäänselvyyksiä, ja hänelle tärkeä tieto tulee vasta virkkeen lopussa.

Virkakieltä moititaan usein paitsi mutkikkaista virkerakenteista myös vaikeaselkoisesta sanastosta. Tutuillekin sanoille voidaan antaa erityismerkityksiä, jolloin viesti ei kulje yksikäsitteisesti. Viime syksyn tuponeuvottelujen uudisilmaus oli ”yhteisymmärrys”, joka sai oudon merkityksen, kun sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta tulikin yllättäen vielä neuvottelutilaisuus. Yleiskielen sanat ymmärretään tekstiyhteyden perusteella, mutta erikoiskielten termien merkitys itse kunkin on opeteltava.

Sananvalintaa käsittelevässä viidennessä luvussa esitellään keinoja välttää erityyppistä substantiivityyliä: ei turhia termejä sekä vain säästeliäästi minen-rakenteita ja ilmauksia taholta, toimesta, osalta, kohdalla, suhteen, muodossa ja puitteissa.

Esimerkki 75 (s.75):

Avustustoiminta koordinoidaan osastojen ja piirien ohjesäännön mukaisesti keskushallinnon toimesta.

Paremmin:

Keskushallinto koordinoi avustustoiminnan osastojen ja piirien ohjesäännön mukaisesti.

Pronominit ovat tärkeitä sidostettaessa virkkeitä ja lauseita, joten on perusteltua esitellä muutamalla sivulla niiden käyttöä (luku 6). Kirjoittajan huolimattomuus pronominien käytössä koituu lukijan tappioksi: hän joutuu arvailemaan kirjoittajan tarkoitusperiä.

Kirjan viimeisen luvun otsikoksi sopisi paremmin ”Oikeinkirjoitusseikkoja” kuin ”Oikeakielisyysseikkoja”, sillä vain ensimmäisessä kappaleessa ”Numeroilmaukset ja predikaatin luku” käsitellään muuta kuin oikeinkirjoitusta. Laajimmin käsitellään lyhenteitä. Lyhenne-esimerkkeihin olisi kaikkiin voinut selvyyden vuoksi merkitä näkyviin, mitä ne tarkoittavat. Silloin lukijan ei tarvitsisi arvailla, tarkoittaako dipl.kielenk. ko. diplomikielenkääntäjän koulutusohjelmaa vai onko kyseessä painovirhe, niin että lyhenne ko. tarkoittaakin kyseessä olevaa ja kuuluisi eri riville kuin edeltävä lyhenne.

Sivulla 96 olevaa yleisohjetta, jonka mukaan lyhennettä kannattaa käyttää vain silloin, kun saavutetaan selvä tilansäästö, lyövät korvalle pari sivua myöhemmin tulevat esimerkit s:lta (sivulta), s:uun (sivuun), s:ilta (sivuilta).

Tässä yhteydessä voisi vielä esittää pari pientä täsmennystä. Sivulla 95 ajanjakson merkinnässä esitetyn ilmauksen ”ennen toukokuun 31:ttä 1992” (= toukokuun kolmattakymmenettäyhdettä) rinnalla olisi ollut hyvä esittää toinen hyväksyttävä ja tavallisempikin ilmaisutapa ennen toukokuun 31:stä 1992 (= ennen toukokuun kolmattakymmenettäensimmäistä 1992). Toinen pikku huomautus koskee sivulla 106 olevaa julkishallinnon laitosten nimiesimerkkiä lääkintöhallitus, jota organisaationa ei ole ollut enää muutamaan vuoteen.

Katariina Iisa ja Aino Piehl ansaitsevat kiitokset työstään, joka auttaa lähentämään virkakieltä yleiskieleen (= kaikkien kieleen). Kirjan selkeä ja silmää miellyttävä ulkoasukin houkuttelee entisten lukijoiden lisäksi toivottavasti myös uusia.

 

Katariina Iisa ja Aino Piehl: Virkakielestä kaikkien kieleen. VAPK-kustannus, Valtion painatuskeskus. Helsinki 1992 112 sivua.
Kaino Laaksonen